Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

tylsää lukuhöpinää

torstai 4. kesäkuuta 2009

tylsää lukuhöpinää


Noniin mistähän sitä sitten alottaisi. Tuntuu ettei oo oikein mitään kerrottavaa, mutta silti on kauheasti kerrottavaa :D Lähdetään nyt vaikka sitten niistä eilisistä amk:n liiketalouslinjan pääsykokeista. Ei kyllä ole mulla mitään asiaa sitten sinnekään, koe ei mennyt nimittäin alkuunkaan hyvin. Mutta kyllä mä tiedän mistä se johtui. Ainakin siitä, että luin ennakkomateriaalit edellisenä iltana kello 23 jälkeen ja varmaan myös siitä, että mä vaan en osaa sitä päässälaskua vaikka ne laskutehtävät miten helppoja olisivatkin! Nojoo, ei se haittaa, kun kyllä mä sinne kauppikseen nyt aion päästä!

Puolen tunnin pääsykoeistumisen jälkeen lähdin sitten Helsinkiin treffaamaan ystävääni, josta sitten jatkoin matkaa kohti junaa, jolla matkustin kesäasunnollemme lukulomalle. Täällä sitä nyt siis ollaan, keskellä sadetta ja tuulta ja likomärkiä pyöräreissuja kauppaan.. No ainakin pysyn sisällä visusti kirjojeni kanssa!

Tänään aamulla heräsin tosiaan vähän ennen kahdeksaa ja kahdeksalta aloitin opiskelut. Kauheasti lappusia ja muistiinpanoja ympäriinsä, eikä tuossa ole kun vasta ehkä vajaa neljäsosa!



Mä en kuitenkaan ole sellainen hullu 10 tunnin tahdilla opiskeleva, joten se taukojen pitäminenkin luonnistuu kyllä ;) Etenkin Newport Harborin ja poppareiden kera!



Vielä pitäisi vähän jotain markkinoinnin tehtäviä tehdä ja muuta, mutta illemmalla vaihdan näistä..


... näihin!

Mm kuka muu rakastaa Vanilla rahkavaahtoja? 

Tunnisteet: ,

25 kommenttia:

Blogger Mrs. V kirjoitti...

Lintuliini...

Ihan älyttömästi tsemppiä ja voimia peffalihaksille!:)

Kohta se on ohi, siihen saakka täysillä vaan!

4. kesäkuuta 2009 klo 16.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä ja minne kaikkialle olet nyt siis hakenut opiskelemaan? Pääkaunpunkiseudulle ainoastaan? Toivottavasti lykästää :)

4. kesäkuuta 2009 klo 17.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eieieieieiei etkai vaan käytä _Microsoftin_ meseä Macilla... :((((

4. kesäkuuta 2009 klo 17.56  
Blogger Paubella kirjoitti...

Tsemppiä lukuihin!!:) Itekin tuskailen lähestulkoon 24/7 kirjojen kanssa ja aikas tylsää touhuahan se on, mutta ehkä tää uurastus sit vielä palkitaan ;)

4. kesäkuuta 2009 klo 19.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Paljoks tollaset Vanilla rahkavaadot maksaa :D

4. kesäkuuta 2009 klo 20.08  
Blogger TeeCoo kirjoitti...

Lukuintoa! :)
Ja rahkavaahdot on niin namia <3

4. kesäkuuta 2009 klo 20.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minä kans rakastan noita rahkavaahtoja! :D Jääkaapissa odotta mansikan makuinen :)

4. kesäkuuta 2009 klo 20.46  
Blogger Ulla kirjoitti...

Ooksäki suomenruotsalainen,kun katsoin et luet vr:ää ja chiciä. VR on mun niin monivuotinen lemppari, tsekkaa niitten nettisivut, ellet ole vielä.
Tsemppia miljoonasti lukuihin!!

4. kesäkuuta 2009 klo 21.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Millon sulla sit on pääsykoe? Kamalasti lukutsemppiä!! :)

4. kesäkuuta 2009 klo 21.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei, muistaakseni oot sanonu ettet ole missään valmennuskurssilla, mut olen kyllä näkevinäni Hentusen matskuja tossa?

4. kesäkuuta 2009 klo 22.06  
Blogger lintu kirjoitti...

Mrs. V: Kiitos murunen :)

Anonyymi: Kauppakorkeaan olen hakenut, Helsinkiin, Turkuun ja Vaasaan. Ja sitten sinne liiketalouslinjalle amk:hon, johon en siis ole pääsemässä.

Anonyymi: Hmm joku mese mulla on, googletin messenger for mac muistaakseni...

sirkku: Eipä mitään :) Kiitos kovasti tsempistä ja onnea sulle kun pääset lopettamaan opintosi :)

Paubella: Kiittii :) Toivotaan tosiaan, että uurastus palkitaan!

Anonyymi: Suunnilleen euron vissiinkin, riippuu kaupasta.

Teecoo: Kiittii! Ne on <3

Anonyymi: Hihii mulla odottelee vielä tuo vanilja, slurps!

Ulla: Nej ja e int :) Tykkään vaan enemmän lueskella noita svenskatalande lehtiä :D Kiitos tsempistä!!

Anonyymi: 16. kesäkuuta on pääsykoe, iik! Kiitos:)

4. kesäkuuta 2009 klo 22.08  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Ihan oikein näet :) Mulla on parinvuodentakaisen hakijan laskiksen ja kansiksen materiaalit lainassa, kun niissä suunnilleen on samat asiat ja noi Hentusen materiaalit tosiaan ovat aika hyviä!

4. kesäkuuta 2009 klo 22.11  
Anonymous eva kirjoitti...

Milloinkas on pääsykokeet ohi?

Tosi paljon tsemppiä vikoihin lukuihin! Itsellä on pääsykoe onneksi jo takana, nyt voi keskittyä lomailuun (ja työntekoon).

5. kesäkuuta 2009 klo 8.21  
Blogger aiiiino kirjoitti...

minä rakastan Vanilla rahkavaahtoja :) mansikka on paras.

5. kesäkuuta 2009 klo 10.19  
Blogger Alma kirjoitti...

Ehkä ihan hyvä, että hakeuduit vähän vähävirikkeettömämpään ympäristöön. Itse luin aikoinani pääsykokeisiin solukämpässä, jossa minulla ei ollut nettiä eikä telkkua.:)

Jaksamista loppurutistukseen. Pian ilmeisesti päämäärä on edessä ja sitten saat huokaista helpotuksesta! Tsemppiä hurjasti.

5. kesäkuuta 2009 klo 10.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuinkas monta kirjaa ja minkä nimiset sinne on tänä vuonna? siis pääsykokeisiin. Haetko vaan Helsinkiin vai jos pääset Turkuun niin muuttasitko sinne? Entäs menikö sulla ylppärit miten, et saatko niistä jotain lisäpisteitä? Hirveesti tylsiä kysymyksiä sori :D

5. kesäkuuta 2009 klo 16.00  
Blogger Katja kirjoitti...

Oi, pääsykoekirjat <3 Millon sulla on se kauppiksen koe? Onneks on omat ohi, vaikka tiiän kyllä ettei koulun ovet (tänäkään) vuonna aukene, meni niin surkeasti pääsykoe ja olin vielä kuumeessa :( Mutta tsemppii sulle! Näytä niille!!

5. kesäkuuta 2009 klo 17.15  
Anonymous opiskelija kirjoitti...

kannattaa hei ihan tosissaan opetella päässälasku kauppakorkeata varten, jos nyt sisään pääset. Vaikka sitten kesällä, jos pääsykokeisiin on liian vähän aikaa.. Sulla tulee nimittäin olemaan aika tappavat seuraavat (ainakin) viisi vuotta jos et päässä laskua osaa, meillä ainakin Helsingissä on matikkaa ja PALJON! :)

5. kesäkuuta 2009 klo 17.15  
Anonymous esbes kirjoitti...

Tsemiä paljon nyt koitokseen, itselläki luultavasti toi sama tilanne päällä kahden vuoden päästä ;)

5. kesäkuuta 2009 klo 17.57  
Blogger Anna kirjoitti...

heii harmi että tuntui menevän pääsykoe huonosti! mutta superpaljon tsemppiä vielä lukemisiin! ;)
ja oivitsit että noi rahkavaahdot on herkullisia

5. kesäkuuta 2009 klo 19.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä noi rahkavaahdot :p

5. kesäkuuta 2009 klo 19.25  
Blogger Ninnis kirjoitti...

Viimeiset puristukset edessä, kohta tehty työ palkitaan! Mitkäs sulla oli vaihtoehtoina, Helsinki vissiin ekana ja...? Tsemppiä ja vertaistukea kauppiksen lukuihin!
-Ninnis-

6. kesäkuuta 2009 klo 12.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mikä taustakuva sulla on? näyttää ihanalta!

14. kesäkuuta 2009 klo 14.25  
Blogger lintu kirjoitti...

Apua mitä mä olen ihan unohtanut vastata tänne!

eva: Pääsykoe tosiaan siis huomenna, jaikks!

antsu: Vanilja on paras, hihiii (:

Alma: Kiitos hurjasti!! :)

Anonyymi: Eli viisi kirjaa jotka on Strateginen markkinointi, Kansantaloustiede, Johtaminen ja organisaatiot, Laskentatoimi ja rahoitus ja Matematiikan kvantitatiiviset menetelmät. Ylppäreistä en saanut mitään pisteitä, ainakaan munmielestä :D Ja kyllä muutan Turkuun jos sinne pääsen.

katju: Kiitoos :) Huomenna tosiaan ne on!

opiskelija: Täytyy petrata siinä joo!

esbes: Kiittii!

anna: Kiitti paljon! Ja noi on kyllä parhaita, nams!

Anonyymi: No ne on <3

Ninnis: Kiittii, Helsinki tosiaan ekana vaihtoehtona mulla.

Anonyymi: Mulla on Gantin sivuilta napattu kuva :)

15. kesäkuuta 2009 klo 9.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

talar du svENSKA :fd:d:dD.GMDSLGMA anteeks...

15. kesäkuuta 2009 klo 16.50  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu