Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

etsitään

maanantai 27. huhtikuuta 2009

etsitään

Mun tarvitsisi ostaa uutta meikkivoidetta. Ei siksi, että vanha olisi loppu, sillä katsokaa nyt tätä valikoimaa:


Meikkivoiteita siis riittää, mutta silti en ole yhteenkään noista täysin tyytyväinen. Haluaisin löytää jonkun uuden hyvän, joka sopisi mun hankalalle ihotyypilleni. Mulla kun rasvoittuu iho ihan hirveän nopsasti ja sitä peittävyyttäkin meikkivoiteella saisi olla tarpeeksi. 
Noissa kaikissa ylläolevissa on juurikin se ongelma, että ne joko eivät peitä kunnolla (eli tarvitsee pursottaa puoli putelia naamalle ennenkuin jotain huomaa) tai sitten kasvoilla alkaa heti tunnin jälkeen näkymään inhoittava kiilto ja rasvaisuus tai valuminen, vaikka kuinka olisi puuteria päälle laittanut kiinnitykseksi..

Alan vähän kyllästyä näihin kalliiksi käyviin kokeiluihin ja haluaisin nyt oikeasti löytää jonkin hyvän meikkivoiteen! Lueskelin Johannan blogista i.d BareMinerals meikeistä, jotka kuulostivat hirmu lupaavilta. Tekisi mieli testata niitä, mutta toisaalta korkea hinta hirvittää, jos ne eivät sitten sovikaan mulle. Niinkuin ei sovi moni muukaan :/ Mutta toisaalta, kyllähän mä siihen laatuun haluan panostaa, jos joku tuote todella toimii ja sopii mulle.. Löytyisiköhän joltain muulta vähän hintavammalta merkiltä hyvää meikkivoidetta? Dior, YSL, Biotherm.. kokemuksia? :)

Tunnisteet:

69 kommenttia:

Blogger Gemma kirjoitti...

Mulla saman tyyppinen iho, ja olen käyttänyt MaxFactorin Lasting Performancea nyt muutaman vuoden ja oon ollut hurjan tyytyväinen ! Peittää, mutta ei tee paksun ja liian meikatun näköistä ihoa. Ja pysyy aamusta iltaan siistinä (jos muistaa lisäille puuteria välillä :)

27. huhtikuuta 2009 klo 9.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei oletko kokeillut Nivean Natural Matt meikkivoidetta? itse olen kokenut sen hyväksi ja mulla on ainakin kuvauksesi perusteella vähän samantyyppinen iho, eli rasvoittuu jonkin verran :)

27. huhtikuuta 2009 klo 9.17  
Anonymous Nina kirjoitti...

Maybelline Matt Touch on ihan ykkönen. Iho pysyy mattana ja tuote peittää hyvin kaikki ihon virheet. Ja hintakin on kohtuullinen!

27. huhtikuuta 2009 klo 9.41  
Anonymous Marsu kirjoitti...

Musta mineraalimeikit eivät oikein sopineet rasvoittuvalle iholle. Lilylolon sivuilta voi tilata halpoja testipakkauksia.

Rasvaisuuteen parhaaksi tuotteeksi ovat osallistuneet Dr. Hauschkan puhdistusvoide, kasvovesi (Special) ja kasvoöljy. Iho rauhoittuu.

27. huhtikuuta 2009 klo 9.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kannattaa kokeilla jauhemaista mineraalimeikkivoidetta. mulla ainakin toimii tosi hyvin, iho on tasainen ja matta koko päivän :) ja kuten Gemma aikaisemmin sanoi, myös tuo Lasting performance on hyvä tuote.

27. huhtikuuta 2009 klo 9.52  
Blogger Ouna kirjoitti...

Joe Blascon sellaisessa luomivärinapin näköisessä paletissa myytävä meikkivoide on ihan huippu. Nappi kestää mulla vuoden, vaikka meikkaan lähes joka päivä. Ihoni ei tosin ole kovin rasvoittuva, mutta kannattaa ainakin tutkailla jos Blascolta löytyis joku sopiva. (myydään esim. Stockalla)

27. huhtikuuta 2009 klo 9.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Blasco on todella hyvä tuote, mutta on ns. "teatterimeikki", eli peittää todella hyvin, mutta on aika raskas. Sen poistamiseen myös tarvitsee erikseen kunnon meikinpoistoaineen. En suosittelisi nuorelle iholle..

27. huhtikuuta 2009 klo 10.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Maybelline Dream Matte mousse, itselläni helposti punertava iho niin tarvitsen peittävyyttä. Tuo myös pysyy ainakin itselläni hyvin. Enää en palaa nestemmäisiin.

27. huhtikuuta 2009 klo 10.13  
Anonymous anu kirjoitti...

Moikka!
Ensin ihan sanon että ihana blogi siulla, tykkään ulkoasusta ja kuvista tosi paljon, eikä jutuissakaan ole mitään vikaa. ;) jatka samaan malliin.

Ja sitten, miulla on itselläni ongelmallinen ihi, eli rasvoittuva ja sekaiho ja kaikenlisäksi vielä epätasaisuuksia varsin paljon. Oon kanssa käyny tuota taistelua meikkivoiteiden kanssa jo pitkään, mutta nyt tuntuu että olisi löytynyt pelastaja, vaikkei tosin miltään kalliilta merkiltä. :) Eli miun pelastaja on ollu Maxfactorin Dream Satin Liquid, eli se uusi meikkivoide, ja sen päälle oon peitepuikon asemasta käyttäny Maxfactorin Dream Matte Moussea, ja puuteria päälle ja a vot. :) miulle on sopinut loistavasti!

Onnea etsintään. ;)

27. huhtikuuta 2009 klo 10.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joe Blascon meikkivoiteet on kyllä mustakin huippuja. Hinta on aika kova, mutta se kestää kyllä mun käytössä puolisen vuotta. Jo ihan ohut kerros on todella peittävä ja pysyy hyvin koko päivän :)) En oo koskaan ostanu sitä täyshintasena, nyt on esim. sokoksella ne tarjouksessa kai tän kuun loppuun asti, itekkin sieltä ostin :D

27. huhtikuuta 2009 klo 10.17  
Blogger Nina kirjoitti...

Mineraalimeikit sopivat tosi hyvin juuri rasvoittuvalle iholle, tosin poikkeuksiakin on. Kokeile Lorealin True Match mineraalimeikkiä näin alkuun ja hommaa sitten kalliimpi versio jos se sopii sinulle :)

27. huhtikuuta 2009 klo 10.23  
Blogger Kiira kirjoitti...

Mä oon myyny sieluni Kanebon meikkipuuterille. Toimii ainakin mun rasvoittuvalla iholla tosi hyvin. Peittää just täydellisesti, mut jättää kuitenkin ihon luonnollisen näköiseks. Tän löytämisen jälkeen en oo päivääkään enää "oikeaa" meikkivoidetta käyttänyt! Täältä löytyy esimerkiksi tietoa: http://www.upea.fi/upea.nsf/sp?Open&cid=96964

27. huhtikuuta 2009 klo 10.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa EHDOTTOMASTI kokeilla L´Oréalin puuterimeikkivoidetta!!

Itsekin pidän peittävästä meikkivoiteesta, enkä kuuna päivänä olisi uskonut, että joku meikkipuuteri pystyy samaan kuin meikkivoide. Mutta tämäpä pystyy!

Hyvä peittävyys ja jättää kivan mattapinnan iholle! Sopisi varmasti myös sinun iholle, koska pidät peittävästä meikistä ja haluat, ettei koko naama kiillä :) SUOSITTELEN <3 Itselläni ollut käytössä nyt yhden vuoden ja aivan loistava tuote, en vaihtaisi mihinkään.

27. huhtikuuta 2009 klo 10.57  
Anonymous tytteli kirjoitti...

Mulla on myös samantyyppinen iho ja olen nyt noin vuoden verran käyttänyt max factorin Lasting Performancea, ja enää en kyllä aio vaihtaa mihinkään toiseen! Oon ollut siihen tosi tyytyväinen:)

27. huhtikuuta 2009 klo 11.08  
Blogger suklaasydän kirjoitti...

Minullekin on noita siunaantunut pyörimään nurkkiin. Nyt olenkin ihan täysin jättänyt käyttämättä kun löysin mineraalimeikit. Jos haluat kokeilla niitä niin kannattaa vierailla everydayminerals.com sivustolla josta saa tilattua kokeilupakkauksia postareitten hintaan (n. US$5-6).

Jos kuitenkin meikkivoidetta välttämättä haluat Dior tekee vallan mainioita. Itse pidin myös Cliniquen tuotteista. Noin muuten yleisesti ottaen, kannattaa panostaa laatuun (ja hintaan) meikkivoiteissa sillä laatuerot selektiivisen ja markettikaman välillä ovat huimat.

27. huhtikuuta 2009 klo 11.11  
Blogger Mikaela kirjoitti...

kannattaa kokeilla sitä Maybellinen uutta Dream satin liquid-meikkivoidetta. Mulla on samanlainen iho sun kanssa ja oon ollut tähän tyytväinen :) suosittelen ainakin testaamista!

27. huhtikuuta 2009 klo 11.13  
Blogger Pipa kirjoitti...

Diorin Sculpt on ollu ainakin itelleni hyvää. Se on tarkotettu iäkkäämmälle iholle, mut peittävyys on tosi hyvä ja kiiltoa tulee paljon hitaammin kun näissä halvemmissa voitehissa.

27. huhtikuuta 2009 klo 11.23  
Anonymous E kirjoitti...

Esim Diorilta löytyy Diorskin Icone Creme to powder meikkivoide, joka on siis todella peittävää ja jämäkän oloista, mutta kasvoille levittyy todella tasaisesti ja tuntuu kevyeltä. Puuterimainen lopputulos ilman puuteriakin. Itse käytin tuota joskus, kun iho ei ollut parhaimmillaan. Nyt käytän Diorin Foreveria, joka on sitten taas paljon kevyempi koostumus, eikä ole kovin peittävää, mutta pysyy kasvoilla kuin tauti. Sen kanssa käytän näppylöihin Joe Blascon red neutralizeria.

27. huhtikuuta 2009 klo 11.30  
Blogger Emma kirjoitti...

En suosittele i.d BareMineralsia, kaverilla oli sitä ja sanoi, ettei se juurikaan peittänyt ja alkoi kellertää päivän mittaa. Jos mineraalijauhomeikkiä haluaa, niin Everyday Mineralsilta löytyy hinta-laatu -suhteeltaan hyviä! Itsekin käytin ja olinkin tyytyväinen, mutta mun kuiva iho vaatii öljypohjan jatkuvassa käytössä. :)

Myös Grimakselta löytyy Cake Make-Up, joka on kuulemma loistavaa rasvoittuvalle iholle. Tulee oikein nukkeiho. Mulla on saman sarjan Créme Make-Up, joka on sitten öljypohjainen. Grimaksen tuotteet ovat halpoja, hyviä ja riittoisia. Peittävyyttäkin löytyy!

Tulipas pitkä selostus, toivottavasti edes vähän auttoi. :D

27. huhtikuuta 2009 klo 11.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Edullisia mineraalimeikkejä löytyy myös Everydayminerals.com . Viisi pientä näytettä saat kotiin pelkkien postareiden hinnalla. Ongelmana on sävyjen valinta, niitä kun löytyy joka lähtöön..

27. huhtikuuta 2009 klo 11.35  
Anonymous E kirjoitti...

Cliniquen Superfit meikkivoide on superhyvä! Tosi ohut koostumus ja peittää sopivasti. Puuterin kanssa erinomainen, itselläni myös rasvoittuva iho! Normaalihinta ihan ok, 31€ :)

27. huhtikuuta 2009 klo 11.54  
Blogger Johanna kirjoitti...

Noi BareMineralsit on kyl sen verran kalliita, ettei kauheesti viitteis ihan vaan testiks ostaa :/ Mut ainaki täällä porukka tilaa paljon mm. Ebaysta.

En tiedä millainen iho sulla on Lintu, mut mulla itellä pintakuiva, kuitenkin helposti aika epäpuhdas.. Jos nyt vielä vähän kehutaan, niin paitsi et meikki tasoittaa ihon värin, se tekee möys pinnan ihanan kuultavaksi. Ja ihan tosissaan epäpuhtaudet on hävinny ihan minimiin. Oh oispa mul tässä joku virtuaalimeikkisuti nii kokeiltais heti ;)

Jos jossain pääset testaan niin suosittelen. :)

27. huhtikuuta 2009 klo 11.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

täälläkin suositeltas joe blascoa :)

27. huhtikuuta 2009 klo 12.21  
Blogger annastiina kirjoitti...

Mulla oli joskus tosi rasvoittuva iho ja juuri meikkivoiteen etsintä tuotti hankaluuksia. Sitten löysin Nivean Beauté Matt Refine with Rice -meikkivoiteen. Se oli uskomattoman hyvää ja tarkoitettu nimenomaan rasvoittuvalle iholle. Voiteessa oleva riisipuuteri imee rasvaisuutta ja saa ihon näyttämään mattapintaiselta. Suosittelen!

Lueppa täältä lisää: http://www.mtv3.fi/helmi/kauneus/meikkivinkki/niveatuotteet.shtml/niveatuotteet_pohjustus?433960. :)

27. huhtikuuta 2009 klo 12.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

yhdyn edelliseen kommenttiin, tykkään itse myös kovasti tuosta joe blascosta, sen peittävämpään en ole itse törmännyt + aivan loistava koostumus, ei mitenkään "tönkön" näköistä.

27. huhtikuuta 2009 klo 12.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nivean ideal finish on ihan paras. mulla on kans sekaiho, siis rasvoittuu nopeasti ja tuo peittää myös mielestäni parhaiten mitä kaikkea oon kokeillu. :) kokeile sitä, tuskin petyt!

27. huhtikuuta 2009 klo 13.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootko miettinyt että voisit hylätä meikkivoiteen kokonaan? :) Sulla näyttäis olevan hyvä iho niin mitä sitä turhaan peittämään. Ei naaman tarvitse näyttää täysin tasaväriseltä.

No mutta, jos kuitenkin haluat meikkivoiteen niin suosittelen tosiaankin mineraalituotteita. Siis niitä puuterimuodossa olevia. Itse käytän meikkiä vaan baarissa yms. ja mulla on lorealin mineraalipuuteri tai mikä nyt onkaan ja se pysyy hyvin ja peittääkin ihan kivasti.

27. huhtikuuta 2009 klo 13.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meikkivoiteen pitää tietysti olla omalle ihotyypille sopiva, mutta muista huomioida myös se mitä laitat meikkivoiteen alle. Onko käyttämäsi kosteusvoide sopiva ja millaista meikinpohjustusta käytät? Kanebolla on esimerkiksi ihan perushyvä ja edullinen meikinpohjustus"aine"...

27. huhtikuuta 2009 klo 13.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itselläni myös ongelmana, varsinkin kesäaikaan rasvottuva ja kiiltävä iho. Meikkivoiteena käytössä tällä hetkellä Diorin diorskin forever meikkivoide ja voin lämpimästi kyllä suositella! Sitten varsinkin juhliin pohjustan usein ihoni the body shopin matte it face&lips geelillä, antaa mattapinnan iholle ja estää kiiltoa. Toivottavasti löydät hyvän ja toimivan meikkivoiteen! :)
-Petra

27. huhtikuuta 2009 klo 13.35  
Anonymous Kristiina kirjoitti...

Moikka!

Minulla on myös sekaiho ja tarvitsen todella hyvän ja peittävän meikkivoiteen. Olen nyt pari vuotta käyttänyt LilyLolon mineraalimeikkivoiteita ja oon kyllä niin tyytyväinen! Ne kestää ilman erillisiä puutereita ja koko päivän :) Tilasin ensin näytteitä ja valitsin sitten sopivan. Kannattaa kokeilla! Alussa voi tuntua hieman hankalalta levittää mutta kyllä siihen nopeasti tottuu :)

Plussaa ehdottomasti se että nämä ovat suht luonnollisia tuotteita ja ne eivät tuki ihohuokosia kuten voidemaiset vastaavat (esim. joe blasco jota ennen käytin) tekevät. Ihoni on parantunut huomattavasti kun aloin käyttämään lilyloloja! Ne on myös tosi riittoisia :D

Tilaukset pitää siis tehdä netin kautta briteistä, mutta postikulut eivät ole onneksi kovin korkeat.
Sori pitkä kommentti ja hehkutus, tää on yksi lempiaiheistani :)

27. huhtikuuta 2009 klo 13.39  
Anonymous annika kirjoitti...

Mulla on aika samanlainen iho kuin sulla. Noista perinteisistä meikkivoiteista voin kans suositella tuota Max Factorin Lasting Performancea. Hyvä tuote. Mutta tosiaan mielestäni vieläkin paremmin rasvoittuvalla iholla toimivat mineraalimeikit. Kannattaa käydä katsomassa esim. brittiläisen Lily Lolon nettisivut tai sit jenkkiläisen Everyday Mineralsin sivut. Paljon edullisempia kuin nuo Bare Mineralsit ja varmasti aivan yhtä hyviä! Niin ja mä voin kans suositella Dr. Hauschkan tuotteita ihonhoitoon. Juuri nimenomaan ainakin noita Spezial kasvovettä ja ihoöljyä. Ne on auttaneet mua tosi paljon :) Toivottavasti tästä oli apua :)

27. huhtikuuta 2009 klo 14.18  
Anonymous Krista kirjoitti...

Joe Blascoa myydään mm. helsingin sokoksella, jossa käsittääkseni vähän halvempaakin, kuin stoccalla. :) (ylenpään viitaten)

Mmmm, mulla on kanssa vaikea iho.. Rasvoittuu ja tarvitsee paljon peittävyyttä.
Itse käytän Chanelia, en muista minkä nimistä, mutta HUOMATTAVASTI parempaa, kuin "halpis" tuotteet.

Chanelia, Dioria tai YSL:ää suosittelen kokeilemaan (lancome on omalle naamalle ainakin ihan liian kevyttä ja Biothermistä oon kuullut vaan huonoa)

Kannattaa melkein mennä Kicksiin kysymään apua, sillä siellä on aina todella asiantuntevaa porukkaa. Tosin siellä ei myydä vissiin chanelia, mutta sokoksella on kanssa niitä kosmentologeja tms. auttamassa valitsemaan oikeaa sävyä ym.

Suosittelen siis rohkeasti mennä kysymään apua myyjiltä! :)

- Krista

27. huhtikuuta 2009 klo 14.48  
Blogger tanja kirjoitti...

noi bare mineralsin meikit, niin niitä foundationeja myydään ainakin nois lookfantasticis ja feeluniquessa n. 20 punnalla, ja punta on nyt halpaa! :D on siis muitakin ton merkin meikkejä, mut toi on ainakin loistomeikkivoide.

Mä ainakin ihastuin niihin. Tuntuu niin pehmeältä ja kevyeltä naamassa. Tuolta tilatessa tosiaan säästää aika paljon verrattuna siihen suomen ehkä 50e hintaan. Helppohan se on käydä täällä kaupassa testaamassa et on oikea sävy ja sitten tilata sieltä.

27. huhtikuuta 2009 klo 14.51  
Blogger Jonna Dark kirjoitti...

Mulla on samanlainen iho ja vielä ongelmana se,että nassu on niin vaalea ettei meinaa oikea sävyä löytyä. Ratkaisin ongelman jättämällä meikkivoiteen pois ja ottamalla tilalle joe blascon special red neutralizerin..sillä saa piiloon finnit ja punoitukset eikä tarvitse niin peittävää meikkivoidetta tai meikkivoidetta ollenkaan. Lopputulos on paljon luonnollisempi kuin meikkiä täyteen ympätty naama.

27. huhtikuuta 2009 klo 15.00  
Blogger Jaana kirjoitti...

Mun mielestä Mary Kay:n mediun coverage on yksinkertaisesti paras tohon. Meikkivoiteen päälle ei tarvii kuin ohueasti puuteria ja hyvin säilyttää matan pinnan omalla ihollani T-alueella, joka muiden meikkivoiteiden kanssa kiiltää herkästi. Ton kans ei oikeesti kiillä kasvot edes tosi rankan tanssitunnin jälkeen (tätä on tanssitreenikaveritkin ihmetelleet).

Mary Kayssa on vaan se, että pitää tietää konsultti (MK:n netistä löytyy kyllä), jolta ostaa tuotteita. Meikkivoiteella on hintaa 25 euroa ja tuubi on rutkasti riittoisampi, kuin mitkään huippumerkit, vaikka laadussa onkin samalla ja jopa korkeammalla tasolla.

27. huhtikuuta 2009 klo 15.01  
Blogger Henna kirjoitti...

Mulla on kans samantyyppinen iho ja oon todennu tosi hyväksi apteekista saatavan Lierac-merkkisen meikkivoiteen :> Peittää tosi hyvin ja itse en tarvitse esim. peitepuikkoa ollenkaan. Irtopuuterin kanssa aika pettämätön yhdistelmä, muttei liian meikatun näköinen :>

27. huhtikuuta 2009 klo 15.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa kokeilla Cliniquen meikkivoiteita. Tosi laadukkaita ja niistä löytyy erilaisille ihotyypeille varmasti oikeanlainen koostumus, eikä hintakaa oo ku jonku 30€. Ja kannattaa kysellä myyjiltä ne varmasti auttaa =) !

27. huhtikuuta 2009 klo 15.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ainakin Kickisissä jos kysyy niin myyjä antaa näytteitä kotiin erilaisista meikkivoiteista, jos asiakas haluaa :P Toi on tosi hyvä tapa kokeilla eri voiteita silleen ettei niit tarvii välttämättä ostaa!

27. huhtikuuta 2009 klo 15.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei!Minä olen ollut tyytyväinen Bare Mineralsien meikkeihin nyt vuoden kokemuksella. Ihotyyppini on pintakuiva sekaiho, jossa jonkin verran epäpuhtauksia. Olen käyttänyt myös Diorin uutta Diorskin Nudea, ja se on myös tuntunut hyvältä ostokselta. Tosin kesäaikaan jauhemaiset mineraalimeikit tuntuvat ihanan kevyiltä. T. Maiju R.

27. huhtikuuta 2009 klo 15.25  
Blogger sofi kirjoitti...

Dream matte mousse toimii mulla,ei ala kiiltämään ja peittää hyvin :)

27. huhtikuuta 2009 klo 15.31  
Anonymous mariee kirjoitti...

Moi!Omistan juurikin tuon hankalan ihotyypin joka näyttää rasvaiselta 5 min meikin levityksen tai ihon puhdistuksen jälkeen! Olen kyllä itse kaikista tyytyväisin ollut tuohon Vichyn voiteeseen (joka sinullakin näyttää olevan) , juuri peittävyytensä ja hyvän sävynsä vuoksi. Ei se pysy paljon sen paremmin kuin muutkaan voiteet mutta paras tähän asti kokeilemistani. Blascoa omistan myös mutten ikinä ole sitä koko naamalle laittanut, ihan liian pakkelia. Peitevoiteena kyllä ihan unelma! Toivottavasti joku nappaa ((:

27. huhtikuuta 2009 klo 15.39  
Anonymous hihi kirjoitti...

no dream matte mousse on kyllä ihan tarpeeksi hyvää mulle, vaikka ei ookkaa nii hirvittävän rasvainen iho..

27. huhtikuuta 2009 klo 15.45  
Blogger ainono kirjoitti...

Mulla on ihan sama ongelma ja tadaa puolet noista ja muutama muu löytyy myös multa! Ja aina sorrun vaan uusiin... Kerran löysinkin yhden todella hyvän mutta se lopetettiin! Niin mun tuuria.
Haluan tietää miten sun etsinnän käy!

27. huhtikuuta 2009 klo 15.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

maxfactor miracle touch meikkivoiden on hywä. ja juuri hyvä sulle. eikä se kamalan kalliskaan ole.

27. huhtikuuta 2009 klo 15.51  
Blogger Maija kirjoitti...

Mulla on sama ongelma, meikkivoiteita löytyy mutta mikään ei tunnu olevan just hyvä :/

27. huhtikuuta 2009 klo 16.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Mulla saman tyyppinen iho, ja olen käyttänyt MaxFactorin Lasting Performancea nyt muutaman vuoden ja oon ollut hurjan tyytyväinen ! Peittää, mutta ei tee paksun ja liian meikatun näköistä ihoa. Ja pysyy aamusta iltaan siistinä (jos muistaa lisäille puuteria välillä :)" Veit sanat suustani, kestaa ilman kiiltoa yli 8h, mika on mulle tosi pitka aika!

27. huhtikuuta 2009 klo 16.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nivean Ideal Finish-meikivoiteeseen olen ollut tyytyväinen, sillä se on peittävä mutta ei kuitenkaan liian "pakkelimainen". Pysyy hyvin iholla ja sävyjä löytyy hyvin. Hinta n.10-12€ eli ei hinnalla pilattu. Kannattaa rohkeasti kysyä myyjältä neuvoja, sillä myyjä suositteli minulle tuota ja olen ollut erittäin tyytyväinen. :) Tosin nyt kesää kohden otan käyttöön kevyemmän mineraalimeikkivoiteen.

27. huhtikuuta 2009 klo 16.35  
Anonymous Helinä kirjoitti...

Mie kanssa peräänkuuluttaisin vähä sitäki et mitä sinne meikkivoiteen alle laittaapi...

Ite käytän Oriflamen kasvoprimeria, jota pistän siis niihin rasvoittuviin kohtiin päivävoiteen imeytymisen jälkeen ja sitten meikkivoide päälle.
Toimii kesäkelilläkin! Pohja pysyy paikallaan, eikä kiillä!

27. huhtikuuta 2009 klo 16.51  
Anonymous Emppu kirjoitti...

Mulla on ollut aina ongelma iho, rasvainen ja epäpuhdas. Nyt olen saanut sen kuitenkin isotretioniini kuurin avulla kuriin. Käytin ennen nestemäisiä meikkivoiteita, mutta en koskaan jaksanut läträillä niiden kanssa ja lisäksi ne eivät sopineet muutenkaan mulle. Tuntui vaan että naamassa oli inhottava pakkelikerros.

Itse olen käyttänyt tuon i.d. baremineralsin mineralimeikkivoidetta syksystä asti ja olen ollut ERITTÄIN tyytyväinen. Sillä saa luonnollisen, mutta peittävän lopputuloksen ja tuntuu ettei iholla olisi mitään. Nykyään riittää että sipaisen sitä vain vähän kasvoille.

Tuon mineraalimeikkivoiteen hinta kyllä vähän kirpaisee, mutta on sen arvoinen. En kyllä aio enää ikinä palata nestemmäisiin meikkivoiteisiin. Voin siis suositella tuota i.d. baremineralsia,ja mineraalimeikkejä yleensä. Halvemmiltakin hintaluokilta löytyy varmasti hyviä vaihtoehtoja :) Oma purkkini on jo lopussa ja haluaisin ostaa uuden, jos raha tilanne vaan sallii.

27. huhtikuuta 2009 klo 16.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nuo Blaskot on tosiaan kyllä aika vahamaisia, mutta ainakin peittää hyvin. Mut ilman Blaskon neutalisoijia en vois elää päivääkään! Kannattaa kiinnittää meikkivuoide irtopuuterilla, puriste puuterit on tarkoitettu juurikin siihen myöhempään korjailuun vaan. :)

27. huhtikuuta 2009 klo 16.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minulta löytyy varastoista juuri nuo samat meikkivoiteet mitkä kuvassa+ muutama muu. Minulla on aivan sama ongelma iso on siis todella rasvainen ja heti tunnin meikin laiton jälkeen iho kiiltää ja näyttää epäsiistille. Olen kovasti yrittänyt etsiä sitä oikeaa mutta huonolla menestyksellä ehkä paras tähän astisista on Estee Lauderin meikkivoide (siitä löytyy kevyempi ja sitten peittävämpi) mutta kesäksi ehdottomasti se kevyempi. Ja alle tietysti kiiltoa ehkäisevä kosteusvoide, itselläni on käytössä Dermosilin- kosteusvoide ongelma iholle. ja toimii hyvin :)

27. huhtikuuta 2009 klo 17.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

no ainakin biotherm sopii omalle vastaavanlaiselle iholleni kuin unelma! suosittelen :)

27. huhtikuuta 2009 klo 17.05  
Blogger lumi kirjoitti...

Joku mollas tossa yläpuolella, mutta mun mielestä Biothermin Long wear -meikkivoide on kyllä oikeen hyvä. Peittää muttei pakkeloi liikaa :) Sun ihotyyppi kuulosti vielä aika samanlaiselta ku mun, joten kantsii sitäkin harkita.

Tykkään sun blogista, tää on ainoita joissa käyn päivittäin. Oon lueskellut tätä kauan, mutta nyt vasta liityin "viralliseks" lukijaks :)

27. huhtikuuta 2009 klo 17.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heipä hei!!! Minä olen myös paininut huonon ihoni kanssa paljon, ja havainnut usieden meikkien vain pahentavan asiaa. Aloitin mineraalimeikki kokeiluni Youngbloodilla, mutta havaitsin sen sisältävän silikonia (joka on rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle iso-nou-nou; myös rasvoissa ja pesuaineissa yms.). Sitten käytin tota sun mainitsemaa i.d.tä, mutta se on tosiaan aika ohutta, mutta useemalla kerroksella saa kyllä peitäävänkin.

Nyt käytössä on Lily Lolot ja ne on todella hyviä, aika mattapintasia ja pysyy hyvin. Iho näyttää ihan meikaamattomalta ja kuulaalta.

Mineraalien etu hankalalle iholle on se, että se ei rasvoita ihoa lisää, koska ei sisällä paljoa ainesosia. Huonoihoisen kannataa muutenkin kattoa tarkkaan mitä naamaansa laittaa... monet sun rasvat ja meikkivoiteet vaan pahentaa asiaa, kun luulet niitten auttavan. Kalliitkin merkit sisältää erilaisia myrkkyjä, talkkeja ja silikoneja, jotka tukkii jo valmiiksi huonoa ihoa. Moni hyvä ihoinen voi tunkea naamaansa melkein mitä vaan eikä siinä ole mitään pahaa, mutta kun iho on herkistynyt ja epäpuhdas se tarvitsee paljon enemmän.

Joku täällä mainitsikin jo Hauskchat, jotka on ihan mahtavia hoitotuotteita epäpuhtaalle iholle. Niin kuin varmaan tiedät mikään meikkivoide ei pelasta, jos ihon kunto on aivan kamala muuten. Oikeilla hoitotuotteilla saat ihon, jota ei tarvitse yrittää pakkeloida piiloon.

Kiva jos jaksoit lukea loppuun... Hyvää kesää ;) -Anu-

27. huhtikuuta 2009 klo 17.39  
Anonymous mau kirjoitti...

Joo ehdottomasti kannattaa kysyä apua just myyjiltä.Tampereen sokoksella sain ainakin todella hyvää palvelua ja myyjä oli selvästi asiantuntija meikkivoiteiden suhteen.
Itselläni samanlainen iho myöskin. Käytin ennen markettituotteita, mutta enää en koskisi niihin mistään hinnasta. Mielummin maksan vähän enemmän kunnon meikkivoiteesta, kun lisäilisin markettituotteita pari kolme kertaa päivässä lisää huonon pysyvyyden takia.

Täällä on moni Joe Blascoa hehkuttanut, mutta mielestäni ihan yliarvostettu tuote. Omalla ihollani se ei ainakaan levity olleenkaan hyvin ja iho ärsyyntyy kun sitä joutuu oikein hinkkaamalla levittämään. Lisäksi itselläni se ainakin pakkeloituu päivän aikana ihan kauhean näköiseksi ja saa naaman näyttämään samaan aikaa kuolleelta ja kiiltävältä(en tiä miten se on mahollista :D. Lisäks mulla se ainakin viel korostaa ihohuokosia, kun se oikein kerääntyy niihi. Mut okei peittäähän se tosi hyvin, mut aivan liian raskas koko naamalle. Käy mun mielestä paremmin peitevoiteena.

27. huhtikuuta 2009 klo 17.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla on käytössä Biothermin Aqua Radiance meikkivoide, mutta ihoni on tosiaan aika kuiva, joten en sitten tiedä olisko se sulle hyvä. Itse tykkään tosi paljon, todella huomaamaton mutta mukavan peittävä.

Ja tosiaan kannattaa EHDOTTOMASTI käyttää meikinalusvoidetta naamarasvan päälle (kun rasva on ensin imeytynyt kunnolla), jos tuppaa kiiltämään, meikki pysyy paljon paremmin!

Ja EHDOTTOMASTI mieluummin jotain täsmätuotetta poistamaan punoitusta/epätasaisuuksia, kuin läträtä kiloa itse meikkivoidetta kyseiseen kohtaan. Itse olen käyttänyt esim. Helena Rubinsteining Magic Concealeria kaikkeen (punoitus, silmänaluset). Jälleen kyseinen tuote peittää punoituksen hyvin näyttäen samalla tosi luonnolliselle ja raikkaalle. Mitään isoja finnejä se ei peitä, mutta muuten todella hyvä. Sitä voi pistää isommallekin alueelle ilman, että on pakkelin näköstä:)

27. huhtikuuta 2009 klo 18.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä suosittelen ehdottomasti mineraalimeikkivoiteita, siis näitä oikeita (ei esim. maybelline, loreal). Mun ihon kunto parani huomattavasti kun siirryin käyttämään mineraaleja! Lisäksi mineraaleissa on tosi hyvät värivalikoimat ja peittokykyäkin löytyy tosi hyvin jos tarvitsee. Kannattaa katsoa esim. Lily Lolon tai Everyday Mineralsin sivut läpi. Itse olen tilannut Beautiful Girl mineralsilta ja olen kyllä erittäin tyytyväinen! Lisäksi monet ovat kehuneet Alimaa.

27. huhtikuuta 2009 klo 19.35  
Anonymous anu kirjoitti...

joo ja vitsi joka on varmaan korjannutkin, eli meikkivoide josta puhuin aiemmin ei tietenkään ole maxfactorin vaan maybelinen. :DD emämoka, mitäs kirjottelin puoliunessa.

27. huhtikuuta 2009 klo 20.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jee mikä postaus just on itelläni meikki voide lopussa ja pitäis ostaa uutta nyt on tota maybellinen mineral liquid(mikä onkaa:D)Ja Hyi hyi ku tekee naaman kiiltäväks ja valuu naamalta vaikka sitä puuteria siihe tunkis (ja joo ihana sama iho tosi rasvasen näkönen:s) JOE BLASCO<3 Liian kallista vaan mun pussukalle mut on kokemusta ja on toosi hyvää! välillä vaan tuntuu että se tekee tosi paksun kerroksen mut iha paras, niistä tuotteista mitä oon kokeillu. Käytin tota mineraalimeikkivoidetta aikasemnin tota lumenen rasvaselle ja sekaiholle tarkotettua, mut sen tuotanto loppu :( eikä kyllä ollu niin peittävää..mut oli mun vakkari.
Niin ajankohtanen postaus!

27. huhtikuuta 2009 klo 21.22  
Blogger ixdu kirjoitti...

Siis mun siskolla oli joskus jotain Estee Lauderin meikkivoidetta ja se oli aivan huippuhyvä!! En vaan muista mikä se niistä oli :/ Luulisin et kosmetiikka-osastolla osataan neuvoa :)

27. huhtikuuta 2009 klo 21.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Lancome, clinique ja joe blasco ovat superhyviä :) kokeileppa joskus sekoittaa paria meikkivoidetta keskenään, siten saa usein aivan täydellisen sävyn ja koostumuksen

27. huhtikuuta 2009 klo 22.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ei kannata ostaa aina isoa putelia vaan pyytää myyjiltä näytepussi jotta voit kotona kokeilla!!!

27. huhtikuuta 2009 klo 22.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mul on biothermin todella hyvä meikkivoide suosittelen !

28. huhtikuuta 2009 klo 0.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata ostaa markettituotteita, jotka ovat usein heikkolaatuisia. Itselläni on samantyyppinen iho kuin sinulla, ja käytän Sothys- merkkistä meikkivoidetta kun haluan täydellisen peittävyyden. Hinta on aika suolainen, mutta tuote on oikeasti todella riittoisaa ja peittää hyvin. Kannattaa siis panostaa laatuun!

Oletko ajatellut mineraalimeikkivoiteita? Ne eivät tuki ihohuokosia ja antavat ihon hengittää vapaasti, jolloin ihosi rauhoittuu eikä rasvoitukaan niin nopeasti.

Muista kuitenkin, että ihonhoito lähtee aina oikeanlaisesta ihonpuhdistuksesta (tiesitkö, että suomalaiset käyttävät usein liian voimakkaita ihonhoitotuotteita?) mikä kuivattaa ihoa, ja saa ihon erittämään entistä enemmän rasvaa. Suosittelen käymistä esimerkiksi kosmetologilla joka osaa määrittää sinulle sopivat puhdistusaineet.

28. huhtikuuta 2009 klo 13.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ja unohdin lisätä, eli jos etsin erittäin korkeaa laatua, niin Joe Blasco on ehdottomasti ykkönen! Suosittelen tutustumaan! Jos tarvitsisin vielä parempaa peittävyyttä, käyttäisin tätä merkkiä, mutta minulle onneksi riittää Sothys :)

28. huhtikuuta 2009 klo 13.11  
Blogger Rezzi kirjoitti...

Ite suosittelen Macin meikkivoiteita. :)

28. huhtikuuta 2009 klo 15.26  
Blogger RagDoll kirjoitti...

Jos haluaa meikkivoiteen, joka pysyy kasvoilla kuin tauti, niin suosittelen Revlonin color stay meikkivoidetta. Käytän sitä yleensä juhliessa, sillä se kestää hikoilua ja tanssimista! Se ei kyllä sitten lähdekkään irti tavallisella puhdistusaineella, vaan pitää olla kestomeikin poistava aine. =)

28. huhtikuuta 2009 klo 19.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei, kokeile MaxFactorin Lasting Performancea, itsellä toiminut suosikkina jo kolmen vuoden ajan. Peittää ja pysyy todella hyvin, ei tee ihosta maskimaista vaan on hyvin luonnollinen. Kukaan ei edes usko mun käyttävän meikkivoidetta ;)

29. huhtikuuta 2009 klo 21.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kokeile Rimmelin Lasting Finish 16Hr Foundation:a, on edullinen (alle 10 euroa) ja peittävä! itsellä ainakin pysyy koko päivän virheettömänä.

2. toukokuuta 2009 klo 17.44  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu