Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

2.5.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

2.5.

Eilen päivällä lähtivät kaikki vappuvieraat takaisin koteihinsa, ihanaa! Kyllä vieraat on ihan kivoja, mutta on se ihan mukavaa myös saada olla taas iihan rauhassakin :)

Eilispäivä meni tässä asussa:

tunika Gina
neule H&M
legginssit Gina
aurinkolasit Kypros

Eilen illalla olikin tosiaan sitten kahden kaverini 20 + 20 = 40 synttärijuhlat. Aloitettiin juhlinnat kuudelta heidän kotonaan ihanilla herkuilla. Ihanaa kun muakin oli muistettu gluteenittomalla pizzalla. Se on nimittäin aika harvinaista, että joku jaksaa yhtä ihmistä varten värkätä jotain erityistä. Joten kiitos siitä kaverit :) Tarjolla oli myös vaahtokarkkeja, tikkareita ja kasapäin muita herkkuja. Myöhemmin illalla siirryttiin baariin jatkamaan juhlintoja ja siellä pääsin tanssittamaan lempparikenkiäni, jotka olivat ekaa kertaa käytössä! Oli muuten vähän horjuvaa hommaa näin ekakertalaisena :D 

Illan asu:

tunika H&M
legginssit Gina
korkkarit Zara
rannekoru H&M


Tänään lähdetään sitten ajelemaan takaisin kohti kotia. Huomenna aamulla mun on myös mentävä arvioivaan ajoon ja ylihuomenna kakkosvaiheeseen eli liukkaalle radalle. APUA! Pelottaa, koska oon ajanut hirmu vähäsen ja nolaan itseni varmasti!

Tunnisteet: ,

30 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvin se ajaminen varmaan menee, itsekin pitäisi muistaa hoitaa samainen homma kesän aikana. Tsemppiä!:)

3. toukokuuta 2009 klo 12.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan täydelliset noi kengät! Oliko jalat kipeenä illan jälkeen?

3. toukokuuta 2009 klo 13.35  
Blogger Jenni kirjoitti...

ihanat kengät, en vaan taitas pysyä pystyssä noilla:D.

3. toukokuuta 2009 klo 15.04  
Blogger Niina kirjoitti...

Yhdyn Anonyymiin! Ihanat noi Zaran kengät :) oon harmitellut kun en oo ite käynyt KOSKAAN Zaran liikkeessä joten pakko nyt kesällä käydä :)

Olis tosi kiva jos ehtisit käymään blogissani kun mulla on just meneillään sellanen kysy multa jotain -postaus, elikkä jos millään ehtisit käymään kysymässä jonkun kysymyksen minulle niin voit sen lähettää ask me! -postaukseen :) olisin tosi kiitollinen jos vaivautuisit (:

3. toukokuuta 2009 klo 15.43  
Blogger Sanni kirjoitti...

nuo kengät on niin upeat!

3. toukokuuta 2009 klo 16.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko sulla keliakia? Paljon sä painat ja kui pitkä sä oot?:)

3. toukokuuta 2009 klo 16.38  
Blogger ruut kirjoitti...

Upeet kengät! Ostin Lontoosta Zarasta hiukan samantyyppiset, "käärmeennahkaiset".

Älä stressaa sitä kakkosvaihetta, kyl se ope ymmärtää, itsekään en ollu ajanu neljään kuukauteen ennen sitä :D ja onneks sitä ei voi enää reputtaa...

3. toukokuuta 2009 klo 18.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

HEY! ajattelitko muuttaa yksinäsi jos pääset opiskeleen kauppikseen? onko tämä toinen yrityksesi? :))

3. toukokuuta 2009 klo 18.03  
Blogger Heli kirjoitti...

Ihanat kengät, vähän hurjat korot kyllä mun makuun. Tai siis, en itse pysyisi noilla varmaan pystyssä. Wow :)

3. toukokuuta 2009 klo 18.12  
Blogger noraa kirjoitti...

Toi H&M:n tunika on aika kiva itseasiassa! Ja kengät! tykkään :>

3. toukokuuta 2009 klo 19.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana blogi sulla, eksyin tänne aivan vahingossa ja kivoja vaatevinkkejä olen löytänyt.
Tuossa bannerissa pisti silmään tuo supersöpö toppi, mistäköhän olet sen ostanut??

3. toukokuuta 2009 klo 19.12  
Anonymous asdasf kirjoitti...

hei voisitkos tehdä joskus huonepostausta, jossa esittelisit huoneesi ja kaikkee jännää sielä? :)

3. toukokuuta 2009 klo 19.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi. Parabéns pelo excelente blog. Gostaria de lhe convidar para visitar meu blog e conhecer alguma coisa sobre o Brasil. Abração

3. toukokuuta 2009 klo 19.32  
Blogger lintu kirjoitti...

Sofia D: Hihii toivotaan, pelkään vaan ajavani metsään :D

Anonyymi: Ihme ja kumma eivät ole ollenkaan kipeinä! Yleensä mulle tule hirmu helposti rakkoja, mutta nyt ei tietoakaan :) Käytin tosin rakonestopuikkoa, joka on muuten älyttömän hyvä keksintö!

Jenni: Hihii, vähän harjoittelua se mullakin vaati, täällä kotona tepsuttelin noi jalassa.

Ninass Fashion: Hui, et koskaan! Hullua :) Katsotaan jos keksin kysymyksiä!

Sanni: Ah niin onkin <3

Anonyymi: Keliakia on juu, oon 165,5 cm pitkä ja painan alle 60 kiloa.

Ruut: Hehee oon yrittänyt just miettiä tota, että onneksi sen perusteella ei voi hylätä tai viedä korttia pois :D Ehkä mä pärjäään!

Anonyymi: Toinen yritys on ja riippuu ihan siitä mihin kaupunkiin pääsen. Jos pääsen Helsinkiin en muuta kotoa vielä.

Heli: Ne vaatii kyllä vähän treenausta :)

noraa: Siitä tuli kertaheitolla yksi mun lempparitunikoista, se on niin mukavakin :)

Anonyymi: Kiitos paljon! :) Bannerin tuossa toppikuvassahan en ole siis minä, joten en osaa vastata :/

asdasf: Ehkäpä, vaikka tosiaan tämä on vaan tällainen minikokoinen sekasorto :)

Clausewitz: I didn't understand all of that, but thank you very much anyway :)

3. toukokuuta 2009 klo 20.21  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Oi ihanat nuo kengät! Tosi upeat!! :D

3. toukokuuta 2009 klo 20.38  
Blogger Ida kirjoitti...

Noi kengät on niin ihanat, mulla on myös noi. Ne on niin ihanat! <3

3. toukokuuta 2009 klo 21.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei mulla ois sellanen kysymys, että millon oot ton tunikan H&M:ltä ostanut? :) oon nimittäin ettinyt tässä vastaavanlaista jo tovin..!

3. toukokuuta 2009 klo 22.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

awwww ihanat kengät paljo makso?

3. toukokuuta 2009 klo 22.27  
Blogger Jenny kirjoitti...

Itse tein kakkos vaiheeni vuoden ajotauon jälkeen. Ennen taukoani olin ajellut varmaan noin puol vuotta vain silloin tällöin. Kakkosvaiheen ajo meni kuitenki erittäin hyvin :D Ainoastaa kun kerran piti peruttaa niin oli aika tukalat paikat. Uskon siis,että sinulla ei ole mitään hätää ;)

4. toukokuuta 2009 klo 0.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tuo valkosiniraita pukee sua tosi hyvin <:

4. toukokuuta 2009 klo 9.49  
Anonymous Lina and Catti kirjoitti...

those shoeeeeess! <3

4. toukokuuta 2009 klo 12.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mikä muokkaus ohjelma sul on jos on picasa nii mite saat sillee kirjotettuu siihe kollaasii jotain ? (= olen aivan amatööri näis jutuis :D

4. toukokuuta 2009 klo 15.48  
Blogger lintu kirjoitti...

kullanmuru: They are :)

Ida: Hihii, paras kenkäostos ehkä koskaan <3

Anonyymi: Ostin sen huhtikuun alussa Itiksen Hennesistä, muualla en oo niitä nähnytkään.

Anonyymi: Ööp taisi olla vähän alle 100 euroa.

Kailyn: Oivoi, toivotaan ettei olisi! Eniten mua jännittää se sinne itse paikkaan ajaminen, että miten mä oikein löydän perille :D

Anonyymi: Kiitos :)

Lina and Catti: <3

Anonyymi: Picasalla muokkailen. Tekstit saa sillälailla, että kun on muokkaamassa kuvaa niin otat sen basic fixex välilehden auki ja sieltä valitset "text"

4. toukokuuta 2009 klo 17.22  
Blogger Nanna kirjoitti...

Mitä pilates-ohjelmia Youtubesta yleensä hyödynnät kun treenailet kotona? Mä oon löytänyt vaan jotain tylsiä 3min pätkiä. Eihän siinä ajassa ehdi mitään. :D

4. toukokuuta 2009 klo 21.25  
Blogger veerra kirjoitti...

upeet kengät, mut ei onnistuis käveleminen (tanssimisesta puhumattakaan..) minulta ainakaan! <:

4. toukokuuta 2009 klo 21.36  
Blogger Sick Individual kirjoitti...

simppeli mutta kiva asu :))

5. toukokuuta 2009 klo 0.39  
Anonymous Elena kirjoitti...

Voi ei, mä olisin halunnu noi kengät, mutta mun koko oli loppu! :( kivan näköinen blogi sulla...sen verran mitä olen muita blogeja selaillu, niin ne poikkeavat tyylillisesti aika lailla omastani, mutta tämä on lähellä sydäntä! Käy lukemassa mun juttuja kanssa jos kiinnostaa! :)

6. toukokuuta 2009 klo 22.42  
Anonymous Elena kirjoitti...

Hmmm...mitäköhän tolle kävi? Osoite on siis www.shhhguesswhat.blogspot.com

6. toukokuuta 2009 klo 22.45  
Blogger Tiuku kirjoitti...

ihanat kengät. itsekin oon katsellut, mut tuskin pysyisin pystys:(

8. toukokuuta 2009 klo 18.24  
Blogger E kirjoitti...

Tosi kiva tää sun blogi :) hassuu löytää ihminen jolla on niin samanlainen tyyli, kun itsellään !

9. toukokuuta 2009 klo 21.14  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu