Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

someone got a little excited

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

someone got a little excited

Silloin kun kuulin, että Lumenen ihon sävyn heleyttäjä on lopetettu kauhistuin, koska kyseinen tuote kuuluu mun ehdottomiin lemppareihini ja mulla oli sitä meikkipussissa jäljellä enää vain vajaa pullollinen. No arvatkaapa vaan innostuinko, kun näin heleyttäjiä Stockan poistomyynnissä eilen. Kahmin kokonaista 3 pulloa heleyttäjää mukaani kassalle ja maksoin ne tyytyväisenä. Olin niin hurjan iloinen ja innoissani, kun olin kerrankin toiminut viisaasti ja ostanut niitä oikein kunnon satsin etteivät pääse sitten heti loppumaan. 

Hahaa, ja niinpä mä vain luulin taas olevani kovinkin viisas, mutta ei! Kävelin vielä naama hymyssä Sokokselle katselemaan jotain meikkijuttuja, mitä Stockalta ei löytynyt ja eeiiii. Eiköhän sielläkin ollut sitten samaa heleyttäjää poistomyynnissä. Kyllä vain. Eikä siinä vielä mitään, että siellä kaupattiin samaa putelia vähäsen halvempaan hintaan, vaikka ei se ollut kuin 40 senttiä halvempaa. Mutta mitäs kummaa? Ainiin, niitä heleyttäjiähän tosiaan myytiin kahdessa eri sävyssä! Ja kukahan oli mahtanut juuri tuhlata rahansa kolmeen pulloon sitä väärää sävyä? :D Arvatkaa vaan hyytyikö siinä hymy naamalta aika nopeaan tahtiin! Kiltisti sitten nappasin vielä pullon sitä oikeaa sävyä ja kipitin nöyränä kassalle. En viitsinyt uudelleen ihan kolmea pulloa ostaa, ties mikä siinä sitten olisikaan mennyt pieleen.

Nojoo, mutta nyt on hamstrattu ja ilokseni totesin, että kyllä tuota tummaakin voi käyttää kunhan ensin kerään vähän rusketusta naamalleni :) Eikä ainakaan lopu ihan heti se kesken :D


Tunnisteet:

33 kommenttia:

Anonymous Jenni kirjoitti...

hei mitäa toi heleyttäjä maksoi ?
ja vielä sellasta että pidän blogistasi erittäin paljon !

24. kesäkuuta 2009 klo 22.34  
Blogger mad-sanna kirjoitti...

hehe :D voi ei. Noo sekotat tuota "väärää" sävyä basic rasvaan niin ei oo varmaa sit nii tummaa :) mulla kävi kerran sama moka, mut se tais olla joku ruoka josta ostin väärää makuu tms :D

24. kesäkuuta 2009 klo 23.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hahah :D no nyt on ainakin varastossa pahan päivän varalle :D

24. kesäkuuta 2009 klo 23.06  
Anonymous nicole kirjoitti...

Ostin eilen just tuollaisen hunajan värisen putelin ja hyvältä vaikuttaa!

Ps. oot ihanin :)

24. kesäkuuta 2009 klo 23.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hahah :D Ittelle kans käyny ton tapasta, ärsyttää jälkeen päin ja paljon. Samaa kysyisin kans että mitä maksoi? Ootko tykänny?

24. kesäkuuta 2009 klo 23.56  
Blogger Jenni kirjoitti...

Voi ei, toi on just sellanen juttu minkä voisin kuvitella tapahtuvan itselleni! Noh, ainakaan sulta ei heti lopu tuo kesken :) Minunkin on pitänyt jo pitkään ostaa kasvoille heleyttäjä, kun vartalolle olen jo hankkinut.

25. kesäkuuta 2009 klo 0.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

apua! :D no mutta tosiaan hankit sitä rusketusta nyt ihoon ja sitten tuo toinenki passaa! =)

25. kesäkuuta 2009 klo 0.13  
Blogger Jann kirjoitti...

Heheh, toi on ihan perus :) Noin käy aina, ainakin jos hetken jo jaksaa iloita "onnistumisestaan"

25. kesäkuuta 2009 klo 7.35  
Blogger lintu kirjoitti...

Jenni: Se oli noin 10 euroa per puteli. Oiij, kiitos kehusta :)

minkki: Niinjoo, voisin totakin tosiaan kokeilla :) On sitä ruokaa munkin tullut ostettua joskus väärää makua liikaa :D

Anonyymi: Heh, no tosiaan :D

nicole: Se on hirmu hyvää, mun luottomeikkituote! Hihii kiitti (:

Anonyymi: Jep kyllä mua tosiaan pisti vähän ärsyttämään, kun noihin nyt kuitenkin meni aika paljonkin rahaa! Mutta onneksi tota tummaakin tosiaan voi nyt kesällä sitten käyttää. Yksi pullo maksoi n. 10 euroa ja joo kyllä oon tykännyt hulluna:)

Jenni: Hihiii no ei tosiaan lopi ihan heti(: Mullakin on sitä koko vartalon heleyttäjää!

Anonyymi: Niin teen!

Jann: Hahaa, ihan totta!

25. kesäkuuta 2009 klo 8.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hitsit oon ettiny tota kaupoista, mutta onkin sitten näköjään lopetettu. Tiedätkö saako tota tilattua mistään?

25. kesäkuuta 2009 klo 8.36  
Blogger Laura kirjoitti...

Tuotetta voi tilata Lumenen nettikaupasta hintaan 9,90 euroa. Jäljellä tosin vain tuota tummempaa 2 sävyä.
www.kauppa.lumene.com

25. kesäkuuta 2009 klo 9.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ohoh, meillä tuota on nyt tullut taas myyntiin ihan Anttilaan eikä se missään poistoissa ollut, ja sama n. 10 euron hinta niissäkin. Onkohan sen valmistus oikeesti lopetettu vai pidetäänkö sitä sellasena kausituotteena niinku ite asian aattelin? Vai tuleeko tänne periferiaan kaikki lopettamistiedot "vähän" myöhässä ja edelleen sitä iloisesti myydään ihan normisti. :D

25. kesäkuuta 2009 klo 10.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eeeeei! Miten näin voi käydä? Tuo on TODELLA tärkeä osa meikkiä D:

Mutta oli kyllä hauska kokemus :D Taidan käydä itsekkin hamstraamassa tuota ja kiitos sinulle, olen vähän tarkempana ;)

25. kesäkuuta 2009 klo 11.06  
Blogger Laura kirjoitti...

Sori toi Lumene- kaupan osote ei oikeen toiminut, mutta tästä pääsee suoraa klikkaamaan ostoksen koriin ;)
http://kauppa.lumene.com/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=85022

25. kesäkuuta 2009 klo 11.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

siis mitä poistuuko toi myynnistä??sit täytyy munkin lähtee niitä ostaa... mä muuten käytän tota tummempaa sävyä vaikka normaalisti ilman rusketusta ihoni on tosi vaalee!

25. kesäkuuta 2009 klo 11.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Autts!
Voi sua..

25. kesäkuuta 2009 klo 14.38  
Blogger harMonica kirjoitti...

Siis miten multa on voinu mennä ihan ohi että tuon valmistus on lopetettu! Toi on niin luotto tuote meikkipussissani.
Mun täytyy kyllä mennä heti huomenna katsomaan josko sokoksella ois tuota vaaleampaa sävyä myynnissä.

Saatoit pelastaa mun elämän tällä tiedolla! Nyt tiedän että pakko lähteä hamstraamaan tätä varatot täyteen. :'(

25. kesäkuuta 2009 klo 16.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

millo ostit nuo ja mitä tuo heleyttäjä niinku tekee? alko kiinnostaa

25. kesäkuuta 2009 klo 17.30  
Anonymous m kirjoitti...

suosittelen että meet kysymään sieltä stockalta jos voisit palauttaa ne väärän väriset. stockalle nyt voi huhun mukaan palauttaa rikkinäisiä sukkiaki ilman kuittia! :) et ainakaan häviäis mitään. tosin jos sun naama vaihtaa väriä nättiin ruskeeseen ni siinä tapuksessa vahinko vältetty. oon iteki ettiny tota, pitäs ehkä nyt käydä kattoon.

25. kesäkuuta 2009 klo 20.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mungolife:n annan blogikirppiksessä on seilori/ankkuri jumpsuit myynnissä!

25. kesäkuuta 2009 klo 21.24  
Blogger suklaasydän / Suklaata ja Kahvia kirjoitti...

Hah hah, harmin paikka! Mullekin sattuu noita kömmähdyksiä aina silloin tällöin :) Mut kannattaa tosissaan yrittää palauttaa avaamattomat väärät purtilot Stockalle, ne on yleensä aika kivoja siellä kosmisosastolla.

26. kesäkuuta 2009 klo 0.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mäkin luulin sen ensiksi olevan liian tummaa (olen siis "samanvärinen" kuin sinä ja samanvärinen tukka) mutta ei se ole, vaan itseasiassa kesällä aika ihanaa juuri tuollaisena :)

26. kesäkuuta 2009 klo 1.07  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Kyllä tuota nyt on jossain näkynyt, esim. just siellä Stockalla ja Sokoksella, mutta poistomyyntiosiossa eli kannattaa olla nopsa!

Laura: Niinpä voikin, onpas kätevää! Harmi vaan että tosiaan vaan tuota tummaa sävyä jäljellä :/

Adele: Hmm aijjaa, jännä juttu1 Ainakin Stockalla sanoivat, että on sellaista huhua että on lopetettu. Ei sielläkään kyllä ihan varmoja oltu. Toivottavasti pysyisi kausituotteena kuitenkin, koska se on kyllä harmi jos noinkin hyvä tuote kokonaan lopetetaan.

Anonyymi: No en ymmärrä, kaikki hyvät aina lopetetaan :( Mullekin tuo on kyllä hirmu tärkeä ja käytän sitä ihan joka kerta kun meikkaan!

Laura: Joop no googletin ja sain sen toiminaan kyllä :)

Anonyymi: Joo kyllä mun ymmärtääkseni :/

Anonyymi: Noo ei hätää kyllä ne kuluu käytössä!

harMonica: No mäkin olin vielä vähän aikaa sitten ihan tietämätön ja kauhistuin kun kuulin! Luotto tuote mullakin nimittäin. Hihii toivottavasti pelastin sun elämän :D

Anonyymi: Ostin tiistaina vai maanantaina, en oo ihan varma. Heleyttäjä antaa sellaista ihanaa ja kaunista hehkua iholle, tulee tosi freesin näköinen ja kuulas iho.

m: Äh en mä oikeastaan viitsi palauttaa., kun kyllä noita voi ihan hyvin näin kesällä käyttää eli kuluvat varmasti ajan myötä käytössä :) Eli vahinko vältetty tosiaan, vaikka aluksi olinkin kauhuissani ettei noita tulisi käytettyä.

Anonyymi: Kiitos vinkistä! :)

suklaasydän: Noita sattuu! Ja tosiaan niin kuin jo ylempänä sanoinkin, niin en lähde noita palauttamaan, koska kyllä mä niitä tässä kesän mittaan voin käyttää ihan hyvin ruskettuneen ihon kaverina :)

Anonyymi: Jep huomasin itse ihan saman jutun (:

26. kesäkuuta 2009 klo 8.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kysyisin tosta teiän Tukholman reissusta että menittekö sinne laivalla vai lentsikalla? Ja oliko teillä laivassa niitä 30v "valvojia" mukana vai pääsittekö ilman (eikö kuitenkin 21 ole se ikäraja)? Ja sitten vielä, paljon reissu maksoi? :) Siis pelkästään matkat..

26. kesäkuuta 2009 klo 8.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tota samaa heleyttäjää saa lumenen omasta myymälästä vantaalta vielä :) sieltä ainakin ite oon käyny ostamassa! ihan mahti tuote!

26. kesäkuuta 2009 klo 12.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

niin ja sen vielä sanon että toi sama tuote maksaa lumenen myymälässä about 4€! 10 euroo on jo aika paljon tosta pikku tuubista! :s

26. kesäkuuta 2009 klo 12.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kicksissä myytiin noita 4 euroa/plo!

26. kesäkuuta 2009 klo 13.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heii millon postaat? Rakastan blogiasi!<3 Voisit tehdä jonkun The Hills tai Gossip Girl-aiheisen postauksen, tai jonkun Hollywood-style jutun. Ja ehkä jotain jostain matkakohteesta jossa olet ollut? No noi oli vaan ehdotuksia. Mutta lukisin juttujasi mielellään lisää!

26. kesäkuuta 2009 klo 15.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voit tietenkin palauttaa ne stockalle, jos sinulla on vielä kuitti :)
-s

26. kesäkuuta 2009 klo 15.32  
Blogger nepa kirjoitti...

voi sua :D

26. kesäkuuta 2009 klo 17.14  
Blogger Terhi Suanto kirjoitti...

äh toi on niin inhottavaa kun niin tyytyväisenä on ostanu mielestään hyvin varastoon jotain tuotetta ja sitten kotona tai jossain huomaa että se on erisävyä kun olisit halunnut tai ihan jotain muuta.. :D Mutta ei muutakun rusketusta keräämän sitten, tosin näillä säilä mitä nyt on ollut oot varmastikki jo saanut rusketusta :) Mäki nyt innostuin tosta lumenen ihon heleyttäjästä kun tosi moni on sitä kehunu, mäkin taidan mennä ostamaan sitä. tosin vaan yhden pullon..

27. kesäkuuta 2009 klo 18.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mitä tuo tekee?

28. kesäkuuta 2009 klo 11.28  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Mentiin laivalla ihan. Laivassa oli mukana mun isini, joten hän vähäniinkuin toimi meidän valvojana. Pelkät matkat maksoivat yhteensä 40 euroa eli vähän reilu 10 euroa per nassu:)

Emmi: Oho, täytyy käydä hakemassa sieltä siis!

Anonyymi: Ehkä suuntaan sinne sen vaaleamman sävyn perässä sitten! Kiitti vinkistä!

Anonyymi: Postasin juuri äskön :) Kiitos ehdotuksista, katotaan mitä toteuttelen :)

Anonyymi: Nokun ei ole, hävitän ne aina vahingossa heti jonnekin :D

Nellipulla: :D

terhi: Jep, toi on kyllä hermojaraastavaa :D Rusketusta on nyt kerätty ahkerasti ja tumma sävy otettu käyttöön :) Kannattaa mennä hakemaan tosiaan tota heleyttäjää, se on niin mahtava!

28. kesäkuuta 2009 klo 20.23  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu