Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

kauluspaitoja, kauluspaitoja..

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

kauluspaitoja, kauluspaitoja..


Ennen kuin alotin itse bloggaamisen niin luin monia blogeja ja keräsin rohkeutta oman aloittamiseen. Yksi mun suosikeista oli ja on edelleenkin ruotsalaisen Isabella Löwengripin blogi Blondinbella. Itseasiassa jos en ihan pieleen muista, niin tuo oli ensimmäinen blogi mihin koskaan edes tutustuin ja siis ensimmäinen, jota todella aloin seuraamaan. Tykkään siitä sillä se on niin monipuolinen. Isabella on kunnianhimoinen ja ihailtavakin nuori nainen, joka jaksaa omistaa älyttömästi aikaansa blogille ja munmielestäni on hirmu mielenkiintoista lukea hänen jännittävästä elämästään.

Ja tietysti kaiken muun lisäksi Isabellan tyyli vetää mua useinkin puoleensa. Häneltä saan usein inspiraatiota ja ideoita omaankin pukeutumiseeni. Paras esimerkki ovat varmaankin kauluspaidat. Nimittäin, ennen pidin niitä tylsinä ja tyhminä virallisina vaatteina, joita en mielelläni halunnut päälleni pistää. Mutta mieli muuttuu ja tänäpäivänä kauluspaidat kuuluvat mun yksiin ehdottomiin suosikkivaatteisiin! Osaksi tästä voin kiittää Isabellan kauniita kauluspaitoja sisältäviä asuja, joiden avulla oon itsekin oppinut käyttämään kyseistä vaatekappalesta rennosti ja kivasti :) Enää ei tule kauluspaidoista mieleen pölyisen toimiston pimeässä nurkassa konetta näpyttelevä nutturapää :D




Kauluspaita löytyy siis nykyään päältä kovinkin usein. Ja se tuskin oli mikään ylläri, että kauluspaidoissa suosin sinistä linjaa! ;)

Tunnisteet: ,

18 kommenttia:

Blogger Ilona Ylinampa kirjoitti...

Hei täällä toinen Blondinbellan-blogia seuraava kauluspaita-addikti! :D Tosin kauluspaitoja rakastin jo ennen Isabellan blogiin törmäämistä.

15. heinäkuuta 2009 klo 11.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pysyykö sulla ihan oikeasti nuo paidat housun reunan sisällä? :) mulla nimittäin ei pysy, ei sitten niin millään, viimeistään siinä kohtaa kun istuu ni paita lähtee "pakoon" :)
-chloe-

15. heinäkuuta 2009 klo 11.51  
Blogger Ocean kirjoitti...

Mä en tykkää vaaleensinisesta, koska se ei vaan yksinkertasesti sovi mulle. :( Sulle se taas sopii ku nenä päähän. :)

15. heinäkuuta 2009 klo 12.10  
Blogger Riikka kirjoitti...

Noista ylemmistä kuvista huomaa heti että oot niistä saanut inspistä! Hyvin sopii kauluspaidat sulle.

15. heinäkuuta 2009 klo 12.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot niin nätti, milloin kesä jalat postaus tulee !

15. heinäkuuta 2009 klo 12.34  
Blogger lintu kirjoitti...

ilonasi: Hihii :D

Anonyymi: Kyllä ne aika hyvin pysyy, vaikka välillä niitä korjailenkin. Istuessa ne lähtee lähinnä selkäpuolelta pakoon, ei edestä niinkään :)

Ocean: Mäkään en ennen tykännyt yhtään, se oli mun inhokkivärini :D Mutta nyt oon taas sitten ihan rakastunut siihen:)

Riikka: Hih, kiitti:)

Anonyymi: Novoi kiitos:) Mun pitäisi alkaa nyt kuvailemaan sitä tässä lähipäivinä! Ennen matkaa sen laitan tulemaan toivottavasti!

15. heinäkuuta 2009 klo 12.38  
Blogger Sarina kirjoitti...

Blondinbellalla tosiaankin on hieno tyyli! Ja niin sullakin :)

15. heinäkuuta 2009 klo 12.50  
Anonymous Skirty kirjoitti...

Mä olen aina ollut paitapuserotyyppiä. Suututtaa vaan se, että usein kun löytää muuten ihanan ja sopivan paitapuseron, niin eikö vaan rintojen kohdalta krinnaa ja kiristele ja nappiraot irvistele. Toi näyttää kivalta, jossa sulla on paitiksen alla toppi. Tarvis varmaan kokeilla itsekin.

15. heinäkuuta 2009 klo 13.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Seuraatko Linn Herbertssonin blogia? Musta sillä tytöllä on tosi kiva tyyli ja myös postaa useasti päivässä!

15. heinäkuuta 2009 klo 14.49  
Blogger lintu kirjoitti...

Sarina: Hih no kiitos:)

Skirty: Joo toi on kyllä välillä mullakin ongelmana, inhottavaa :/ Mutta nytkun oon ostanut vähän väljempiä, ei niin istuvia ja myötäileviä malleja niin sitä ongelmaa ei onneksi ole:)

Anonyymi: Seuraan kyllä :)

15. heinäkuuta 2009 klo 15.02  
Anonymous e kirjoitti...

hyvin kyllä sopii sulle tollanen klassinen tyyli! yritin hennesiltä etsiä yks päivä ihan tollasta perustuubitoppia, jota suosit kauluspaitojesi alla, mutta tuloksetta. Ajattelin jo että näössä on vikaa, kun ei tollasta aivan perusvaatekappaletta näy. voisitko vähän havainnollistaa, missä päin yleensä liikkeessä sijaitsevat. En muutenkaan tahdo koskaan löytää hm:ltä mitään, kun se on mielestäni niin sekava :D mutta siis onko siellä missä loggia tai dividediä on tms?

15. heinäkuuta 2009 klo 15.56  
Blogger syys kirjoitti...

Ah, pinkit sortsit ja kauluspaita
olivat aika magee yhdistelmä!

me likes ! :)

15. heinäkuuta 2009 klo 16.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei, ei liity asiaan, tai no tavallaan liittyy, mutta seuraan kanssa blondibellan blogia, mutta mulla on ongelma: miten ihmeessä siellä pääsee lukemaan vanhoja postauksia, jotka eivät näy siinä etusivulla? :D

15. heinäkuuta 2009 klo 16.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tee se ikivanha haaste jossa esittelet sun laukun sisällön? :D Jossain vaiheessa näkyi paljonkin niitä blogeissa, enkä muista ootko sellaista tehnyt? o:

15. heinäkuuta 2009 klo 16.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sä muuten ootkin ihan ruotsalaisen näköinen!!:D Onko koskaan ulkomailla luultu?
Itse tykkään Anna Hibbsin blogista..Blondinbella vähän turhan tekopyhä mun makuun..

15. heinäkuuta 2009 klo 17.54  
Blogger lintu kirjoitti...

e: Tuskin sulla silmissä on vikaa, ne on usein loppukin ainakin ne valkoiset. Tai jos eivät loppu niin ei ainakaan oikeita kokoja jäljellä. Mutta asiaan, eli sehän riippuu ihan liikkeestä, että mistä päin niitä sieltä löytyy, mutta sen osaan sanoa, että sieltä LOGG-puolelta niitä tuskin löytää. Eikä ne yleensä Dividedinkään kanssa oo samassa, vaan niitten muitten ns. normaalien vaatteiden joukossa. Toivottavasti ens kerralla löytyy :) Ja jos ei niin kysäse vaikka myyjältä apua:)

nella: Mustakin se on aika pirtee:) Itse en ehkä osaisi käyttää tosin..

Anonyymi: Haha, oon paininut ihan saman ongelman kanssa viimeeksi eilen! Yritin vaikka mitä, mutta en kyllä itekään saanut selville tuota :/

Anonyymi: Oon tehnytkin sen joskus, siitä kyllä on aikaa jo..

Anonyymi: Heh :D Kyllä kai sitä joskus on, mutta blondi tukka ja rusketus hämää aika hyvin :D Mäkin seuraan Anna Hibbsiä:)

15. heinäkuuta 2009 klo 18.38  
Blogger sofi kirjoitti...

Kauluspaidat on munkin mielestä ihanan rentoja, mutta asiallisia :)

16. heinäkuuta 2009 klo 16.24  
Blogger vÄnisH kirjoitti...

Toi sininen väri pukee sua niin hyvin, oot löytäny hienon tyylin :)

22. heinäkuuta 2009 klo 3.00  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu