Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

in search of the perfect watch

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

in search of the perfect watch

Kohtahan marraskuu vaihtuu jo joulukuuhun ja kaupoissakin alkaa jo olla joulutunnelma täysissä mitoissa, joten ei varmaan olisi ihan liian aikaista alkaa miettiä joulutoiveita? Mulla on jo nimittäin yksi toive aika selvänä ja se on uusi rannekello! Oon jo kauan haaveillut uudesta, mutta jotenkin ei oo vain millään löytynyt mitään sopivaa. Toisaalta mä tiedän olevani ihan äärinirso tässä asiassa, joten uuden etsiminen ei tosiaan ole helppoa.

Tähän mennessä mulla on ollut käytössä valkoinen toywatch tyylinen muovikello, josta oon kyllä tykännyt todella paljon, mutta nyt haluaisin jotain vähän erilaista. Ensinnäkin kellon tulisi olla tumma, mielellään mustalla aika leveällä kiiltonahkaremmillä. Näytön tulisi olla iso ja pyöreä, valkoisella taustalla ja selkeillä mustilla numeroilla. Metalliosat mieluiten kultaisia. Merkillä ei niin väliä olisi, kunhan kello täyttää ulkonäkökriteerit;)


Tuossa ylhäällä on nyt joitakin kelloja, missä löytyy haluamiani ominaisuuksia. Mikään kuitenkaan ei ole ihan juuri sellainen haluamani.. Hmm, jospa nuo vois risteyttää, hih! Eniten kuitenkin tykkään tuosta keskimmäisestä, kunpa sen vaan saisi mustanakin..

Vinkkejä, mistä saattaisin löytää etsimäni kellon?

24 kommenttia:

Blogger Sirpa kirjoitti...

Ihankun olisin Jumbon Stokkalla nähnyt ainakin tota DKNY:tä (?)

29. marraskuuta 2009 klo 15.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hih. Ostin juuri itselleni tuon oikeainpuoleisimman kellon valkoisena joululahjaksi. Etsin valkoista täydellistä kelloa kuukausitolkulla, sitten törmäsin tuohon guessin kelloon ja kävin ihastelemassa sitä aina vähän väliä koko syksyn, kunnes sain nyt vihdoin ostettua sen itselleni! Eli siis jouluaattoa odotellessa :)
Mullakin oli tota ennen vahva mielikuva millaisen haluan, mutta en vain löytänyt juuri sitä oikeaa. Nyt kun mulla on sitten töydellinen valkoinen kello, niin seuraavaksi mulla alkaa täydellisen ruskean kellon metsästys :)
-A.

29. marraskuuta 2009 klo 16.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ootko käyny kattoon kultajousen sivuilla ? =) siellä on jotai ton tapasii kelloi mitä etit !

29. marraskuuta 2009 klo 16.18  
Blogger imlacking kirjoitti...

Mä haluaisin jonkun DKNY:n kellon, harmitti vaan kun kävin eräässä koruliikkeessä kattomassa ja siellä olikin kivoja muttei silti tullut ostettua. Osa oli jopa ihan halpojakin ja just niistä joku oli ihan tosi kiva. Sitten palkkapäivänä menin katsomaan erääseen toiseen paikkaan kelloja niin sieltä ei löytynyt yhtään kivaa :(.

29. marraskuuta 2009 klo 17.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Timanttisilla on ainakin toooosi laaja kellovalikoima Esim. juuri näitä kaikkia erilaisia Guessi:n kelloja. Itsekin juuri ostin sieltä Guess:in kellon. :)

29. marraskuuta 2009 klo 17.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mun mielestä oon nähny DKNY:n kelloja myytävän Stockalla! :) kannattaa myös tsekata kaikki kultajousen, timanttisten jne koruliikkeiden nettisivut! =)

jos löydät keskimmäisen kellon, niin ainahan voit vaihtaa valkoisen remmin mustaan remmiin! useissa rannekellomalleissa remmin vaihtaminen on mahdollista! mulla itsellä on tommy hilfigerin kello ja siinäkin oli alunperin valkoinen remmi niin ostin vaan mustan lisäks niin niitä on tarvitteessa helppoa myös vaihtaa! :)

-karo

29. marraskuuta 2009 klo 17.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse olen miettinyt tälläistä kelloa joululahjaksi :) Kannattaa katsoa sivuilta myös muut mallit.

http://www.frenchconnection.com/product/womens+accessoriesWatches/AWB8N/Stone+Watch.htm

29. marraskuuta 2009 klo 19.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kellomerkkiä valitessa suosittelen ostamaan merkin, joka valmistaa VAIN kelloja. Nämä vaatemerkkien kellot eivät niin hirveän laadukkaita ole. Eli esim. noista kolmesta jota tossa on: Seiko

29. marraskuuta 2009 klo 19.30  
Blogger Arez kirjoitti...

Toi eka on ihan täydellinen! <3 Toivottavasti pääsit nopee kotia. :> Oli kiva tavata!

29. marraskuuta 2009 klo 20.04  
Anonymous annika kirjoitti...

"Nämä vaatemerkkien kellot eivät niin hirveän laadukkaita ole." En mitenkää voi olla samaa mieltä. :p Itse joskus metsästin täydellistä valkoista kelloa. Kolme vuotta sitten sellaisen löysin. Remmi valkoista pehmeää nahkaa, taulu neliön muotoinen ja ympärillä "timantteja". Käytössä on ollut joka päivä, paitsi juhlissa. Kello edelleen kuin uusi. Eikä mitään vikaa toiminnassa. (:

29. marraskuuta 2009 klo 21.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Keskimmäinen kello on aivan ihana <3

29. marraskuuta 2009 klo 21.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hih!

29. marraskuuta 2009 klo 21.57  
Blogger Maisa K kirjoitti...

Itse metsästin joitakin vuosia sitten itselleni täydellistä mustarannekkeista kelloa ja törmäsin ihanaan Tommy Hilfigerin malliin hopeisilla yksityiskohdilla. Metsästin tuota mallia sitten USA:a myöten, mutta lopulta se löytyi erään suomalaisen pikkukaupungin kultaliikkeestä :D Kello on ollut päivittäisessä käytössä (festarit, bileet, matkat sun muut mukaan lukien) varmaan noin 3 vuoden ajan eikä ole ollut mitään valittamista! Rakastan mallia edelleen, mutta nyt kaipaisin jo vaihteluksi kultaisilla yksityiskohdilla varustettua yksilöä.. Uuden rannekellon metsästys siis päällä täälläkin. Tsemppiä kellon metsästykseen sinne! :D

29. marraskuuta 2009 klo 22.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moips!
Käypäs katsomassa anneklein.com ja sieltä watches!

29. marraskuuta 2009 klo 22.28  
Blogger lintu kirjoitti...

A: Eikä, aijjaa! Ihanaa kun löysit etsintöjen jälkeen mieleisen:) Multa se täydellinne valkoinen onneksi jo löytyy, mutta tosiaan mustaa ja ruskeaa metsästellään, ensiksi kuitenkin se musta:)

Sirpa: Hmm täytyypä tsekata Stockan valikoimat tarkemmin:)

Anonyymi: Käväisin, mutta mitään sydäntätykyttävää en vielä löytänyt:/

Karo: Noniin sinne siis kyselemään josko mustana löytyisi!:) Tosiaan tuo remmin vaihto ei mulle tullutkaan mieleen, sehän olis mahtava idea jos tosiaan muualta en haluamaanki kelloa löydä! Kiitos neuvosta:)

Anonyymi: Noniin mun täytyykin sitten käydä sieltä katsastamassa, jos vaikka löytyisi sellainen sopiva:)

i'm lacking: DKNY voisi kyllä olla ainakin tuon mun laittamani kuvan perusteella kiva merkki:) Äh, huono tuuri kävi sulla!!:/

Anonyymi: Hmm tuota mä en tullutkaan ajatelleeksi. Tosin mun nykyinen kello, joka on jotain ihan hölöhölö merkkiä on kestänyt kyllä hyvin, että mä taidan luottaa niihin vaatemerkkienkin kelloihin:)

Anonyymi: Täytyykin tutkia tuo sivusto, kiitos vinkistä!:)

Rezzi: Pääsin mä:) Ja joo niin olikin!!

annika: Noniin hieno kuulla! Ehkä mäkin voin sitten hyvin mielin luottaa niihin:)

Anonyymi: Täytyypä katsoa, kiitti vinkistä!:)

Anonyymi: No hihi!

Anonyymi: Samaa mieltä!!:)

Maisa: Kiitos vaan, tsemppiä tässä puuhassa tarvitaankin:D Onnea sullekin uuden kellon etsintään!:)

29. marraskuuta 2009 klo 23.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivoja kelloja! gantilla on aivan mahtavia kelloja.ainakin kampin myymälässä löytyy.

30. marraskuuta 2009 klo 11.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Give up, tuo keskimmäinen on supersöpö! No ei, varmastikkin löydät vielä sun unelmakellon! :)

30. marraskuuta 2009 klo 13.33  
Anonymous Aino K. kirjoitti...

Itse ainakin oon ihastunut Certinan DS podium lady -sarjan kelloihin, juuri itsekin sain pitkän haaveilun jälkeen lahjaksi sellaisen. Ainakin ovat laadukkaita! Kannattaa käydä katsomassa www.certina.com.

30. marraskuuta 2009 klo 14.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

moii, keskimmäinen kello on ihana ja jos et täydellist löydä nii vaiha tuohon valkoseen keskimmäiseen se remmi systeemi. ihana blogi, tätä on ihana lukee, kirjotat monipuolisesti, mutta tekstii sais joskus olla enemmän kun kuvii :DD: <33

30. marraskuuta 2009 klo 14.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pakko nyt kysyä, muttaaa et ole ihan hirveästi otsatukkaa pitänyt? olen itse harkinnut otsatukan leikkaamista, niin tahtoisin saada tietää, oliko se sittenkään niin hyvä idea? :)

30. marraskuuta 2009 klo 15.36  
Anonymous annika kirjoitti...

se kello josta puhuin aiemmin on sitten guess (: että ne ainakin tuntuvat laadukkailta. intouduin etsimään täydellistä kelloa sulle. :D axcentilla on mustaremminen kultaisilla yksityiskohdilla, mutta kellotaulun tausta on ruskea.. :D damn! eikä remmikään tainnut olla kiiltonahkaa. :D taidan ostaa itselleni.. :p

30. marraskuuta 2009 klo 20.23  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Oo Gantilta en ookkaan katsonut! Täytyykin käydä siellä sitten:)

suskiä: Hahaa:D

Aino K.: Noista en ole koskaan kuullutkaan! Käynpä katsomassa, kiitos vinkistä!:)

Anonyymi: Joo niin mä olen nyt vähän ajatellutkin, että teen jos tosiaan ei valmiina täydellistä yksilöä löydy:) Ja kiitos sulle, ihana kuulla!!:)

Anonyymi: Kyllä mä sitä alussa pidin oikeastaan kokoajan ja tykkäsin siitä hirveästi!! Eikä sen laittaminenkaan loppuenopuksi mitenkään niin superhankalaa ollut, vaikka minulta se pyörre löytyykin. Mutta tietkö, kun mä olen sellainen tuuliviiri tän mun tukkani kanssa! Mulla tulee kokoajan jotain uusia visioita, ja nyt sitten oonkin kasvattamassa ostatukkaa pois kun tavoittelen yhtä uutta juttua taas:) Onneksi otsis on kuitenkin niin helppo saada halutessaan takaisin, sillä niin mä varmasti vielä joskus tuun tekemäänkin, niin paljon siitä tykkäsin:) Että kyllä, oli erittäin hyvä idea ja sain uudesta tukasta mielettömästi uutta energiaa, mutta niinkun sanottu, mulla on kokoajan uusia ideoita hiusten suhteen, joten nyt on jo uudet tuulet meneillään:)

annika: Ahaa joo okei:) Hihii ihana!!:D Täytyykin tsekata toi axcentin kello, jos vaikka tykästyisinkin siihen:)

30. marraskuuta 2009 klo 21.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ja nää ihmiset jotka postailee tänne ei kyl hirveesti taitaa tietää kelloista jos ne ehdottaa jotai guessin ja gantin kelloi =D !

2. joulukuuta 2009 klo 10.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Lindroosilta saa Bvlgaria <3
älä nyt osta mitää parin sadan euron kelloo joka ei sit miellytä 5 vuoden päästä. Hanki ikuinen timepiece

2. joulukuuta 2009 klo 10.08  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu