Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

valmennuskurssille!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

valmennuskurssille!

Kohta vuosi vaihtuu ja on aika taas tarttua kirjoihin. Nimittäin kauppiksen pääsykoekirjoihin! Itselleni tämä on nyt kolmas hakukerta, ja tällä kertaa olen sillä asenteella, että kolmas kerta todellakin toden sanoo!

Aiempina vuosina olen kamppaillut hakukirjakasani kanssa yksikseni. Millään valmennuskurssilla en ole siis vielä kertaakaan ollut. Jotenkin en ole löytänyt mitään itselleni sopivaa kurssia eikä kurssille meno ole niin innostanut, sitäpaitsi ne ovat olleet hurjan kalliita! Olen ajatellut, että luen tehokkaammin yksin. Täksi kevääksi suunta kuitenkin muuttuu, sillä olen löytänyt oman kurssini. Sellaisen, jolle menoa odotan jo nyt ja joka tuntuu juuri sopivalta. Eikä hintakaan ole niin kamala.

Eli, kurssi joka sai mut innostumaan on Flow Educationin tarjoama Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelijoiden oma uniikki valmennuskurssi. Ja mikä tässä kurssissa sitten on erityistä on se, että kurssilla opettajina eivät toimikaan kokeneet älykköprofessorit, joiden horinoista ei välillä ota selkoa ollenkaan, vaan kurssilla opettajina toimivat kauppiksen omat opiskelijat, jokaisen aineen huippuosaajat.

Kuulostaa minusta paremmalta kun hyvältä! Jos itsekin olet keväällä painiskelemassa samaisen luku-urakan kanssa kuin mäkin ja ajattelit osallistua valmennuskurssille, niin kannattaa käydä tutustumassa Flow Educationin valmennuskurssiin täällä.

Eikä siinä vielä kaikki;) Kun ilmottaudut kurssille minun kauttani, saat ilmaisen ekstra harkkapaketin kokeisiin valmistautumista varten! Joten ilmoittautuessasi kirjoita ilmoituslomakkeen "Mistä kuulit meistä? - Muualta, mistä?" -kohtaan blogini nimi p.s. i love fashion, niin harkkapaketti on sinun. Älä siis unohda koodia:) Ilmoittautumaan pääset siis täältä.

Nähdään kurssilla;)

Tunnisteet:

39 kommenttia:

Blogger Elisabeth kirjoitti...

Tsemppäi kevään luku-urakkaan. Se todella vaatii päättäväisyyttä, aikaa ja hermoja, kuten varmastikin jo tiedät. Itse kävin Supermasterin valmennuskurssin ja pääsin ekalla kerralla sisään. Mielestäni se on erittäin hyvä tuki itseopiskelun lisäksi ja vielä kurssin sisäinen kilpailu motivoi ainakin minun kaltaistani kilpailuhenkistä ihmistä :D

30. joulukuuta 2009 klo 19.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Luulin et oot nyt kauppiksessa. Missä nyt sit opiskelet josset kauppksessa?

30. joulukuuta 2009 klo 19.23  
Blogger Nanna kirjoitti...

Oi, pidän niin peukkuja sulle pystyssä! :)

30. joulukuuta 2009 klo 19.56  
Blogger Marketer kirjoitti...

Lycka till hakemiseen! Sen jälkeen itse koulus on aika helppoo :)
nimimerkillä ktm hse 200x

30. joulukuuta 2009 klo 20.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

saitko tällä mainoksella alennuksen kurssimaksuun?

30. joulukuuta 2009 klo 20.27  
Blogger Jennie kirjoitti...

Onnea paljon luku-urakkaan, toivottavasti kurssi on hyödyllinen! Ite oon päässyt kauppakorkeaan tradenomien erillisvalinnassa. Jälkeenpäin kun miettii, ni ainakin mulle tää väylä on ollu ehdottomasti paras. Ja saan siinä ajassa 2 tutkintoa, missä yleensä saadaan 1 :)

Tsemppiä!

30. joulukuuta 2009 klo 20.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tiedoissasi lukee, että pidät välivuotta, mutta mitä varten olet sitten matikkaa lukenut?

30. joulukuuta 2009 klo 21.08  
Anonymous Siny kirjoitti...

Toivottavasti valmennuskurssista on apua :) Ja kyllä se kolmas kerta toden sanoo! Aloitetaan pitämään peukkuja jo nyt :)

30. joulukuuta 2009 klo 21.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi, mutta kielipoliisi iskee;

KAUPPIS tarkottaa yleisesti kauppaoppilaitosta, ei missään nimessä kauppakorkeakoulua! :)

30. joulukuuta 2009 klo 22.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa kaikkien nyt vielä vakavasti pohtia, miten laadukkaita kursseja OPISKELIJAT pystyvät järjestämään ja vieläpä ilmeisesti ihan ensimmäisen kerran (sivuilla ei mainita mitään aikaisemmista valmennuskursseista). Aika kalliiksi tulee, jos noita välikokeita tekee, ostaa tiivistelmiä, harjoituksia jne. En ihan suorilta käsin usko, että joku (ja vieläpä opiskelija) on aineen huippuosaaja vain hänen omien puheidensa perusteella...

30. joulukuuta 2009 klo 22.59  
Blogger Mongusti kirjoitti...

Onnee luku-urakkaan ihan hirveesti!!
Toivottavasti törmätään syksyllä Turussa:)

30. joulukuuta 2009 klo 23.12  
Blogger Tommi kirjoitti...

Mikset hae myös muualle kuin HSE, ellet näin jo ole tehnyt.

30. joulukuuta 2009 klo 23.14  
Blogger Tommi kirjoitti...

Mikset hae myös muualle kuin HSE, ellet näin jo ole tehnyt.

30. joulukuuta 2009 klo 23.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moikka,

Sattui postauksesi silmään ja valitettavasti tämä tuntuu hieman maksutulta mainokselta. Älä ota pahalla, mutta et tee minkäänlaista vertailua eri valmuskurssien välillä ja tarjoat lukijoille etua (ei tosin rahallinen), josta hyödyt varmasti myös itse esimerkiksi alennuksen muodossa? Muille lukijoille tiedoksi tätä kutsutaan affiliate marketing:ksi (Googlella löytyy lisätietoa), jota vastaan minulla ei ole mitään jos kirjoittaja kertoo suhteestaan yritykseen luodakseen itsestään luotettavan kuvan. Kerro ihmeessä jos oletan väärin.

Ja sitten varsinaiseen sisältöön, joka on hieman raflaava ja perusteeton.

Valmennuskursseja ei vedä professorit vaan nimenomaan koulujen vanhat opiskelijat ja väitteesi "horinoista" tuntuu hieman yliampuvalta. Valmennuskurssien liiketoimminnalle on tärkeää, että opiskelijat pääsevät kursseilta läpi, koska tämä vaikuttaa suoraan uusiin kurssilaisiin (=asiakkaisiin = rahavirtaan). Eli missään tapauksessa ei ole edunmukaista tarjota huonoa opetusta johon viittaat epäsuorasti. Tietenkin tämä voi olla myös harhaluulo, mutta tulkoon se korjattua tässä (siinä tapauksessa kauppis voi olla väärä paikka muutenkin).

Postauksen perusteella tulee sellainen olo, että "mainostamasi" kurssi olisi jotenkin yleiseen hintatasoon nähden edullinen. Otetaampas tässä pieni hintavertailu kun aikaakin sattuu olemaan:

- Flow:n hinta kauppiskurssille on 980€ ja sisältää 147 oppituntia (á 45min) = 147*(3/4) = 110h (8,9€/h)
- Eximian kurssit:
**** Kylteri-ilta (Hel) 890€: 117ot (á60min aikataulun mukaan) = 117h (7,6€/h)
**** Kylteri-päivä (Hel) 1140€: 124 ot (á60min) = 124h (9,1€/h)
- Valmennuskeskus:
**** Ekonomi aamu (Hel) 1380€: 148ot (a´45min) = 148*(3/4) = 111h (12,4€/h)
- Virtua.fi (verkkopohjainen valmennus) 449€: 60h (toistettavissa uudestaan?)
**** Tämän tapauksessa en tarkastele sisältöä tarkemmin, koska vertailu on vaikeaa. Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä paketin soveltuvuudesta omaan käyttöön, koska tiedän ettei etäopetus toimi kaikilla.

Voi olla että Flow on edukas (ei edullisin), mutta tarjonnasta päätellen kyseessä on vielä nuori toimija ja kokemusta löytyy kouluttamisesta varmasti vähemmän (yleensä heijastuu myös opetuksen laatuun). Tarkemmalla tarkastelulla yritys on startannut tämän vuoden syksyllä, eli tämä kannattaa pitää mielessä. Uskon myös että Flow:n edustajat lukevat tämän, joten kuulisin mielelläni tarkemmin myyntiargumenteistanne, koska hinta ei merkittävästi eroa muista toimijoista (ja uudistakaa sivustonne näyttämään paremmilta pliiz?). Tosin voi olla, että opetuksen taso on jopa parempi mitä muilla, mutta siitä ei voida sanoa kommentteja suuntaan tai toiseen, koska yrityksellä ei ole vielä olemassa asiakkaita.

Tämän kommentin tarkoituksena on tuoda objektiivista näkökulmaa postaukseen, koska tonni valmennuskurssista tai menetetty opiskeluvuosi voi olla useimmille lukilaisille kova paikka (minulle olisi ainakin). Toisekseen toivoisin kirjoittajalta enemmän läpinäkyvyyttä vaikkei tässä mitään toimittajia ollakaan. Asiaa on käsitelty rapakon takana jo valtion puoleltakin: http://mashable.com/2009/10/05/ftc-blogger-endorsements/

Onnea pääsykoelukuihin ja toivottavasti pääset nauttimaan nelikentistä jo vuoden päästä!

Ps. Itse en ole kauppiksessa perusopiskelijana, enkä myöskään ole käynyt valmennuskurssia (laskin Eximian käytetyt matskut), mutta eipä ole jutun kirjoittajakaan. Molempien virheolettamuksia saa kommentoida minun puolestani :)

Pps. Eximian tapauksessa ymmärsin ettei varausmaksua tarvitse maksaa jos on varaa maksaa kurssi yhdessä osassa. Myös aikataulussa ot:n pituudeksi oletettu 60min enkä ottanut tutorointia laskuihin.

Ppps. En ota vastuuta virheistä laskutoimituksissa. Jos maksatte, niin kannattaa vielä varmistaa itse.

30. joulukuuta 2009 klo 23.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei taidolla vaan tuurilla ;))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

31. joulukuuta 2009 klo 1.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onko tää nyt toka vai kolmas kun yrität? paljon tsemiii! en ymmärrä miten jaksat tehä taas ton urakan tehdä. kuinka monta tuntia luet ja kuinka monta kertaa viikossa? ja paljon sun pisteet oli viimeks?

31. joulukuuta 2009 klo 1.46  
Blogger Heta kirjoitti...

Tsemppiä kauheesti! :) Uskomatonta, että luku-urakat alkaa taas vaikka tuntuu että justhan ne pääsykokeet vasta oli..! Mä pääsin nyt menneenä kesänä HSE:lle tokalla yrittämällä ja voin kertoa, etten oo katunut hetkeäkään, että kirjaston penkkejä tuli kulutettua se 300 tuntia. Toivottavasti toi valmennuskurssi on sun juttu! Kävin noilla sivuilla ja vaikuttaa tosi, tosi hyvältä hommalta. Itse kävin molemmilla kerroilla valmennuskurssin ja tokalla kerralla ymmärsin jo olla takertumatta liikaa siihen ja kuuntelemaan itteäni sen lukemisen - niin vauhdin kuin määränkin - kanssa.

Eli vielä kerran, kovasti tsemppiä sulle lukuihin! :)

31. joulukuuta 2009 klo 8.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jeee! Mun kaverin perustama firma ;)

31. joulukuuta 2009 klo 10.24  
Blogger Matilda kirjoitti...

Onnea luku-urakkaan! Proffathan eivät edes saa osallistua valmennuskurssien pitoon. Syynä tähän on, että korkeakoulun tulee kohdella kaikkia hakijoita tasavertaisesti, eikä maksullisen valmennuskurssin opettaminen siis käy. (Jos siis ovat virassa itse koulussa)

Toivottavasti kurssisi on hyvä!

31. joulukuuta 2009 klo 13.06  
Blogger Alma kirjoitti...

Itse kävin aikoinaan valmennuskurssin ja siellä opettajina oli nimenomaan meidän opiskelijat (tosin kaikilla heillä oli jo jokin muu koulutus tai ainakin muun alan opintoja takana, eli osasivat opettaa hyvin juuri ko ainetta). Itse pidin valmennuskurssista. Oli paikka missä sai kysyä, jollei ymmärtänyt jotain asiaa. Kurssi myös rytmitti ihan älyttömän hyvin omia lukemisiani. Aamuisin heräsin lukemaan, sitten lounas ja sitten vielä hetki lukuja ennen illan kurssia. Ilman valmennuskurssia olisin tuskin istunut niin montaa tuntia kirjojen äärellä. Ja koska pääsin tuolloin sisään, en voi muuta kuin suositella valmennuskursseja, koska muusta en tiedä.:)

31. joulukuuta 2009 klo 13.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootko kuullut herra Hentusen Supermaster-kurssista?

31. joulukuuta 2009 klo 14.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tsemppiä opiskeluun!

terv. lisensiaatin tekijä

31. joulukuuta 2009 klo 20.14  
Anonymous Therese kirjoitti...

"kurssilla opettajina eivät toimikaan kokeneet älykköprofessorit, joiden horinoista ei välillä ota selkoa ollenkaan"

Mutta juuri proffien horinoiden pariinhan (=oppimaan) olet kuitenkin tähtäämässä. Interesting twist ;)

31. joulukuuta 2009 klo 21.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Huomauttaisin, että tämä valitsemasi valmennuskurssi ei ole erityinen kuin luulet. Itse asiassa suurin osa valmennuskursseista on vanhojen tai vielä koulussa olevien opiskelijoiden järjestämiä eikä "älykköprofessorien".

31. joulukuuta 2009 klo 22.59  
Anonymous D kirjoitti...

Oikein paljon tsemppiä kurssille. Itselläni on hyvä kokemus opiskelijoiden vetämästä kurssista.

Kävin aikanaan oikiksen valmennuskurssin, jossa opettajina olivat vanhemmat opiskelijat. Sain arvokasta sisäpiiritietoa siitä, mitä proffat painottaa omissa aineissaan ja näin ollen myös mitä mahdollisissa kunkin oikeudenalan pääsykoekysymyksissä halutaan vastattavan. Suoraan lukiosta sisään menneenä ja mitään elämäkokemusta vailla olleena kaikki apu oli siis tarpeen. Opiskelijaopettajat osasivat kertoa ne tärpit, jotka kunkin aineen tentissä kannattaa aina mainita. Niistä sai jo tavallaan lähtöpisteet. Loput oli sitten sovellusta oman opin ja ymmärryksen mukaan. Suuri apu siis verrattuna siihen, että yrittää maallikkona kaiken muistaa ulkoa/ ymmärtää ja pukea vielä oikeanlaiseen vastausmuotoon, jota oikiksessa kuitenkin vaaditaan.

19-vuotiaana kaikki oli ainakin minulle ulkoalukua, kun asioista en mitään ennestään tiennyt ja juuri ja juuri ymmärsin lukemani (kirjat sisälsivät esim paljon latinaa).

Mun luku-urakka alkoi viikon päästä kevään kirjoituksista ja luin joka päivä klo 9-16 juhannukseen asti. Klo 17-21 olin valmennuskurssilla.

T.Ekalla yrittämällä sisään.

1. tammikuuta 2010 klo 0.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miten arvasinkin, että alkaisit kauppaamaan lukijoillesi noiden riistokurssejen materiaaleja. OK, mikäs siinä, saat varmaan kivat taskurahat jokaisesta uudesta kurssilaisesta. Business is business.

Anyways, en ole kauttasi millekään valmennusurssille ilmoittautumassa, koska en halua tukea tarkoitustasi rikastua köyhiä hölmöjä höönäyttämällä. Mielummin perehdyn itse asiaan ja valitsen itselleni - ilman mitään välikäsiä - sopivan valmennuskurssin.

Toisekseen, ei kauppakorkea ole edes minua varten - ainakaan Suomessa. Ainut Suomen kauppakorkeakouluista, jota olisin edes voinut harkita, olisi ollut Hanken. Mutta päädyin pyrkimään varmemmalle alalle... Ei kauppakorkeakaan tosin hassumpi vaihtoehto ole; Sellainen yleispätevä tutkinto. Miehet vain ikävä kyllä jyräävät alalla:
http://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=20097177

Saa olla aika kovanahkainen nainen menestyäkseen, ja lapsia tuskin kannattaa hankkia, mikäli huipulle tähtää. Kylmä fakta, du vet.

Mutta lykkyä pyttyyn kevään koitokselle, vaikka en tuosta kauppaamisoperaatiostasi pidäkään! :D

1. tammikuuta 2010 klo 10.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei,

valideja pointteja Anonyymilla.

Mielestäni on kuitenkin aika samantekevää, minkä valmennuskurssin käy, koska kurssin paras anti on motivaation lisääminen. Kunhan pitää mielessä, että kaikki oppiminen on kuitenkin tehtävä raa'asti itse! Tästä syystä edullisin valmennuskurssi on mielestäni kaikista paras. (Ja Flowhan ei tätä ole.)

Toivottavasti kurssi joka tapauksessa vastaa odotuksiisi!



PS. Kauppis-lyhenne tarkoittaa kyllä myös kauppakorkeakoulua, kielipoliisi-anonyymi!

1. tammikuuta 2010 klo 12.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Anteeksi, mutta kielipoliisi iskee;

KAUPPIS tarkottaa yleisesti kauppaoppilaitosta, ei missään nimessä kauppakorkeakoulua! :)"

Kauppis tarkoittaa kauppakorkeakoulua, KOPIS kauppaoppilaitosta.

1. tammikuuta 2010 klo 13.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kauppis tarkoitti jo yli 30v sitten kauppaoppilaitosta, muistan sen kun sinne hain ja pääsin sinne, mutten mennytkään kun pääsin sitten yliopistoon. Ainakin silloin oli kauppakorkeakoululla joku muu lempinimi mutta sama se, samoja asioitahan siellä päntätään, toisessa hieman enemmän teoriaa ja toisessa enemmän käytäntöä. Nim. AMK:n opettaja

1. tammikuuta 2010 klo 15.36  
Anonymous Flow Education kirjoitti...

Hei,

Tavoistaan poiketen Flow Education haluaa ottaa osaa tähän keskusteluun valmennuskursseista ja niiden hinnoittelusta. "Anonyymin" ja muutaman muun kirjoittajan edellä lähettämät viestit sisälsivät hyviä huomioita, mutta valitettavan paljon myös epätarkkuuksia ja suoranaisia asiavirheitä. Koska koemme aiheen monella tapaa tärkeäksi, haluammekin esittää tässä kohtaa oman näkökantamme sen tasapuolisen käsittelyn varmistamiseksi.

Tämä viesti edustaa täysin Flow Education Oy:n itsenäistä mielipidettä eikä ole millään tapaa sidoksissa tämän blogin varsinaiseen pitäjään tai blogin muuhun sisältöön. Osallistumisemme keskusteluun on täysin ainutkertaista eikä tule toistumaan tämän jälkeen. Siitä johtuen yritykseemme tai valmennuskurssiimme liittyvät mahdolliset jatkokysymykset ja -kommentit pyydämmekin kohdistamaan suoraan henkilökunnallemme, jonka yhteystiedot löytyvät Internet-sivuiltamme.

Näemme erittäin positiivisena keskustelun syntymisen näinkin tärkeästä aiheesta. Valmennuskurssiala on kasvanut lähes räjähdysmäisesti kuluineina vuosikymmeninä ja alalle on ilmaantunut suurien massakurssittajien lisäksi myös pienempiä, tiettyihin aloihin erikoistuneita toimijoita. Ottaen huomioon nykyisen tilanteen, jossa suurimpiin yliopistollisiin hakuprosseihin (oikeustiede, lääketiede, kauppatiede) osallistuvista 50-98% käy valmennuskurssin (lähde: http://www.hs.fi/
kaupunki/artikkeli/Valmennuskurssit+vetävät+tuhansia+yliopistoon+pyrkiviä/1135251436516), on kaikki keskustelu ja kriittinen tarkastelu suotavaa, jopa toivottavaa.

Yhteistyöstä ja sen taustoista tämän blogin pitäjän kanssa haluaisimme korjata muutamia väärinkäsityksiä. Flow Education Oy ei missään nimessä ole maksanut blogin pitäjälle saadakseen näkyvyyttä tai vaikuttaakseen tämän postausten sisältöön. Kyseinen blogi on ollut tuttu yrityksemme henkilökunnalle jo ennen yrityksen perustamista ja tätä kautta tiesimme myös sen pitäjän tavoitteesta päästä kauppakorkeakouluun opiskelemaan (ja perustamaan joskus ehkä se oma pikku putiikki). Omien henkilökohtaisten unelmien kertominen julkisessa välineessä, kuten esimerkiksi juuri blogissa, vaatii paljon kanttia ja uskallusta. Pidimme tätä erittäin rohkeana ja kunnioitettavana tekona ja siksi halusimmekin tukea hänen projektiaan kohti unelmiensa opiskelupaikkaa. Kyseessä ei siis ole muutaman kommentoijan epäilemä maksettu mainos. Yhteistyö rajoittuu ainoastaan blogin pitäjälle tukemismielessä annettuun pieneen alennukseen kurssimaksusta ja blogin lukijoille tarjottuun erikoisetuuteen (ylimääräinen harjoitusvihko).

Kunnioitamme äärimmäisen paljon blogin kirjoittajan journalistista vapautta ja puolueettomuutta emmekä missään nimessä ohjeista tai tule ohjeistamaan millään tapaa kirjoittajaa postaustensa sisällön suhteen. Tämä periaate on hyvin ehdoton, sillä pyrimme kaikessa toiminnassamme läpinäkyvyyteen ja rehellisyyteen. Kaikkia kurssillemme osallistujia kohdellaan täysin tasapuolisesti eikä blogin pitäjä tai kukaan muukaan ole erikoisasemassa tämän suhteen. Myöskään tämän blogin kautta ilmoittautuvat eivät lisämateriaalia lukuunottamatta ole muita osallistujia paremmassa asemassa.

Mitä tulee yritykseemme ja järjestämäämme valmennuskurssiin, on totta että olemme liikkeellä ensimmäistä kertaa ja että annamme varmasti tasoitusta kokemuksessa muille tämän alan toimijoille. Näennäinen kokemattomuus tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että emme omaa minkäänlaista menneisyyden painolastia tai vakiintuneita, negatiivisia rutiineita. Näennäistä tämä kokemattomuus on myös siksi, että jokainen yrityksemme edustaja on itse käynyt valmennuskurssin tai käyttänyt itseopiskelumateriaalia, vieläpä suhteellisen hiljattain. Tiedämme siis hyvin tarkkaan, mitkä seikat tekevät valmennuskurssista hyvän tai huonon. Ja mikä tärkeintä, jokainen henkilökuntamme jäsen myös tietää ja muistaa omasta kokemuksesta, miten opiskelupaikka parhaiten saavutetaan.

(jatkuu)

1. tammikuuta 2010 klo 17.19  
Anonymous Flow Education kirjoitti...

(jatkoa edelliseen)

"Anonyymin" viestissään esittämä eri kurssien hintavertailu oli idealtaan hyvä, mutta toteutus oli valitettavasti hyvin vajaa ja virheitä sisältänyt. Esimerkiksi Eximian sivuilla ei ilmoiteta oppitunnin kestoa, mutta tarkastelemalla kurssien aikatauluja voi kellonajoista helposti laskea suoraan yhteen kurssien todelliset kestot, jotka on esitetty alla. Nämä yhteenlasketut kestot jäävät selvästi ilmoitetusta oppituntimäärästä, joten myöskään Eximian oppitunnit eivät voi kestää 60 minuuttia, kuten "Anonyymi" oli olettanut.

Alla on siis esitetty korjattu laskelma, jossa 45 minuutin mittaiset oppitunnit on muutettu "aidoiksi tunneiksi" (60 min). Vertailun vuoksi sulkuihin on laskettu myös hinta per ilmoitettu ot-määrä.

* Flow Education: kurssin hinta 980 €, opetusta 147 ot (à 45 min) = 110 h. Tuntihinta 980 € / 110 h = 8,91 €/h (6,67 €/ot).

* Eximia:
- Kylteri ilta (Helsinki): kurssin hinta 890 €, opetusta 94,5 h (laskettu suoraan kurssin aikataulusta). Tuntihinta 9,42 €/h (7,61 €/ot)

- Kylteri päivä (Helsinki): kurssin hinta 1140 €, opetusta 99,5 h (laskettu suoraan kurssin aikataulusta). Tuntihinta 11,46 €/h (9,19 €/ot)

* Valmennuskeskus (Ekonomi aamu, Helsinki): kurssin hinta 1380 €, opetusta 148 ot (à 45 min) = 111 h. Tuntihinta 12,43 €/h (9,32 €/ot)

Kuten yllä olevista oikaistuista laskuista näkyy, Flow Educationin kurssi on todellakin pääkaupunkiseudun edullisin vertailtaessa vastaavia kursseja keskenään. Myös tämä on meille tärkeä asia, sillä uskomme vahvasti siihen että pääsykokeissa onnistumisen ei pitäisi olla kiinni ainoastaan paksusta lompakosta. Olemme myös sitä mieltä, että opetustapahtumien kestot ja oppituntien todelliset pituudet on ilmoitettava mahdollisimman selkeästi, jotta kurssille osallistumista harkitseva voi aidosti tehdä vertailua eri järjestäjien välillä.

Esimerkin vuoksi, Flow Educationin kurssin kohdalla keskimääräisen opetustapahtuman (esim. klo 9.00-12.15) sisältö on seuraava: 2x à 45 min oppitunti + 15 min tauko + 2x à 45 min oppitunti = 180 min opetusta + 15 min tauko. Mikäli siis tarkastelee esimerkiksi Internet-sivuiltamme löytyvää kurssiaikataulua, huomaa pian että opetustapahtumien kokonaiskesto on pidempi kuin ilmoitettu oppituntimäärä, sillä tuntien välissä olevaa taukoa ei ole laskettu mukaan ilmoitettuun tehokkaaseen oppituntimäärään. Puhummekin tästä johtuen mielummin oppitunneista (à 45 min) kuin kokonaisista tunneista, sillä valmennuskurssin onnistumisen kannalta tärkeintä on saatu opetus ja ohjaus, ei luokkatilassa vietetty kokonaisaika.

Otamme erittäin mielellämme vastaan palautetta toiminnastamme, niin risuja kuin ruusujakin. Kaikenlainen perusteltu palaute kehittää kurssiamme ja tukee perimmäistä tavoitettamme luoda täydellinen valmennuskurssi, joka aidosti hakijaläheisellä tavalla siirtää tietoa ja perinteitä nykyisiltä kylterisukupolvilta tuleville. Emme ole emmekä haluakaan olla kasvoton massakurssittaja vaan luotettava ja helposti lähestyttävä opiskelijoiden oma valmennuskurssi. Tätä periaatetta vaalimme kaikessa toiminnassamme.

Olemme "Anonyymin" kanssa samaa mieltä siitä, että tonni valmennuskurssista tai menetetty opiskeluvuosi voi olla useimmille lukiolaisille tai vanhemmillekin hakijoille kova paikka. Juuri siksi suosittelemmekin jokaista kauppakorkeaan hakemista suunnittelevaa harkitsemaan huolella eri valmennuskurssien välillä ja valitsemaan niistä omalle lompakolle ja ennen kaikkea oppimistyylille sopivimman vaihtoehdon.

Hyvää alkanutta vuotta ja menestyksekästä hakukevättä toivottaen,

Elisa Hauru,
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
Flow Education Oy

ps. Korostamme vielä, että tämä kommentti edustaa siis vain ja ainoastaan Flow Education Oy:n itsenäistä mielipidettä eikä ole millään tapaa sidoksissa tämän blogin muuhun sisältöön.

1. tammikuuta 2010 klo 17.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aiotko vastata näihin kommentteihin :)?

1. tammikuuta 2010 klo 20.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hahah, eihän kauppaKORKEAkoulua ja kauppaoppilaitoksia voi edes verrata keskenään samanlaisen koulutuksen tarjoajana.

1. tammikuuta 2010 klo 21.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Odotan mielenkiinnolla vastaustasi näihin kommentteihin. Nimittäin postauksesi on saanut erittäin hyviä argumentteja, ja olisi mielestäni ylpeää olla vastaamatta näihin.

2. tammikuuta 2010 klo 1.17  
Blogger lintu kirjoitti...

Kommetteja on tullut tähän postaukseen aika lailla, ja kovaakin asiaa niin kuin näette itsekin. Parit teistä ovat kyselleet, aionko näihin vastata ja vastaus on, että kyllä, aion vastata niihin joihin tiedoilla kykenen. Kaikkeen kommentoimaanne kuitenkaan en itse kyennyt faktapohjaltani (kun en kurssien tarkkoja juttuja tiedä) ja siksi pyysinkin Flow Educationilta apua kommentteihin vastaamisen kanssa. Ylhäällä siis Elisa Haurun kirjoittama kommentti, joka toivottavasti selventää monien teistä mietteitä.

Kiitos myös kovasti kaikille tsemppareille! Kannustussa tässä urakassa tarvitaankin:)

Anonyymi, joka kyselit, ettenkö opiskelekaan vielä kauppiksessa. Ei, en opiskele, tällähetkellä opiskelen kauppakorkean avoimen yliopiston puolella, samoja kursseja kun kauppiksessa sisällä tosin.

Toinen anonyymi, kyselit miksi olen lukenut matikkaa välivuoteni aikana. Olin talousmatikan kurssilla siksi, jotta saisin hyvät valmiudet kevään pääsykokeiden matikkaosuutta varten. Valitettavasti kuitenkaan keväällä ei matikan osuutta ole, mutta tuskin opiskelu silti turhaa oli:) Sain siis tietää, että matikkaa ei pääsykokeisiin tule, vasta kun olin kurssia jo aika pitkälle käynyt.

Tommi, kyllä mä haen muuallekin kuin HSE:lle, ainakin Turkuun ja johonkin kolmanteen myös.

Anonyymi, Tää on mun kolmas hakukertani, joten kokemusta hakemuksesta on jo parin kerran verran. Mä en tässä asiassa ole luovuttaja, ja todella haluan päästä kauppakorkeaan opiskelemaan, siksi mä jaksan paahtaa, vaikka eihän se helppoa todellakaan ole. Viime hakukerran pisteitäni en edes muista, mutta ihan lähellä en kuitenkaan ollut. Niin, ja lukutunteja en laskenut viime hakukerralla ollenkaan.

2. tammikuuta 2010 klo 17.23  
Blogger lintu kirjoitti...

Ja vielä lopuksi, niin kuin Flow Educationin Elisan kommentistakin selviää; kyllä, hyödyn itse tästä kirjoittamastani tekstistä. Minulle ei kuitenkaan suoraan makseta mitään, enkä saa mukavia taskurahoja, niin kuin joku tuolla sanoi. Etuni on, että saan pienen alennuksen kurssimaksustani ja saan tosiaan antaa kauppikseen pyrkiville lukijoille mahdollisuuden Flown ilmaiseen harkkapakettiin.

Ja tosiaan, en kirjoittanut tätä postausta vain mainostusmielessä, vaan pointti oli, että halusin kertoa haku-urakkaani seuraaville lukijoilleni ja niille, jotka ehkä itselleen sopivaa valmennuskurssia tulevalle keväälle etsivät, löytämästäni kurssista, jolle itse osallistun ja joka omasta mielestäni vaikuttaa hyvältä ja itselleni sopivalta. Tarkoitukseni ei ole höynäyttää ketään ja rikastua muitten avulla, joka ei yhteistyösopimuksemme myötä ole edes mahdollista, vaan tuoda esille uusi kurssi, josta monilla ei varmasti vielä ollut aavistustakaan. En pakota ketään valitsemaan mitään, kukin valitkoon itselleen sopivan valmennuskurssin, olkoot se sitten Flow tai mikä tahansa muu kurssi. Mutta halusin vaan tuoda esille tämänkin vaihtoehdon, josta ehkä joku lukija löytää juuri etsimänsä, jota ei ehkä ilman tätä postausta olisi löytänyt ollenkaan.

Mutta tosiaan, kukin valitkoo sellaisen kurssin, kun itselleen sopivammaksi kokee. Itse koin Flow Educationin kurssin tällaiseksi ja päätökseeni ei vaikuttanut saamani alennus kurssista. Olen kuitenkin iloinen, että minuun Flowlta yhteyttä otettiin, koska muuten en ehkä olisi ajoissa saanut vihiä kyseisestä kurssista ja olisin kamppaillut taas yhden kevään itsekseni kirjakasani kanssa. Olen tyytyväinen päätökseeni mennä kurssille ja odotan sitä innolla!

Kiitos kaikille kommenteista!!

2. tammikuuta 2010 klo 17.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eipä kovin kummoista markkinointiosaamista kauppakorkeakoululaisilta, eikös sen pitäisi olla teidän osaamisalaa ;)

2. tammikuuta 2010 klo 23.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kauppiksella kyllä viitataan oikeasti kauppaopistoon. Joku helsinkiläisten juttu tämä HSE/kauppatiede=kauppis.

4. tammikuuta 2010 klo 20.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Yhteistyö rajoittuu ainoastaan blogin pitäjälle tukemismielessä annettuun pieneen alennukseen kurssimaksusta"

ja nimenomaan tästä olisi pitänyt alkuperäisessä jutussa mainita, nyt kyseessä on piilomainonta.

7. tammikuuta 2010 klo 18.07  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu