Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

kohta uuteen kotiin

maanantai 9. marraskuuta 2009

kohta uuteen kotiin

Huh vitsit miten paljon hommaa muuttamisessa onkaan! Tuntuu, että mä olen pakannut ja pakannut, mutta silti vaan tavaraa riittää eikä vanha huone tunnu tyhjenevän millään. Eilen sunnuntaina tosiaan vietiin ensimmäinen muuttokuorma uuteen kotiin, mutta vielä itse en kuitenkaan muuttanut. Nimittäin lattiallahan mä en nuku;) Napsaisin uudesta kodista myös pienen kuvasen teille, vaikka eihän tuosta nyt vielä oikein kunnolla selkoa saa! Mutta halusin nyt näyttää kuitenkin:)

Kaikki rojut vielä sikinsokin!

Eli tosiaan, uusi kotini on 25 neliömetrinen kerrostalon ylimmässä kerroksessa sijaitseva yksiö. Keittiö on ihanan iso ja baaripötäviritelmällä varusteltu, toimii musta hirmu kätevästi ja keittiö on muutenkin aika hyvän kokoinen, kun ajattelee, että kämppä on kuitenkin vain yksiö. Huoneiston yhdellä seinällä on koko seinän pituinen ikkuna, ah, ihanan paljon valoa siis! Kaappitilaa ei kauheasti ole, mutta mä koitan keksiä jotain, tungen sitten vaikka kenkiä keittiön kaappiin, hihi! Ja vielä yksi mahtava juttu, mulla on kylppärissä amme! Siis amme!! Mahtavaa, pääsen kunnon vaahtokylpyihin vaikka joka ilta!:)

Mutta asia oli se, että muuttokiireiden takia valitettavasti en ehkä kerkiä tänne niin usein päivittelemään. Olen myös viikonlopuksi lähtemässä sinne Sveitsiin, joten sekin vähän rajoittaa. Mutta varmasti laittelen kuulumisia kuitenkin ja uudesta kodista tulee ehdottomasti sitten kauheasti juttua! Varokaa vaan ettette sitten kyllästy, hih. Mutta tosiaan, kärsivällisyyttä:)

Tunnisteet:

70 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana lukee näitä muuttopostauksia, kun itteekin himottas hirveesti muuttaa! Toisaalta nää vaan pahentaa omaa innostusta! :D

9. marraskuuta 2009 klo 22.16  
Blogger millas kirjoitti...

Toi vaahtokylpy kyllä himottais.. Perhana ku enää ei oo !

9. marraskuuta 2009 klo 22.19  
Blogger Bellagio kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin, toihan näyttää oikeen hyvältä sulle! :) Huomenna nähdään, haleja!

9. marraskuuta 2009 klo 22.25  
Blogger Hanna kirjoitti...

Rakastan muuttamista, se on niin ihana aloittaa kaikki alusta! Ja toi sun kämppä vaikuttaa tosi kivalta ja siistin näköinen keittiö on aina kiva lisä, ja aah amme!

Onnea uuten asuntoon ja toivottavasti sulla on hauskaa Sveitsissä :)

9. marraskuuta 2009 klo 22.32  
Blogger padmé kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin, kivalta näyttää! :)

9. marraskuuta 2009 klo 22.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hihhii sun on pakko ottaa miljoonii kuvii sitte ku oot muuttanu sielt talosta :D kaikista kolkista vaan kuvia :D:D!
vaikuttaa ihanalta talolta =)

9. marraskuuta 2009 klo 22.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onnea uuteen kotiin:)
25 neliöä?:D voi herranjumala miten pieni, vaikka siis en tarkoita ettetkö voisi siellä yksin asua:)
Mun huone on 21,5 neliö ja asun siis vielä vanhempien luona:)

9. marraskuuta 2009 klo 22.38  
Blogger Siru kirjoitti...

Olen niin kade noista lattioista! Meillä on tälläiset oksennuksen väriset muoviset ällötykset.

juliet xxx

9. marraskuuta 2009 klo 22.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi vitsi toi sun kämppä näyttää hyvältä! Tosi uuden ja siistin näkönen tost kuvasta päätellen :-) oon iha kateudesta virhee! :D

9. marraskuuta 2009 klo 22.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ohhoh, onpa hyvän näköinen kämppä! minkä kautta sait ton, hoasinko?

9. marraskuuta 2009 klo 22.54  
Anonymous Ninnu kirjoitti...

onnea uuteen kotiin!! ootko vuokralla vai onko ihan omistusasunto? ja maksoitko itse kaiken irtaimiston ja itse asunnon?

ONNEA VIELÄ!tuli itellekki sellanen olo et pitäiskö muuttaa kotoota pois!?

9. marraskuuta 2009 klo 22.55  
Blogger Mrs. M kirjoitti...

Söpö pikkukoti <3

9. marraskuuta 2009 klo 23.00  
Anonymous Laura kirjoitti...

Oih, tostahan saa sisustettua tosi ihanan!

9. marraskuuta 2009 klo 23.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, asunto näyttää tosi kauniilta ja uskon, että saat sen sisustettua tosi nätisti! Saako kysyä, että paljonko mahdat maksaa kyseisestä asunnosta vuokraa ja sijaitseekö kämppä helsingissä vai espoossa(ko) ?

9. marraskuuta 2009 klo 23.18  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Hih kiva kuulla, että tykkäät näitä lukea!:)

Porcelain clouds: Heh:D

Bellagio: Kiitos<3 Huomiseen, pus:)

TwilightNews: No niin onkin!!:) Kiitos ja varmasti pidän hauskaa Sveitsissä!:)

padmé: Kiitos hurjasti!:)

Anonyymi: Hihii no mä otan aivan varmasti:D

Anonyymi: Kiittii!:) Hihi, musta 25 neliötä taas tuntuu ihanan isolta, kun oma huone on nyt ollut huomattavasti sitä pienempi ja ahtaampi! 25 neliötä riittää mulle yksin aivan mainiosti:)

Juliet: Joo, toi on ihan juuri uusittu parketti!!

Anonyymi: Jee:)

Anonyymi: Sitä se onkin:) Yksityiseltä vuokrattu, ei hoasilta.

Ninnu: Vuokralla olen ja ihan itse maksan. Kiitos:)

Cava: Hihi, mä kutsun sut sitte heti kylään<3

Laura: Niin saa:)

Anonyymi: Niin mäkin uskon, hih:) Vuokran määrää en täällä valitettavasti aio paljastaa, ymmärrät varmasti:) Pk-seudulla sijaitsee, tarkemmin en kerro:)

9. marraskuuta 2009 klo 23.25  
Anonymous Sarivain kirjoitti...

Kivan näköinen keittiö, mutta tuo lavuaari on kyllä hassuun paikkaan sijoitettu:o Sen edessä ei voi seistä kunnolla, kun tuo toinen pöytä tulee tielle. Tuo baaripöytähommeli on taidettu tehdä jälkikäteen tuohon? Onko keittiössä toista lavuaaria kenties?

10. marraskuuta 2009 klo 0.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Saatko muuten koiran tuonne kämppään mukaan vai jääkö se vanhaan kotiin?

10. marraskuuta 2009 klo 0.48  
Blogger Jenna kirjoitti...

Asunto näyttää tosi kivalta ja siistiltä. Asunto ja sisustus postaukset on aivan parhaita, joten odottelen innolla uusia kuvia :)

10. marraskuuta 2009 klo 5.08  
Blogger Nanna kirjoitti...

Ihanan uuden näköinen keittiö! :)

10. marraskuuta 2009 klo 8.24  
Blogger Sini kirjoitti...

Söpö kämppä! Kommentoin nyt ekaa kertaa vaikka oonkin jo lueskellu sua pidemmän aikaa. Nimittäin tila-vinkkejä. Miä asun nyt 25neliön yksiössä jossa on vaan yksi hyllyllinen vaatekaappi ja yksi tangollinen kaappi. Sinne ei mahdu millään vaatteet, lakanat, pyyhkeet ja kengät.

Pyörillä kulkevat sängynaluslaatikot on käteviä just lakanoille ja pyyhkeille, koska eivät tule päivittäiseen käyttöön.

Kengät laatikoihin, laatikoihin kauniita papereita ja pinoon eteiseen tai kirjahyllyyn (kuten mulla).

Ja kauniisiin laatikoihin uppoaa vaikka mitä muutakin, kuten leffat, kaunesjuttuja jne.

Siinä oppii kekseliääksi :)

10. marraskuuta 2009 klo 8.49  
Blogger pinia kirjoitti...

Ihan tajuttoman hieno keittiö yms! Uskollatko kertoo paljonko vuokra on, ihan kysyn vaan siis sillä mielellä, kun tuolla on kumminkin kunnon lattiat yms.

Onnee oikeasti uuteen kotiin! Mä ite oon odottannut jo ihan tajun pitkään, että pääsisin itekkin muuttaan ja tää kyseinen aika koittaa vajaan vuoden sisällä ja oon jo nyt ihan intoo täynnä, joten voin kyllä kuvitella kuinka tohkaissasi itse olet! :)

10. marraskuuta 2009 klo 9.02  
Blogger Lilya kirjoitti...

Tosi hauska seurata muuttoasi kun itselläkään siitä ei vielä ole kauaa. Muuttaminen on aika raskasta mutta tavallaan ihanaa. Saa vähän kuin aloittaa alusta ja varsinkin se oli ihanaa kun ekan kerran muutti kotoa pois:)Tai siis sen ainoan kerran.

10. marraskuuta 2009 klo 9.11  
Blogger Beanna kirjoitti...

Oi, noi keittiön kaapinovet on just sellaset, mitkä haluisin omaan keittiööni, ihanat =)
Lattiatkin on oikein kauniin väriset!

10. marraskuuta 2009 klo 10.01  
Blogger Jenni Ukkonen kirjoitti...

Vau mikä keittiö, ihan unelma! Oot ainakin tämän kuvan perusteella onnistunut nappaamaan tosi hyvän kämpän itsellesi ;) Mulla oli edellisessä asunnossa amme ja vitsi tuli ikävä sitä, on se vaan niin paljon kivempi kuin pelkkä suihku ;/

10. marraskuuta 2009 klo 10.13  
Blogger Anni kirjoitti...

Oi! Näyttääpäs todella kivalta! Paljon onnea uuteen kotiin. Kyllä kotoa pois muuttaminen on aina iso juttu (: Ihanaa kun samaa ihan omaa rauhaa ja tilaa.
Odottelen jo innolla kuvia kämpästä sitten, kun olet saanut vähän enemmän sitä laitettua :)

10. marraskuuta 2009 klo 11.43  
Blogger Henna kirjoitti...

Onpas mukavannäköinen keittiö. Näyttää kivalta tuollainen pieni baaritaso keittiön ja olkkarin välissä. Eikä se 25 m2 mikään hullun pieni ole, jos vain pohjaratkaisu on hyvä. Mä asuin ekat pari vuotta kun muutin opiskelemaan 24 m2 yksiössä ja hyvin yksin mahtui. Mulla oli tosin vain alkovi ja keittokomero, ja olkkari oli suht iso.

Mäkin haluaisin muuttaa, siksi etten tykkää meidän muovilattioista ja siksi, että haaveilen asumisoikeusasunnosta. Mutta ainahan haaveita pitää ja saa olla :) Tsemppiä vielä muuttoon, se on aina rankkaa.

10. marraskuuta 2009 klo 12.03  
Blogger Riikka kirjoitti...

Näyttää kivalta :) Koiraa ei varmaan saa ottaa kun on noin siistin näköinen parketti (?)..

10. marraskuuta 2009 klo 12.22  
Anonymous Venny kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin! Aika liikkis kuva - korkkareit, jumppapallo jne. muuttokuormassa.

Ollaan välillä matkustettu vahingossa vierekkäin bussissa, mutta nyt ilmeisesti muutat muille maille vierahille...

10. marraskuuta 2009 klo 12.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ooi miten kivan näköstä, onnea uuteen kämppään!:)

10. marraskuuta 2009 klo 12.50  
Blogger Haidi kirjoitti...

oi ihanan näköinen koti! musta aika onnistunut löytö ekaks kodiks. nätti keittiö ja vielä amme, kelpais kyllä mullekkin! (: koitappa saada muutettua ja sisustettua, jään innolla oottamaan kuvia! pidä kivaa sveitsissä :>

10. marraskuuta 2009 klo 13.05  
Blogger Pikkukisuli kirjoitti...

Ompas kivan näköistä, tosin ton altaan paikka ei näytä ihan loppuun saakka mietityltä=)

10. marraskuuta 2009 klo 13.15  
Blogger noraa kirjoitti...

toi baaripöytä systeemi on just siisti! oi kiva asunto :> meilläkin on yksio 28 neliömetriä ja ylimässä kerroksessa.. muutto sunnuntaina oi jännää! :-D miten mä jaksankaa tulla sanoo sulle tästä kokoajan :-D oon ainakin ihan innoissani sun asunto/muutto postauksista siis!

10. marraskuuta 2009 klo 13.20  
Anonymous LiiSa kirjoitti...

Voi tota yhtä toista anonyymiä, joka piti sun kämpän kokoa pienenä. (joka elää vielä vanhempiensa rahoilla) Kämppien hinnat on niin pilvissä, että mulla ei ainakaan oo varaa edes ton kokoseen kämppään, ja vielä noin siistiin, kun toi sun. :)

Solussa asutaan, vaikka ei tunnu mun paikalta yhtään, mutta ei oo varaa edes hoasin yksiöön. Huoh, opiskelijan elämää.

10. marraskuuta 2009 klo 13.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana kämppä! Tosi hyväkuntonen ja upee! ihanat lattiat ja toi keittiö on jotain niin uskomatonta :) olis aivan ihanaa jo itsekin voisin joskus löytää samanlaisen asunnon! Laitahan sitten postausta kämpästä ;D erityisesti kylpyhuoneesta!

10. marraskuuta 2009 klo 13.52  
Blogger Mona ja Iina kirjoitti...

Ihana keittiö! :D

10. marraskuuta 2009 klo 14.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tuli vaan mieleen, et voisitko tehä joskus videopostauksen? :)

10. marraskuuta 2009 klo 15.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivalta näyttää, onnea vain uuteen kotiin! :)

10. marraskuuta 2009 klo 15.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ooi ihanaaa mäkii haluisin muuttaa, ois niin ihana sisustaa ja kaikkee((: toi keittiö on kiva;)

10. marraskuuta 2009 klo 15.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kämppä kuulostaa/näyttää tosi kivalta!

(Kenkiä keittiönkaappiin, hmmm:D)

10. marraskuuta 2009 klo 15.43  
Anonymous mllla kirjoitti...

Ihanan näköistä siitä tulee varmasti täydellinen kun alat sitä laittamaan!=) Onneks olkoon vielä:)

10. marraskuuta 2009 klo 15.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana kämppä, tuostahan saa vaikka kuinka kodikkaan!

10. marraskuuta 2009 klo 16.05  
Blogger Nina kirjoitti...

Kivalta näyttää! Ja varmasti sitten vielä kivemmalta, kun saat kaikki huonekalut ja tavarat paikoilleen :)
Tsemppiä muuttopuuhiin!

10. marraskuuta 2009 klo 16.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aika pieni! mut onnea uuteen kämppään

10. marraskuuta 2009 klo 16.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Paljon tossa on vuokra? Joudut varmaan palaamaan takas töihin että saat maksettua? Mitä koululle käy?

10. marraskuuta 2009 klo 16.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oii mäki haluun kylpyammeen <3

10. marraskuuta 2009 klo 16.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sun uusi asunto vaikuttaa kyllä superkivalta :) Ja onnea uuteen kotiin ;) Toivottavasti saadaan kämppä- ja sisustuspostauksia mahdollisimman pian :)

10. marraskuuta 2009 klo 18.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

näyttää & kuulostaa aivan ihanalta, saat varmasti asunnosta laitettua tosi nätin! :)

10. marraskuuta 2009 klo 18.44  
Blogger TanjaK kirjoitti...

Ihanan näköinen kämppä! Tykkään etenkin tosta baaritiskisysteemistä:)

10. marraskuuta 2009 klo 19.40  
Blogger TanjaK kirjoitti...

Aloin yhtäkkiä miettiä, et kirjotinko mä siihen äskeseen viestiin baarikaappi :D Tarkoitin jokatapauksessa siis baaritiskiä, vaikka ei se taida ihan virallinen nimitys tolle olla:D

10. marraskuuta 2009 klo 19.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

missä asut?

10. marraskuuta 2009 klo 20.07  
Anonymous lina kirjoitti...

parketti<3parketti<33

PARKETTI!!

<33333333

*kuolaa ja muuttuu vihreäksi kateudesta*

eivaan, onnea oot varmasti parkettisi ansainnut :)

10. marraskuuta 2009 klo 20.25  
Blogger Anna-Katri / Adalmina's Adventures kirjoitti...

Onnittelut uudesta kodista! :) Varmasti ihanaa päästä sisustuspuuhiin! Jään odottelemaan lisää juttuja aiheesta... :)

10. marraskuuta 2009 klo 20.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

i love watching Your blog, but i don't understand nothing what You have written here :) i have a proposition - could You write in anglish too?
have a nice evening!
Ania from Poland

10. marraskuuta 2009 klo 21.49  
Blogger inni kirjoitti...

Asuntopostausta odotellaan innolla :) Suostutko kertomaan vuokraasi, olisi kiva tietää vähän vertailuksi hintoja.

10. marraskuuta 2009 klo 21.51  
Blogger Ulla kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin Lintu! Tulee kauhee muuttobuumi täs ittelläkin. Ihanalta näyttää tuleva kotisi!

10. marraskuuta 2009 klo 21.53  
Blogger Janni kirjoitti...

Ihanalta näyttää ainakin tästä kuvsdta päätellen! Lattia erityisesti :) Itselläkin kauhea sisustuskuume, mutta en osaa päättää mitä tekisin.. Ja sit tietysti toi rahapuolikin vähä jarruttaa suunnitelmien toteutusta :S

10. marraskuuta 2009 klo 22.09  
Anonymous tepii kirjoitti...

Voi miten kaunis koti! :) Toivon, että kun minäkin pääsen jossain vaiheessa muuttamaan omaan kotiin, että saan yhtä ihanan asunnon itselleni.. =)Ymmärrän ettet halua hirveän tarkasti paljastaa, mutta pystyisitkö hieman vinkkaamaan löysitkö asunnon netistä vai "suhteiden" kautta? :)

10. marraskuuta 2009 klo 22.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oih juuri sellainen pieni asunto josta itse olen unelmoinut :) menee kyllä vielä pari vuotta että pääsen itse muuttamaan. Mutta kylpyamme asunnossa oisi unelma !

10. marraskuuta 2009 klo 23.06  
Anonymous Nippelitieto kirjoitti...

In English it would be nice to read these things, so pls go ahead. :-)

11. marraskuuta 2009 klo 4.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ota enemmän kuvii sun uudesta kodista =)

11. marraskuuta 2009 klo 9.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei oo mitenkää ekologista kylpee joka päivä. Meinaan siis ammeessa. Menee jumalattomasti vettä. Kannattais ajatella

11. marraskuuta 2009 klo 15.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot saanu jo paljon onnitteluja uudesta kodista, mutta kai nyt munkin on pakko sua onnitella.
Onnea!! Näyttää todella kivalta!

:)

11. marraskuuta 2009 klo 16.14  
Blogger J kirjoitti...

amme olis kyllä parhautta!

11. marraskuuta 2009 klo 17.04  
Blogger noona kirjoitti...

ihana kämppä, onnea uuteen kotiin! :)

11. marraskuuta 2009 klo 19.21  
Blogger Hendu kirjoitti...

onnea uutee kotii:) Kivan näkönen kämppä toi.

11. marraskuuta 2009 klo 19.47  
Blogger Laura kirjoitti...

hieno koti! oon aika kateellinen sulle, koska muuttaminen on niin kivaa! vaikka okei kyllähä siihen kuuluu sitä pakkaamista ja purkamista, mutta uuden talon sisustaminen korvaa kyllä mun mielestä kaiken sen!
(:

11. marraskuuta 2009 klo 20.39  
Blogger Jenny kirjoitti...

Jos satut tulemaan Zürichiin ja tarvitset turistiopasta, niin laitappa kommentia mun blogiin :) Mukavaa matkaa tänne!

11. marraskuuta 2009 klo 23.16  
Blogger veera s. kirjoitti...

Mäki olin ihan innoissani ammeesta, mutta parin kuukauden jälkeen alkoi kyllästyttää. Se oli sen verran pieni (tai minä olen iso), että sinne könyäminen ja sieltä pois pääseminen oli hankalaa :D nyt nautin normaalista suihkusta uudessa kodissa <3 ja niin intoilin mäki vaahtokylvystä, kävinköhän koko vuoden aikana mitä siel asuin, niin kaks kertaa kylvyssä :D

13. marraskuuta 2009 klo 0.44  
Anonymous heini kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta! Minkä hintainen vuokra?:-)

16. marraskuuta 2009 klo 17.50  
Blogger Jenni kirjoitti...

Hei.
Ahh, ite ootan kovasti et pääsisin pois porukoiden nurkista. Haaveissa muuttaa helsinkiin, mutta pelottaa et miten tulen pärjäämään ja löydänkö edes kämppää.
Saanko kysyä hieman vuokran taso että millainen on ja mistä löysit, oon katellu noita vuokria ja pelottaa tuleeko rahani ikinä riittämään helsingin kämppien vuokriin. Ja hoasilta kun ei saa kun soluasuntoja, minun tapauksessa.

17. marraskuuta 2009 klo 20.37  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu