Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

matkakuumetta

torstai 17. syyskuuta 2009

matkakuumetta

Jos et halua sairastua helposti tarttuvaan tautiin nimeltä matkakuume, niin älä vaan erehdy lukemaan tätä!

Jo siitä hetkestä lähtien kun Rhodokselta kotiinpalukoneemme laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle mä olen kaivannut takaisin ulkomaille. Kova matkakuume on siis päällä, siitä ei ole epäilystäkään!

Matkakuumetta piti päästä helpottamaan Ruotsin puolelle Tukholmaan lokakuussa yhden parhaaan ystäväni synttärien kunniaksi, mutta valitettavasti se suunnitelma meni kaikkien kiireisten aikataulujen takia mönkään, joten lähtemään ei siis päästäkään. Kurjaa, sillä olisin halunnut niin kovasti lähteä!

Jonnekkin mun on kuitenkin päästävä ja pian sittenkin! Haaveitahan mulla riittää vaikka muille jakaa, eli kohdeideoista ei ainakaan ole puutetta. Mutta liikaa ei viitsisi lähteä unelmoimaan, vaan haluaisin tehdä sellaisia realistisia suunnitelmia, jotka oikeasti voisikin toteuttaa.

Joten tuumasta toimeen;) Nyt jo syksyllä mulla oli erään ystäväni kanssa suunnitelmissa suunnata Lontooseen, mutta esteiden takia se ei valitettavasti onnistunut sekään. Mutta Lontooseen olen kuitenkin päättänyt, että vuoden sisällä on päästävä! Ikinä en ole Englannissa ollut, joten siksikin se paikkana kiehtoo ja muutenkin niin paljon oon kuullut Lontoon shoppailumahdollisuuksista, ettei sinne voi olla haluamatta lähteä! Joten kevään toteutuslistalla on siis:


Eihän kuitenkaan yksi matka riitä vielä mihinkään;) Ja nytkun kerran matkakuume on iskenyt, niin miksi ei jo suunnittelisi ensi kesänkin reissuja? Tämän kesän kohteena oli siis Rhodos, mutta mikä sitten ensi vuonna olisi vuorossa? Kerran ollaan oltu jo Bulgariassa ja Ayia Napassa, joten jotain uutta olisi mukava kokeilla. Kriteerinä ovat lähinnä, että täytyy olla lämmintä, aurinkoa, hiekkarantoja ja tietysti yöelämää! Pari vaihtoehtoahan on jo kehitelty, joten valinnanvaikeus taitaa iskeä! Miltä kuulostavat seuraavat:


tai


Kokemuksia?

Onneksi pääsen kuitenkin helpottamaan matkakuumettani edes pikkuruisesti ensi viikon loppupuolella, sillä suuntaamme kaverin kanssa kohti Tallinnaa ja kaikkia kivoja kauppoja, mitä Suomesta ei löydy! Eihän sitä Tallinnaa nyt miksikään kunnon ulkomaanreissuksi voi kutsua, mutta ainakin Suomen rajojen ulkopuolella ollaan. Joten Tallinnashoppailuja odotellessa:)


Tunnisteet:

56 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olin tänä kesänä viikon alanyassa ja itse ainakin ystävieni kanssa viihdyin kovasti! Oli kuuma, sopivan verran nähtävvyksiä ja tekemistä ja mahtava yöelämä! Suosittelen kovasti, vaikka varmasti parempiakin kohteita on.

Ja harmittaa itseä ainakin kun siellä ois ollu niitä kuumialähteitä minne oli kyllä tosi pitkä matka niin ei keretty käydä ja ai että se ois varmasti ollut ihanaa :(

17. syyskuuta 2009 klo 23.37  
Blogger Paubella kirjoitti...

Kovaa matkakuumetta podetaan täälläkin ja on podettu jo ihan liian pitkään - asialle täytyis ehdottomasti tehdä jotain!:D
Paras kaverini asuu nykyään Lontoossa, joten sinne on ollut mullakin tarkotus lähteä shoppailemaan, mutta eniten kyllä ootan yhtä rantalomaa, joka on ollut jo piiitkään suunnitteilla, toivottavasti jopa toteutuukin ;)

Kokemuksia mulla on Alanyasta, mutta niin pitkän ajan takaa, että sepä siitä (ei ehkä olis kovin hyödyllisiä vinkkejä annettavana) ja Magalufista en tiedä, mutta näyttää ainakin ihanalta!:)
Heh, innostava aihe sai mut taas kirjottamaan tällasen kilometrikommentin :D

18. syyskuuta 2009 klo 0.26  
Blogger julia kirjoitti...

Oi Alanya on ihana paikka! :)

18. syyskuuta 2009 klo 6.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vaikka mä olen nähnyt paljon kauunkeja Pariisista Dubaihin, niin Lontoo jotenkin muutti viime syksynä mun maailmaa. Mene sinne! :--)

18. syyskuuta 2009 klo 6.39  
Anonymous Tanni kirjoitti...

Itse suosittelen Alanya jos tykkää auringosta ja shoppailusta, itse kävin nyt toukokuussa. Mutta siellä voi olla tosi "päällekäyviä" myyjiä.

18. syyskuuta 2009 klo 7.31  
Anonymous Tanni kirjoitti...

Ja sitte se lisäys tohon Alanyaan vielä että sieltä ainakin löytyy sitä yö elämää ja Kleobatran(en oo varma kirjotetaannko se noin) ranta on minusta ainakin tosi kiva.

18. syyskuuta 2009 klo 7.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mäpäs lähden ens kesänä hawajille 2 viikoksi sori tää ei varmaa auta sun matka kuumeeseen mutta oli pakko kertoa voin kans sanoa että pariisi on käynnin arvonen rakkautta ensi-silmäyksellä olin itse siellä viikonlopun viime keväänä ja käytiin me vaikka missä riemukaarella, eiffel tornissa, kiertoajelulla ja tietenkin shoppailemass :)

18. syyskuuta 2009 klo 7.43  
Blogger tipitii kirjoitti...

Mullakin on aivan kammottava matkakuume päällä. Onneks tiedossa on ens kuussa risteily Tukholmaan ja alkuvuodesta matka Gambiaan. Koska lennossa on vaihto Lontoossa, saatetaan jäädä sinnekin pariks päiväks, mikä kyllä mulle sopii ;) Kaverin kanssa suunniteltiin myös alkukesäksi Barcelonan reissua... Nyt kun vielä jaksaisi odottaa näitä matkoja

18. syyskuuta 2009 klo 7.43  
Blogger Johanna kirjoitti...

mustakin ois niin ihanaa käydä Lontoossa! se vaikuttaa kaikkien muiden kertomana tosi huipulta paikalta ja se on just semmonen pakko-käydä-kohde muutenkin :) onneks pääsen syyslomalla mallorcalle, koska matkakuume täälläki päässä ihan huutava! :D

18. syyskuuta 2009 klo 8.19  
Blogger Pelham Wife kirjoitti...

Älä missään nimessä mene turkkiin! Olin siellä kesällä 2005 ja hirvein lomakohde, missä olen IKINÄ ollut. Ihmiset on todella v-mäisiä, rahaa kusetetaan ja varsinkin kun olet nuori, nätti ja BLONDI miehet tulee pyörittämään ihan mennen tullen. Meidän JOPA 4tähden hotelli kusetti rahaa meiltä n.100e mutta onneksi olen tuittupää :D sairaalassa maattiin sit 3päivää tipassa kun joku ilmeisesti laittoi paskaa ruoan sekaan.

Lontoo on tosi kiva, vaikkakin samat tavarat saa halvemmalla esim. saksasta tai italiasta ;)
Kokemuksena kannattaa sinne toki lähteä. Itse on tullut pienenikäni aikana reissattua sinne lähes 25kertaa joten pitelen silmiä auki muille kaupungeille :)

New yorkia suosittelen sulle lämpimästi, tai euroopassa amsterdam on shoppailuparatiisi <3

18. syyskuuta 2009 klo 8.47  
Blogger Johanna kirjoitti...

Tervetuloa tanne Lontooseen :) Suosittelen reissua tammikuulle jolloin taalla on valtavat alennusmyynnit (ei aloitetakaan millaan 20-30% vaan samantien heti alusta saakka 50-60%) :)

18. syyskuuta 2009 klo 11.17  
Blogger Siru kirjoitti...

Nyt kyllä iski matkakuume!

juliet xxx

18. syyskuuta 2009 klo 11.29  
Blogger Riikka kirjoitti...

Mullakin on kamala matkakuume :D tai mulla on oikeestaan aina. Kaverit aina nauraa mua kun olen aina suunnittelemassa kaikkia matkoja vaikka rahaa tälleen opiskelijana ei todellakaan ole paljon! Tänä vuonnakin on jo kolme matkaa takana ja toivottavasti edes pari edessä ;)

Onneksi nykyään on kaikki halpalentoyhtiöt yms niin matkustaminen pienellä budjetilla on helppoa.

Mä olen käynyt kerran turkissa, marmariksessa ja paikka ei mitenkään tehnyt vaikutusta! Kauppiaat vähän yli-innokkaita ja en tuntenut oloa mukavaksi basaareissa yms.. Tietenkin eri kohteet saattaa olla erilaisia ja on meno voinut muuttua vuoden 2005 jälkeen.

Lontoota sen sijaan suosittelen yli kaiken, samoin koko britanniaa! Eihän lontoossa siihen perusbritti elämään pahemmin tutustu, mutta sieltä kannattaa ottaa juna jonnekin pieneen kylään (jos siis kiinnostaa) ja käydä siellä sitten pubissa syömässä/juomassa. Silleen emmerdale tyylisesti :P

18. syyskuuta 2009 klo 11.44  
Blogger sofia kirjoitti...

nyt tuli matkakuume, mutta ei ole mhadollisuutta lähteä mihinkään :/

18. syyskuuta 2009 klo 12.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Alanya on kyllä tosi kiva, mutta paikalliset miehet ovat aika kova miinus..Ne käy ihan kuumana blondeihin pohjoismaalasiin :D Mutta paikkana Alanya on tosi jees.

18. syyskuuta 2009 klo 13.09  
Blogger pirdeliina kirjoitti...

Mä olin sillon ku täytin 18 niin yhen kaverin kanssa Magalufissa ja baareja sieltä ei ainakaan puutu. :D
Ja ihanat rannat. oiiii. Mut mä kyllä raportoin sulle siitä Alanyastakin heti kun ollaan käyty siellä. :D
Mutta siis ainaki nyt suosittelen myös tota Magalufia!! :D

18. syyskuuta 2009 klo 13.14  
Blogger KK kirjoitti...

eikää munki tekis niin mieli lähtee jonnekkin, virokin kelpais! Sinne me ollaan kyllä jossain vaiheessa lähdössä, mutta ei sekään asia mee eteenpäin .. :D

18. syyskuuta 2009 klo 13.14  
Anonymous Elina kirjoitti...

Suosittelen Alanyaa, oon käyny siä kaks kertaa ja meinaan mennä taas joskus tulevaisuudessa sinne. Siä on tosi hyvä yöelämä, lämmin, ystävällisiä ihmisiä, kauniit maisemat ja hyvä ruoka. Kannattaa oikeesti käydä.

Niin ja tosta viä mistä sua näytetään varoittelevan, et turkkilaiset miehet tykkää pohjoismaalaisista blondeista, se on totta ja mitä sitten? itteeni ei ainakaa blondina haitannu huomio, se oli vaan imartelevaa. Mut jos ei tykkää siitä huomiosta niin ei oo sitten kuulevinaan. Ei ne oo mitenkään päällekäyviä jos niille ei osota kiinnostusta. Samanlaisia ne etelän miehet oo muuallakin ei ne turkissa sen erilaisempia oo.

18. syyskuuta 2009 klo 13.33  
Blogger linnja kirjoitti...

Meidän perhe on ollut alanyassa 8 kertaa ja aina me ihastutaan paikkaan yhä enemmän ! Vaik se on aika lapsiperheinen kohde niin silti siellä ei oo todellakaan mitää kirkuvia kakaroita. Alanya on tosi kiva paikka! Suosittelen!!!

18. syyskuuta 2009 klo 14.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

lontoo on ihan paras paikka, en oo koskaan käyny missään niin ihanassa kaupungissa! :) aivan upea kaupunki, kaipaan sinne jokaikinen päivä takas<3 ihania puistoja, kahviloita, fish&chips oli tosi hyvää, ystävällisiä ihmisiä, paaaaljon kivoja kauppoja jnejne! :D

18. syyskuuta 2009 klo 14.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Alanya on ihana paikka. Olin siellä viimevuonna. Rannat ihania, ruoka hyvää, kuuma, ja shoppailu mahdollisuudet tosi hyvät. Miehet on vaan vähän päällekäyviä, ainakin kun itse olen blondi, mutta kun niille ukoille sanoo vaan että "no thanks" ja häipyy, niin ei ne jatka. SUOSITTELEN

18. syyskuuta 2009 klo 14.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ääääh, ei olis pitäny lukee tätä postausta :s :D Ja hei missä noi alanya ja magaluf sijaitsee? (=

18. syyskuuta 2009 klo 15.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Lähtekää Etelä-Ranskaan tai Italiaan. Alanya on NIIIN turistipaikka.

18. syyskuuta 2009 klo 15.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

alanya on ihan uskomaton paikka! Kuuma, rantoja ja kaikkea. Yöelämä ehkä parasta. Olen käynyt siä siis kahdeksan kertaa.

18. syyskuuta 2009 klo 15.13  
Blogger Sandra kirjoitti...

Jos bilepaikka on haussa, ni kantsii sit kyllä mennä Alanyaan. Siellä on ihan hirmusesti kaikkia baareja, ja yöelämä on ihan parasta koko paikassa :-D kesä-heinäkuun vaihteessa se lämpötila voi olla vähän liikaa, mä olin siellä toissakesänä niin sillon parina päivänä oli lämmintä +45 astetta.. se oli vähän liikaa=) Ja rusketuskaan ei tosiaan jää puuttumaan jos tonne menee :)

18. syyskuuta 2009 klo 15.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Itse tulin kaksi viikkoa sitten Lontoosta ja voin sanoa, että rakastuin kaupunkiin. Aion toivottavasti palata ensi kesänä sinne työharjottelun merkeissä, niin ihana paikka se on. Ihmiset ovat älyttömän ystävällisiä ja avuliaita, ruoka on hyvää ja shoppailla voisi päivästä toiseen! Ihania kenkiä sieltä löytyy enemmän kuin saa matkalaukkuun tungettua :D Vinkkinä semmonen, että jos maksaa esim vaatekaupoissa kortilla, yleensä myyjät kysyvät maksetaanko punnissa vai euroissa, niin ehdottomasti punnissa! Tulee halvemmaksi. Muistan esimerkiksi nähneeni hintalappuja missä hinnat olivat 20 £ ja 35 €. Ja kannattaa ehdottomasti hankkia Oyster card matkustamiseen, riippuen tietysti siitä missä asustelee :) Viikon Oyster card maksaa 30 £ ja sillä saa käyttää 1 ja 2 zonen metroja niin paljon kuin haluaa sekä busseja.

18. syyskuuta 2009 klo 15.50  
Anonymous Emmalie kirjoitti...

oi se oliski tosi kiva päästä johonki matkalle ! :D Kaverini on tänään lähdössä Lontooseen ja ai että oon kateellinen ! Kaveri kuitenki lupas lohdutukseks 'i love london' -paidan :p

18. syyskuuta 2009 klo 15.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oltiin nyt kesällä 09 kaveriporukan kanssa palma nova-magalufissa ja pakko sanoo että aivan loistava paikka oli kaikin puolin. Rannat ovat loistavia, hyviä ravintoloita on paljon ja yöelämää ei tosiaakaan puutu ja lämpöä riittää. Esimerkiksi BCM on kyllä kokemisen arvoinen! Brittejä siellä on kyllä melkoisen paljon... mutta on skandinaaveille omatkin paikat, jos alkaa kyllästyttää :) tuolla palma nova-magalufissa ei kyllä oo muuta ostettavaa ku sellast perus biitsikamaa, mutta aivan loistavat ostosmahdollisuudet on palmassa, mallorcan pääkaupungissa, jonne busseja menee melko tiuhaan ja matka kestää sellaiset 1/2 h tai kolme varttia. Siellä on siis oikeasti paljon kauppoja ja sinne kannattaa varata aikaa. Palman shoppailut kannattaa ajoittaa siihen heinäkuun alkupuolelle kun siellä alkaa alennusmyynnit!! ehdottomasti suosittelen! ja kaiken lisäksi siellä on eurot, mikä helpottaa paljon :)

18. syyskuuta 2009 klo 16.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mullakin on matkakuumetta ollu havaittavissa mutta onneks saan sen purkaa toden teolla ens kesänä kun ensin kesäkuussa kolmeks viikoks britteihin kielimatkalle ja sitten vielä joskus heinäkuun puol välissä USA:an. Oi, kun noi näytti ihanilta noi kaikki matkakohteen mihin oot suunnitellu meneväs !

18. syyskuuta 2009 klo 16.23  
Anonymous hanna kirjoitti...

Lontoo on mulla kans sellanen pakkopäästäkaupunki - haave, sinne juuri isolla porukalla :) Oon ite menossa syyslomalla Egyptiin, lämpöä ei ainakaan pitäis puuttua (30c) :D mielenkiintosta nähä kyllä erilaista kulttuuria ja niillä pyramideilla olis aika hienoa käydä!

18. syyskuuta 2009 klo 16.24  
Anonymous S kirjoitti...

Meille tuli tänä kesänä viides kerta Alanyassa, Turkki on niin kaunis paikka! Ja ne ihmiset ja toki miehetkin. :D Olivathan he vähän päällekäyviä, mutta kun tyttöporukalla mentiin, niin ei ollut yhtään pahitteeksi.... :D

Ensi vuonna jonnekkin muualle Turkkiin. :)

18. syyskuuta 2009 klo 16.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse ainakin koin Alanyan ihanaksi. Olimme kesällä heinä-elokuun vaihteessa siellä kaverini kanssa ja itse tykästin! Vaikka järkyttävän kuumahan siellä oli tuohon aikaan vuodesta. Yöelämästäkään ei tosiaan ole puutetta.
Jäi kyllä ikävä kaupunkia kohtaan ja ens kesänä onkin tarkotus suunnata sinne kuukaudeksi!

18. syyskuuta 2009 klo 16.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Magaluf!Paras biletyspaikka mitä voi olla ja paljon ihania rantoja!ihan ykkönen.suosittelen

18. syyskuuta 2009 klo 16.59  
Anonymous jens-ka kirjoitti...

alanya oli ihana <3 suosittelen!

18. syyskuuta 2009 klo 17.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joku puhui Etelä-Ranskasta ja Italiasta. Ranskan ja Italian rantakohteet ovat pääosin älyttömän tylsiä paikkoja.

18. syyskuuta 2009 klo 17.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä en yhtään tiedä MIKSI, mutta mulla on jotenkin tosi huono kuva alanyasta. En tosiaan tajua että miks, en oo koskaan edes käynyt sielä ja tosi monet tutut on ja vielä kehuneetkin! mä en vaan jotenkin yhtään oo kiinnostunu siitä paikasta :-D

18. syyskuuta 2009 klo 18.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Lontooseen vaan Tampereelta Ryan Airilla! Ite maksettiin tossa kesällä 160e lennoista KAHDELTA HENGELTÄ ja halvemmallakin pääsee, jos vaan saa matkustuspäivät sopimaan kalenteriin silloin kun halvimpia lentoja on tarjolla. Lentokonematkat ei ollut mitään luksusta mutta nopeesti ne meni ja esim. lähtöselvitys oli erittäin nopea. Suosittelen! :)

18. syyskuuta 2009 klo 20.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

suosittelen tota magalufia erittäin lämpimästi!!! olin siinä palma novan puolella tänä kesänä ja se oli paras välimeren kohteista, jossa olen ollut!!!! yöelämää on niin paljon vaan kuin haluaa ja sitten shoppailu............ FAB! sieltä menee palman kaupunkiin vain n.20min bussilla ja siellä on niin paljon shoppailupaikkoja. kannattaa myös ehdottomasti mennä porto pi:n ostoskeskukseen, joka sijaitsee palman ja palma novan välissä: siltä löytyy KAIKKI parhaat kaupat. nam

18. syyskuuta 2009 klo 20.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heips! onko sinulla jäänyt paljon arpia finneistä.? itselläni on jonkun verran jäänyt poskiin. ja ne ärsyttävät :/

18. syyskuuta 2009 klo 21.21  
Blogger Tiina-Maria kirjoitti...

Itse oon käyny molemmissa paikoissa, enkä osaa kyllä sanoa kumpi on parempi. molemmat semmosia hyviä budjettireissukohteita. itse suosittelisin että lähdette Kroatiaan, jossa on vielä toistaiseksi edullista shoppailla, lumoavan kaunis paikka ja biitsiä riittää. eikä siis vielä ihan tupaten täynnä suomalaisia.

18. syyskuuta 2009 klo 21.26  
Blogger Tiina kirjoitti...

Itse en niin pitänyt Turkista. Rannalla sai olla kuin sillit purkissa ja ne miehet ahdisteli niin liikaa :S Mutta lämpöä ja yöelämää kyllä löytyy :) Mites ois Mallorca tai Malta?

18. syyskuuta 2009 klo 21.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi Lontoo! Olin siellä viime syksynä ja se kaupunki kyllä mullisti mun Sydneyssä ja Singaporessa käyneen maailman;) Lontoossa on aivan eri fiilis kuin missään muussa kaupungissa missä oon koskaa käyny! Ihmiset on aivan tajuttoman ystävällisiä ja siellä on vaan semmonen jännä tunnelma että suosittelen sitä paikkaa, varsinki syksy&jouluaikaan. Oon kyllä ajatellu sitä lomaa joka ikinen päivä ihanin muistoin :)
Kevät aikaan suosittelen Kööpenhaminaa. Se on aivan mahtavaa, kun suomessa on vielä viileää ja siellä on jo huhti-toukokuussa 20 astetta! Vaikka ei kaukana olekaan...Shoppailuun aivan unelmapaikka, ei niin kalliskaan kuin luulla vois.
Ja rantaloma...jos haluat jotain atetta erikoisempaa suosittelisin Dubaita, heh :D Sinne saa lennot&hotelli helsingistä reilut 400-500 että ei paha kun ajattelee kuinka kauas pois päässee ja shoppailuparatiisi. En ole siis vielä käynyt, mutta 4 viikon päästä sekin koittaa:)
Toiv. sait tästä sekavasta tekstistä ees jtn irti :D

18. syyskuuta 2009 klo 22.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos jonnekin tahdot nimenomaan RANTAlomalle niin suoraan Alanyaan, edes miettimättä. Se kuumuus ja rusketus... Ja se yöelämä on jotain sellasta mikä pitää itse kokea! :-D toivoo 4 kertaa Alanyassa lomaillut. Sydän jäi Turkkiin.

18. syyskuuta 2009 klo 23.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

lähde alanyaan se on hyvä mesta =)

19. syyskuuta 2009 klo 9.16  
Blogger ella kirjoitti...

Minäkin haluan lähteä ulkomaille! ääh mulle tul nyt kauhea matkakuume:D

19. syyskuuta 2009 klo 10.41  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Hyvältä kuulostaa!:) Selkeästi siis varteenotettava vaihtoehto! Kuumat lähteet kuulostaa kyllä ihanilta, eli jos me tuonne Alanyaan suunnataan niin sinne mä haluan:D

Paubella: Hih, niin täytyis:D Sullahan olis mahtava mahdollisuus lähteä sinne Lontooseen, nyt vaan äkkiä varaamaan lentoja!! Oi, toivottavasti sun rantaloma toteutuu pian:)

jULIA: Kiva kuulla:)

E: Sinne oon ehdottomasti suuntaamassakin!:)

Tanni: Niistä mä juuri tykkään:) Ja tosiaan voin vaan kuvitella niitä myyjiä..

Anonyymi: Oi, kuulostaa mahtavalle<3 Sinnekin on kyllä joskus päästävä!! Pariisissa olen kerran ollutkin, mutta uudestaan kyllä haluan joskus:)

tipitii: Oi, no kivoja reissuja sullakin tiedossa siis:) Gambia kuulostaa jännittävälle! Ja tosiaan, vieläkun malttaisi odottaa, mulle tekee ainakin tiukkaa:D

Johanna: No niin vaikuttaa!:) Oi Mallorcalle, ei kuulosta yhtään pahalta sekään:D

P Wife: Nojoo, tuota nuori&blondi yhdistelmää mä vähänä pelkäänkin, mutta toisaalta voiko ne siellä Turkissa olla yhtään sen päällekäyvempiä kuin muuallakaan Etelä-Euroopan lomakohteissa... Muttajoo, sun kokemukset eivät kyllä hyviltä vaikuta:/ Kiitos suositteluista ja vinkeistä, NYC:iin mun onkin ollut tarkoitus monta kertaa lähteä, mutta sinne haluan kyllä säästää kunnolla rahaa mukaan! Damiin voisin muuten myöskin haluta:)

19. syyskuuta 2009 klo 11.40  
Blogger lintu kirjoitti...

Johanna: Hihii kiitos vain:) Tammikuuta mä olenkin juuri ajatellut, ja tuo alennusmyynti saa mut haluamaan tulemaan tammikuussa vielä enemmän:D

Juliet: Mähän varoitin:)

Riikka: Hih mullakin on kyllä jatkuva matkakuume päällä! Onneksi tosiaan löytyy noita halpalentoyhtiöitä, muuten tulisi kyllä matkustamisesta pienellä rahalla aika hankalaa.. Kiitos sulle vinkeistä:) Mä kyllä luulen, että jos taisiis kun Lontoosee suuntaan niin ollaan niin vähän aikaa, että varmaan keskitytään ihan vain siihen Lontooseen. Mutta olisihan se joskus ajan kanssa kiva lähteä kiertelemään muutenkin Britanniaa!

sofia: Tarttuvaa niinkuin sanoin:)

Anonyymi: Nojoo, uskon kyllä:/ Mutta toisaalta samahan on kaikkialla noissa lämpimissä etelänkohteissa.

pirdeliina: Heei mikset sä ole antanu mulle jo reportaasia Magaluffista!:D Saatkin antaa mulle kaks matkaraporttia sitten Pirde! Oon kyllä edelleen kade, hihi:)

Katsku: Kelläpä ei:)

Elina: Kiva kuulla positiivista palautetta sieltä, mun kyllä tekisi kovasti mieli sinne mennä, mutta tosiaan ei ole helppoa valkata niin monesta kivasta kohteesta!

Linnja: Oho, no sulla on ainakin kokemusta siit paikasta siis:D Varmasti on kyllä hyvä kohde, jos noin monesti olette käyneet:)

Anonyymi: Hih:)

Anonyymi: Oi, hyvältä kuulostaa:)

Anonyymi: Hihihi:D Alanya on Turkissa ja Magaluf on Espanjan saaren Mallorcan siinä yhteydessä:)

Anonyymi: Varmasti joskus noihinkin kohteisiin, mutta nyt kun mennään enemmän auringonotto&hauskanpito-lomalle niin joku "villimpi" kohde on sopivampi:)

Anonyymi: Oioi<3

Sandra: Sehän se on haussa juu:) Tuo lämpötila kyllä just tuolloin kuumimpina kuukausina vähän pelottaa, vaikka superlämpimästä itse tykkäänkin. +45 olis kuitenkin mullekin kyllä ehkä hieman too much:D Vaikka rusketus tarttuis kyllä ihan epäilemättä:)

Anonyymi: Ihanalle kuulostaa, ehkä mäkin tulen rakastumaan Lontooseen:) Täytyy siis ottaa jättimatkalaukut mukaan, että saadaan kaikki valtaisat ostoskasat mukaan kotiin asti:D Hyvä tuo punta vinkki muuten, tulee varmasti huomattavasti edullisemmaksi maksaa punnilla kuin euroilla. Ja kiitos myös matkustusneuvoista, täytyy pistää korvan taakse:)

Emmalie: Oi, niin olisin mäkin:)

Anonyymi: Kiitos kokemuksen jakamisesta!:) Täytyy sanoa, että mahtavalta kuulostaa! Ihana myös, että on kunnon shoppailumahdollisuudetkin kaiken muun ihanan lisäksi! Brittien määrä kyllä vähän mietytyttää, mutta kaipa siellä sitten skandejakin on:)

Anonyymi: Oi, kuulostavat kyllä hyviltä sun matkasuunnitelmasi!:)

hanna: Egyptiin mä kyllä haluaisin joskus itsekin mennä, mutta joskus tulevaisuudessa sitten!:)

S: Noniin, säkin olet siis aika monesti siellä käynyt. Mahtaa olla hyvä kohde siis:)

Anonyymi: Hyvältä vaikuttaa:)

Anonyymi: Noniin kuulostaa erittäin hyvältä:D

jens-ka: Kiva kun suosittelet, apua, tulee vaan kyllä kauhean vaikea valinta:D

Anonyymi: Varmasti ovat hienoja kohteita, mutta tosiaan kun enemmän biletysmeiningissä ollaan menossa niin ei ehkä ihan sopivia kohteita juuri meille:)

peepu: Aijjaa:D Ehkä ne on ne turkkimiehet, jotka ei houkuta:D

19. syyskuuta 2009 klo 11.41  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Ollaan katsottukin jo vähän lentoja, ja kyllä tuota halvemmallakin löytyi tosiaan:)

Anonyymi: Mahtavata kuulostaa sun kokemuksesi ainakin! Ihanaa jos pääsee kunnolla shoppailemaankin auringonoton ja biletyksen lisäksi:) Tästä tulee kyllä vaikea valinta!!

Anonyymi: Ei kamalasti onneksi, mutta jos niistä vielä lisää jäisi niin menisin sellaiseen laserhoitoon, jolla häivytetään arpia pois:)

Tiina-Maria: Kroatia ei olekaan tullut mieleen, joskus voisi tosiaan sinnekin suunnata:) Kiitos vinkistä!!

live her life: Voih:/ Sillit purkissa mä en kuitenkaan tahdo olla, vaikka lämpöä ja yöelämää löytyisikin:D Magalufhan tosiaan on siellä Mallorcalla ja Malta ei niin kovin kiinnosta..

Anonyymi: Noniin, hyvältä kuulostaa:) Kööpenhaminaa mä en olekkaan miettinyt, mutta vitsi, nyt mä keksin, että kyllä mun on sinnekin pian päästävä:D Kiitos vaan vinkistä:) Ja Dubai mua houkuttaisi myös kovasti.. Apua ihan liikaa paikkoja, joihin pitäisi päästä:D

Anonyymi: Hyvältä vaikuttaa:) Ehkä sinne siis!

Anonyymi: Ehkäpä:)

ella: Nojoo o, se on tarttuvaa niinkuin mä sanoin:D

19. syyskuuta 2009 klo 11.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olin viime kesänä alanyassa ja suosittelen kovasti! :)

19. syyskuuta 2009 klo 13.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

njääääh... just tollasia perus suomalaisten matkakohteita ! repäskää ja lähtekää tyylii jonnekki madagascarille

19. syyskuuta 2009 klo 15.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

magalufiin kannattaa ehdottomasti lähteä! olen kiertänyt monissa etelän lomakohteissa mutta toi palma novan ja magalufin alue on kyllä monipuolisin mitä on ollut. vaikka se on biletyspaikka(siis magaluf) niin se ei ole niin "sottainen" vaan rannat ovat tosi siistejä. Ainut vaan että alue on aika laaja (palma nova + magaluf) ja palmassakin kannattaa käydä ainakin kahdesti ja sitten vielä kaksi loistavaa rantaa ja katamaraaniretket sun muut niin mulle ei kyllä yksi viikko olis todellakaan riittänyt.

19. syyskuuta 2009 klo 15.18  
Anonymous jepu kirjoitti...

ääh nyt pääsi melkein itku! :D olin meinaan alle kuukausi sitten magalufis ja se oli ihan loistava paikka. <3 että suosittelen todella! paljon muihin ei kyl siel törmätty ku britteihin, mut just tuolla rakastuinkin britteihin/englantilaisiin palavasti :D aiotaankin ton samaisen kaverin kans kenen kaa olin mallorcalla, lähtee seuraavaks lontoota ja muuta britanniaa vallottaan!

yöelämää tosiaan riitti magalufis, mut mun mielestä siel ei mitään ihan ykkösbiletyspaikkaa ollut, kun vertaan vaikka johkiin sunny beachiin, missä oon pari kertaa ollut ja tykännyt kovasti kans. bcm on kova paikka magalufis, mut ite en oikeen lämpeen niille vaahtobileille mitä siellä on harva se ilta, en osaa bilettää bikineissä ja hiukset märkinä ja lässähtäneinä :D tosin ehkä jos lähtis isolla lössillä, sekin vois olla tosi hauskaa! ite oon 19 ja huomasin, et monet jätkät oli tosi samaa ikäluokkaa, ellei jopa vähän nuoreempaakin.. et kauheesti yli 20veenä en tonne ehkä lähtis :D vaikka siis toki siellä on myös muitakin, kun teinejä ;)

tulipa romaani :D heh ja oon muuten miettiny et tonne aiya napaan vois lähtee ens kesänä, eli onko suosittelemisen arvonen paikka? ;)

19. syyskuuta 2009 klo 15.53  
Anonymous Julps kirjoitti...

Voi, onneksi mä pääsen ihan kohta lämpimään, nimittäin ALANYAAN.
Kysyit että onko kokemuksia kyseisistä kohteista, niin en voi muutakun lämpimästi kehottaa sua lähtemään Alanyaan. Olin siellä viimesyksynä, ja oon vuoden sinne kaivannut takasin. Aivan tosi tosi upeet hiekkarannat, paljon ihania vaatteita, kenkiä, koruja, laukkuja ym. Ja siis ihan täydellinen lomakohde. :)

20. syyskuuta 2009 klo 15.42  
Blogger maisu kirjoitti...

oou ihanaa kun meet tallinnaan ! saat sit kertoo parhaat mestat, nimittäin mekin ollaan sttslomalla menossa ja en oo ikinä ollu, joten en tiiä mitään paikkoja omg :D

20. syyskuuta 2009 klo 20.27  
Blogger noraa kirjoitti...

oon nyt loppukesän/syksyn aikana käynyt sekä alanyassa, että lontoossa ja täytyy sanoa, että jos saan päättää, niin Alanyaan ehdottomasti! Onhan ne ihmiset puheliaita ja "päällekäyviä", mut mun mielestä ihan mukavia eikä pidä ottaa itteensä kaikkee :> Oli tosi lämmintä ja sinne voisin lähteä vaikka heti! Ei se nyt omasta mielestä mikään shoppailupaikka ollu, mut lomalle lähtisin Turkkiin ja shoppailemaan Lontooseen. :>

23. syyskuuta 2009 klo 14.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voin sanoa että Alanya on aivan uskomattoman ihana paikka! Itse oon ollu siellä 7 kertaa ja oon menossa vielä uudestaankin ! =) Paikalliset on todella mukavia, ja lämpöä riittää siinä kesä-heinä-elokuussa reilusti yli 40! Suosittelen lämpimästi! :)

27. syyskuuta 2009 klo 12.00  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu