Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Gant home

torstai 19. marraskuuta 2009

Gant home

Yksi merkki, josta sisustuksen saralla pidän todella paljon, on Gant Home. Gantin sisustuksissa on aina juuri sellaista tunnelmaa ja fiilistä, mitä omaan kotiinikin haluan. Erityisen ihastunut olen Gantin neulottuihin tähtijuttuihin, kuten tyynynpäällisiin ja torkkuviltteihin.

Gantin sisustusjutut ovat tietysti ekakotilaiselle aika kalliita hankittavaksi, mutta ainahan sitä voi olla haaveita ja suunnitelmia. Tai ehkä tässä olisi pientä vinkkiä joulupukille;)

Ei varmastikaan ole mikään älytön yllätys, minkä värisiin tähtituotteisiin olen hurahtanut!:D


Hih, tummansinisiinpä hyvinkin! Myös tuo valkoinen palmikkoneulottu tyynynpäällinen on aivan ihana! Ja miettikää; nuo tähtityynythän sopisivat ihan täydellisesti mun vähän aikaa sitten Hennesiltä tilaamaani torkkupeittoon!


Tummansinisten neulosjuttujen lisäksi oon myös iskenyt silmäni näihin beigeihin tyynyihin ja torkkupeittoihin. Jotenkin ihanan lämpimänsävyisiä. Ja epäilemättä sopisivat mun tulevan valkoisen päiväpeitteeni päälle sänkyä koristamaan!


Eli Dear Santa, lahjakortti Gantin liikkeeseen ei olis pahitteeksi!;)

Tunnisteet:

36 kommenttia:

Blogger Mrs. V kirjoitti...

Hahah:)

Ylläri ylläri ostin just anopille tuollaisen vaalean torkkupeiton mikä sulla on tossa viimisenä:)

Edelleen, mäkin haluan kevääseen mennessä hankkia sinne meidän terdelle tollaiset tähti tyynyt. Tai sitte sillä G-logolla jos ne ei ole loppuunmyyty....

19. marraskuuta 2009 klo 17.59  
Anonymous Noora kirjoitti...

Hei lintunen :) pakko sanoa että sun blogi on aivan ihana, oon lukenut sun blogia yli vuoden ja nyt kommentoin ensimmäisiä kertoja :) ja ensinnäkin pakko sanoa että oot ihan älyttömän kaunis ja sun tyylin on uskomattoman ihana:) haluaisin esittää sulle pienen toivomuksen, haluaisitko tehdä sun uudesta kodista esittely postauksen`?:) olisi kiva nähdä miten lintu sisustaa :)

19. marraskuuta 2009 klo 18.05  
Blogger Hanna kirjoitti...

Gant Home-tekstiilit ovat ihania ja niin laadukkaita! Raitaa ja tähtiä <3
Vinkkinä: jos olet esim. Tukholmaan matkustelemassa, sieltä saa Gantin tekstiilejä huomattavasti edullisemmin! Paranemisia! :)

19. marraskuuta 2009 klo 18.14  
Blogger Henna kirjoitti...

Gant Home on ihana. Haaveilen sellaisesta asunnosta, jossa on juuri tätä tunnelmaa, rentoa mutta nättiä.

Bongasin Hemtexistä tuollaisen Gant Home ja sailortyylisen sarjan, joka oli Hemtexin muihin hintoihin nähden hiukan kalliimpi sarja. Luulin sen ensin olevan Gant Homea mutta ilmeisesti se oli jokin muu sarja, mitä nyt ehdätin vilkaisemaan.

Ostin viikko sitten Sokkarilta tuollaiset beiget tähtityynyt makkariin, eiväthän ne merkkituotteita ole mutta kelpaavat tällä hetkellä luomaan sitä tunnelmaa. Voisin ehkä ostaa vielä yhden tähtityynyn mutta sinisenä, ehkä tummansinisenä.

19. marraskuuta 2009 klo 18.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hemtexistä löytyy kans tommosta tähti teemaa eri väreissä ja raita teemaa, jos kiinnostaa. Ainakin täällä Treellä on Outletissa ollu mut varmasti voi Hesastakin Hesastakin löytyä :)Hemtexistä löytyy paljon kaikkee kivaa ja varsinkin Hemtex Outlet myymälöissä on tosi hyvät allenukset et matkaan lähtee sieltä kaikkee ihanaa melkein puoli-ilmaseks :)

19. marraskuuta 2009 klo 18.17  
Anonymous Hanna kirjoitti...

Multa löytyy toi iso tähtityyny punaisena :) ihan söpöhän se on ja hyvän kokonen!

19. marraskuuta 2009 klo 18.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

yhdyn nooran sanoihin :)

19. marraskuuta 2009 klo 18.45  
Blogger julia kirjoitti...

oletko jo muuttanut uuteen asuntoon?:)

19. marraskuuta 2009 klo 19.40  
Blogger Sonja kirjoitti...

iiiik noi on niin ihania ! mä oon aina himoinnu etenkin noita beigejä tyynyjä!

19. marraskuuta 2009 klo 19.43  
Blogger Laura kirjoitti...

meillä on noita beigejä tyynyjä kotona, itse pidän niistä myös aika paljon! (: gant homella on myös muuten aika kivoja pyyhkeitä tuli mieleen sanoa, kun meillä on niitä! (:

19. marraskuuta 2009 klo 20.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Missä on gantin liike?:O

19. marraskuuta 2009 klo 20.21  
Blogger lintu kirjoitti...

Mrs. V: Hih eikä!!:) Voi vitsii sopii kyllä teidän terdelle noi niiin superhyvin että, taisiis mitä nyt kuvista oon saanut käsitystä:)

Noora: Hei Nooranen:) Kiitos sulle hurjasti ihanasta kommentista! Ja ehdottomasti teen uudesta kodista sitten esittelyn, kunhan pääsen ensin muuttamaan ja asettumaan taloksi:) Varmasti tullaan näkemään lukemattomia postauksia, miten Lintu sisustaa, hih:)

Hanna: Kiitos kovasti vinkistä, tuota en nimittäin tiennytkään:) Ehkäpä odottelenkin sitten seuraavaan Tukholman reissuun ennen kuin hoppuilen tyynyjen kanssa:)

Sunshe: Samasta haaveilen minäkin:) Kiitos Hemtex vinkistä, täytyykin käydä sieltä kurkkimassa!

Anonyymi: Kiinnostaa tietysti, kiitos vinkkauksesta!:) Ehkä täytyy sellaisessa outletissakin käydä, en edes tiennyt, että Hemtexilläkin sellainen on!!

Hanna: Oi:)

Anonyymi: Hih:) Kiitos!

julia: En vielä, nyt vkloppuna on muutto!

annaemilia: Niin on!!:)

Laura: Jep pyyhkeitäkin olen katsellut, mutta tilasin Hennesiltä ne ja tykkään kyllä niistäkin:)

19. marraskuuta 2009 klo 20.39  
Blogger Heini kirjoitti...

Hahah :DD Gant on kyllä ihana!

OUI OUI

19. marraskuuta 2009 klo 21.25  
Anonymous jenne kirjoitti...

Joo tota tähti teemaa on kans Hemtexissä, mutta on hieman hintava jos ostaa ihan normaalista Hemtexistä, mutta Hemtex Outletissa on yleensä kaikki tuotteet -30% tai -50%. En oo ihan varma et onko sitä sitten siellä Otletissa tällä hetkellä myynnissä mut kantsii kipasti siellä jos löytyy jtn kivaa matkaan. Eli Helsingissä on yksi Oulet myymälä Ala-Malmintori 5 osotteessa. Suosittelen Outlettia. Sieltä löytyy vaikka mitä ihanaa tosiiii halvalla :)

19. marraskuuta 2009 klo 21.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nyt oli juuri Gantin ystävämyynti, noi tyynyt irtosi parillakympillä :) torkkupeittojakin oli!

20. marraskuuta 2009 klo 7.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihania, ja just sun tyylisiä. (; toivottavasti pukki tuo sulle sen lahjakortin, että saat tollasia kotiasi koristamaan.. siitä sitten kuvia ois kiva nähä kun se on esittelykelposessa kunnossa !! <3

20. marraskuuta 2009 klo 12.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jjoo mäkii haluisin nähä sun uudesta kodista kuvia:]]

20. marraskuuta 2009 klo 14.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Juuri noita olen itsekin ihastellut!

20. marraskuuta 2009 klo 15.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Koska näemme taas päivän asuja?

20. marraskuuta 2009 klo 16.01  
Anonymous sofia kirjoitti...

Bongasin juuri blogisi blogilistan "uusia blogeja" osiosta ja ajattelin ilmoittaa, että ehkäpä joku muu on lisännyt blogisi sinne? Sitä kun on viimeaikoina ilmennyt paljon muiden blokkareiden keskuudessa :)

20. marraskuuta 2009 klo 18.05  
Blogger Liinu kirjoitti...

moi! tuli tässä mieleen kun luin vanhempia kirjoituksiasi, että onko sulla viellä huuto.netissä käyttäjätunnus ja jos on niin olis kiva käydä kattomassa että myytkö jotain siellä:)
P.S. Kiitos iiiiiihanasta blogista!!!<3

20. marraskuuta 2009 klo 18.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei lintu, toivon että ehdit vastata tähän kommenttiin! :) sun tavoin, mäkin käytän (ginan) pitkiä valkosia leggareita (ginan) wetlookien kavereina, mutta topit mustuu heti päivän jälkeen helmasta! pesemälläkään en oo saanu niistä enää kunnolla valkosia, eli miten sä saat ne pysymään kirkkaanvalkosina? :) ja ainii, mistä oot ostanu sen sun ihanan tiffany's-tyylisen kaulakorun? oon metsästäny sitä ympäri kaupunkia!

20. marraskuuta 2009 klo 20.23  
Blogger Anna kirjoitti...

Heij! Sun blogia on kyllä kiva seurata, tykkään!! Ja ihania noi tyynyt, ihastuin itse nyt noihin beigeihin :)
Miten saat noi kuvat niin isoiksi? Käytän itse bloggeria mutta ne jää aina niin pieneksi, harmittaa. Ja jos käytän Picasaa ja teen kollaaseja niin sama ongelma, pineksi jää kuvat. Osaatko yhtään antaa jotain neuvoa että mitä mun pitäis tehdä?

20. marraskuuta 2009 klo 22.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täytyy nyt ekaa kertaa kommentoida, vaikka vilkuilenkin blogiasi aina välillä:) Tykkään tästä blogista, tyylistäsi ja positiivisesta asenteestasi:)! Ja olet kaikenlisäksi tosi nätti ja sulla on ihanat hiukset, olispa mullakin tuollaiset:)

Mutta niin, haluaisin kysyä tuosta Mulberryn huivistasi, että oliko sille joku tietty väri, minkälaisena sen ostit? Kun ajattelin itsekin metsästää samanlaista kun ihastuin siihen, mutta jotta osaisin ostaa saman värisen kun tykästyin tuohon:)

Ja tuo Topshopin valkea/raidallinen neule on ihana! Voisitko hieman kertoa miten tilaus sieltä onnistuu, kun en ole koskaan tilannut sieltä? :)

20. marraskuuta 2009 klo 23.34  
Blogger lintu kirjoitti...

Heini: On!:)

jenne: Joo kipasen kyllä ehdottomasti!!:) Kiitos sulle neuvoista ja osoitteestakin, en olis ilman sua löytänyt:)

Anonyymi: Niin olikin, itse en valitettavasti sinne töiden takia kerinnyt piipahtamaan! Tosin kuulin, ette noita mun haluamiani ollut siellä edes tarjolla, joten ehkä en menettänyt mitään:)

Anonyymi: Hih;) Toivotaan tosiaan, että pukki olis anteliaalla päällä, niin ja kanssa, että oon ollut kiltti:D Kuvia tietysti tulee!!

Anonyymi: Joo heti kun saan paikkoja kuntoon!:)

Anonyymi: Hih:) Kukapa ei!

Anonyymi: Pian pian!:)

sofia: Itse en löytänyt?

luumuu: On minulla vielä huuto.netissä tunnukset, mutta tällähetkellä ei mitään myynnissä! Kerron kyllä sitten, jos laittelen sinne jotain myyntiin ja linkkaan:) Kiitos!!:)

Anonyymi: Mulla on ollut tuo ihan samainen ongelma kuin sulla! Sen takia monet topit ovatkin päätyneet roskiin, koska ei niitä sitten mustahelmaisina ole kiva käyttää kun näyttävät ihan likaisilta. Muttasiis tuohan johtuu ihan vain siitä, että ne leggarit päästävät väriä irti, joten mä suosittelen, että ennen kun käyttää niitä leggareita valkoisten toppien kanssa niin pesee ne pesukoneessa joitakin kertoja, ettei ne sitten enää päästäisi väriä. Ja kirkkaanvalkoisina mä saan toppini pysymään, kun ostan tasaisin väliajoin uusia:D TIffany's koru on ostettu huuto.netistä:)

Anna: Kiva kuulla, kiitos!:) Itse en tosiaan kuvien latauksessa käytä ollenkaan bloggeria ja siksi saankin kuvat isommiksi. Mun mielestäni bloggerin kuvat olivat ihan liian pikkuisia mun makuuni, joten aloin ladata mm. Flickrn, Photobucketin ja Tinypicin kautta kuvani. Picasalla mun kollasini eivt kyllä jää pieniksi, hmm.. Ootko aina muistanut rajata kollaasin sen teon jälkeen, eli ylimääräiset valkoiset reunat pois? Itse yleensä myös muokkaan kokoa vielä kun oon siirtänyt valmiin kollaasin johonkin kansioon. Koon muokkaaminen onnistuu vaikka Paintilla, jos sulla on siis pc. Itsellä on siis mac:)

Anonyymi: Kiva kun kommentoit!:) Ja kiits hurjasti sanoistasi, lämmitti:) Mulberryn huivista en osaa sanoa, olisiko sillä mitään tiettyä värinimitystä/koodia, mutta varmasti kun menee kauppaan kyselemään ja kuvailee noita huivin värejä niin oikea löytyy kyllä:) Topshopilta tilaus onnistuu tosi helposti Visa Electronin kanssa! Vähän liiankin helposti;) Luot vaan oman tilin ja lähdet shoppailemaan!!

21. marraskuuta 2009 klo 7.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuollaisia melkein identtisiä valkoisia neulottuja sisustustyynyjä saa k-raudasta hintaan jotain 10-15e/kpl.

21. marraskuuta 2009 klo 9.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ainakin sillon vip-iltana (tosin sinne pääsi vissiin kuka tahansa, jos vain tiesi saapua :D) oli kaiken värisiä tähtityynyjä ja tähtivilttejä. Ja liian myöhään tajusin itekin, että voisin haluta vielä makkariin beiget tyynyt, ja menin toisena myyntipäivänä katsomaan, ei ollut enää kuin vihreätä eri sävyissä :/ että et sineensä menettänyt mitään!

21. marraskuuta 2009 klo 10.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, itsekin rakastan noita Gantin tuotteita. Sinulla on todella ihana blogi, jota seurailen aktiivissti :-)

Minulla olisi kysymys koskien tuota usein käyttämääsi Paula Nummelan sydänkorua. Olen itse niin totaalisen rakastunut siihen, että aion pistää tilausta menemään. Sinulla se näyttää mielettömän hyvältä, mutta minkä pituinen se ketju sinulla on? Sivuilla sanotaan, että vaihtoehtoina on 43 cm tai 45 cm. Ostaisin mieluusti juuri sen koon, mikä itselläsikin on :-) vain kahdesta sentistä kyse, mutta ne sentit ovat tärkeät :-)

21. marraskuuta 2009 klo 12.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Taisin nähdä sinut eilen Zaran lähistöllä :)

Pankkiiri-Tommi

21. marraskuuta 2009 klo 19.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vitsi tykkään blogistas! :-) ps ootko huomannu tämän http://demi.fi/keskustelut/305786/ovatko-kaikki-bloggarit-ouml-kyrikkaita-vai-mist-auml-t-auml-auml-johtuu
hmm ihmeen kovasti kaikkia kiinnostaa toisten asiat :-D

21. marraskuuta 2009 klo 20.10  
Anonymous sofia kirjoitti...

tässä linkki blogilistalle! http://www.blogilista.fi/blogi/ps-i-love-fashion/42230

21. marraskuuta 2009 klo 20.35  
Anonymous Inssu kirjoitti...

Olisi kiva, jos laittaisit useammin kuvia päivän asuistasi! :)

21. marraskuuta 2009 klo 21.04  
Anonymous miu kirjoitti...

Hehee näin sut eilen Valtterissa ja ginassa :D olit niin hassu. "heeii en mä osaa olla kirppiksellä!"

22. marraskuuta 2009 klo 12.29  
Blogger L kirjoitti...

oi vitsi ihania nämä ovat kyllä ! :) voisin itsekkin etsiskellä netin syövereistä

23. marraskuuta 2009 klo 13.27  
Blogger Anna kirjoitti...

Kiitos paljon vastauksesta :) nyt tajuan taas asioita vähän paremmin bloggerin suhteen :P

23. marraskuuta 2009 klo 19.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Käypä Linda kodin ykkösessä katsastamassa (kylppärin) matot...näin siellä pari Gant-tyylistä vajaa 9 eurolla...tummansinisellä pohjalla muutama iso valkoinen tähti.

onnea uuteen kotiin :)

25. marraskuuta 2009 klo 21.13  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu