Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

ostoksia

keskiviikko 12. elokuuta 2009

ostoksia


Tosiaan, maanantaina tuli pyörittyä vähäsen kaupoilla ja tehtyä pari mahtavaa ostosta, niinkuin aiemmin jo kertoilinkin! Mulla on ollut jo kauan fiksaatio kenkiin, etenkin Zaran korkkareihin, ja mihinkäs muuhunkaan kuin niihin sorruin jälleen kerran. Nudekorkkareita mulla olikin jo parit valmiiksi, mutta kun täydelliset osuivat eteen, niin en tietenkään voinut jättää niitä sinne kaupan hyllylle notkumaan! Sitäpaitsi yhdet vanhoista ovat menossa kirpparikuormaan, joten uudet oli saatava tilalle;) Hintaa näillä kaunokaisilla oli vain 69,90 €, joka ei musta ole kauhean paha, sillä yleensä oon Zaran kengistä maksanut lähemmäs sata euroa.



Toinen ostos löytyi ihanasta pikkuputiikista Naranjasta, joka sijaitsee Kasarminkadulla. Muissa pikkuisissa putiikeissa tulee harvemmin käytyä, mutta täällä vierailen aina Helsinkiin eksyessäni. Sieltä löytyy kauheasti hirmu söpöjä juttuja, vaikka harvoin mulla niihin varaa on, valitettavasti. Tälläkertaa tein kuitenkin super alelöydön, joka ei kuvassa tule kyllä yhtään edukseen. Ostin siis tämän mustan Whiite merkkisen tunikamekon, joka on 100% silkkiä eli pure luxury:) Normaalihinta mekolla oli jotain 200 euron paikkeilla, mutta mä nappasin ainoan jäljellä olevan kappaleen omassa koossani 50 eurolla, jes:)


Ja tämä tulee takuuvarmasti päälle seuraaviin pippaloihin, joten niissä asukuvissa sitten parempaa katsausta mekkoon:) Ja siinäpä ne ostokset sitten olivatkin. Ei kauheasti, mutta sitäkin kivempia!

Tunnisteet:

31 kommenttia:

Blogger Katariina kirjoitti...

Hui, mulle 70 euroa kengistä on HIRVEE summa :D Mut mä oonki kyl vähän pihi, vaikka toisaalta taas en ole. Shoppailen siis paljon mut halpaa tavaraa :D

12. elokuuta 2009 klo 17.14  
Anonymous Tiina kirjoitti...

En ole koskaan ostanut Zarasta kenkiä, mutta kyllä minustakin n. 70 euroa kuulostaa aika hintavalta ko. putiikin kengiksi. Tai voi olla, että minulla on vain ennakkoluuloja. Ovatko ostamasi kengät (ja Zaran kengät muutenkin) hyvät jalassa? Voisin kevyesti maksaa 70 euroa ja enemmänkin esim. Clarksin kengistä.

12. elokuuta 2009 klo 17.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sähän ostit hiljattain Zarasta saman tyyppiset killer heelsit, mutta niitä ei oo kertaakaan näkynyt päivän asuissa?! Huonot jalkaan tms? Mun mielestä nimittäin Zaran kengät on epäergonomisia ja hinta-laatusuhde on vinossa :/

12. elokuuta 2009 klo 17.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Puukorko on kiva, mutta jotenkin toi platform ei iske yhtään. En tiedä mikä siinä on, mutta platdorm näyttää ainakin mulla tosi tyhmältä :D Muille saattaa kyllä sopia. Ja mekko on ainakin laadukas, silkki on maailman ihanin materiaali ihoa vasten!

12. elokuuta 2009 klo 17.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sä oot kyllä kovin shoppailija mitä tiedän :D Lueskelin vanhoja postauksiasi ja huomasin, että me lukijat ei olla taidettu nähdä varmaan puoliakaan sun ostoksista päivän asuissa! Erityisesti haluaisin nähdä miten käytät maximekkoasi, kesä on pian ohi...

12. elokuuta 2009 klo 17.54  
Blogger MT kirjoitti...

Tosi kivat noi Zaran kengät! Täydelliset nudet on mulla vielä must have listalla, ku ei oo osunu oikeita kohdalle. mut noista sun tykkään! toivottavasti turun zarasta vielä löytyis samanlaiset! :)

12. elokuuta 2009 klo 18.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Whiite <3

12. elokuuta 2009 klo 18.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

missä kaupungissa siis asut? :o

12. elokuuta 2009 klo 18.50  
Anonymous mimi kirjoitti...

millaiset nudekorot olet hylkäämässä kirpparille? <:

12. elokuuta 2009 klo 20.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanat nuo kengät, upeat! ja aika mahtava löytö tuo mekkokin:)

12. elokuuta 2009 klo 20.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, todella ihanat kengät ja mekko!:)
Ja kun tosta kenkien hinnasta kaikki kauhistellu, niin onhan tuo toki aika paljon, mutta niinhän se on että kun jotain täydellistä tulee eteen niin hinta on sillon pikku juttu(valitettavasti mulla ainakin..)
Mutta onnea uusista ihanuuksista :)

12. elokuuta 2009 klo 20.04  
Blogger weekdays kirjoitti...

Ihania ostoksia, kengät on hurjan söötit ja varmasti upeat jalassa :)

- Johanna

12. elokuuta 2009 klo 20.19  
Blogger Bellagio kirjoitti...

Mulla on noi samat kengät ja ne on ihanat! Ja niin mukavat jalassa... :)

12. elokuuta 2009 klo 20.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Musta ois tosi kiva jos joskus tekisti postauksen sun vaatekaapista ja sen sisällöstä, esim. esittelet sun kaikki lemppari vaatteet ja laukut ja kengät ja korut ja kaikki ja muutenkin kuva vaan sun vaatekaapin sisällöstä, jos vaan millään ehdit/jaksat/haluat. :)

12. elokuuta 2009 klo 20.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

upeat kengät! :) minusta taas zaran kenkien hinta-laatu suhde on juuri sopiva, ja ainakin omaan jalkaani kengät ovat muotoutuneet mukaviksi :)

12. elokuuta 2009 klo 21.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heips:). Tuli sellainen mieleen et mietitkö kuinka paljon sun raha-asioitasi ja tulevaisuutta? Kulutatko kaiken minkä saat vai laitatko säästöön joka palkasta tietyn siivun?

Ite kulutin vielä viime keväänä todella paljon rahaa vaatteisiin ja aina huomasin, että joitakin vaatteita ei tullut käytettyä koskaan.. Tossa vaiheessa mun mielestä pitäisi kyllä huolestua, jos heräteostoskenkiin menee tosta noin vaan 70 euroa sen enempää miettimättä tai perustoppiin/-mekkoon 50 euroa varsinkin kun ostaa vaatteita vähän useammin. Oot kyl varmasti tehnyt paljon töitä viime vuoden aikana, mut mieti kuinka ihanaa on sitten kun oot ostamassa ensimmäistä asuntoa ja sulla on jo jonkun verran pesämunaa!

12. elokuuta 2009 klo 21.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oho, luulin ain et asut jossai helsingissä, muttet ilmeisesti asukkaa :'D

12. elokuuta 2009 klo 23.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Huh mitä lässyttämistä täällä taas toisten raha-asioista on. :D Jokainen huolehtikoon omasta taloudestaan!

13. elokuuta 2009 klo 0.05  
Blogger lintu kirjoitti...

pikku-kata: No se on varmaan aika yksilöllistä, mikä tuntuu paljolta ja mikä ei:) Ja tosiaan tuleehan niistä halvoistakin loppujen lopuksi sitten iso summa jos paljon shoppailee, nimimerkillä kokemusta löytyy:D

Tiina: Minulta löytyy Zarasta moniakin kenkiä, ja niiden kokemuksella sanoisin kyllä hinta-laatu-suhteen olevan ainakin omasta mielestäni aika sopiva. Kengät ovat poikkeuksetta olleet hyviä jalassa, vaikka selvähän se nyt on, että hirmu korkeista korkkareista jalat väsyvät. Muttasiis yleisesti ovat kyllä olleet hirmu mukavia jaloissa! Korkeimmat korkkarit, mitkä multaa löytyy Zarasta ovat 12,5 cm ja ne ovat kaikista mukavimmat korkkarit mitä omistan edes:)

Anonyymi: Ostin joo vähän samantyyliset jokin aika sitten. Olen mä niitä käyttänytkin, baarissa joitakin kertoja ja kerran kaupungilla. Kyllä ne yhdessä asussakin näkyivät joskus tässä kesän aikana, eli eivät ole huonot jalkaan ollenkaan:) Ergonomisuudesta en tiedä, mutta itse olen Zaran kenkiin ollut hirmu tyytyväinen!

Anonyymi: Makunsa kullakin, eikö se niin mee:) Mä taas tykkään plattarista kauheesti, varsinkin kun se nostaa kävelymukavuuttakin! Ja mekko tosiaan on laadukas:)

Anonyymi: Heh, niinhän ne sanoo:D Monia ostoksia oon käyttänyt, mutta kaikkia niitä en ole kuvaillut tänne kuitenkaan. Vaikka täytyy myöntää, että joitakin ostoksia en ole vielä käyttänytkään, sitä harmittelen itsekin! Maximekkoa en oo vielä myöskään kerinnyt pitää, mutta mulla on suunnitelmia sen varalle;)

Maaria: Hihii, noi on kyllä aivan tyädelliset nudekorkkarit:) Toivotaan, että ehtisit saada vielä omasikin!:)

Anonyymi: Hih, se on kyllä ihana merkki!

Anonyymi: Espoossa asustelen.

mimi: Hennesin nudekorot olen hylkäämässä!

Sofia D: oon aivan umpirakastunut noihin kenkiin:)

Anonyymi: Kiitoskiitos:) Ja tosiaan, jos jotain täydellistä löytyy, niin voi siitä vähän enemmän maksaakin:) Rajansa tietysti kaikella, mutta kuitenkin.

weekdays: Jalassa näyttävät tosiaan vielä tuplasti paremmilta kuin tuossa yksinään:)

Bellagio: Hehee, niin sun näköset kyllä:) Ja oot niin oikeessa, noi on unelmat jalassa<3

Anonyymi: Kiitos vinkistä, toi olisikin ihan kiva toteuttaa! Joten katsotaan katsotaan:)

Anonyymi: Samoilla linjoilla olen minäkin! Omien kokemuksien peruseella koen myöskin hinta-laatu-suhteen sopivaksi:)

Anonyymi: Raha-asioitani en täällä halua sen kummemin alkaa puimaan, ymmärrät varmasti miksi:) Mutta selvyydeksi nyt sanon sen, että kyllä mä mietin raha-asioitani enkä suin päin tuhlaile vaan. Joka kuukausi siirrän tietyn summan säästöön, enkä tosiaankaan tuhlaile siis kaikkea tienaamaani. Heräteostoksia ja virheostoksia tulee tehtyä, ihan viimeaikoinakin, mutta niiden kanssa olen nyt yrittänyt alkaa olemaan tiukkana. Eilenkin palautin takaisin kauppaan parit vaatteet, jotka olin suin päin ostanut. Eli tosiaan pesämuna keräyksessä kokoajan:)

Anonyymi: Eii, Espoossa asun:)

Anonyymi: Noo itsehän mä itseni tälle altistan hinnat kertomalla ja muuta, ei auta kuin hyväksyä kritiikki:) Mutta tosiaan, jokaisen oma asia ja täällä en ala sen kummemmin sitä puimaan.

13. elokuuta 2009 klo 9.42  
Blogger Haidi kirjoitti...

ihanat noi korkkarit! tuntuu että ite tollasilla koroilla ei pääse kyllä yhtää mihinkään (:

13. elokuuta 2009 klo 12.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

70 euroa Zaran korkkareista on mun mielestä paljon, vrt. ostin juuri Acnen korkkarit satasella (tosin alesta mutta silti). Mutta jokaisen oma asiahan se on, miten rahansa käyttää. Mä en koskaan ole ajatellut shoppailevani erityisen paljon, mutta puoli vuotta sitten aloin kirjata julmasti jokaisen ostamani asian ylös, ja kyllähän se lista paljasti aika paljon :D Toisaalta jos kengät ovat täydelliset ja niitä tulee käytettyä, niin miksei voisi maksaa vähän enemmänkin. Mulla on Zaran kengät hajonneet aika nopeasti, mutta voihan olla että niidenkin laatu on parantunut?

13. elokuuta 2009 klo 12.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tee pian kysymyspostaus, jooko! :)

13. elokuuta 2009 klo 14.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noihan on melkein samanlaiset kuin nämä: http://psilovefashion.blogspot.com/2009/05/shoes.html. Tosin paljon kivemmat, joten tää ostos saa puolelleen mun hyväksynnän :D Piilotettu platform on vaan niin paljon tyylikkäämpi. Ja totta, plattari parantaa kävelymukavuutta aivan mielettömästi! Ostin just 12cm korot joilla ei tulis kyllä metriäkään hoiputtua ilman nerokasta piiloplatformia :)

13. elokuuta 2009 klo 14.23  
Blogger sofi kirjoitti...

Kivoja ostoksia! Musta Zaran kengät on ihania, mutta silti kohtuullisen kalliita, kun Zara ei kuitenkaan täysin kenkämerkki ole :) ihanat on silti :)

13. elokuuta 2009 klo 15.09  
Blogger lintu kirjoitti...

Haidi: Noi on kyllä hirmu kivat, eikä niillä hankala oo kävelläkään;)

Anonyymi: Toi onkin muuten aika kätevä tapa kirjata noita ostoksiaan, pitäis varmaan munkin ryhtyä! Vois olla totuus tosin kauhistuttavaa laatua:D Kiitti hei vinkistä:) Ja niistä kengistä vielä, mulla ovat ainakin tähänmennessä Zaran kengät säilyneet hyvin, mutta katotaan nyt miten enemmässä käytössä sitten kuluvat.. Toivottavasti pysyisivät hyvinä:)

Anonyymi: Teen teen:)

Anonyymi: Aika paljon samaahan niissä on joo:) Hihi, mutta hyvä jos saan sun hyväksynnän;D Ja tosiaan, platform on kyllä Jumalan lahja korkkarienkäyttäjille:D

sofi: Niin no, tottahan tuokin:) Mutta kyllä mä silti koen ne aika kohtuullisen hintaisiksi:)

13. elokuuta 2009 klo 15.15  
Blogger Tete kirjoitti...

Voi vitsit miten hyvä löytö tuo mekko! :)

13. elokuuta 2009 klo 16.35  
Blogger Sandy kirjoitti...

Tuo mekko kyllä vaikuttaa aikamoiselta löydöltä...laadukkaan oloinen ja todella kaunis tunikamekko!

Täytyy myöntää, että nuo Zaran korkkarit näyttävät kyllä kaunokaisilta. Olen kuitenkin samaa mieltä muutaman muun lukijan kanssa eli itse en maksaisi Zaran kengistä lähemmäs sata euroa. Olen sovitellut Zarassa erilaisia kenkiä useampaan otteeseen ja MINUN jalkaani ne tuntuvat jäykiltä ja epäergonomisilta. Itse tuskin siis tulen koskaan omistamaan ainuttakaan kenkäparia kyseisestä putiikista. Mielummin panostan varsinaisiin kenkämerkkeihin jos ostan kalliimmat korkkarit. Mutta hei...koska me kaikki ei onneksi rakasteta Zaran kenkiä niin teille Zaran kenkäfaneille jää enemmän kenkiä hyllyyn tarjolle :D

13. elokuuta 2009 klo 22.59  
Blogger Emma kirjoitti...

Ihanat kengät! Ja totta, ei hirveen kalliit, siihen verratuna mtä Zaralla yleensä on.

14. elokuuta 2009 klo 10.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Zara vois kyllä enemmän panostaa siihen ergonomisuuteen, koska kauniita kenkiä sieltä kyllä löytyy! Mua vaan aina epäilyttää esim. jäykkäpohjaiset ballerinat, koska äiti on iskostanut niin syvälle päähän ajatuksen, että kenkien pohjan pitää joustaa :D Mutta noin kauniita nude-plattareita saa kyllä hakea, ainakin hintaluokasta joka menee alle kolmensadan euron... Miksi oi miksi kengät ovat niiiin kalliita!?!?!

14. elokuuta 2009 klo 13.33  
Blogger Laura kirjoitti...

Aivan ihanat kengät. Miksen vois olla vähän lyhempi ni ei tarvis olla 190 senttinen ku kävelee tollasilla koroilla ;)

14. elokuuta 2009 klo 16.22  
Blogger Laura kirjoitti...

Tosi upeat kengät!!! :)

15. elokuuta 2009 klo 10.58  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu