Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

ostoksilla

lauantai 5. joulukuuta 2009

ostoksilla

Tänään ollaan oltu aamusta asti kaverin kanssa kiertelemässä ympäri kaupunkia ja koluttu kaikki mahdolliset kaupat. Tavoitteena oli löytää kaverille kauan kaivattu collegejakku ja asu pikkujouluihin ja mulle sitten taas jotain kivaa vaikka Sonia Rykielin alusvaatteiden joukosta. Kaverille löydettiin juuri ne, mitä etsittiinkin, ja paljon paljon muuta, kun taas mulle löytyi kaikkea aivan muuta, mitä piti ostaa! Sonia Rykielinkään alusvaatteet eivät loppujenlopuksi sitten eksyneet kotiin mukaan, jotenkin ei ne sitten livenä niin ihmeellisiä olleetkaan..

Nyt on kuitenkin jalat kipeinä kaikesta tuosta kaupoissa ravaamisesta ja ajattelinkin illalla tehdä jalkakylvyn, kasvonaamioita ja muuta hemmottelua:). Ennen sitä käyn kuitenkin vielä ostamassa itselleni joulukuusen ja pyykinkuivaustelineen, sillä en ole vielä kertaakaan täällä uudessa kodissa voinut pyykkiä pestä kun on se kuivausritilä puuttunut. Ja joulutunnelmaa tänne tarvitaan, joten kuusi on must!

Tässä asussa tänään:

neule Gina - tunika H&M - legginssit Gina - saappaat Zara - laukku LV - vyö vanha

Ostoksien esittelyä luvassa huomenna!!:)

Tunnisteet: ,

16 kommenttia:

Anonymous Silikonit kirjoitti...

Miten kukaan jaksaa juosta kaupoissa koko päivän?

5. joulukuuta 2009 klo 16.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

et kai vaan tekokuusta meinaa, hyi siinä ei oo mitään jouluista

5. joulukuuta 2009 klo 17.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuleeko ostoksistasi mahdollisesti tarkempaa esittelyä? =)

5. joulukuuta 2009 klo 19.00  
Anonymous Saranna kirjoitti...

Heippa. Mulla ois sulle postausehdotus:) Ois kiva tietää miten sä pukeutuisit liikunnantunnille niin, että sun mahtava tyyli säilyis..:D Tiiän ettei liikunnatunnit ole sulle enää ajankohtaisia, mutta itse opiskelen vielä lukiossa ja ois kiva tietää miten tyyli säilyy myös liikunnantunnilla.. Kiitos jo etukäteen!

5. joulukuuta 2009 klo 20.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eiks sulla ole takkia : D

5. joulukuuta 2009 klo 20.41  
Blogger lintu kirjoitti...

Silikonit: Ihan hyvin jaksaa:)

Anonyymi: Kyllä mä sellaisen ajattelin, mielestäni se on oikeen kätevä ja toimiva ratkaisu tänne mun pikku kotiini ja kyllä siitä jouluisen saa kun koristelee nätiksi:)

Anonyymi: Tulee kyllä, kuvien kanssa ja kaikki!:)

Saranna: Apuaa! Mä aina pukeudu(i)n liikuntatunneille/salille ihan rönttävaatteisiin, joten niistä olivat kyllä tyylikkyys kaukana:D Kokonaista postausta tuskin aiheesta tulen tekemään, mutta tässä voin sanoa, että musta kivalta näyttävät sellaiset liikunta-asut, joissa on jokin kireä kivanvärinen painijanselkätoppi yhdistettynä tiukkoihin mustiin urheilutrikoisiin/legginsseihin. En mä sen kummempaa kyllä liikuntaan keksisi:)

Anonyymi: Häh? Tottakai on, tuollahan on pakkasta:)

5. joulukuuta 2009 klo 21.34  
Anonymous miuiu kirjoitti...

Hehei mistä löysitte kaverilles collegejakun ja minkä värisen? :) oon iteki ettiny sellasta, mut ainut mikä on tullu vastaan on zaran yksilö joka oli turhan kallis.

5. joulukuuta 2009 klo 22.59  
Blogger julia kirjoitti...

millon tulee kuvia kämpästä?:)

6. joulukuuta 2009 klo 0.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi takkikysymys oli kyllä ihan asiallinen: itehän sä postaat kuvat saappaat jalassa ja laukku käsivarrella, ilman päällystakkia! Siitä vois tietenkin aina vetää sen johtopäätöksen ettet takkia käytä, koska et kai sä sisällä saapastele tai keikuta koko aika kassiakaan. :-)

6. joulukuuta 2009 klo 11.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onko toi sun vuitton 30 vai 25? kun mulla nyt ois tarkotuksena ostaa se, ja oon miettiny et onko 30 liian iso? ps. onko toi pohja pysyny miten hyvänä? jotkut sanoo et se helposti lörpsähtää.. :-)

6. joulukuuta 2009 klo 12.23  
Blogger lintu kirjoitti...

miuiu: Collegejakku löytyi Vilasta ja niitä oli siellä mustina ja harmaina.

julia: Haluan laittaa niitä vasta sitten, kun oon saanut tänne kunnolla järjestystä ja omannäköistäni fiilistä, joten ei ihan vielä, mutta kohta:)

Anonyymi: Anteeksi, mä ymmärsin sen sitten vähän väärin, oon pahoillani! Mutta tosiaan, jos olet pitemmän aikaa jo lukenut blogia niin ehkä oletkin huomannut, että kuvaan aina asuni laukkuineen ja kenkineen, ilman takkia. Ilman kenkiä ja laukkua asukuvasta jäisi jotain puuttumaan, ja muutenkin asu pelkät sukat jalassa tuskin näyttäisi yhtä hyvälle kuin kengät jalassa:) Ja takkia en jaksa kuvata, koska se olisi lähes jokapäivä sama:)

Anonyymi: Mun vuittoni on Speedy 30 ja se on juuri sopivan kokoinen, 25 olisi ainakin omaan makuuni aivan liian pieni. Kyllä tuo pohja

6. joulukuuta 2009 klo 14.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hih, sulla on jääny pikkusen tuo viimenen kommentti kesken :-)

6. joulukuuta 2009 klo 14.29  
Blogger lintu kirjoitti...

Ääk siitä on vahingossa jäänyt osa puuttumaan! ELi jatkuu näin: Kyllä tuo pohja käytössä lörpähtää väistämättä, mutta itse pidän siellä pohjalla kalenteria tai jotain muuta kovaa kirjaa, joka sittenpitää pohjan ihan hyvin kasassa:)

6. joulukuuta 2009 klo 14.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kyselen vielä semmosta, että en todellakaan asu lähellä helsinkiä ja sen kerran kun sinne pääsen niin vuitton lähtee ehdottomasti mukaan, pitäiskö mun varata etukäteen ja onko jonkunlaiset jonot niihin laukkuihin? :-)

6. joulukuuta 2009 klo 15.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo koru kaulassasi näyttää todella kauniille. Mistä se on mahdollisesti ostettu ja minkä merkkinen se on?

6. joulukuuta 2009 klo 20.58  
Anonymous Aino kirjoitti...

tosi kiva asu! millon toi tunika on ostettu ja millainen se tarkemmin on? haluaisin itsellenikin enemmän tunikoita ja mekkoja, kun nykyään perusvaaatteet ovat yleensä farkut ja paita :/

7. joulukuuta 2009 klo 18.48  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu