Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

rhodos pictures day 4

torstai 6. elokuuta 2009

rhodos pictures day 4


Neljäntenä päivänä olikin sitten luvassa kivaa puuhaa koko päiväksi! Edellisenä päivänä rannalla meille oli tultu myymään lippuja partyboat -risteilylle ja hyvän myyntipuheen jälkeen oltiin tietysti ihan innoissamme. Ja syystäkin, venereissu oli nimittäin ihan mahtava!

Kahdentoista aikoihin startattiin Mandraki satamasta 70 nuoren täyttämällä veneellä kohti merta.



Veneen kannella musiikki soi täysillä ja kaikki olivat majoittuneet pitkin kantta auringonottoon. Venereissu kesti 5 tuntia ja tänä aikana tehtiin yhteensä 4 pysähdystä eri paikkoihin, joissa oli sitten järjestettynä erilaisia aktiviteetteja. Ensimmäisessä paikassa päästiin hyppimään veneen kannelta mereen ja saatiin uiskennella hetken aikaa.


Tokalla pysähdyksellä olikin sitten snorklauksen ja kalojen syöttämisen vuoro. Saatiin lainaksi snorklausvälineet ja tämännäköisinä sukelleltiin ympäriinsä:


Pysähdysten välillä oli kokoajan shottitarjoilu käynnissä ja tässä mä saan juuri shottia suoraan suuhun vesipyssyllä suihkutettuna :D


Matkan aikana pysähdyttiin vielä toistamiseen uimaan ja vikalla etapilla ratsastettiin banaaniveneellä. Banaaniveneestä ei harmi vain kuitenkaan kuvia löydy, nimittäin oltiin kaikki tytöt samassa veneessä eikä siinä vauhdissa olisi paljoa kerinnyt kuvailla!

Mutta tosiaan party boat risteily oli tosi kiva kokemus ja ehdottomasti suosittelen sellaiselle menoa, jos mahdollisuus tulee! Hintaa reissulla oli 39 euroa, johon sisältyi shottitarjoilu, ruokaa ja kaikki nuo snorkausvälineet ja muiden etapeiden jutut. Ei kallis hinta mielestäni, etenkin kun tuon aikana pääsi kokeilemaan vaikka mitä! Mullakin tuo snorklaus oli ihan eka kerta elämässä:)

Risteilyn jälkeen oltiin kauhean nälkäisiä, joten suunnattiin äkkiä hotellin kautta ravintolaan syömään. Tässä kävellään rantakadulla kohti ravintolaa:


Syömisten jälkeen alettiinkin sitten taas valmistautua iltaa varten! Illaksi oltiin ostettu liput Traffic Light -partyihin, jotka järjestettiin meidän lemppari baarissamme eli Pachassa. 25 euron lipuilla päästiin sisään, saatiin nauttia 3 tunnin kestävästä ilmaisesta baarista ja kotiin vietäväksi saatiin Pacha-paidat, jotka toimi loistavasti loppureissun yöpaitoina :D.

Tässä ollaan matkalla baariin:


Ja tunnelmia baarista, aika täyttä on! Ja huomatkaa nuo pelottavat kypäräpäiset dj:t :D


Ilta meni aika railakkaissa tunnelmissa, ilmaisesta baarista tuli siis nautittua oikein toden teolla :D Mutta juhlimaanhan me sinne mentiinkin ja hauskaa todellakin oli! :)

Lisää tunnelmia taas huomenissa, toivottavasti ette jo ihan ala kyllästyä näihin matkatarinoihin.

Tunnisteet:

24 kommenttia:

Blogger Paubella kirjoitti...

Ei todellakaan kyllästytä, noi venereissun kuvat varsinkin oli ihan huippuja!:) Miten ihmeessä saitte snorklauksestakin napattua kuvia veden alta?:D

6. elokuuta 2009 klo 19.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nää matkakertomukset on just kivoi, tulee kyl kauhee matkakuuma itellekki! ;D Ja mäkin olin Kyproksen Aya Napassa tollasel bileristeilyllä, siellä tosin noitten snorklaus-juttujen sijaan keskityttiin pelkkään juomiseen, jokasuunnast suihkutettiin noitten vesipyssyjen kans juomaa suuhun :D Meno oli kyl tosiaan sen mukasta ja sit ku laiva tuli takasin satamaan ni porukka kirjaimellisesti konttas sielt pois :D

6. elokuuta 2009 klo 20.59  
Blogger Riikka kirjoitti...

Kivalta kuulostaa :) ja toi venereissukin kuulostaa kivalta kun siellä oli muutakin kun pelkkää ryyppäämistä, sai rahalle vastinetta! Mäkin oon joskus ollut banaanivene ajelulla, oli aika siistii.

6. elokuuta 2009 klo 21.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei minkälaine on banaanivene!;:D

6. elokuuta 2009 klo 22.01  
Blogger Marika kirjoitti...

Teillä on kyllä ollut ainakin kuvista päätellen aivan upea reissu! Tuollainen retki kelpaisi kyllä minullekin. Hinta ei tosiaankaan ole kova, kun usein pelkästä snorklauksesta voi joutua pulittamaan saman verran.

6. elokuuta 2009 klo 22.04  
Blogger Jenni Ukkonen kirjoitti...

Mahtavanoloinen tuo party boat, hyvä tapa tutustua muihin nuoriin :> Muutenkin on ollut ihanan tunnelmallisia kuvia, vitsi että haluttais itseäkin päästä pitkästä aikaa tyttöjen kanssa reissuun!

6. elokuuta 2009 klo 22.51  
Anonymous sugarrr kirjoitti...

Eieiei, matkapostaukset ei kyllästytä yhtään :D! Toi partyboat kuullosti hyvältä, pitää yrittää itte eksyä sellaselle ens ulkomaanmatkalla :).

6. elokuuta 2009 klo 22.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

näkyykö sun peppu tossa hyppykuvassa!?

6. elokuuta 2009 klo 23.19  
Blogger anu. kirjoitti...

pakko on kommentoida että: äh, ei ole reilua, tulee hirmuinen etelänlomakuume kun kattelee nuita siun lomakuvia. :) oon pitkään halunnu taas rodokselle(käyny viimeks lapsena) ja siun kuvat ei helpota asiaa yhtään. :D

suomeksi, ihania lomakuvia, lisää niitä. :)

7. elokuuta 2009 klo 0.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nää matkapostaukset on just IHANIA!!! Ääääää =)

7. elokuuta 2009 klo 4.22  
Blogger lintu kirjoitti...

Paubella: Hihii no hyvä juttu:) Meillä oli sellanen vesikertakäyttökamera mukana niin sillä sitten räpsittiin veden alta kuvia :D

Anonyymi: Hahaa, no meiltä ei kukaan ihan kontannut pois sentään :D Enkä mä muutenkaan olis uskaltanut siellä veneellä liikaa alkaa ottamaan, olisin varmaan tipahtanu yli laidan :D

Riikka: Tosiaan, mustakin oli kiva, että toi oli kunnolla organisoitu ja ohjelmoitu eikä keskitytty ainoastaan juomiseen! Banaaniveneet on huippuja :D

Anonyymi: No se on sellanen keltanen banaaninmuotonen kumivenepötkylä, jonka päällä on kahvoja ja sitten siellä päällä istutaan kädet kiinni kahvoissa ja yritetään pysyä kyydissä mukana :D

Marika: Upeaakin upeampi oli kyllä:)

Jenni!: Tyttöjen reissut on kyllä parhaita, seuraavaa odotellessa ;D

sugarrr: Hyvä juttu:)

Anonyymi: Ei näy yhtään sen enempää kuin bikineistä kuuluukaan.

anu: Hihii, sori vain:) Lisää kuvia tulee taas tänään!

Anonyymi: Hihi:)

7. elokuuta 2009 klo 8.58  
Blogger Beanna kirjoitti...

Nää reissupostaukset on just ihania =) Tekee mieli turkoosiin mereen, kun kattelee näitä :D

7. elokuuta 2009 klo 9.20  
Anonymous sans kirjoitti...

ei kyllästytä ei :) just mahtavia, aina odottaa seuraavaa matkapostausta. mut juuh hirvee matkakuume kyllä iskee ;) on teillä näyttänyt olevan kyl huippu reissu! ja oot niin ruskeee että!

7. elokuuta 2009 klo 10.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihan mahtavan näkönen pikkuristeily! :) Mahtaako tolla yhellä pojalla olla sun aurinkolasit? ;)

7. elokuuta 2009 klo 10.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen seuraillut blogiasi ja asujasi mielenkiinnolla, olet kovin kaunis ja tyylikäs nuori nainen. Ja kyllä niistä päivän asuista voi tällainen 37-vuotiaskin virkanainen inspiroitua. ;)

Olen itse lähdössä kahden viikon kuluttua Kreikan saaristoon, joten eikun antaa tulla lisää vain näitä ihania maisema- ja tuokiokuviasi matkaltasi, pääsen loistavaan ennakkotunnelmaan. Kyllä niitä helteisiä päiviä ja iltoja sekä sitä iiiihanan turkoosia lempeää merta onkin odotettu!

Ihanaa syksynjatkoa Sinulle. :)

t. sonja

7. elokuuta 2009 klo 11.56  
Blogger MT kirjoitti...

Näyttää, että sulla on ollu onnistunut loma :) nyt itsekki haluis vaan äkkilähdön ja mennä lämpimään rentoutumaan!
Mutta mistä noi sun mustat rusetti bikinit on? tosi hienot :)

7. elokuuta 2009 klo 12.05  
Blogger ciro kirjoitti...

voi vitsi teillä tuntu olevan tosi hauska loma :) oon ihan kade ja heti tuli itellekki kauhee matkakuume !!

7. elokuuta 2009 klo 13.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009080410007307_uu.shtml

7. elokuuta 2009 klo 14.08  
Blogger Unknown kirjoitti...

vähä toi baari näyttää pieneltä!

7. elokuuta 2009 klo 14.17  
Blogger lintu kirjoitti...

Marie Keksi: Hihii, niin tekee munkin :D

sans: Apua, mullakin vaan matkakuume kovenee näitä tehdessä! Mutta tosiaan, meillä oli kyllä aivan huippusuperreissu, ei muuta voi sanoa:) Ja rusketusta tuli kanssa kivasti, kunhan vaan pysyisikin mahdollisimman pitkään!

Anonyymi: Hihii ei ole tuolla pojalla mun lasit päässä vaan ihan omat:)

Anonyymi: Voi miten mukava kuulla, kiitos kovasti:) Hauska myös saada tietää, minkä ikäisiä lukijoita mulla täällä oikein on ja jos saa sanoa, niin 37-vuotiasta virkanaista en olisi heti osannut arvata:) Mutta ihanaa kun olet tänne eksynyt ja ihana kuulla, että oot saanut multa inspistä! Oih, hyvää matkaa vain sinulle sinne Kreikan saaristoon, voin luvata, että matkasta tulee varmasti upeaakin upeampi! Vielä ehdit fiilistellä mun matkakertomuksillani vähän aikaa, lisää turkoosia vettä ja aurinkoa luvassa;) Hyvää syksynjatkoa sinullekin:)

Maaria: On tosiaan:) Äkkilähdön voisin mäkin ottaa, Suomi ei inspiroi nyt oikein:/ Rusettibiksut on hennesiltä ostettu nyt kesällä.

ciro: Hih, hauska tosiaan:) Matkakuume tässä muakin vaivaa!

Anonyymi: Onneksi meillä ei sentään noin rajua menoa ollut :s

Lilya`: Nojoo, kieltämättä tossa kuvassa näyttää aika minimaaliselta, mutta tossa on tosiaan ehkä 1/4 koko paikasta ja muutenkin ihmispaljous saa näyttämään tuon tosipieneltä!

7. elokuuta 2009 klo 15.36  
Anonymous blairwayfarer kirjoitti...

siis voi että!! et tajuukaan miten paljon voitais jakaa kokemuksia rhodoksesta! olin siellä just tänä kesänä. ite en niin tykänny pachasta, se oli ihan täynnä suomalaisia :D kävittekö creamissä, coloradossa, bb-baarissa, grabbarna grusissa? baarikatu oli niin huippu suomeen verrattuna, jos yhes baarissa tuli huono biisi, pysty vaihtaa hetkeks toiseen baariin ja tulla taas takas :) ja ne hinnat! eurolla shotteja :D

7. elokuuta 2009 klo 18.06  
Blogger lintu kirjoitti...

blairwayfarer: Oi, ai olit vai? No vitsi, sitten meiltä löytyis varmana vaikka mitä keskusteltavaa! Kun me oltiin Pachassa niin siellä ei onneksi kauheasti suomalaisia näkynyt, enemmänkin ruotsalaisia oli liikkeellä, taino melkeinpä tuntui, että ne kaikki olisivat olleet vain ruotsista siellä:D Creamissa käytiin pari kertaa, Coloradossa vaan nopeasti piipahtamassa, BB-baarissa käytiin myöskin ja Grabbarna Grusissa hengailtiinkin sitten melkeinpä joka ilta:) Ja tosiaan baarikatu olu kyllä huippu, mekin vaihdettiin baaria alvariinsa :D Ja shottihinnat oli tosiaan alhaset, mutta drinkin aika samaa tasoa kun suomessakin :/

7. elokuuta 2009 klo 22.52  
Anonymous blairwayfarer kirjoitti...

oikeestaan oltiin ixiassa, mut koska ixian puolella oli aika tarkkaan 2 baaria (:D), oltiin melkein joka ilta baarikadulla. se oli kyl kumma niitten drinkkien kaa, koska jos sai 5 eurolla sex on the beachin tai strawberry margaritan, ne maistu ihan samalta eli mehulta :) suomi on kyllä maistunu koko kesän rhodoksen jälkeen ihan puulta :(

10. elokuuta 2009 klo 12.04  
Blogger lintu kirjoitti...

blairwayfarer: Meillä taas drinkistä riippumatta kun tilasi, niin maistui ihan viinalta :D Kun sivusta katteli sitä drinkin tekoa, niin ei kummakaan kun maistui viinalta, kun sinne lurautettiin 3/4 viinaa ja liraus mehua:D Mutta tosiaan, Suomi on kyllä niin masentava paikka Rhodoksen jälkeen:(

10. elokuuta 2009 klo 12.13  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu