Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

päivän asuja

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

päivän asuja

Monet ovat kovasti kyselleet päivänasujen perään, ja niitä mä olen itsekin jo kaipaillut päästä näyttämään, joten tässä tulee oikea pläjäys!:) Vanhassa kodissani tosiaan olen nämä ajat vielä asustellut, suurin osa vaatteista kuitenkin uuteen kotiin kuskattuna, joten kauheasti valinnanvaraa ei ole ollut. Mulla on täällä ollut lähinnä neuleita ja sensellaista, mutta kyllähän niistäkin saa aikaan vaikka mitä!

Tätä asua on tullut käytettyä viimepäivinä moneen otteeseen. Juurikin tämä samainen oli myös se lentokoneasustukseni silloin Sveitsin matkalla, molempiin suuntiin! Mutta kun asu on niin mukava, ja muutenkin olen ihan umpirakastunut tuohon neuleeseen, niin mikäs siinä sitten.

neule Gina - toppi Ginan - legginssit Gina - huivi Mulberry - saappaat Zara - laukku LV

Tässä asussa olin eilen seikkailemassa kaverini kanssa Ikeassa. Ostettiin mun uuteen kotiini kaikenlaista keittiökampetta, matto ja vähän erilaisia säilytysjuttuja. Ostoslistalta löytyy tosin edelleen paljon tavaraa, joten uusi Iksu-reissu tiedossa pian!

neule Gina - legginssit Gina - huivi H&M - saappaat Zara - laukku Longchamp

Oon myös vihdoin päässyt vaihtamaan paksumpaan takkiin, joten tässä teille vielä kuvaset ulkonaliikkumisasustani!

takki Zara - toppi Gina - legginssit Gina - huivi H&M - saappaat Zara - laukku Longchamp

Niin ja sitten vielä tietysti yksi juttu! Sain viimeviikolla postista ne Hennesin mustat nilkkurit, jotka onnekseni olivat sopivat eivätkä lähteneet palautukseen. Mitenkään eriyisen mukavat ne eivät jalassa ole ainakaan vielä näin aluksi, mutta tykkäsin niistä muuten todella paljon!

nilkkurit H&M

Hih ja arvatkaa! Tänään on muuttopäivä!!!:)

Tunnisteet:

55 kommenttia:

Blogger KK kirjoitti...

ihanat noi hm nilkkurit! =)

22. marraskuuta 2009 klo 13.44  
Blogger Laura kirjoitti...

Mä olen NIIN rakastunut tohon takkiin!! Väri, malli ja noi napit! It's perfect! ja kaikkien noiden sun asusteiden kanssa vielä ihanemman näkönen! Samanmoista siis metsästämään :)

22. marraskuuta 2009 klo 13.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihanat noi nilkkurit ja toi takki! :)

22. marraskuuta 2009 klo 14.07  
Blogger Aune kirjoitti...

oih, tuossa on nyt noi nilkkurit! Ihanat! Mä en ole vielä päättänyt, en vaan tiiä osaanko kävellä noilla koroilla :D

22. marraskuuta 2009 klo 14.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon rakastunu jokaikiseen vaatekkappaleeseen, joita sulla on päällä näissä postauksissa :)!

22. marraskuuta 2009 klo 14.24  
Blogger Mrs. V kirjoitti...

u r so beautiful <3 Ja niin klassisen kaunis!:)

pusuja

22. marraskuuta 2009 klo 14.36  
Blogger PETRA kirjoitti...

oo oot niin kaunis :)♥

laitathan kuvia ikea reissun ostoksista!

22. marraskuuta 2009 klo 14.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tossa takissahan on ihan lyhyet hihat, eiks sul muka tuu kylmä?? varo ettet vilustu!! :)

22. marraskuuta 2009 klo 14.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi kivat nuo uudet nilkkurit(:

22. marraskuuta 2009 klo 14.46  
Anonymous Inssu kirjoitti...

Ihanaa, kun hymyilet tuossa yhdessä kuvassa niin, että hampaat näkyvät! :D Oon niiiin rakastunu tuollaisiin nilkkureihin, ihan pakko saada! Paljonko nuo maksoivat?

Sulla on ihanan kuulas meikki, voisitko piakkoin tehdä sellaisen meikkipostauksen, että kun laitat noita meikkejä, niin samalla otat kuvan kasvoista, että miten niitä laitat, jos nyt ymmärsit tästä selityksestä? :D Jos laittaa esim. mineraalimeikkivoidetta (tai jotain meikkivoidetta yleensäkin) ja vielä siihen päälle puuteria, niin saako naaman muka meikattua niin, ettei iho näytä tunkkaiselta?

Kävin perjantaina Vero Modassa vaan kiertelemässä ja heti kun astuin kauppaan sisään, niin näin sellaisen valkoiset tunikapaidan puolipitkillä hihoilla ja olin ihan myyty ja kotiinhan se lähti! :D

22. marraskuuta 2009 klo 15.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moi Lintu! Ootko huomannu ongelmia päästä Zaran nettisivuille??? En oo ite kertaakaan päässy sen pitemmälle kun siihen että se sivu lataa ja se ei oo auennu pitkän ajankaan päästä. Siis ihmetyttää suuresti ja kun haluisin nähä hirveesti sen vaatevalikoiman..
Päädyin muuten Asoksen sivuille, siis niin paljon kaikkee ihanaa! Miten suuret ne toimituskulut Suomeen on? Kiitos ihanasta blogistasi ja onnee uuteen kotiin!

22. marraskuuta 2009 klo 15.17  
Blogger Katie kirjoitti...

Voi vitsi kun kauniita kuvia :) Ja kaikki asut on hyviä! Mut kyllä toi alimpien kuvien takki vei mun sydämen :)

22. marraskuuta 2009 klo 15.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivoja asuja! :)
Mutta etkö enää pidä sitä otsatukkaa alhaalla? Se oli niin kiva.

22. marraskuuta 2009 klo 15.33  
Blogger Heini kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Voimia muuttoon :)

22. marraskuuta 2009 klo 15.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi Linda sinä olet niin jumalattoman kaunis. Näytät niin ulkomaalaiselta tytöltä! Jos minä oisin mies niin aivan varmana sinuun heti silmäni kiinnittäisin.
Muuten pidätkö sinä tuosta rakkaasta naapurimaastamme paljon ? Yleisesti kysyen, että kiinnostavatko miehet yms. siellä.

Hassua muuten, että jossain valossa noi armottoman kauniit Zaran saappaat näyttää mustilta :D

22. marraskuuta 2009 klo 16.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

heippa! kerroit joku aika sitten, että kävit ihotautilääkärillä ja sulle määrättiin sitä roaccutan lääkkeen rinnakkaisvalmistetta. oon syönyt nyt viikon samaa lääkettä ja tietysti vielä ei ihmeempiä tuloksia näkyny. voisitko siis kertoa miten oma kuurisi edistyy? onko toiminut ja millaisia sivuvaikutuksia on ollut?

22. marraskuuta 2009 klo 16.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hej!!

Tosi ihania asuja!!Onnea uuteen kotiin!!!!=)

22. marraskuuta 2009 klo 16.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

en tajua miten joku voikaan olla noin kaunis niinku sinä. :)

22. marraskuuta 2009 klo 17.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

IHANA takki. ♥

22. marraskuuta 2009 klo 17.28  
Blogger Laura kirjoitti...

moi! mulla taitaa olla toi sama valkonen neule ginasta, mikä sulla on ekassa kuvassa ja itekki oon iha rakastunu siihe, ku se on niin mukava! toi takki on myös tosi ihana. oon yrittäny ettiä hyvää syys/talvi takkia, mut en oo löytäny, kun oon aika nirso sen suhteen millanen sen pitää olla. paljon tuo takki maksoi ? :o :D

sulla on ihana tyyli ja sun blogi on mun mielestä ihan selvästi paras kaikista mitä luen! :)

ja onnea muuttopäivän johdosta ! (:

22. marraskuuta 2009 klo 17.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihanat nilkkurit, aloin nyt iteki himoitsee tollasia :P löytyy vaan pitkävartisempia, plus yhet tollaset, mutta ne on jtn mokkaa tms.
toi sun banneri on aika tyhmä, olis kiva jos siinä olis sun omia kuvia tai edes yks.

22. marraskuuta 2009 klo 17.34  
Blogger fudge kirjoitti...

Ihanaa miten ootkin saanut noin perusvaatteilaa loihdittua upeita asukokonaisuuksia! :) Erityisen ihastunut oon edelleen noihin sun saappaisiin :)

22. marraskuuta 2009 klo 18.11  
Blogger sofia kirjoitti...

Ihania asuja ja kaunis toi sun ulkoptakki! Onko sulla siinä jotkut pitkät hanskat?

Ja H&M nilkkurit on ihanat!

22. marraskuuta 2009 klo 18.12  
Blogger lintu kirjoitti...

Katsku: Niin onkin:)

Laura: Hihii, samoin!:)

katie: Mäkin tykkään:)

Aune: Siinähän ne:) Kieltämättä noilla kävely ulkosalla etenkin lumen aikaan ei oo mikään ihan helppo homma!

Anonyymi: Hihii:D

Mrs. V: Voi kiitos ihana, ja samat sanat sinne päin!!:) Pus<3

PETRA: Voi kiitti:) Kuvia tulee kyllä!

-S-: Niin onkin, tykkään itse kanssa hurjasti siitä:) Se on ostettu viimevuoden puolella, muistaakseni syksyllä. Luulen siis ettei enää ainakaan ihan samanlaisia löydy, jollei sitten käytettynä jostakin! Ja tuo menis kyllä tosiaan täydellisesti pitkien nahkahanskojen kanssa! Itse oon sellaisia etsiskellyt, mutta kohtuuhintaan en vielä ole löytänyt:/

Anonyymi: Ei tule, niinkuin näkyy käytän pitkävartisia hanskoja takin kanssa:)

Anonyymi: :)

Inssu: Hihii joo, harvoin mä uskaltaudun hymyilemään:) Nilkkurit olivat 40 euroa suunnilleen. Meikkipostausta ei ole ainakaan ihan heti tulossa, mutta varmasti kyllä sitten jossain vaiheessa! Ja juurikin tohon tyyliin kun kuvailit oon sen ajatellut sitten toteuttaa:)

Anonyymi: En ole käynyt siellä aikoihin, joten en osaa sanoa:) Asoksen toimituskulut riippuvat kai tilausmäärästä, itselläni maksut viime tilauksesta olivat muistaakseni 7 puntaa! Kiitos itsellesi:)

Katie: Kiitos:) Hihi takki on vienyt munkin sydämen!

Anonyymi: Kiitti!:) Otsatukka on niin pitkä, ettei oikein viitsi pitää alhaalla kun tulee silmille! Olen kasvattamassa sitä vähän pidemmäksi nyt:)

Heini: Kiitos:)

Anonyymi: Voi kiitos kovasti!!:) Hih mitä tarkoitat ulkomaalaisella tytöllä? Kyllä mä pidän Ruotsista paljon, haaveilen sinne joskus itse muuttavanikin:) Ja onhan siellä aika komeita miehiäkin;) Hihi! Zaran saappaitahan mulla on tosiaan kahdet; mustat ja ruskeat:)

Anonyymi: Juu kyllä kävin. Ei ole vielä mitään kummempia tuloksia tai parantumista näkynyt, lähinnä pahentumista käynnissä:/ Mutta kaipa tää etenee hitaasti, mutta varmasti:) Sivuvaikutuksina mulla on ollut lähinnä ihon kuivumista, ei muuta oikeastaan:)

Anonyymi: Kiittii!:)

Anonyymi: Hih no kiitos paljon:)

Anonyymi: Niin onkin:)

Laura: En yhtään muista tuon takin hintaa, siitä on kuitenkin jo yli vuosi kun sen olen ostanut! Kiitos sulle paljon sanoistasi:)

Anonyymi: Hihii:D

22. marraskuuta 2009 klo 18.23  
Blogger Henna kirjoitti...

Onpa kaunis takki! Ja nilkkurit näyttää hyvältä.

22. marraskuuta 2009 klo 18.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ooh muutut vain kauniimmaksi koko ajan! oot oikeesti ihan tajuttoman kaunis noissa kuvissa! ;o meikkipostauista odotellessa ;D ja onnea muuttoon!

22. marraskuuta 2009 klo 19.39  
Anonymous ssandra kirjoitti...

Täydellinen takki! <3

22. marraskuuta 2009 klo 19.45  
Blogger Mrs. M kirjoitti...

HALUUN TON SUN LYHYEN VILLAKANGASTAKIN! <3 voimia muuttoon, palataan illemmalla :)

22. marraskuuta 2009 klo 20.19  
Blogger Mrs. M kirjoitti...

ainii ja sit voisin kans pölliä sun kropan <3 kiitti! :D

22. marraskuuta 2009 klo 20.20  
Blogger sina kirjoitti...

kaikki asut on aivan ihania !! (= ja tossa viimesessä kuvassa, noi korkokengät, woooow ne on iiiihanat :D

22. marraskuuta 2009 klo 20.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun sustakin kuullaan täällä "Blogimaailman" puolella! Kivat nilkkurit, ja muutenkin kivoja asuja:)

22. marraskuuta 2009 klo 21.13  
Blogger Haidi kirjoitti...

tosi ihania asukokonaisuuksia! sulla on tosi nätti tyyli, ja monista sun asuista saa inspistä omiinkin vaatevalintoihin :)
toi takki on kyllä niin täydellinen, aivan íhana!

22. marraskuuta 2009 klo 21.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

IHANA TAKKI JA NILKKURIT! <3 tykkään kauheasti noista tokon rivin kuvista, sulla on tosi kauniit hymyt kaikissa:)

22. marraskuuta 2009 klo 21.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

laita noiden nilkkureiden kanssa mustat sukat tai sukkahousut, niin ei näy noi valkoset sukat ;)

oot aivan ihana! pieni vinkki vain ^^

22. marraskuuta 2009 klo 22.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Love your style <3 osaat yhdistellä aivan ihanasti vaatteita ja saat todella tyylikkään kokonaisuuden aikaiseksi!

22. marraskuuta 2009 klo 23.32  
Blogger Mongusti kirjoitti...

Aivan ihania asuja!! Olet taas niin huiman kauniina <3 Toooosi kivat noi nilkkurit:)

23. marraskuuta 2009 klo 7.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi ihania asuja, tykkään niin paljon sinun tyylistäsi :) ja onnea muuttopäivän johdosta vähän myöhässä :D Ainiin, muuttaako Nasu kanssani uuteen kotiin ?

23. marraskuuta 2009 klo 9.35  
Blogger Piia kirjoitti...

Kivoja asuja sulla. Mulla on kans nuo nilkkurit, harmillisesti himpun liian isot niin että ne hölskyy jalassa ja on sitä kautta hankala käppäillä. Mut en uskaltanu vaihtaa pienempään koska tuntui että ne olis sitte liian pienet =) Tykkään kuitenkin niistä kovasti.

23. marraskuuta 2009 klo 12.36  
Blogger Unknown kirjoitti...

Hei, ois kiva tietää miten oot tehnyt ton ensimmäisen kuvan kampauksen, näyttää tosi kivalta! Asusi on kanssa ollut tosi onnistuneita! :)

23. marraskuuta 2009 klo 15.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eikö sua jo kyllästytä toi neule-legginssit yhdistelmä? Mä oon jo pettynyt tähän viimeaikoina, ku on jo ennalta-arvattavissa sun asu; neule, legginssit, kaulahuivi, laukku... Sun asuista ei saa enää mitään inspistä, vaikka tiiän ettei se varmaan sun pointti tässä blogin pitämisessä oo että kaikki saa inspinstä sun vaatteista (?), mutta kun sama asu on jo ollut viikkoja päällä, niin ei siinä enää ole nähtävää, kun kaikki on jo nähty. Toivon että et ottais tätä negatiivisena palautteena, vaan kritiikkinä :)

23. marraskuuta 2009 klo 16.37  
Blogger Johanna kirjoitti...

Ihana asu!

Takki ja kengät ovat lempparijuttuni, vaikka tykkään muistakin asun kohdista. :)

23. marraskuuta 2009 klo 18.25  
Blogger lintu kirjoitti...

sofia: Kiitos paljon:) Joo mulla on tuollaiset pitkät mustat lapaset, nahkahankast vielä haussa:)

fudge: Hih kiitos vain:) Ja saappaisiin olen minäkin ihastunut:)

Anonyymi: Hih:) Kiitos!

Sina: Kiitos kiitos:)

Anonyymi: Juu kuullaanhan minusta:) Kiitos!:)

Haidi: Kiitos paljon!:)

Cava: Hihii et saa;) Kiittii<3

ssandra: Hih:)

Sunshe: Takki tosiaan on todella kaunis:)

Cava: Hahaa:D

Anonyymi: Oi kiitos kovasti!:) Hih meikkipostausta tulossa kyllä vielä jossain vaiheessa!!

Anonyymi: Thaanks:)

Anonyymi: Hih joo, niin aionkin tulevaisuudessa! En edes tajunnu kuvaustilanteessa, että nuo valkoiset sukat tuolta vilkuuivat enkä sitten jaksanut enää uusia kuvia ottaa:)

Mongusti: Kiitos hurjastiii!:)

Biituli: Kampaus on tehty ihan vain sillälailla, että olen laittanut päähän keskijakauksen ja sitten ottanut ihan siitä otsan kohdalta jakauksen kummaltakin puolelta pienet osiot, jotka olen sitten pyöritellyt sivuille kierteelle ja laittanut pinnillä kiinni:) Toivottavasti tuosta sai nyt jotain selkoa!

Anonyymi: Kiitos paljon!!:) Nasu ei muuta mun mukana:(

piitzi: Kiitos kovasti:)

Anonyymi: I see where you're coming from! Ja kyllä, kyllä mua vähän itseänikin kyllästyttää. Muttakun olen vain niin huono käyttämään housuja, jotenkin en viihdy niissä yhtään niin hyvin, ja haluan kuitenkin käyttää sellaisia vaatteita, joissa todella viihdyn. Hameita toisaalta taas rakastan ja niissä viihdyn, mutta hame ei aina ole mukavin vaihtoehto esimerkiksi luennolle mentäessä tai muuta, joten usein mukavuudenkin takia eksyy sellainen legginssiasu päälle. En missään nimessä ota tätä pahalla, hyvää kritiikkiähän siinä tuli:) Ja kun olen osaltani ihan samaa mieltä kanssasi, että vaihtelu virkistäisi, joten mun täytyy nyt koittaa keksiä jotain uutta sitten! Talvella kun vaan ei mulla ainakaan inspiraatio ole huipussaan:/

Johanna: Kiitos:)

23. marraskuuta 2009 klo 21.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

OIKEESTI IHANA TYYLI SULLA ! sä sit jaksat inspiroida munkin tyyliä (;

ja oot muuten toosi nättikin !

23. marraskuuta 2009 klo 22.12  
Blogger Mrs. M kirjoitti...

Mun täytyy tänne vielä sanoa että, kenenkään ei tulisi vaihtaa vaatetyyliään sen vuoksi, mitä joku yksi lukija sanoo.. tai vaikka kaikki sanoisivat. Omaa tyyliä ei voi eikä kannata muuttaa ellei sitä itse halua. Itse ainakin pukeudun niinkuin mulle on mukavinta ja parasta, ja tiedän myös että säkin teet niin :) Ja hyvä näin! <3 Leggarit ja neule kun sattuu olemaaan niin hitsin mukava ja kivannäköinen yhdistelmä :P

23. marraskuuta 2009 klo 22.15  
Blogger Unknown kirjoitti...

Hih, kiitos paljon sulla tiedosta! :)

23. marraskuuta 2009 klo 22.15  
Blogger Nina kirjoitti...

Kivoja asuja :) Ja toi takki on ihana!! Mulle kans tuli noi nilkkurit mutta taidan palauttaa, kun ei oo hyvät mun jalassa..ja sitten ne ei koskaan eksyis mun jalkaan ni en ees koskaan tottuis niihin :( Saitko multa sähköpostia ennen sun sveitsin-matkaa?

23. marraskuuta 2009 klo 22.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Munkin on pakko kommentoida tuon yhden anonyymin ajattelematonta kommenttia siitä että asusi muka kyllästyttävät, kuten tuossa ylempänä sanottiin, ei kenenkään tarvitse muuttaa vaatetyyliään jonkun toisen ihmisen mielipiteiden takia.

Ja miten niin kyllästyttävät nuo asut, eivät minua ainakaan, joka päivähän ne vaatteet Lintulla vaihtuu, tyyli vain on sama päivästä toiseen (tottakai!) niinkuin jokaisella meillä muullakin on oma tyylimme. Lintulla on hirveän kivat yksinkertaiset vaateyhdistelmät joihin yhdistämällä uutta ja kivaa hän luo uudestaan ja uudestaan uusia ja aivan ihania ja tyylikkäitä kokonaisuuksia, minäkin sain siitä inspistä omaan pukeutumiseeni, minulla kun ei koskaan ole ollut sellaista "perus runkoa" vaatteissani, nyt on ja se on superkätevää :).

Eihän lintu mikään julkkis ole, joka stailataan uuteen lookin joka päivä, aivan tarpeeksi erilaisia asuja yhdelle ihmiselle kuvista päätellen. Ärsyttää kun jotkut lukijat täällä kuvittelevat että bloggaajat ovat olemassa vain miellyttääkseen heitä itseään, odottavat aivan liikoja, ja valittavat kun ei ole joka päivä eri asu päällä, kellä ihmeellä sellaiseen edes olisi varaa?

24. marraskuuta 2009 klo 0.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Munkin mielestä sä näytät ulkomaalaiselta tytöltä siinä mielessä, että sä olet niin tyylikäs ja nätti, suomalaiset ei yleensä panosta ulkonäköönsä mikä on mun mielestä huono juttu, itseänsä pitäisi panostaa koska se on tervettä ja tuo hyvän itsetunnon. Sä olet hyvä esimerkki siitä että kun suomalainen nainen vain viitsisi nähdä hitusen enemmän vaivaa sen eteen miltä näyttää, niinkuin muissakin maissa naiset tekee, niin voisivat näyttää helpostikin kansainvälisiltä kaunottarilta niinkuin sinä :).

24. marraskuuta 2009 klo 2.50  
Blogger lintu kirjoitti...

Nina: Kiitos:) Apua musta tuntuu, että olen saanut sun sähköpostisi ja lukenutkin sen, mutta mulle tulee niin kauheasti kaikkia viestejä, että se on hukkunut sinne joukkoon enkä ole sitten muistanut vielä vastata! Haluisitko lähettää sen uudelleen?:) Pahoittelen, etten ole vastannut aiemmin!

Anonyymi: Kiitos paljoon!:)

Cava: Kiitos murupupsu<3 Niin mä teenkin enkä oo kyllä muuttamassakaan yhtään kenenkään takia!:) Legginssit on parhaat, siitä nyt ei päästä mihinkään;) Mutta kyllä mä välillä housujakin kaipaan, kuhan vaan löytäisi oikeesti sellaiset, missä viihdyn! Ennen sitä, no pants;)

Biituli: Oleppas hyvä vain:)

Anonyymi: Ei en mä ole missään nimessä muuttamassakaan. Mulla on sellainen tyyli kun mulla on ja se riittäköön:) Mutta niinkuin sanoinkin, vaikka mä miten paljon legginssejä rakastankin niin kyllä mä kaipaisin vähän vaihtelua välillä itsekin. Mutta se nyt vaan on niin etten viihdy housuissa yhtään niin hyvin! Ja mä ainakin haluan pukeutua sellaisiin vaatteisiin, missä todella viihdyn! Mutta kiitos sulle kovasti ihanista sanoista, ne lämmitti ihan todella!!:) Ja tuossa vikassa kappaleessasi puhut kyllä asiaa, pistää välillä ihan oikeastikin ahdistamaan kaikenmaailman odotukset. Mutta tosiaan, mä jatkan tyylilläni, olkoot se sitten tylsä ja yksinkertainen tai ei!:) Minusta ei;)

Anonyymi: Voi kiitos, ihana kohteliaisuus!

24. marraskuuta 2009 klo 9.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana asu!! Paljon plussaa

25. marraskuuta 2009 klo 16.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Like your legs ! Ihanan kapeat jalat =) *varmaan outo kohteliaisuus :D

25. marraskuuta 2009 klo 19.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Like your legs ! Ihanan kapeat jalat =) *varmaan outo kohteliaisuus :D

25. marraskuuta 2009 klo 19.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihania asukokonaisuuksia. Voi sua tyylitaituri oot ihan sika nätti <33

26. marraskuuta 2009 klo 19.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oiiii toi oon niin ihana toi beige takki, millon oot ostanut ton, et luulisitko et noita löytys enää mistään ?

26. marraskuuta 2009 klo 22.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei mulla ois tosta huivista kysymystä, onko toi sun huivi 70euron lampaanvillanen? kun tuolla Muberryn sivuilla on tota ihanaa väriä vaan cashmere versiona. (:

29. marraskuuta 2009 klo 12.28  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu