Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

synttärijuhlintaa

sunnuntai 30. elokuuta 2009

synttärijuhlintaa

Eilen tosiaan siis juhlittiin yhden parhaan ystäväni 20-vuotis synttäreitä. Juhlat alkoivat neljän aikoihin ystäväni kotona, johon oli keräänynyt sukulaisia ja kavereita kakkukesteille. Synttärisankarin taitava äiti oli saanut taas jälleen kerran ihanat tarjoilut aikaan ja huomaavaisena ihanasti tehnyt myös minulle sopivat vaihtoehdot, jotka gluteenittomaan ruokavaliooni käyvät. Se on niin ihanaa kun joku muistaa ja näkee vaivaa ja jaksaa panostaa toisen eteen:)

Menuussa oli siis ihanan muhkeita voileipäkakkuja, joista mun leipäversioni näyttivät tältä. Hurjan hyvää oli, mulle olisi maistunut noita vaikka ämpärillinen:D


Ja vaikka mä en päivänsankari itse ollutkaan, niin mulle oli suloisesti tehty pieni oma kakkukin! Mango-juustokakku oli siis kyseessä ja taivaallisen hyväähän sekin oli! Arvatkaa vaan menikö koko kakku mun pikku masuuni illan aikana? ;)


Kakku ja mun keksit oli myös varustettu nimikylteillä. Hih, kunnon personal tarjoilut!:)


Myöhemmin kun ilta pimeni, sytytettiin pihapöydälle tuikut palamaan, haettiin viltit lämmikkeiksi ympärille ja jatkettiin skumpan siemailua pihassa. Illan kokki pyöräytti myös grillillä parhaimmat hampurilaiset, joita olen koskaan maistanut! Lopulta kun kylmyys alkoi iskeä ja jalat täyttyä hyttysenpuremista, oli aika suunnata baariin. Olipa aika ilta sielläkin, mutta kivaa oli:) Kuvia loppuillasta ja baarista ehkäpä myöhemmin kun saan niitä ystävieni kamerasta.

Ja sitten tosiaan siihen illan asuun, jonka valitsemisessa mulla ei loppupeleissä ollutkaan sitten minkään maailman ongelmaa. Olin luvannut nimittäin synttärisankari ystävälleni käydä näyttämässä joitakin mekkojani, jos hän haluaisi vaikka lainata jotain iltaa varten. Ja tietysti annoin sankarille vapaat kädet valita mitä vaan! Joten hän valkkasi sitten sen nuden paljettitunikan, jonka mä itse olisin muussa tapauksessa varmaankin laittanut. Mutta ainakin vähenivät mun vaihtoehtoni ja valinta omalle illan asulle oli helppo! Valkoisen Ginan mekon mä siis valitsin ja musta-beigellä linjalla mentiin niinkuin oli suunnitelmissakin:

mekko Gina huivi H&M laukku Kyprokselta rannekoru Asos

Kengät jäivät kuvista puuttumaan, mutta jalassa olivat ihan vain Hennesin mustat open toe balleriinat. En jaksanut tällä kertaa rasittaa mun horjuvia jalkojani korkkareiden kanssa:)

Tunnisteet: , ,

37 kommenttia:

Blogger Terhi Suanto kirjoitti...

ihana asu :)

30. elokuuta 2009 klo 14.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi, mä tuun aina niin hyvälle tuulelle sun blogia lukiessa :) ! ihan paras blogi todellakin. mut nyt rupes tekee mieli tota juustokakkuu :D

30. elokuuta 2009 klo 15.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nam, kelpais mullekkin tuollaiset leivät! :) näytät taas tosi kauniilta<3

30. elokuuta 2009 klo 15.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Et kai oikeesti syöny tota koko kakkuu :D oot niin soulmate

miks hei kuluneen vuorokauden aikana en oo päässy sun blogiin ku se on kysyny salasanaa??

30. elokuuta 2009 klo 15.44  
Blogger Mongusti kirjoitti...

Ihana asu ja olet tosi kaunis!

30. elokuuta 2009 klo 16.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pikkusiskoni(5w) istui tässä vieressä kun luin blogiasi ja kommentoi "vähän nätti kakku" :D

Muutenkin blogisi on aivan huippu :))

30. elokuuta 2009 klo 16.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voisitko laittaa kuvan (vaikka sensuroidun) kaveristas se mekko päällä? :)

30. elokuuta 2009 klo 16.24  
Blogger maidelin kirjoitti...

Ei voi muuta kuin ihailla, kun tuntuu, että olet _aina_ niin tyylikäs ja huolitellun näköinen - ja tietty kauniskin:)

Enemmän vain tällaisia itse otettuja kuvia ihan mistä vain, vaikka sitten ruoasta! Mutta nuo netistä kopioidut kuvat eivät iske minuun yhtään, ei kenenkään muunkaan blogissa.

Ja blogin seuraamisesta tekee kivan sekin, että kuvat ovat mahd. isolla.

30. elokuuta 2009 klo 16.56  
Blogger Kati kirjoitti...

Sä oot niin hyvä kirjoittamaan, että voisin lukea pelkkiä sun tekstejäsi vuorokauden ympäri ja kuvatkin on aina niin ihania!

30. elokuuta 2009 klo 17.01  
Anonymous sugarrr kirjoitti...

huhhuh olin jo ihan paniikissa viimeisen vuorokauden et blogisi on puuttunut salasanalliseksi, hyvä etten saanut jo vieroitusoireita :D. blogisi on nimittäin ehdottomasti lempparini, vaatetyylisi ja -makusi on tosi lähellä omaani ja vaikutat muutenkin niin mukavalta ihmiseltä, että kuulumisiasi on aina ilo lukea :)! eli toivottavasti et ole muuttamassa blogiasi salasanalliseksi, muuten minulta menisi arkipäivieni piristys sivu suun...

30. elokuuta 2009 klo 17.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Söpöt vaatteet, taas kerran :) Olitko Tapiolassa koiran kanssa tänään? Luulen nähneeni sut bussin ikkunasta.

30. elokuuta 2009 klo 17.41  
Blogger minja kirjoitti...

nähtävästi yksi jos toinenkin ollut minun lisäkseni hädässä että mitä mitä Lintu laittanut bloginsa salaiseksi. onneksi näin ei ole<3
Ihanan huomaavaista että sut ja sun ruokavalio on otettu huomioon juhlissa. Itselläni on/oli kana-allergia ja koulussani ei tehty minulle omia ruokia vaikka esim. ihmisille jotka uskontonsa takia ei pystyneet syömään tiettyjä lihoja tehtiin. Jouduin tyytymään kasvisruokiin kanaruokapäivinä. Onneksi nykyään pystyn syömään jo vähän kanaa.

Näyttää kyllä siltä että on ollut hauskat juhlat, toivoisin ite myös kuvia siitä sun kaverista se paljettimekko päällä jos onnistuu:)

30. elokuuta 2009 klo 18.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

upee toi asu! tosi raikas ja kesäinen<3 oot tosi nätti ja rakastan sun tukkaa! mulla on aika lyhyt tukka, joten valitettavasti käytän clip on-pidennyksiä 8( mutta nyt kasvatan tollasta upeaa tuuheaa ja pitkää tukkaa! (8

30. elokuuta 2009 klo 19.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ja olin tuo äskeinen anonyymi joka kehui tukkaasi, että TÄYSIN samaa mieltä sugarrr'in kanssa, mun mieli poksahtais ellen sais sulta tyylivinkkejä ja uskomatonta mutta totta - mulla on ainakin 89% samoja vaatteita kun sulla =D

30. elokuuta 2009 klo 19.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo mäkään en päässy lukemaan sun blogia n. vuorokauteen, koska se oli salattu. Älä vaan muuta tätä salasanalliseksi, sun blogi on nimittäin tosi kiva ja mun päivän piristys! :) kiitos sulle siitä!

30. elokuuta 2009 klo 19.16  
Blogger Sini kirjoitti...

Ihana, että sut on noin kivasti huomioitu tarjoiluissa:) Ja tosi kaunis asu, jälleen kerran! Kyllä tollaset perusvärit vaan on aina niin tyylikkäitä!

30. elokuuta 2009 klo 19.35  
Blogger Mrs. M kirjoitti...

Olipa kauniisti ajateltu ystäväsi äidiltä nuo gluteenittomat vaihtikset! :)

30. elokuuta 2009 klo 19.36  
Blogger lintu kirjoitti...

terhi: Kiitti:)

katie: Hih, voikun ihana kuulla:) Kiitos hirmusesti! Ja joo, juustokakkua tekisi munkin taas mieli, oli niin miletöntä:)

Anonyymi: Hihii, ne oli kyllä superherkkuja:) Kiitos kovasti!

Anonyymi: Hahaa, kyllä mä vaan söin:D Mulla oli tää vain hetken piilossa, mutta nyt on taas ihan normaalisti auki.

Mona: Kiitos paljon:)

Emilia: Oii:) Kiitoksia!

Anonyymi: Musta tuntuu ettei sellaista kunnon kuvaa ehkä löydy, mutta katsotaan:)

Mallu: Oivoi, kiitoksia kovasti:) Itse otettuja yritänkin laittaa enemmän, kunhan muistaisi ja kerkiäisi vaan aina ottamaan!

Kati: Aijjaa, mä en koskaan ole ajtellut, että olisin erityisen hyvä kirjoittamaan, mutta kiitos:) Kiva kuulla, että tykkäät:)

sugarrr: Hehee:) Ei ole muuttunut salasanalliseksi, pieni piilotus se vaan oli! Kiitos hirmusesti kehuista:)

Anonyymi: Kiitoos:) Siellähän me taidettiin Nasulin kanssa olla joo:)

minja: Niin ei tosiaan ole, pienihetkinen piilotus oli vaan kyseessä. Ja tosiaan erittäin huomaavaista tuo ruokajuttu, harvat ihmiset nimittäin jaksavat tuollalailla panostaa tai ylipäätään ottaa selvää. Enkä mä tosin vaadikaan, mutta onhan se mukava kun on jotain syötävää itselläkin. Olipas kummallinen tuo sun koulujärjestely, aika outoa etteivät suostuneet sun allergiaasi huomioimaan! Vähän törkeää kyllä.. Onneksi mulla on koulussa aina olleet ruoka-asiat hyvällä tolalla:) Mutta voi että, mä en ikinä pärjäisi ilman kanaa, tykkään siitä niin hulluna:)

Anonyymi: Kiitos kiitos:) Kyllä se sunkin tukka vielä kasvaa ja tosiaan siihen asti voi onneksi turvautua niihin pidennyksiinkin:)

Anonyymi: Hihihi:)

Anonyymi: En ole salasanalliseksi muuttamassa:) Kiitos itsellesi ihanista sanoista:)

Sini: Todellakin, ihanan huomaavaista:) Kiitos kovasti, ja tosiaan, perusväreillä pääsee kyllä pitkälle:)

Cava: Niin olikin, ystäväni äiti on ihanan huomaavainen ja muistaa minua aina, se tuntuu niin kivalle kun joku jaksaa nähdä vaivaa:) Tulee niin välitetty olo:)

30. elokuuta 2009 klo 20.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

btw muru, mä olin tehnyt ne leivät aivan omin pikku kätösin sinulle..:)

kbu

30. elokuuta 2009 klo 21.35  
Blogger Jenna kirjoitti...

Tosi kiva, kun joku on jaksanut ottaa huomioon toisen erikoistarpeet ja malttanut tehdä omia herkkuja : ) Ja ihana asu jälleen kerran!

30. elokuuta 2009 klo 22.33  
Blogger Reetta kirjoitti...

Upea asu ja ihanasti kiedottu huivi vyöksi, antaa mukavasti eloa mekkoon.

Sulle tehty kakku näytti aika herkulliselta :)

30. elokuuta 2009 klo 22.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Itselläni on/oli kana-allergia ja koulussani ei tehty minulle omia ruokia vaikka esim. ihmisille jotka uskontonsa takia ei pystyneet syömään tiettyjä lihoja tehtiin."

Joskus on vain pidettävä puolensa, että oikeus toteutuu:) Kyllä nyt allergia on yhtä hyvä syy kuin uskontokin mitä tulee ruokaan, asiat on vain vietävä eteenpäin jos ne joku paukapää ensin tyrmääkin:) Mietin vaan, et jos itse oisin allerginen ja kävisin monta vuotta koulua ja maksaisin ruoasta, niin kyllähän sitä pitäis sitten voida syödä, kun lukioissa ja yläasteellakin nuo otetaan huomioon. Valitusta kehiin niin eiköhän tapahdu..

30. elokuuta 2009 klo 23.58  
Blogger Nonna kirjoitti...

ihana mekko :)

31. elokuuta 2009 klo 0.07  
Blogger Johanna kirjoitti...

tuo valkonen mekko korostaa tosi ihanasti ku on ruskee ja säähän oot! en oo ees kateellinen.. :D

31. elokuuta 2009 klo 11.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Luin alemman postauksen. Voin viedä sut deiteille, olet ihan söpö :)

kylteri

31. elokuuta 2009 klo 13.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi nätti ja tyylikäs yhdistelmä. :) Ihanasti sopii päivettyneeseen ihoon. Sitä mun pitikin tiedustella, että kun tuolla aiemmin mainitsit käyttäväsi Nivean Summer Beautyä itseruskettavana, niin onko se minkä tuoksuista imeytymisen jälkeen? Mä olen koittanut ties mitä purnukoita mutten ole vielä löytänyt yhtäkään, jossa se päivettävä aine ei tuoksuisi niin voimakkaasti. En tykkää siitä hajusta yhtään. :(

Tää on muutes ihan loistava blogi. Pakko lueskella joka päivä. Sulla on niin paljon samankaltainen tyyli kun mulla, että löytää kivoja vinkkejä omaankin vaatekaappiin jne. Samaan malliin vaan!

31. elokuuta 2009 klo 14.01  
Blogger Jenna kirjoitti...

Selailin Asoksen mekkoja, ja sä tulit mieleen tästä mekosta: http://www.asos.com/Asos/Asos-Colour-Block-Bow-Jersey-Dress/Prod/pgeproduct.aspx?iid=465896&cid=5158&sh=0&pge=1&pgesize=20&sort=-1&clr=Navy%2fLight+Pink
Oon alkanut seurata sun blogia, ja tykkään tosi paljon sun tyylistä, vaikka se onkin tosi erilainen kun omani. :)

31. elokuuta 2009 klo 14.31  
Anonymous anskiina kirjoitti...

komppaan muita tossa asiassa kun sun blogis oli hetken aikaa nähtävillä vain kutsutuille lukijoille, siinä meinasi saada sun blogis vakkarilukija jonkin asteen slaagin ! =D
en mä voi muuta kuin ihailla sun tyyliä ja muutenkin asennettas elämään, tunnut olevan aina niin aurinkoinen ja iloisen tuntuinen että se tarttuu näyttöpäätteen toiseenkin päähän. sulla ja mulla on samanlaiset tyylit ja saan aina hirmusen kivoja vinkkejä sun blogistas omaankin pukeutumiseen (=
kunhan vaan jatkat samaan malliin ja intoa riittää, sun blogis seuraaminen on iha kunnia vaa meille toisille, hienoa Lintu ! (=

31. elokuuta 2009 klo 14.35  
Blogger sofia kirjoitti...

Ihana asu ja namin näköiset tarjoilut :)

31. elokuuta 2009 klo 16.05  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Ainiin ups, sähän se olitkin ne tehnyt:) Ootte mamin kanssa supertaitavia, puss <3

Lipsy: Niinpäniin, hirmu huomaavaista:) Kiitos paljon:)

Ellie: Kiitos kovasti:) Mä tykkään kauheasti käyttää noita huiveja aina vöinä, sopii niin kivasti monen eri asun kanssa:) Ja tosiaan antaa vähän eloa mekkoon, joka muuten olisi ollut ehkäpä vähäsen tylsä.. Kakku oli hirmu herkullista, slurps!

Anonyymi: Minunkin mielestä kyllä allergian pitäisi olla ihan yhtä painava syy kuin uskontokin, kumma juttu ettei jossain ole sitä yhtä tärkeänä pidetty..

Nonna: Hih mäkin tykkään, vaikka harvoin tuleekin käytettyä :/

Johanna: Niin tekee, näytän valkoisessa vielä edes jonkin verran ruskealta, kun tuntuu että se olisi muuten melkein kokonaan karissut jo pois :(

Anonyymi: Ihan söpö, no kiitos:)

Anonyymi: Kiitti paljon:) Imeytymisen jälkeen se tuoksuu kyllä mielestäni pahalle eli jos on kovin herkkä nenä noille tuoksuille niin tuskin tuostakaan sitten tykkäisit:/ Itsekään en siitä pahemmin perusta, mutta ihanan päivetyksen takia sitä silti laittelen:) Ja kiitos hirmusesti kehuista:)

Jenna: Hihii, toi on kyllä suloinen mekko:) Kiitti paljon ja kivaa kun oelt alkanut seurailla:)

anskiina: Haha:D Oii, ihanasti puhuttu, kiitos siitä:) Tällaisista kommenteista mä juuri sitä lisää intoa saan tähän hommaan, että kiitos vain itsellesi:)

sofia: Kiitos ja tosiaan, tarjoilut oli supernameja:)

31. elokuuta 2009 klo 16.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mä pelästyin ettei linnun juttuja enään pääse seurailemaan ku suljit tän. kiitti kun avasit taas<3

31. elokuuta 2009 klo 18.14  
Blogger Sarina kirjoitti...

Oi näyttää herkulliselta, ja söpö asu niinkun aina :) Oon muuten hangosta ja oon jopa nähnyt sut pari kertaa täällä! Missä päin hankoa sä sitten asut kun oot täällä? :)

31. elokuuta 2009 klo 19.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi miten ihana kun oli omat tarjoilut tehty ja noi nimilaputkin!!! :) ja olit aika super eilu kun annoit sankarin lainata juuri sitä mekkoa jonka olisit itse laittanut!!:)

31. elokuuta 2009 klo 20.08  
Blogger millas kirjoitti...

Haha näin sut baarissa lauantaina :) En itse tosin tunnistanut, kaveri vinkkasi. Meillä kun sattuu olemaan yhteinen tuttukin ja istuitkin meidän vieressä tovin ;) Piti tulla katsomaan ja tietysti kertomaan, että sut on nähty :D

1. syyskuuta 2009 klo 0.32  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Avasin tietysti, se oli vaan pikkuhetken piilossa:)

Sarina: Kiitos:) Hih aijjaa oot nähnyt vai! Mä en halua täällä sen tarkemmin mun asuinpaikkaa paljastaa, ymmärrät varmaan:)

Anonyymi: Hihii niinpä, nimilaput oli söpöt:) Ja tottakai sankarin toive nyt täytyy toteuttaa:)

Milla Breaks The Silence: Hih no kiva kun tulit kertomaan, että mut on nähty:):D Olisit sä voinut moikkaamaankin tulla:) Ai yhteinen tuttukin, hmm, kukahan se mahtaisi olla?

1. syyskuuta 2009 klo 8.29  
Blogger millas kirjoitti...

en tiiä viittinkö nimeä täällä sanoa, mutta semmoinen sinipaitainen herrasmies :)

1. syyskuuta 2009 klo 12.29  
Blogger lintu kirjoitti...

Milla Breaks The Silence: Hmm en mä kyllä nyt muista yhtään kenellä oli sininen paita.. ja herrasmiehiä siellä ei musta ollut kyllä ollenkaan, heh:D

1. syyskuuta 2009 klo 13.21  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu