Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

juhla-asu pohdintaa osa 2

keskiviikko 26. elokuuta 2009

juhla-asu pohdintaa osa 2

Tosiaan niinkuin eilen jo vähän puhuinkin, mulla olisi taas viikonlopuksi yhdet juhlat tiedossa. Eräs parhaista ja rakkaimmista ystävistäni täyttää 20 vuotta ja järjestää lauantaina juhlat, joihin tarvitsen siis jonkun kivan asun puettavaksi. Valinnan vaikeus on taas täällä, joten teidän apua tarvitaan:)

Mä olen taas penkonut kaappiani ja punninnut vaihtiksia, ja kolmeen mekkoon olen nyt karsinut. Mutta en tietenkään osaa valita näiden väliltä, kun en mä sentään kaikkia voi samana iltana pukea päälleni!

Joten vaihtoehdot lisukkeineen ovat seuraavat:


Noista pitäisi siis valkata, mikä on teidän mielestänne paras? Ja taas kerran saa laittaa myös ehdotuksia asusteista ja muista! Katsotaan nyt sitten, että mihin näistä päädyn, vaiko mihinkään niinkuin viime kerralla kävi! Yleensä kun päätän jotain, niin vaihdankin sen sitten viime minuutilla johonkin ihan muuhun, mutta kyllähän aina täytyy silti suunnitemia olla:)

Tunnisteet:

105 kommenttia:

Blogger Ella kirjoitti...

kakkonen!

26. elokuuta 2009 klo 16.51  
Blogger Johanna kirjoitti...

1 tai 3 :)

26. elokuuta 2009 klo 16.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ykkönen taikka kolmonen molempiin sopis vaikkapa musta tai valkonen helmi nauha sekä huikan sotkuinen nuttura auki oleva tukka sopis kans :))

26. elokuuta 2009 klo 17.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ginan valkoinen mekko ihan ehdottomasti!!

26. elokuuta 2009 klo 17.01  
Blogger Jenni kirjoitti...

eka!

26. elokuuta 2009 klo 17.02  
Blogger Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

Multa lähtee ääni vikalle ehdokkaalle eli Ginan valkoiselle söpöydelle. Mustaa ehtii käyttää koko pitkän talven, joten vielä pitää antaa vaaleille sävyille mahdollisuus. :)

26. elokuuta 2009 klo 17.03  
Anonymous susette kirjoitti...

eka tai vika!!

26. elokuuta 2009 klo 17.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mun mielest kans kakkonen =)

26. elokuuta 2009 klo 17.14  
Blogger PETRA kirjoitti...

ginan valkoinen ja mustat asusteet =)

26. elokuuta 2009 klo 17.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä ykkönen eli paljettimekko. Kun se on tollai kimmaltava niin korostaa varmasti ihanasti rusketusta. sit sä säteilet ihan täysillä ! :D

26. elokuuta 2009 klo 17.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eka EHDOTTOMASTI !!! (: mä rakastan wet lookei ja muuteki tollast bligblingii :D ja sopii sulle tosi hyvin !! (:

26. elokuuta 2009 klo 17.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos juhlista on tulossa kunnon bileet, niin eka vaihtoehto, mutta jos ne ovat hillitymmät juhlajuhlat, niin sitten olisi hyvä tuo valkonen mekko :)

26. elokuuta 2009 klo 17.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä tykkään eniten tuosta valkoisesta :)

26. elokuuta 2009 klo 17.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eka ehdottomasti!

26. elokuuta 2009 klo 17.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ykkönen ja hiukset selalselle löysälle nutturalle ja very high heels ja helyjä ranteisiin

26. elokuuta 2009 klo 17.40  
Blogger KK kirjoitti...

mulla tuli heti tosi kiva mielikuva tosta ekasta mekosta, kannatan sitä ! =)

26. elokuuta 2009 klo 17.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ehdottomasti paljettitunika!

26. elokuuta 2009 klo 17.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eka ehdottomasti :)

26. elokuuta 2009 klo 17.55  
Blogger Niina kirjoitti...

oon tykästynyt itellä tohon paljettitunikaan ja oonkin sitä nyt aina juhlis käyttänytkin, tosin ilman wet lookeja mut uskon et ne sopii, pitää koittaa kans :)

eli mun ääni menee ekalle ehottomasti! ^^

26. elokuuta 2009 klo 17.55  
Blogger E kirjoitti...

Mun mielestä musta mekko, koska beige ja wetlookit on liian kiiltävä kokonaisuus, valkonen hame on taas liian kesäinen, joten musta on paras. Pikkumusta sopii moneen tilanteeseen, sillä ei voi mokata! Laita ton mustan mekon kaa ne sun ihanat beiget korkkarit mustien korkkareiden sijaan niin ei tuu niin yks värinen :) älä laita legginssei! sit hiukset suoran, luonnollisesti auki ja söpö letti otsikseen :) koruiks laita viel käsiin paljon käsikorui! (=

26. elokuuta 2009 klo 17.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

todellakin paljettimekko! ja hei montako kävijää sulla käy täällä päivittäin? ja mistä tarkistat sen? =D

26. elokuuta 2009 klo 18.01  
Blogger Paubella kirjoitti...

Mä kallistuisin tuohon paljettitunikaan! Niinkun joku jo kommentoikin, niin se korostais varmasti kivasti sun rusketusta :)

26. elokuuta 2009 klo 18.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ykkönen!!!!!!!! :D

26. elokuuta 2009 klo 18.07  
Anonymous Jossu kirjoitti...

3 ihan ehdottomasti!:) on nii söpö mekko!:))

26. elokuuta 2009 klo 18.10  
Blogger Essi kirjoitti...

todellaki eka (=

26. elokuuta 2009 klo 18.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

3 ehdottomasti! 1 on jotenkin arkinen ja kakkonenkin on vähän jotenkin tylsä. =)

26. elokuuta 2009 klo 18.17  
Blogger Kati kirjoitti...

Eka vaihtoehto mielestäni ihanin, toi paljettitunika niin kiva.

26. elokuuta 2009 klo 18.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toka!!!

26. elokuuta 2009 klo 18.23  
Blogger Milka kirjoitti...

Mä laittaisin tuon vikan vaihtoehdon. Sulla on kuitenkin vielä kiva rusketus pinnassa, niin tuo valkoinen näyttäisi varmaan ihan törkeen hyvältä. Tosin mun mielestä ois hieno jos siinä ois vaan nudet asusteet (korkkarit ja laukku) ja sitten korut tietty erikseen. Kokeile ainakin ;)

26. elokuuta 2009 klo 18.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi vaikee, mut ehottomasti eka tai toka..sanoisin että eka! sopii kivasti juhliin ku on vähän paljettia :)

26. elokuuta 2009 klo 18.38  
Blogger Jonna kirjoitti...

Kolmonen :)

26. elokuuta 2009 klo 18.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kolmonen!! :) Valkoinen pukee sua niin hyvin.

26. elokuuta 2009 klo 18.44  
Blogger maija, milla kirjoitti...

oon ykkösen kannalla, onko sulla mustaa bleiseriä? kävis tosi hyvin ton kaveriks =)

milla

26. elokuuta 2009 klo 18.47  
Blogger Tiina kirjoitti...

Toi vika valkea mekko, näyttää vielä kivemmalta rusketuksen kanssa :)

26. elokuuta 2009 klo 18.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eka tai kolmas !

26. elokuuta 2009 klo 18.56  
Blogger Mrs. V kirjoitti...

heheheh:) Mulla tulee juuri postaus tuosta samasta paljettipaidasta, mustista kiiltävistä leggareista ja korkkareista!:D:D

pusuja!:)

26. elokuuta 2009 klo 19.01  
Blogger Char and the city - Divaaniblogit kirjoitti...

Minkä tyyliset juhlat? Onko enemmän bile-baari iltaa tulossa vai illallistyyppistä tms? Eka on ehdottomasti upein esim baari-bile-iltaan, mutta musta kakkonen kävis myös juhlavampaan tilaisuuteen! Ja on toi vikakin kiva.. Ääää, Lintu! Sulla on liian hyviä vaihtiksii, autoinko ollenkaan :D

26. elokuuta 2009 klo 19.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

2.asu!

26. elokuuta 2009 klo 19.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eka, jos oot bilettämään menossa! ei oo niin "tylsä" kun nuo muut, vaikka kivoja ovat nekin:)

26. elokuuta 2009 klo 19.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1 asu absolutely ! (:

26. elokuuta 2009 klo 19.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1 !

26. elokuuta 2009 klo 19.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eka!!

26. elokuuta 2009 klo 19.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

EHDOTTOMASI toi eka!!! love it =)

26. elokuuta 2009 klo 19.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eka tietty!

26. elokuuta 2009 klo 19.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nude-musta kokonaisuus eli kolmonen :)

26. elokuuta 2009 klo 19.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

toi musta on paras juhliin

26. elokuuta 2009 klo 19.39  
Blogger Nea kirjoitti...

Mun mielestä kakkonen! :)

26. elokuuta 2009 klo 19.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1 jos juhlat on enemmänkin partypartyt mutta 3 jos on säädyllisemmät :D

26. elokuuta 2009 klo 19.46  
Anonymous Niini kirjoitti...

Ykkönen! Mutta siis, mun kysymyksiiin ei vastattu vai oonko vain sokea? :D

26. elokuuta 2009 klo 19.51  
Blogger veera s. kirjoitti...

eka!

26. elokuuta 2009 klo 19.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

EKA!!!!!!!!!

26. elokuuta 2009 klo 19.58  
Blogger Annika kirjoitti...

eka ehdottomasti ! aivan sairaan hieno :) toka vaihtoehto on kans kyllä aika houkuttava :D

ja pakko mainita että kuolaan sun tyyliä, aivan mahtava ! :)

26. elokuuta 2009 klo 20.03  
Blogger Jenna kirjoitti...

Toi MQ musta kerrosröyhelo mekko on ihana! Kannatan siis ehdottomasti sitä : )

26. elokuuta 2009 klo 20.05  
Anonymous lllau kirjoitti...

mun mielestä näistä vaihtoehdoista niukasti kolmonen vie voiton, vaik muutki vaihtoehdot on söpöi ja ihanii. :D

26. elokuuta 2009 klo 20.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

toi toka! :)

26. elokuuta 2009 klo 20.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkösvaihtoehto totta kai!! Toi paljettitunika on aivan ihana. Jos vaan löytäis ite samanlaisen...

26. elokuuta 2009 klo 20.18  
Blogger veeeeeeera kirjoitti...

Tuo ykkönen on kyllä tosi kiva! Ite pistäisin sen

26. elokuuta 2009 klo 20.19  
Blogger Lica kirjoitti...

2. tai 3. koska illalla on vielä niin lämmin, että noissa tarkenee. kohta ei enää sitten tarkene:)

26. elokuuta 2009 klo 20.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllä kallistun tuon valkoisen mekon puolelle. Vielä kun on kesää ihan pikkiriikkisen jäljellä, ni ihan senkin kunniaksi :)Sun rusketus myös korostaisi valkoista mekkoa nätisti!

26. elokuuta 2009 klo 20.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vaikeeta valita 1 ja 3 välillä! päätyisin ehkä ykköseen kuitenkin, se on niin suloinen :--) ja mustalla asustettuna tietty paras.

26. elokuuta 2009 klo 20.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

TOIVE TOIVE ; onko sulla kuvaa sun vanhojen tansseista, olisi kiva jos pistäisit :) oon oikeesti todella iloinen jos edes luet tämän kommentin.

26. elokuuta 2009 klo 20.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1 ehottomasti! just kiva bile-paljetti juttu ja vielä welookit nii ah <3 :-)

26. elokuuta 2009 klo 20.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1

26. elokuuta 2009 klo 20.36  
Blogger Riina kirjoitti...

Ensimmäinen ehdottomasti. Tuo toppi vaan on aivan ihana.

26. elokuuta 2009 klo 20.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäinen ehdottomasti ;)

26. elokuuta 2009 klo 20.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vika tai eka

26. elokuuta 2009 klo 20.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aaa paljetteja ehdottomasti! ;)

26. elokuuta 2009 klo 20.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

PALJETTITUNIKA, olen niin kateellinen siitä. Mut niin :D siis ehdottamasti laitat sen, tuo on ihan täydellinen asu! ja osaan kuvitella, kuinka se sopii sinulle!

Ps. ihana blogi!

26. elokuuta 2009 klo 20.45  
Blogger  kirjoitti...

ykkönen !

26. elokuuta 2009 klo 20.46  
Anonymous Skirty kirjoitti...

Eka vaihtoehto! Paljettitunika on überihana!

26. elokuuta 2009 klo 20.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ykkönen!!!

26. elokuuta 2009 klo 21.01  
Blogger Terhi Suanto kirjoitti...

valkonen mekko ! :)

26. elokuuta 2009 klo 21.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

EI NÄY KUVAT :((( miksi??

26. elokuuta 2009 klo 21.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voivoi tää on muute tosi vaikee! :D kaikki niin ihania, mut niinku moni muuki sanonu että jos kunnolla ootte bilettämään menossa niin ykkönen :)

26. elokuuta 2009 klo 21.31  
Anonymous Emmylou kirjoitti...

Musta olis kiva nähdä toi ykkönen :)
Se varmaan näyttäis varsinki just wet-lookkien kanssa tosi kivalta + se olis varmaan huippumukava päällä. Ei myöskään tarvis pelätä kumartelua että josko vilahtaa :D

26. elokuuta 2009 klo 21.35  
Blogger Laura kirjoitti...

Toi paljettimekko ehdottomasti!

26. elokuuta 2009 klo 21.38  
Blogger Adita kirjoitti...

Kaikki on kyllä ihania, mutta musta näyttää todella kivalta. Siihen kun lisäisi nudet tai mustat kengät. Esim sun Zaran nuden väriset peep-toe korkkarit. Vois olla aikas kiva tai sitten vielä jotain erikoisempaa laittaa vaikka siniset kengät. Muistelin, että sulla ois ollu jotku siniset korkkarit:D? voi kyllä olla että nyt muistan väärin:)?

26. elokuuta 2009 klo 21.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

musta tai valkonen! valkonen ehkä kuitenki, koska oot niin ruskee ni näyttää hyvältä!!! :D ja nude asusteet on ihania!

26. elokuuta 2009 klo 21.49  
Anonymous nnanna kirjoitti...

Ehdottamasti YKKÖNEN! Se on niin upee jo pelkästään ja korostaisi sun rusketusta kivasti(:

26. elokuuta 2009 klo 21.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

VIKA !!! TÄSTÄ EI PUHUTA=)

26. elokuuta 2009 klo 21.55  
Anonymous i kirjoitti...

hei toi päivä lintun kanssa ois tosi kiva postaus ! :)

ois tosi kiva nähä miten sun päivä aina menee ja silleesti :)

26. elokuuta 2009 klo 22.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

toi vika. mut täytyy viel sanoo et tos ekas(jos siis valitset sen) nii älä missää nimessä laita wetlookeja ja tota paljettijuttua! liian kiiltävää , näyttää tyhmältä

26. elokuuta 2009 klo 22.53  
Blogger dino kirjoitti...

3. Vaihtoehto ehdottomasti! Asu kokonaisuus vaikuttaa mielenkiintoisimmalta ja jos et valitse tätä juhliin, niin kuva asusteiden kanssa olisi kiitosta :)

26. elokuuta 2009 klo 22.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen mustan mekon kannalla! :>

26. elokuuta 2009 klo 23.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eka ehdottomasti!! :)

-karo

27. elokuuta 2009 klo 1.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Viiminen. Noi muut on vähän teinejä..

27. elokuuta 2009 klo 8.11  
Blogger Maian kirjoitti...

Vielä ei selvinnyt, minkätyyppiset juhlat on kyseessä, mutta jos unohdetaan se niin ehdottomasti numero 1 :)

27. elokuuta 2009 klo 9.27  
Anonymous S kirjoitti...

Eka vaihtoehto! :)

27. elokuuta 2009 klo 9.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

YKKÖNEN!!!!!! :)

27. elokuuta 2009 klo 11.23  
Blogger Unknown kirjoitti...

eka =)

27. elokuuta 2009 klo 11.51  
Blogger Haidi kirjoitti...

Eka ehdottomasti jos on enemmän party bileilta! ja kolmonen on kanssa ihana, ja sekin tarpeeks juhlava! :)

27. elokuuta 2009 klo 12.22  
Blogger TanjaK kirjoitti...

Itse laittaisin ton kolmosmekon, mutta kokonaan mustilla asusteilla, kun en jotenkin tolla nudelle lämpeä:D.

Blogistani löytyy sinulle haaste:)

27. elokuuta 2009 klo 12.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1 ilman leggareita,kääk !

27. elokuuta 2009 klo 15.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

EKA ehdottomasti =)

27. elokuuta 2009 klo 15.33  
Blogger AMA kirjoitti...

3! ihana mekko :)

27. elokuuta 2009 klo 15.56  
Blogger Laura kirjoitti...

vika :DD

27. elokuuta 2009 klo 16.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eka :)

27. elokuuta 2009 klo 18.49  
Anonymous Siny kirjoitti...

Ginan valkeamekko! :)

27. elokuuta 2009 klo 19.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eka, eli paljettimekko!

27. elokuuta 2009 klo 19.35  
Blogger Mrs. M kirjoitti...

Ylin tai alin! :)

27. elokuuta 2009 klo 21.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eka mut ei legginssei, juhliin ne on niin lamet ! siitä on muoti sitten kaukana :P esim tässä elin kling on ihanasti käyttäny saman tapasta mekkoo ! --> http://stylebykling.tv4.se/
ihania mekkoja sulla kyl on

27. elokuuta 2009 klo 21.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kolme!!

27. elokuuta 2009 klo 21.16  
Blogger Jenny Rintala kirjoitti...

PALJETTITUNIKA ja ei mitään turhia koruja. Simppelin juhlavaa ja hienoa! :)

27. elokuuta 2009 klo 21.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ykkonen ehdottomasti!!! :) noi paljetit on niiiin ihania ja toi on vielä ihanan nuden/puuterin värinen!

27. elokuuta 2009 klo 22.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1 tai 3! Ite laittaisin kyllä ehkä 3, mutta toi ekaki on tosi kiva:)

29. elokuuta 2009 klo 11.21  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu