Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

welcome to my mess

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

welcome to my mess


Tänään olin ekaa kertaa töissä kahteen viikkoon. Olipa mukava palata työpaikalle mukavien työkavereiden pariin! Päivä kului lähinnä niissä merkeissä, että jokainen vastaantulija kysyi miten pääsykoe meni ja selitin sataan kertaan samat jutut kaikille :D Huomenna taas uusi työpäivä ja senjälkeen lähdetäänkin juhannuksen viettoon.

Innostuin tietysti heti laittamaan sen uuden Ginan sailoritopin päälle :)

toppi Gina
legginssit Gina
baltsut Aleksi 13

Kotiin palattuani vastassa oli mun järkyttävän hirveässä kunnossa oleva huoneeni! Koko keväänä en sen kummemmin ole jaksanut alkaa siivoilemaan, kun on ollut pakko keskittyä ennemminkin lukemiseen kuin siivoamiseen. Tulos on kyllä sen mukainen! Pölyä löytyy joka nurkasta ja vaatteet, lehdet, kengät ja mitkä lie muut kamppeet ovat pitkin lattioita ihan sikinsokin. Aika siivota siis ;)

Hahaa, ehkäpä nyt ymmärrätte miksi en ole halunnut esitellä tätä kaatopaikkaani! Nyt illalla kuitenkin aion tehdä asiaan muutoksen ja siivota oikein kunnolla. Pyykkiäkin olisi kamala kasa pestävänä puhumattakaan sitten niistä, mitkä vielä pitää silittääkin. Oivoi.

Tunnisteet: ,

20 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Saanko udella kuinka pitkä olet? Sen takia vain kysyn, että saisin selville menisikö tuo Ginan toppi mulla tunikana. Jos olet tosi pitkä, niin toi ois mulle just hyvä leggareiden kanssa :)

17. kesäkuuta 2009 klo 17.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi toi toppi on niiin nätti! :)

17. kesäkuuta 2009 klo 17.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Missä oot töissä kun nuin rennoilla vaatteilla pystyt olemaan?(=

17. kesäkuuta 2009 klo 18.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei mun huone on viel miljoona kertaa pahempi ;) pitäski varmaa siivota mutku on kaikkee muutaki..:D

17. kesäkuuta 2009 klo 18.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei, mistäs toi kaulakoru on? :) Onko sulla siitä jotain lähikuvaa olemassa? Laita ihmeessä tänne jos on, sen verran kivan näkönen koru on kyseessä ilmeisesti!

17. kesäkuuta 2009 klo 18.50  
Blogger Jaeida kirjoitti...

Oii, just ihana toi toppi! Tykkään tosi paljon just kaikista tollaisista seilorityylisistä vaatteista:) hmm, tulispa se palkka jo... :D

17. kesäkuuta 2009 klo 19.13  
Anonymous nanan kirjoitti...

voi ihana toppi,ihan sun tyylinen :)

pakko muuten sanoa, että sun ja sun blogisi ansiosta mäkin oon uskaltanu alkaa käyttää semmosia vaatteita,joista ite tykkään.ennen miettisin ehkä liikaakin että mitä muut ajattelee,mut nyt puen päälle vain semmosii vaatteita joista ite pidän oikeasti :)
ja sulta oon saanu varmaan sitä 'rohkeutta' pukeutua oman mielini mukaan, ja oon saanu ihan hurjasti inspiraatiota sun päivänasu-kuvista. joten en voi varmaa muuta ku kiittää sua näin ihanasta blogista jonka ansiosta mäki oon vihdoin löytämässä sen oman tyylini <3

17. kesäkuuta 2009 klo 19.59  
Blogger sonjjj kirjoitti...

ihana toppi, mul on muuten samanlainen jumppapallo:D

17. kesäkuuta 2009 klo 20.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kiva toi paita:) voisit lahjoittaa ton mulle koska oon asunu puerto de la cruzissa(sehän tos paidas lukee?) nii toi paita sopis just mulle=) muttei täällä ole ginaa lähelläkään joten...;S netistäkää ei voi tilaa.

17. kesäkuuta 2009 klo 20.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiva asu :)

17. kesäkuuta 2009 klo 20.39  
Anonymous pami kirjoitti...

Oi toi paita on ihana! Ja ihanan lohdullista nähä et muillakin on huoneessa kunnon kaaos :D Eli et oo tosiaan ainoo ..

17. kesäkuuta 2009 klo 20.51  
Anonymous Esbes kirjoitti...

No eihän toi kaaos oo edes paha :D t.sottapytty

ps. toi toppi on kyllä ihana! nii ja koska muuten tulee tieto sisäänpääsystä?

17. kesäkuuta 2009 klo 21.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana toi paita! :)

17. kesäkuuta 2009 klo 21.59  
Blogger KK kirjoitti...

heei suloinen toppi! kokeilin sitä just tänää ginassa itekkin =)

17. kesäkuuta 2009 klo 22.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

OIJ!

Nyt kun en viikkoon Selloon tai Forumiin pääse gt:hin shoppaamaan, niin pitäis varmaan sitten tosiaan raahautua tonne ginan nettisivuille. Onko se ostostenteko siellä helppoa? (8

17. kesäkuuta 2009 klo 23.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

iih kulti, tuli sun jumppapallosta mieleen, että äiti lupas mennä meillekkin ostaan tollasen (eli siis jatkossa kun tulet meille, ota ballpilates systeemit mukaan niin tehdään sitä sitten yhdessä) :)

kbu

18. kesäkuuta 2009 klo 8.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko toi koru Efva Attlingin?

18. kesäkuuta 2009 klo 13.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vähän paksuksi tekee toi toppi. Itsekin katselin tuota, mutta taidan jättää väliin.

18. kesäkuuta 2009 klo 15.20  
Anonymous E kirjoitti...

Hei...ootko nähnyt GT:llä sellasen tunikan/mekon, jossa on tummansinisellä pohjalla valkosia raitoja ja vyötäröllä sellanen nyöri?

Sellanen tuli tänään vastaan, ja se oli pakko hankkia... :) Luulen et säkin tykkäisit :)

Ihana blogi ja tyyli muuten!

18. kesäkuuta 2009 klo 21.33  
Blogger lintu kirjoitti...

shekerim: Saat tietysti :) 165,5 cm eli en oo kauhean pitkä siiis.

Anonyymi: Voivitsit, tykkään siitä ite niin superpaljon! :)

Anonyymi: Toimistoduunissa olen :)

Anonyymi: Hahaa noo tosta kuvasta puuttui mun tursuava roskis ja muut kauheudet vielä :D

Anonyymi: Kaulakorun oon saanut yo-lahjaksi, joten en osaa sanoa :/ Lähikuvaa tulee jossain vaiheessa :)

J: Niin mäkin, ne on ihania :)

nanan: Voi apua, miten ihana kuulla, että oon voinut rohkaista sua noin paljon :) Tuntuu niin hyvältä aina kun on voinut näiden mun höpötyksieni avulla saada jollekkin muulle hyvää mieltä tai inspiroida tai mitävaan. Ihanaa jos oot vihdoin löytämässä oman juttusi, pysyydy siinä ja käytä just sellaista mistä tykkäät, muitten mielipiteistä välittämättä! Kiitos tästä kommentista, mulle tuli hurjan kiva fiilis! :)

sonjjj: Aijjaa, toi jumppapallo on kyllä ihan ykkönen :D

Anonyymi: Hihii en taida lahjoittaa kuitenkaan ;D

Anonyymi: Kiittii!

pami: :D

Esbes: Hihihiii :D Sisäänpääsytieto tule heinäkuun alussa!

katie: Se on :)

Katsku: Aijjaa, no ostitko? ;)

Anonyymi: Haha raahaudu ihmeessä! Ostostenteko on siellä kyllä helppoa, vaikka musta ne sivut vähän tökkivätkin välillä.

Anonyymi: Hahaa aletaankin pitää teillä sit kauheita jumppasessioita :D

Anonyymi: Mm joo itseasiassa on!

Anonyymi: Aijjaa, ei musta.

E: Apua en ole, mutta haluan ehdottomasti nähdä :D Kuulostaa juurikin siltä, että mä tykkäisin siitä! Kiitos vinkistä, mun täytyy tarkistaa tilanne heti :)

18. kesäkuuta 2009 klo 23.08  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu