Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Noniin

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Noniin

Juttelin eilen vihdoinkin sen tietokonehuoltajan kanssa ja tulin siihen tulokseen, että turha sitä vanhaa romua on korjata kun korjauksen hinnalla saa jo melkein uudenkin koneen! Joten ensi viikolla suuntaan sitten kaupoille etsiskelemään uutta masiinaa. En kyllä yhtään tiedä, minkä merkkistä läppäriä lähtisin hakemaan, kun tuntuu että kaikista on vaan kuullut jotain negatiivista.. Joten vinkkejä kaipailisin, että mitäs koneita teillä on ja miten toimineet? Itselläni siis oli HP ja sellaista en kyllä mielellään uudestaan tahtoisi, kun niistä on superhuonoja kokemuksia.

Näitä Acerin pinkkiä ja valkoista konetta ehkäpä haluaisin. Vähän vaihtelua tylsään mustaan :)


EDIT: Vaikka kuvissa esiintyvät tosiaan ovat miniläppäreitä (kai?) niin en ole sellaista siis ostamassa, vaan ihan normaalikokoisen. Täytyyhän mun cd:itä koneen sisään nimittäin saada! Ja muutenkin oon kuullut ettei miniläppäristä ole kunnon käyttökoneeksi. Mutta tosiaan noita pinkkejä ja muita värejä löytyy mun selvitykseni mukaan myös normaalimalleista eikä vaan miniläppäreistä, joten sellaisesta siis vähäsen haaveilen :) Taidan olla kääntymässä sen Acerin puoleen, kun on tullut niinpaljon hyvää palautetta ja vain pari huonoa.

69 kommenttia:

Anonymous milla kirjoitti...

acer on hyvä kone! itselläni ainaki on toiminu jo monta vuotta.

28. maaliskuuta 2009 klo 9.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onks noi miniläppäreitä? ;o

osta LG, on hyvä :>>

28. maaliskuuta 2009 klo 9.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

acer on paras :>

28. maaliskuuta 2009 klo 9.32  
Blogger Aridith kirjoitti...

Itsellä hajonnut kaksi HP:tä, mutta acer on kuulemma kestävämpää laatua kuin HP :>.

28. maaliskuuta 2009 klo 9.32  
Blogger mad-sanna kirjoitti...

Mulla on lg:n 12 tuumainen pinkki r200. Ja sillä on aivan loistava muokata kuvia, blogata yms tehhä perus juttuja. Ja painaa sen maitopurkin verran. Riippuen mihin tarkoitukseen käytät läppärii ja mitä oisit valmis maksamaan niin voin suositella sulle jotai mallii :) ps. rakastan elektroniikkaa

28. maaliskuuta 2009 klo 9.47  
Blogger Hilla kirjoitti...

Noi Acerin miniläppärit on kuulemma ihan hyviä ja ihanan värisiä! Itselläni on ostoslistalla tollanen pinkki... :-)

28. maaliskuuta 2009 klo 9.58  
Anonymous Hanna kirjoitti...

Mulla on Acereista pelkästään hyviä kokemuksia. Itseltä löytyy Aspire 5040 ja hyvin on toiminut. :) Se on ollut pari vuotta käytössä, ei siis todellakaan mitään uusinta mallia. Mutta mulle käy hyvin, uutta en (ainakaan vielä) kaipaile.

Toivottavasti saat koneen hommattua piakkoin! On ollut hirmu ikävä sun blogia tän tauon aikana! :)

28. maaliskuuta 2009 klo 10.01  
Anonymous E kirjoitti...

Itselläni on ollut jo yli 3v HP:n kone, eikä ole ollut mitään ongelmaa..! Kai se on myös kone- ja mallikohtaista..?

Acerit on kuulemma ihan hyviä, ja suht edullisiakin! Ja pinkki olisi kyllä aika söötti :)

Postauksia odotellessa! <3

28. maaliskuuta 2009 klo 10.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mac <3 mutta se vaati aluks totuttelua!

28. maaliskuuta 2009 klo 10.49  
Anonymous janskubansku kirjoitti...

Mulla itelläni on acerin kone(ei tosin toi pinkki...) niin hyvin on toiminut! Itelläkin oli ennen hp ja valitettavasti hajos käsii.:D

28. maaliskuuta 2009 klo 11.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minulla on acerin koneita ollut kaksi ja molemmat toimineet moitteettomasti. Tällä hetkellä on Acer Aspire 6920 hyvä kone mutta 1000 euroa maksava kone ei ehkä ole kaikkein paras mahdollinen valinta jos on pienempi budjetti.

28. maaliskuuta 2009 klo 11.16  
Anonymous dana kirjoitti...

Mulla on acerin kone nyt neljättä vuotta käytössä eikä ole mitään ongelmia ollu koko aikana! Suosittelen!:D

28. maaliskuuta 2009 klo 11.30  
Anonymous juuuuli kirjoitti...

mulla on toi vaaleenpunanen acerin miniläppäri ja ihan toimivahan se on. mutta ehkä en sitä ottais käyttökoneeksi ku mulla on kumminkin ihan tavallinen pöytäkone mitä käytän useemmin. se näyttö ihan hirmu pieni!

28. maaliskuuta 2009 klo 12.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meillä on Acer ja hyvä on :)

28. maaliskuuta 2009 klo 13.05  
Blogger Ystävällinen hei kirjoitti...

Itse en kyllä suosittelis ostamaan miniläppäriä ainoaksi koneeksi.

28. maaliskuuta 2009 klo 13.23  
Anonymous Anni kirjoitti...

Isäni työskentelee it-alalla ja hänen mukaansa Acer on halpa kone, esimerkiksi jotain erikoisominaisuuksia voi saada paljon kilpailijoita halvemmalla, mutta laadukas se ei missään nimessä ole. Tämän olen huomannut myös poikaystäväni kohdalla jonka vuoden vanhaa yli 1000 euroa maksanutta Aceria on jouduttu korjaamaan jo pariin otteeseen, vaikka sitä on kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä.

Lämpimästi suosittelen merkkejä Fujitsu Siemens ja Hp - ovat laadukkaita ja kestävät muutakin kuin katseen!

28. maaliskuuta 2009 klo 13.29  
Blogger J_nni kirjoitti...

Itse suosittelisin Fujitsu Siemens:iä. Ikinä ei ole ollut näiden kanssa ongelmia. Acer:it on toki halvempia, mutta minusta ei niin laadukkaita, kuin esim. FS:it.

28. maaliskuuta 2009 klo 13.59  
Blogger Reetta kirjoitti...

Suosittelen lämpimästi Acerin konetta :)

Itse ostin syksyllä Acerin ja oon ollut tosi tyytyväinen. Kaikki myös suosittelivat tätä ja itsekin tulin siihen tulokseen että on luotettava merkki :)

Miniläppäri olis muuten jees mutta se on ihan liian pieni jokapäiväiseen normaaliin käyttöön ainakin mun mielestä.

28. maaliskuuta 2009 klo 14.33  
Blogger llaura kirjoitti...

mun HP on kyl toiminu ihan moitteettomasti kohta kolme vuotta :--) ! poikkiksella taas on acer, ja se on ollut vuoden sisällä huollossa jo kolmesti, et en vois suositella :D

28. maaliskuuta 2009 klo 14.39  
Anonymous Mea kirjoitti...

Acer on enemmänkin pelikone, eli siinä on tehot sen mukaiset, että se jaksaa pyörittää kunnon pelejä. Jos siis ihan koulu ja bloggailu mielessä olet hankkimassa konetta, niin suosittelisin Compaqin konetta:) Itselläni on ainakin erittäin hyvät omakohtaiset kokemukset kyseisetä koneesta. Suhteellisen edullinen, laajakuvanäytöllä ja myös webkameralla varustettu kone. Tehotkin aivan riittävät. Oikein näpsäkkä kokoinaisuus!:) Tässä seuraavassa osoitteessa on kuvia ja lisätietoa kyseisestä koneesta, jos kiinnostaa: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=463565&shopId=19651&findPath=true&compartmentId=20152&categoryId=31154&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

Suosittelen lämpimästi:)

28. maaliskuuta 2009 klo 15.02  
Blogger linda m. kirjoitti...

ihanan värinen tuo pinkki ja kivaa että oot kohta taas back ! :)

28. maaliskuuta 2009 klo 15.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Acer ei kyllä ole hyvä kone! Käy katsomassa netistä eri sivustoja, joissa käyttäjät kertoo kommenteistaan... Itse kehottasin kääntymään Asuksen puoleen :---)! Niitä ei edes saa ihan mistään perustöppökaupoista...

28. maaliskuuta 2009 klo 15.10  
Blogger Nina kirjoitti...

Mulla on ollu hp nyt kaksi vuotta ja tää on kyllä tosi hyvä, vieläkin ihan kuin uusi :) Eli siis pelittää tosi mainiosti! Kaverilla taas oli Acer jonkin aikaa, ja se vietiin vuoden sisällä varmaan neljä kertaa korjattavaks, ja aina se vaan hajos uudelleen :D Mutta kaippa se vähän riippuu... Tollainen vaaleenpunanen kone olis kyllä ihanuus♥

28. maaliskuuta 2009 klo 15.12  
Blogger Retsu kirjoitti...

Meillä on kaks Acerin läppärii, toinen on Acer Aspire 9300 ja toinen on Acer Aspire 5315.

Molemmat toimii hyvin. Tämä 9300 on ollut kerran huollossa, kun näyttö sekosi alareunasta ja sekin sen takia, kun tämä tippui sylistä lattialle.. Sitä se ei sentään kestänyt :D

Ei kyllä ehkä kantsi ostaa miniläppärii, ne ei ole kuitenkaan kauhean hyviä ns pääkoneeksi.

28. maaliskuuta 2009 klo 15.12  
Blogger Karo kirjoitti...

osta mac boook, applen. on se hintavampi vähän mutta kestää ainakin kauemmin. on acerki super hyvä, meidän pöytäkoneen näyttö on ainakin acerin ja hyvin on toiminu.

28. maaliskuuta 2009 klo 15.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Acer is tha määän :D mullakin on nyt Acerin läppäri ja se kyl on kestäny mun käyttöä hyvin :)

28. maaliskuuta 2009 klo 15.29  
Blogger Unknown kirjoitti...

Itselläni on ollut kaksikin aceria ja tosi hyvin toimineet :) Kuulemma hinta-laatu suhde on hyvä.

28. maaliskuuta 2009 klo 15.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

acerilla olen tässä pärjäillyt ihan hyvin. Voin ihan suositella kun suht halpojakin ovat ja ihan työkoneena tätä käytän. :)

28. maaliskuuta 2009 klo 15.35  
Anonymous Lilo kirjoitti...

Acer on suoraan sanoen ihan p*ska! Kokemusta löytyy..tosin tykkään meidän uusimmasta HP:stä, josta sulla taas on huonoja kokemuksia..:D

28. maaliskuuta 2009 klo 16.01  
Blogger J kirjoitti...

tollanen baby pink-kone olis kyllä söpö:>

28. maaliskuuta 2009 klo 16.11  
Blogger Joonas kirjoitti...

Aceria tai Asusta suosittelisin, verkokkauppa.com:sta saa hyvin tietoa jos ei kauheasti tietokoneita itse satu tuntemaan. :)

28. maaliskuuta 2009 klo 16.25  
Blogger melissa_ kirjoitti...

Täälläkin päin dataillaan Acerin läppärillä ja hyvin on toiminut! Eli suosittelen. :-)

28. maaliskuuta 2009 klo 16.29  
Anonymous eloisa kirjoitti...

minäkin omistan acer-merkkisen 17-tuumaisen läppärin ja on kyllä toiminut hyvin! :) perheeseeni kuuluu 3 tietokonenörttieksperttiä, jotka tutkivat läppäriasioita silloin kun tää mun kone hankittiin ja niiden mielipide kyllä vaikutti myös mun mielipiteeseen :D aceria siis suosittelen :) kyllä se laatua kannattaa ostaa, loppupeleissä tulee taatusti halvemmaksi kuin jatkuva huoltaminen ja korjaaminen..

28. maaliskuuta 2009 klo 16.30  
Blogger sofi kirjoitti...

Meillä on fujitsu, ja tosi hyvin toiminut :)

28. maaliskuuta 2009 klo 16.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuohon Annin viestiin. Ai Fujitsu Siemens kestää? Nyt muutaman vuoden sisällä mulla on ollut kaksi fujitsu siemensin konetta, eikä olleet niin laadukkaita kuin kuvittelin... Tosi nopeasti menee paskaksi.

28. maaliskuuta 2009 klo 16.42  
Anonymous tupsukorva kirjoitti...

Itselläni taas kaikki huonot kokemukset liittyvät nimenomaan Aceriin. Tällä hetkellä käytössä Compaq ja olen tykännyt hirveästi.

28. maaliskuuta 2009 klo 16.51  
Blogger Doubles kirjoitti...

jos vähääkään enempää on rahaa laittaa, suosittelen sijoittamaan parisataa enemmän ja ostamaan macbookin. itselläni sama kone nyt kolmevuotias, en ole kertaakaan saanut jumiin enkä joutunut tilttisammuttamaan puhumattakaan, että joku olisi mennyt rikki vaikka osumaakin on saanut. Ehdottoman varma Mac-ihminen, henkeen ja vereen. ps. eikä tarvi viruksentorjunta ohjelmia eikä pelkoa troijalaisista

28. maaliskuuta 2009 klo 17.02  
Anonymous Satu kirjoitti...

Ehdottomasti MacBook. Kalliimpi tosin, kun PC koneet, mut kestää huomattavasti pidempään. Mac:n koneeseen ei myöskään tule netistä niin helposti viruksia ja muuta roskaa. Suosittelen ehdottomasti panostamaan kerralla vähän enemmän, niin saa sitten hyvää laatua, mikä kestää pitkään. :D

Toivottavasti saat koneen äkkiä! On jo ikävä sun juttuja. :)

28. maaliskuuta 2009 klo 17.16  
Anonymous lille kirjoitti...

MACBOOK ! ehdottomasti. kerran kun maccia käyttää niin huomaa miten paska pc on. oma mielipiteeni tietenkin muttajoo. mulla itelläni on kuitenkin HP ( :( ) mutta macbookkia käyttänyt paljon.

28. maaliskuuta 2009 klo 17.20  
Blogger Helituuli kirjoitti...

mulla kans acerin läppäri ja on tosi hyvä! :-) viime syksyllä iskä osti ja o´n aivan mahtava, ei ole tullut mtn ongelmia eteen. ainakaan vielä ;-D

28. maaliskuuta 2009 klo 17.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

äitipuolella (eli myös mulla :--D) on tommonen acerin pinkki miniläppäri. Onhan se tosi söpö, mutta aika vaikeakäyttöinen just sen pienuutensa takia. Mut normikokosena varmaan parempi! :)

28. maaliskuuta 2009 klo 17.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä oon vannoutunut pöytäkoneen käyttäjä, jotenkin tuntuu että kaikki läppärit mitä oon käyttänyt joko hajoaa käsiin, on mielettömän hitaita eikä mikään toimi. Toki tämähän on vain mun mielipide eikä mikään absoluuttinen totuus :--D

Mulla on aina ollut HP ja ihan hyvin on pelittänyt. Isoveli tosin huomautti tossa kun aloin asiasta vaahtoamaan että acerit on ihan jees :--)

28. maaliskuuta 2009 klo 17.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Acerista oon kuullut hyvää, itselläni on toshiba ja pelittää kuin unelma! Eli tääkin on hyvä, parit insinöörikaveritkin on vannoneet tämän nimeen :D Mutta älä missään nimessä osta fujitsu siemensiä, tai käy samallalailla kuin hp:lle :D

28. maaliskuuta 2009 klo 18.10  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Pinkin koneen minäkin haluisin. Ihanan erilainen :D

28. maaliskuuta 2009 klo 18.47  
Anonymous maumaus kirjoitti...

aceria täälläkin näpytellään ja ihan huippuhyvä ollut eikä tosiaan mikään kalliskaan, jotain ~700 kustanti. tää on vaan vähän tylsän värinen, musta-hopea, mutta kuulemma noi valkoset on aika nopeesti ihan töhnäisiä. 8(

28. maaliskuuta 2009 klo 20.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täällä myös Macbook kannattaja. HP:t ja FujitsuSiemensin jälkeen en enään suostu muita käyttämään kuin macejä. Ja macciin saa nykyään Windows käyttiksen jos haluaa.

28. maaliskuuta 2009 klo 20.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

acerista en osaa sanoa mitään, mutta mulla on Sonyn vaio, ja rakastan tätä yli kaiken ...:) värinäkin on ihana tummanpunainen , ja hyvin toimii
<3

28. maaliskuuta 2009 klo 21.32  
Anonymous k-l kirjoitti...

Oon kuullu kavereilta, että Acer on huonolaatuinen, tai että se ei kestä kauaa... Itse ostin vuosi sitten Sony Vaion, indigonsinisen. Sony on ilmeisesti "paras" koneiden valmistaja tällä hetkellä. Itsellä ei ole muita ongelmia ollut kuin ääni katoaa välillä, jos pistää läpän alas hetkeks. Veikkaan että kaikissa koneissa on jotain vikoja, osta Acer, jos siltä tuntuu, on se parempi kuin HP. :D

28. maaliskuuta 2009 klo 22.20  
Blogger Cake kirjoitti...

Itselläni on Fujitsu Siemens Amilo. Nätti ja toimii <3 Suosittelen!

28. maaliskuuta 2009 klo 22.38  
Blogger Kiivi kirjoitti...

Minulla on oma Fujitsun kone toista vuotta kaytossa ja nyt on alkanut tulla ongelmia. Siita pamahtı joku kovalevy (?) eniveis, joku tarkein koneen osa ja korjaus kesti 4 KUUKAUTTA! Okei, se meni takuuseen mutta tuo 4 kuukautta oli aika pitka aika.. Eivatka olleet yhtaan ymmartavaisia tai avuliaita asiakaspalvelussa ja otin jo yhtetta kuluttaja-asiamieheen ja samana paivana sielta soitettiin, etta on valmis :D. Meilla on kotona Compaqin kannettava ja aikaisemmin on ollut myös Compaqin pöytakone ja ne ovat toimineet hyvin. Itse ostaisin sen seuraavaksi.

29. maaliskuuta 2009 klo 0.59  
Blogger Nanna kirjoitti...

Ota huomioon että jos haluat ehdottomasti esim pinkin läppärin niin voit pyytää kauppaa kustomoimaan koneen. Mm. Verkkokauppa.comilla on tällainen palvelu. Itselläni on nyt pinkki HP eli juurikin kustomoitu versio ja oon tosi häpi. Niillä on vaikka mitä kuoseja valittavana ja mun mielestä saa itsekin suunnitella oman jos haluaa.. :)

29. maaliskuuta 2009 klo 11.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mac!

29. maaliskuuta 2009 klo 12.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa Lintu! Kiva kuulla sinusta taas. Mut niin mulla on Packard Bell:n kone kohta toista vuotta ja tähän ei ole tullut mitään vikaa ja takuuta oli 2 vuotta. Muistaakseni koneeni maksoi jotain 900 e.:)

29. maaliskuuta 2009 klo 13.39  
Anonymous Minna kirjoitti...

En todellakaan suosittele Aceria. Itse ostin tossa joulun tienoilla Acerin ja se hajos jo käsiin. Myös kaverillani on Acer ja hän on joutunut kiikuttamaan konettaan korjaamolla ainakin jo kolmisen kertaa.

Itselläni on tätä nykyä HP:n kone ja mainiosti pelaa. Myös miehelläni on ollut jo pidemmän aikaa HP, eikä mitään vikoja ole tullut.

29. maaliskuuta 2009 klo 14.06  
Anonymous Zip kirjoitti...

Acer on ihan surkea! Koko ajan saa olla korjailemassa.

29. maaliskuuta 2009 klo 14.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mistä noita normaalikokoisia vaaleenpunasia saa ostettuu!

29. maaliskuuta 2009 klo 14.08  
Blogger Siru kirjoitti...

Jos haluat olla sata varma niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin Mac. Piste. Huutomerkki.

juliet xxx

29. maaliskuuta 2009 klo 14.46  
Blogger Sweet kirjoitti...

Itsellä myös HP ollut jo pari vuotta, mutta tosiaan kyllä jo pari kertaa virtajohto ollut huollossa, seuraavaksi hankin Mac Bookin kun olen niistä niin paljon hyvää kuullut. :)

Näin ohi aiheen, mutta kauppikseenhan haet? Itse myös samaan paikkaan parin vuoden päästä todennäköisesti haen, niin ajattelin kysyä että kuinka tärkeää on mielestäsi kielet? Olen nyt lukion ekalla ja minulla on valinnaisena ranska, mutta olen ajatellut lopettaa sen. Vaikuttaako paljon negatiivisesti?

29. maaliskuuta 2009 klo 15.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itselläni on Acerin kone ja toiminu hyvin :) suosittelen!

29. maaliskuuta 2009 klo 15.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei kiivi, ei ne siksi soittanu kun otit yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, nimittäin kuluttaja-asiamiehellä menee hetki ennen kuin ottaa yhteyttä myyjäliikkeeseen, hänen pitää tutkia tapausta yms, että osaa ottaa yhteyttä myyjään.

29. maaliskuuta 2009 klo 15.59  
Blogger Petra kirjoitti...

Mikä blogger teema sulla on käytössä, vai ootko muokannu itse?

29. maaliskuuta 2009 klo 17.05  
Blogger pannukakku kirjoitti...

acer on kyllä tosi namm :)

29. maaliskuuta 2009 klo 18.38  
Anonymous anniina kirjoitti...

multa löytyy Fujitsu Siemensin kannettava ja on toiminut moitteettomasti, mahtava koneenpoikanen (= on ollut myös vuoden ajan HP:n kone eikä siinäkään moittimisen sijaa. Ja vielä löytyy kotoa Acerin kone joka tuossa otti ja hajosi vanhuuttaan, mutta kuitenkin hyvä kone sekin oli (=
Kannatan Fujitsu Siemensiä tai Aceria, kestäviä ja laadukkaita molemmat.

29. maaliskuuta 2009 klo 18.49  
Anonymous Jensssku kirjoitti...

Itselläni on jo 4 vuotta ollut HP, eikä mitään ongelmia oo ollut! Tosin pientä jäätymistä ja jumitusta, mutta se vain johtunee mun huonosta käytöstä rakastani kohtaan + muistia on niin vähän verrattuna siihen mitä nykyään koneissa on. No, rakas on kone siltikin! <3

29. maaliskuuta 2009 klo 19.09  
Blogger emmi / NO FASHION VICTIMS kirjoitti...

Vaiha poispois peeceestä, ja mäkkiin ;> uus MacBook ei oo yhtään niin söpö, kun tää vanhempi, mutta hiton hyvä se on.

29. maaliskuuta 2009 klo 19.33  
Blogger emmi / NO FASHION VICTIMS kirjoitti...

" Satu sanoi...

Ehdottomasti MacBook. Kalliimpi tosin, kun PC koneet, mut kestää huomattavasti pidempään. Mac:n koneeseen ei myöskään tule netistä niin helposti viruksia ja muuta roskaa. Suosittelen ehdottomasti panostamaan kerralla vähän enemmän, niin saa sitten hyvää laatua, mikä kestää pitkään. :D "

No siis, ei tule viruksia. PC:lle suunitellut virukset ei mäkkäriin uppoa, etkä tarvi siis mitään palomuurejakaan.
Macin käyttis on myös noin sata kertaa parempi, kuin winkkari. Toki saat winkkarinkin mäkkiin, jos jostain hemmetin syystä koet sen mäkin käyttämisen (ja harjoittelun) jälkeen tarpeelliseksi ;-D believe me, et tule kokemaan.

Mulla on ollut MacBookki nyt about puoltoista vuotta ja hyvin pelaa yhäkin. Valkoista en tosin suosittele ottamaan, jos tykkäät vähääkään esim syödä tai juoda kahvia koneen ääressä - sottaantuu nimittäin ökynopeasti.

29. maaliskuuta 2009 klo 19.36  
Blogger Julia kirjoitti...

Noi on kuulemma todella hyviä koneita. :-) Mulla on ollut nyt joulusta lähtien miniläppäri (HP:n), ja on ollut todella hyvä. Lukuun ottamatta Troijalaista jonka satuin saamaan eilen illalla (lue lisää blogista jos kiinnostaa :-D). Mutta miniläppärit ovat hyviä koneita, mutta cd-asema vaan puuttuu. Onneksi ulkoisia sellaisia on, joten jos tarvitsee levyjä niin onnistuu kyllä. :-)

29. maaliskuuta 2009 klo 20.07  
Blogger lintu kirjoitti...

Sweet: No mun mielestäni kielet on kyllä tärkeitä, vaikka itse tein tuon ihan saman kun sä oot suunnitellut. Eli valinnainen ranska mullakin oli ja kymppiä ja ysiä sain, mutta en sitten kerinnyt lukea kuitenkaan tarpeeksi kirjoittaakseni eli lopetin kesken, joka harmittaa älyttömästi! Eli en suosittele lopettamista, sillä ranska on kyllä kansainvälisestikin aika merkittävä kieli, jota olisi munmielestäni ainakin tosi hyödyllistä osata. Joten jos vaan jaksat jatkaa niin tee se :) Mä ainakin aloitan lukemisen uudelleen kauppiksessa!

Peotra: Muistaakseni mulla on joku niistä minimoista (olisko lefty?) mutta oon tehnyt aika paljon muokkauksia koodiin, joten ei ole hirveästi alkuperisen mallin näköinen tämä.

29. maaliskuuta 2009 klo 20.20  
Anonymous Cecilia kirjoitti...

IBM on kaikista paras! Meidän perheessä (8hlö) on kaikilla ja toimineet erinomaisesti! Suosittelen! :)
Luin myös viime tekniikanmaailmasta tämän olevan huippukone! ;)

3. huhtikuuta 2009 klo 17.22  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu