Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

my weekend so far

lauantai 18. heinäkuuta 2009

my weekend so far


Lauantai aamu ei alkanut ihan niin aurinkoisissa merkeissä kuin olisin toivonut, mutta kyllä mä silti olen päässyt auringosta nauttimaan. Aamuherätys oli jo aika aikaisin, koska mä en edelleenkään osaa nukkua pitkään viikonloppuisin. Sängystä ylös kömmittyäni parkkeerasin itseni terassille aurinkotuoliin lehtien ja aamupalan kera. Nasu otti mun kanssa rennosti :)

Hihi, se on niin söpö kun se retkottaa ihan lötköpötkönä sylissä :)

Lötköttelyn jälkeen lähdin pyöräilemään ympäri kaupunkia ja moikkailemaan kavereita. Sain myös pyöräillessäni huutia joltakin mummolta, jonka mukaan pyöräilin kuulemma ihan väärällä paikalla, jossa ei kuulemma saanut pyöräillä, hmmm.



Pyöräilyn jälkeen lähdettiin Nasun kanssa metsälenkille ja kallioille kiipeilemään.


Lenkkeilyn jälkeen suuntasinkin sitten hyvän ystäväni takapihalle auringonottopuuhiin. 
Eväänä oli litran törppö vaniljajätskiä ja appelssiinilimpparia!
Välillä piti toimia dj:nä, eihän auringonotto onnistu ilman hyviä musiikkeja ;)
Myöhemmin grillailtiinkiin vähäsen; broilerivartaita, kasvisvartaita ja nakkeja, nam!

Ja lopuksi vielä päivän asu:
toppi Gina
shortsit H&M
vyö vanha
rannekoru Urban Outfitters
kello lahjaksi saatu
aurinkolasit H&M Men

Tunnisteet: , ,

43 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mitä sun kyynärpäälle on käyny?

18. heinäkuuta 2009 klo 19.46  
Blogger Anni K. kirjoitti...

söötti toi ginan toppi ja ihanan värinen pyörä :--D

18. heinäkuuta 2009 klo 19.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Älyttömän söpö tuo Nasu koira!<3
Tosi kiva tuo sun päivän asu. :)

Ps. mulla on samanlaiset shortsit ja viel saman väriset.. :D

18. heinäkuuta 2009 klo 20.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sulla on oikeesti niin täydellinen vartalo :) oon ihan kateellinen!

18. heinäkuuta 2009 klo 20.02  
Blogger emmi kirjoitti...

uus lukija ilmottautuu!=)
kiva blogi, very fresh =)

18. heinäkuuta 2009 klo 20.15  
Blogger sofi kirjoitti...

Ihana toppi! :)

18. heinäkuuta 2009 klo 20.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mikä sul on kyynärpääs tos asukuvassa o:

18. heinäkuuta 2009 klo 20.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nätti oot, niinku aina!

18. heinäkuuta 2009 klo 22.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sul on mielettömän kiva vartalo! Tosi terveen näkönen!

18. heinäkuuta 2009 klo 22.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mikä lehti toi on :p

jenny

18. heinäkuuta 2009 klo 22.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanan söpö koira sulla ja sillä on tosi ihana nimi<3

18. heinäkuuta 2009 klo 23.30  
Blogger  kirjoitti...

oi miten sulo koira ! :) ihana asu taas kerran

18. heinäkuuta 2009 klo 23.34  
Blogger H kirjoitti...

Aivan ihana asu ! ;o ===)

18. heinäkuuta 2009 klo 23.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sulla on kyllä kyllä täydellinen vartalo. Kuinka pitkä olet ja paljon painat? :)

18. heinäkuuta 2009 klo 23.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi !
Oon niin kateellinen sun tyylistä, voisitko julkasta jotain sun vanhoja kuvia,kutne ylä asteelta ?

19. heinäkuuta 2009 klo 1.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi ihana postaus!:)

19. heinäkuuta 2009 klo 1.53  
Anonymous lover kirjoitti...

onko sulla siis joku mökki/huvila kesäasuntona? voisitkö kertoo vähäsen siitä? :)

19. heinäkuuta 2009 klo 10.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana asu :)

19. heinäkuuta 2009 klo 10.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Luin tuolta vanhemmista teksteistä, että tykkäät Britneystä nimittäin tekstistä Britney Is Back!! :) kysymys kuuluukin, että olitko keikalla? PS. ihanaa, meillä on ihan samat mielenkiinnon kohteet muutkin! ;)

19. heinäkuuta 2009 klo 10.46  
Blogger Beanna kirjoitti...

Ihana sailoritoppi taas kerran =) Munkin pitäis hankkia enemmän sailorivaatteita, tällä hetkellä omistan vain muutaman =)

19. heinäkuuta 2009 klo 11.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Äy, oon tosi kade; sul on ihan älyttömän hyvä kroppa ja oot tosi nätti. Vaikka oma tyyli ei ihan sun tyylin kaa kohtaakkaa, sul on kivoi asui ja vaatteita yleensäki ! (:

19. heinäkuuta 2009 klo 11.15  
Anonymous Laura kirjoitti...

Ihana asu! (; Voisitkos laittaa vaikkapa kommentilla vastauksen kysymykseeni? Tai postaukseesi? Niin sitä blogipohjaa minä edelleen...

Ja voisitkos muuten selailla blogiani ja kommailla? ja te muutkin, olisi mukava saada kommenttia (:

19. heinäkuuta 2009 klo 12.58  
Blogger Malla kirjoitti...

Missä toi ihana ranta oikein on? Jossain Espoossa?

19. heinäkuuta 2009 klo 15.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihanan näköne pyörä sul !

19. heinäkuuta 2009 klo 15.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jopa pojan näkökulmasta luulen, että Suomesta on vaikeaa löytää parempaa blogia. Kirjoitat kivasti ja asuissasi ja muissa kuvissasi on aina sellainen tietty fiilis joka saa hyvälle mielelle. :-)

19. heinäkuuta 2009 klo 16.56  
Blogger siri kirjoitti...

hei vain :) ihana koira tosi söpö! :p mut joo mul oli sitä vaa et ku sul on ne yhet hennesin korkkarit ne beiget ja sul on mustatki semmosetnii onks ne hyvät jalas esim jos lähtee bailaa? ku mul tulee ne täl viikol nii kysyn jo etukäteen... ku tiiän et sul on semmoset :):) ja hyvää rhodoksen matkaa näin etukäteen, have fuuunnn!! :):)

19. heinäkuuta 2009 klo 18.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

you are perfect and you know it, dont deny it :P

19. heinäkuuta 2009 klo 19.57  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Se on se sama parinviikontakainen haveri vieläkin, nyt alkaa jo kyllä onneksi parantua:)

A: Hihii, mun keltainen Jopo on paras :D

Anonyymi: Nasu on mun oma vauveliinini<3 Kiitos!

Anonyymi: Voikun olisikin, mutta kiitos:)

emlove: Jee kiva juttu:) Kiitokset!

sofi: Mäkin tykkään siitä ihan hirmusesti!

Anonyymi: Parinviikontakainen haava vieläkin :/

Anonyymi: Kiitos vain:)

Anonyymi: Oi, no kiitos:)

Anonyymi: Toinen on Me Naiset ja toinen oli joku sisustuslehti..

Mervi: Hihii:)

emilia: Kiitti:)

H: Kiitos:)

Anonyymi: Oivoi, no kiitoksia vain! Oon 165,5 cm pitkä ja tarkkaa painoa en oikeastaan tällähetkellä tiedä itsekään.

Anonyymi: Kiitos paljon! Yhdessä hiuspostauksessa tulikin jotain vanhoja kuvia, eli kaivele tuolta "hiukset" kategoriasta niin pitäisi löytyä:)

Anonyymi: Kiitti:)

lover: Omakotitalo toimii kesäasuntona/kakkosasuntona kyllä. Mitähän mä siitä oikein kertoisin? :)

Anonyymi: Kiitos!

Anonyymi: Tykkäänhän minä, mutta keikalla en valitettavasti ollut vaikka kovasti olisin halunnutkin!

Marie Keksi: Mäkin tykkään:) Siitä vaan sitten kauppaan ostamaan, nythän niitä löytyy vaikka miten paljon!

Anonyymi: Kiitoksia kovasti(:

Laura: Voisin mielummin autella sua vaikkapa mailin välityksellä, kun tähän kommenttilootaan on inhottava kirjotiella kauhean pitkiä selostuksia.. Joten jos vaikka pistät mulle mailia niin sitten voin neuvoa :)

Lumimarja: Ei ole Espoossa, mutta valitettavasti tarkempaa sijaintia en halua paljastaa :/

Anonyymi: Hih, se on kyllä kiva :D

E: Oiiii, kiitos hurjasti kohteliaisuudesta :)

cindyy: Kyllä ne on ihan hyvät jalassa, vaikka täytyy kyllä todeta, että kaapista löytyy paljon mukavempiakin korkkareita, eli H&M laatu valitettavasti vähän kyllä tulee esille. Mutta kyllä niillä hyvin pärjää, itekin oon käynyt niissä ulkona ja tanssinut ja selvinnyt hyvin. Kannattaa kuitenkin laittaa rakonestopuikkoa jalkoihin, mulla ainakin se auttaa huomattavan paljon!

19. heinäkuuta 2009 klo 20.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei kattelin noita sun ihan ekoja postauksia niin ootko sä paljonki laihtunu viime syksystä? :)

ja kyllä huomaa että sun tyyli on muuttunu niin ihanaksi tässä blogin myötä, ja sä oot vaa entistä nätimmäksi tullu : )

19. heinäkuuta 2009 klo 20.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hauska postaus ja varsinkin kiva kun oli noin paljon kuvia :)
hei haluisitko kertoa että mistä sä lataat musaa soittii mp3 tms. vastaavaan soittimeesi?

t.Janita

19. heinäkuuta 2009 klo 21.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi Nasu on aina yhtä hurmaava! :D Onko toi sun speedy muuten 30 vai 35 kokoinen?

20. heinäkuuta 2009 klo 0.49  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: En kyllä osaa sanoa, en mä itse ainakaan mitään kauheaa painonmuutosta ole havainnut. Ja kiitos vain, mutsa itestänikin tuntuu, että oon kehittynyt. En edes kehtaa enää niitä vanhoja melkein vuodentakaisia kuvia katsella :D

Anonyymi: Kiitos:) Mä en yleensä itse lataa musiikkejani vaan saan niitä kavereilta. Oon huono näissä nörttijutuissa :D (niinsiis jos ei lasketa blogijuttuja)

Anonyymi: Mun Speedy on kokoa 30 :)

20. heinäkuuta 2009 klo 8.18  
Anonymous Laura kirjoitti...

Juu, se sopii hyvin (: Omani ei toimi mutta siskon sähköpostilla mennään! (;

20. heinäkuuta 2009 klo 9.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kaunistut vaan päivä päivältä :)
Tuo teidän kesäasunto muuten sopii sun tyyliin tosi hyvin, merihenkinen :)
Ihanaa ku sulla on ystäviä myös siellä, mäkin viihtyisin niin paljon paremmin meidän mökillä jos siellä olis lähistöllä kavereita... mut en mä kehtaa lähteä etsimään omaikäistäni seuraa naapurimökeistä :D
Mukavaa maanantaita!
J-M

20. heinäkuuta 2009 klo 9.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko kysyä, että miten sulle yhtäkkiä tupsahti tosi monta lukijaa tänne sun blogiin!? Katsoin noita vanhempia niin aika harvoissa oli enempi kommenttia ..

20. heinäkuuta 2009 klo 13.24  
Blogger lintu kirjoitti...

Laura: Sainkin jo postia:)

Anonyymi: Voi kiitos :) Hih ja joo, meidän kesäasunto tosiaan on merihenkinen! Meidän isi tykkää merihenkisestä eli ehkä tää tulee geeneissä ;) Noi kaverit mökillä tekee kyllä paljon! Ennen kun en seudulta ketään tuntenut niin oli kyllä munkin mökkiviikonloput hirmuisen tylsiä ja harvoin jaksoin edes lähteä mukaan! Mutta nytkun on kavereita ja tekemistä niin lähden aina ihan innoissani:) Kivaa maanantaita sullekin!

Anonyymi: Voi kunpa tietäisin itekin :)

20. heinäkuuta 2009 klo 13.29  
Anonymous marie kirjoitti...

Voiko olla mitään söpömpää kuin tuo Nasu?! Minkä rotuinen koiruli mahtaa olla kyseessä?

20. heinäkuuta 2009 klo 13.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Taitaa olla kesäasunto Hangossa ;-)

20. heinäkuuta 2009 klo 14.46  
Blogger lintu kirjoitti...

marie: Hih ei:) Nasu on jackrussellinterrieri rodultaan..

Anonyymi: Kanske det ;)

20. heinäkuuta 2009 klo 14.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei! oletko nyt käyttänyt paljon bare mineralsin mineraalimeikkejä? :) mitä mieltä olet niistä? olen itse miettinyt niiden ostamista, mutta en tiedä olisiko ne ihan sopivia minun hieman rasvaiselle iholle :) ja muuten, upea blogi ja oot jotenkin tosi söpö! :D

20. heinäkuuta 2009 klo 17.55  
Anonymous matte kirjoitti...

hehe kuulostaa varmaa tyhmältä, mutta mä pidän sua tavallaan "esikuvana " : ) koska sun tyyli on jotain niin ihanaa ja oon huomannu että tässä blogia seuraillessa mäkin oon alkanu viihtyy samantapaisissa vaatteissa mitä sulla on, ja muutenkin oon saanu iha hurjasti inspistä pukeutumiseen sun blogisi ansiosta !

+ sun tukka on jotain maailman ihaninta ja oot ehkä maailman nätein :)

20. heinäkuuta 2009 klo 18.32  
Anonymous nipsa kirjoitti...

hitto pelästyin sun kaverin sutattua naamaa

20. heinäkuuta 2009 klo 19.25  
Blogger Mongusti kirjoitti...

Ihana Nasu!!! <3 <3

20. heinäkuuta 2009 klo 20.45  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu