Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

syystoiveita

lauantai 17. lokakuuta 2009

syystoiveita

Niinkuin sanottu viimepäivät ovat kuluneet dogsitterinä ollessa hoitokoirani kotona, jossa mulla nettiä ei ole saatavilla, joten nyt tiedossa harvinaista herkkua koirahoitoviikon ajalta eli ihan ihkaoikea postaus!!:) Piti pikaisesti tulla piipahtamaan omassa kotona käymässä, joten samantienhän mä tänne blogin puolellekin eksyin, hihi!

Jokatapauksessa, mä en oikein ole sellaisia syksyihmisiä. En yhtään tykkää tästä ainaisesta sateesta ja viimasta, pimenevistä illoista ja siitä, ettei tiedä mitä päällensä vetäisi tuolla syyskeleissä! Aina on liian kylmä tai liian kuuma, ei tuonne sateeseen uskalla hienoja nahkasaappaita pistää, mutta en mä kumppareitakaan omista... The list goes on!

On syksyssä kuitenkin jotain hyvääkin, nimittäin vaatekaapin syyshankinnat! Listauksia ja suunnittelua rakasvatana ihmisenä olen tietysti väsännyt myös oman syystoivelistani ja ajattelinkin nyt jakaa sen teidän kanssanne.

Lintun syksytoiveet:


- Pitkävartiset nahkahanskat, mielellään mustat. Nämä tarvitsisin syystakkini kanssa, jossa on sellaiset vähän normaalia lyhkäisemmät hihat. Ilman näitä mun pikku kätöseni jäätyvät:)

- Mulberryn klassinen perusvillakaulahuivi. Tästä olenkin unelmoinut jo niin kauan kuin vaan muistan! Rakastan huivin värejä, vaikka noista väreistä en oikeastaan muussa kuin juuri tuossa kyseisessä huivissa tykkääkään.

- Ugg bootsit, vaikka kovin hyvin ne eivät syksyisiin kurakeleihin sovellukaan. Mitään mukavempia, pehmoisempia ja lämpöisempiä kenkiä ei kuitenkaan ole olemassa kuin Uggit, ainakaan itse en ole muihin törmännyt vielä. Ainoa ongelma Uggeissa on vain se, että niissä on liikaa valinnanvaraa! Itsekin tässä juuri painiskelen, että ostaisiko sitä nyt turvalliset mustat vai niin houkuttelevat kastanjanväriset? Kun tummanruskeatkin on niin kivat... Apua, vaikea valinta!

- Harmaat ylipolven sukat. Mulla on jo ihan omat visioni näitä varten, jotka näette sitten kun tuollaiset käsiini saan!

- Musta villakaulahuivi. Tämä oli nyt vain ihan viimehetken listalisäys, jonka keksin kun näin eräällä nätillä tytöllä perusmustan huivin todella kivasti yhdisteltynä. Niin sitä vaan saa inspistä kun kuljeskelee tuolla ympäriinsä:)


Mutta tosiaan, sellaiselta näytti mun syksyn toivelistani. Yksi noista oikeastaan kävikin jo toteen tänään, mutta sen näytän vasta myöhemmin. Jännitystä jännitystä:)

Tunnisteet:

31 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

siis saako tota mulberry huivia vielä ton värisenä jostain..?

17. lokakuuta 2009 klo 18.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

siis mulla on uggseissa toisin päin: en löydä mistään sopuhintaisia feikkejä! vai aidotko sä hankit?o; mistä liikkeestä aattelit ostaa ne, ja minkä hintaset, KERRO?=)

17. lokakuuta 2009 klo 19.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vihdoin postaus!!!! vaikka onkin lyhyt:(

17. lokakuuta 2009 klo 19.39  
Anonymous Linda myös :) kirjoitti...

Mä kävin jo ostamassa omat UGGit :) Hankin sellaiset luonnonvalkoiset kudotut (joku uus malli, ei se "taitettava" nappivartinen), jotka ei kyllä sovellu kovin hyvin loskakeleille :D mutta ne on vaan niin ihanat.
Nyt tekiskin mieli hankkia just tollaset kastanjanväriset. Taidan jäädä odottelemaan sun ratkaisua ;)

17. lokakuuta 2009 klo 19.44  
Anonymous Minttu kirjoitti...

moi! Mulla on itselläni nuo oikeat kastanjanruskeat ugg-bootsit, ja voin sanoa että ihanat ovat, ja yllättävän moniin asuihin käyvät! käytän niitä melkein päivittäin legginssien ja farkkujen ja vaikka minkä kanssa, joten nuo kastanjatkin on ihan kiva valinta, minkä väriset sä sitten omistit?, Samoja juttuja löytyy myös mun listalta ;) ihana blogi<3
-minttu

17. lokakuuta 2009 klo 20.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rakastan uggs bootseja ! ne on niin mukavat jalassa :) ja tykkään kans noista nahkahanskoista tosi paljon :)

17. lokakuuta 2009 klo 20.13  
Blogger weekdays kirjoitti...

Itse ostin juuri Uggit keskiruskeina, mielestäni ne ovat ehdottomasti parhaat juuri siinä värissä :D Mustat ovat jotenkin niin tylsät.. mutta mielipiteensä kullakin! :) Mutta aivan ihanat ne ovat jalassa, ihanaa kun ei tarvi palella!

- Johanna

17. lokakuuta 2009 klo 20.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mistä aattelit ostaa uggis? :)

17. lokakuuta 2009 klo 20.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heh, Lintu taipuu Linnun, ei Lintun ;)

Ihana blogi sinulla ja uskomaton tyylitaju!

17. lokakuuta 2009 klo 20.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ei voi sanoa Lintun ,eikö se ole Linnun : DDD

17. lokakuuta 2009 klo 20.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ton tapasia mustia, pitkiä nahkakäsineitä oli ainakin Seppälässä :)

17. lokakuuta 2009 klo 21.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Osta ruskeet uggit! Mustat on liian tylsät eikä yhtään niin mukavan näköiset(:D) ja vaaleet taas sotkeentuu helposti =)

Mä muuten näin sut torstaina kampissa ;) Meinasin tulla moikkaa mut sit tuliki pupu pöksyy :(

17. lokakuuta 2009 klo 21.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aa, ostin juuri tänään nuo kastanjanväriset pitkät ugg bootsit kun löysin sattumalta kaupungilta ja voi kun ne on niin lämpöiset ja pehmoiset, on kyllä hintansa veroiset.

17. lokakuuta 2009 klo 22.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni nuo Uggit ovat suoraan sanottuna aivan kauheat :s mutta jos jotkut kuitenkin päätät ostaa, suosittelen pitkä vartisia mustia tai sellasia kastanjan värisiä

18. lokakuuta 2009 klo 12.05  
Blogger Hanna kirjoitti...

Ihana kollaasi! Ostin viime keväänä Uggit, en ehtinyt niitä käyttää joten tänä talvena saa uudet lämpimät kengät jalkaan kun tulee pakkaset.
Oi tuota Mulberryn huivia <3 Se on ehdottomasti tämän syksyn ostoslistalla minullakin! :)

18. lokakuuta 2009 klo 15.17  
Blogger veerae kirjoitti...

Mä oon aivan rakastunut UGGeihin! Mulla on itellä ruskeat, mustat ja liilat ja ruskeita oon ehdottomasti käyttänyt eniten. Suosittelisin ostamaan joko mustat tai ruskeat, koska niillä tulisi olemaan paljon enemmän käyttöä kuin kastanjanruskeilla. Ja muutenkin tummemman sävyt soveltuvat ehkä paremmin tähän Suomen loskasäähän :D

18. lokakuuta 2009 klo 16.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos Lintu on erisnimi (lempinimi mutta kuitenkin) niin sen voi kyllä taivuttaa noinkin...

18. lokakuuta 2009 klo 16.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aijoitko ihan aidot ostaa siis :)?

18. lokakuuta 2009 klo 16.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi näitä pilkunviilaajia. Sehän nimenomaan taipuu Lintun, eikä linnun, jos kyseessä on nimi eikä sana!

18. lokakuuta 2009 klo 21.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

heii mistä aijot ostaa noi sun uggit? (: Itellä olis kans hankintalistalla, mut en tiiä mistä niitä saa !? (muualta kuin netistä?)

ps. Ihana blogi sulla !

19. lokakuuta 2009 klo 13.11  
Blogger Henna kirjoitti...

Hoi sulle on haaste mun blogissa :>

19. lokakuuta 2009 klo 13.19  
Blogger Pelham Wife kirjoitti...

UGGit on parhaat. Mistä sait suomesta neulotut ? Mulla on itelläni 5 paria noita ja olen totaalisen rakastunut :D Yksiäkään en kyllä suomesta ole ostanut tuplahinnalla, koska tilaamalla ne saa puoleen hintaan ;)

Ruskeet sulle !

19. lokakuuta 2009 klo 13.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No ei todellakaan taivu Lintun ! Ei ole väliä onko kyseessä erisnimi vai ei.

19. lokakuuta 2009 klo 13.24  
Blogger minja kirjoitti...

vilasta saa ihania mustia pitkävartisia nahkahansikkaita. niissä on söpöt pienet rusetit vielä siinä varressa. ylettää melkein kyynärpäähän ja on aitoa nahkaa. hinta aika suolainen 49,90e mut päätin silti sijoittaa, oli niin söpöt ja tuli myös tarpeeseen, 3/4 hihat kun on talvitakissa:)

19. lokakuuta 2009 klo 17.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa tosi mukavalta tuo ostoslistasi. Munkin pitäisi varmaan jokin syyshuivi hankkia. Itse omistan mustat lyhytvartiset uggit. (Feikit kylläkin..) Ja olen aivan rakastunut niihin. Ne voi yhdistää melkeimpä minkä kanssa tahansa ja aina näyttää hyvältä. Ja sitä paitsi ne on niin mukavat jalassa että! :) Itse en oikein noista pitkävartisista uggeista perusta, ainakaan vielä. Kyllähän se mieli voi muuttua ;)
Kiva, että pääsit koiranhoito viikollakin laittamaan postausta. Hyvää syksyä!

19. lokakuuta 2009 klo 19.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tottakai taipuu Lintun, jos se on juuri erisnimi niin ei kenenkään nimi muuta yhtäkkiä muotoaan linnuksi haloo.

19. lokakuuta 2009 klo 21.19  
Blogger Pelham Wife kirjoitti...

Tiedoksi näille ANONYYMEILLE: Feikki UGGeja ei ole, on joko UGGit tai sitten jotkut nolot karvasaappaat jotka linttaantuvat :D ei OLE joko tai.

20. lokakuuta 2009 klo 14.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis Lindahan on itse täällä jo joskus kerotunut että Lintu on lempinimi eikä tarkota itse eläin lintua! Jos lempinimi oliskin vaikka Linta niin sen taipuisi Lintan niin sama on Lintu Lintun u knowww :)

20. lokakuuta 2009 klo 19.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvänen aika lapset, Lintu taipuu tietenkin Lintun, jos puhutaan erisnimestä. Jos nimi on Pilvi, sana taipuu Pilvin ei suinkaan Pilven. Perusjuttuja!
Yleisnimissä asia erikseen: lintu, linnun...

Lintulle mukavaa syksyn jatkoa! ;)

21. lokakuuta 2009 klo 8.35  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Kyllä saa Mulberryn omasta liikkeestä.

Anonyymi: Aidot aion kyllä ihan hankkia, Stockalta olen katsellut niitä, mutta varmaan vielä muuallakin kiertelen.. Tarkkaa hintaa en ole edes katsellut vielä, mutta jotain 200 euron paikkellahan se taitaa olla.

Anonyymi: Tosiaan koiranhoitotauolla olin ilman nettiä, joten en pystynyt kauheasti kirjoittelemaan:/

Linda myös:) : Hihii, mulla tosiaan yhdet neulotut jo on joten nyt haluan ne "tavalliset". Se kastanjaväri kyllä houkuttaa!!:)

Minttu: Itselläni oli mustat, jotka menivät siis rikki ja nyt on vielä beiget, joista en oikein pidä enää.. Molemmat eivät ole edes aitoja, mutta nyt tosiaankin aidot haluan ostaa! Kastanjanväriset toimisivat kyllä varmaanki hyvin, katsotaan nyt:) Kiitti!!

Uniqua: Niin ovatkin, siksi mäkin tykkään niistä hurjana!:)

Johanna: Hihii:D Joo se on kyllä ihana kun Uggeissa ei todella tarvitse palella!

Anonyymi: Stockalta olen tähänmennessä katsellut:)

Anonyymi: Lempinimenä taipuu Lintun, niin olen ainakin itse sen päättänyt taivuttavani:) Kiitos!!

Anonyymi: Joo onhan se jos eläin linnusta puhutaan, mutta nyt tosiaan on kyseessä mun lempinimeni, jonka olen aina taivuttanut "Lintun" :)

Anonyymi: Kiitti vinkistä! Täytyykin käydä katsomassa sieltä siis:)

Anonyymi: Joo itsekin mietin, että mustat tuntuvat vähän tylsiltä.. Ruskeat houkuttelee!!:) Hihi aijjaa näikö, olisit vaan tullut:)

Anonyymi: Oi ihanaa, varmasti ovat!:)

Anonyymi: Makunsa kullakin, itse tykkään niistä kun ovat niin lämpöiset ja pehmeät ja mukavat:)

Hanna: Hih:) Juu Mulberry on kyllä iiihana<3

veerae: Hihii joo, punnitsen varmaan ruskeiden ja kastanjoitten välillä, ne houkuttaa nyt juuri eniten!:)

Anonyymi: Näinpä näin.

Anonyymi: Juu niin ajattelin:)

Anonyymi: Niinhän se taipuu.

Anonyymi: Stockalla niitä ainakin myydään, joten sieltä ehkäpä:) Kiitti!!

Henna: Täytyypä käydä katsomassa:)

P Wife: Ostin neulottuni huuto.netistä, eivätkä ne ole aidotkaan edes. Juu voisi olla ehkä fiksua tilata, täytyykin ottaa selvää:)

Anonyymi: No niin mä sen olen aina taivuttanut:)

minja: Kiitos vinkistä, vaikka tosiaan hinta ehkä vähäsen hirvittää:)

Anonyymi: Hyvää syksyä sullekin!:)

Anonyymi: Jepp!

Anonyymi: I knowww ;)

Anonyymi: Kiitos sinulle samoin :)

21. lokakuuta 2009 klo 15.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Osta noi tummanruskeat uggit, sopii huiviin ;)

5. marraskuuta 2009 klo 12.02  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu