Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

kokkailuja

lauantai 9. toukokuuta 2009

kokkailuja

Kiire kiire kiire!

Aamupäivä sujui kauppislukujen parissa markkinointia ja johtamista pauhaten. Lukujen jälkeen innostuin myös pitkästä aikaa kokkailemaan! Harvoin tulee eksyttyä keittiöön ruokaa laittelemaan, koska en ole mitenkään hirmu hyvä siinä puuhassa ja muutenkin hirmu malttamaton. Kaiken pitäisi olla valmista hetinyt :) No kuitenkin, nyt kun olen yksin kotona tämän viikonlopun niin päätin kokeilla surkeita taitojani broileri-kasvis-kiusaksen teossa. 

Tämännäköistä siitä sitten tuli:


Ruuan tekokaan ei ollut kovin hankalaa: perunasipulisekoitus, kasvissekoitus ja broilerinpalaset vuokaan. Kerma ja mausteet sekaan ja uuniin! 200 asteessa noin tunnin verran ja valmista. Ja ihan hyväähän siitä tuli, vaikka olisi voinut olla ehkä hippasen mausteisempaa :)

Kiusauksen kanssa söin vielä raejuustoa ja jälkkäriksi lemppari mansikka-rahkavaahtoa, nams!


Mutta nyt täytyy tosiaan pistää töpinäksi, nimittäin ihan kohta täytyisi olla lähtövalmis erään kaverin 20-vuotis yllärisynttäreille. Ja mä tosiaan tulin vasta suihkusta, joten valmis en ole läheskään! Eli nyt pistän vähän vauhtia ja koitan selvitä vaatekriisistä. Kivaa lauantaita kaikille :)


Tunnisteet: ,

6 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Raejuusto sopii niiiin hyvin kaikkien kiusausten kanssa :)

9. toukokuuta 2009 klo 16.52  
Blogger irnimarai kirjoitti...

ihan hyvännäköstähä se on :)

9. toukokuuta 2009 klo 19.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hitsi sullahan on nyt oikee kaskymppisjuhlien suma :)

9. toukokuuta 2009 klo 22.39  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Näyttipä hyvältä tuo kiusaus. Voisi joskus kokeilla :D

9. toukokuuta 2009 klo 23.12  
Blogger Leoona kirjoitti...

Olin aatellu mennä nukkumaan, mut nyt on pakko mennä syömään ku meni ihan vesikielelle :) naminami!

9. toukokuuta 2009 klo 23.28  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Mm totta :)

irnimarai: Ulkonäkö voi pettää ;D

Anonyymi: Hihii on, kivaa!! :)

kullanmuru: Suosittelen!

Leoona: Hehe, mullekin käy aina noin kun muiden reseptejä kattelen!

10. toukokuuta 2009 klo 10.37  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu