Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

just stripes

maanantai 2. maaliskuuta 2009

just stripes

Kertoilin silloin paripäivää sitten siitä, kun raahasin sovituskoppiin vaan pelkkiä sini-valko-raidallisia vaatteita. Aloinkin sitten vähän tutkiskelemaan vaatekaapin kyseisiä valikoimia ja tajusin, että ihan tässä alle vuoden ajassa sinne on ilmestynyt jo aika paljonkin sellaista vaatetta. Mutta hyvä niin koska musta tuntuu, että i'm in love with them!

Täydellisen kauluspaidan etsinnästä oli joskus myös puhetta, mutta tässähän mulla on niitä nyt sitten kaksi. Lisääkin otetaan kyllä vastaan :D
Molemmat paidat hennesiltä.



Viime kesänä taisi ihan tosissaan alkaa siis tämä mun sini-valko-raita -kauteni, nimittäin nämä kaksi mekkoa oli kyllä kovassa kulutuksessa ihanina kesäpäivinä (H&M, Gina) :



Tummansinisen ja valkosen yhdistelmässä tykkään kaikista eniten paksuista raidoista, mutta on toi ohkanen raitakin ihan söpöä. Molemmat från H&M.



Ginan raitabody on supersöpö! Käyttö on nyt jäänyt vähän vähemmälle, but wait till the summer comes! Ja sitten toi hennesin söpöläinen kuuluu yksiin ihan ultimate lempparipaitoihini :)



Tässä sitten kaksi lempparitunikamekkoa, H&M ja Gina.



Raidallisia juttuja löytyy myös ei niin näkyviltä eli tollasia söpöjä alusvaatteitakin on tullut hankittua. Ja tietysti tulevan kesän lempparibikinit! Ette voi edes kuvitella miten ilonen olin kun näin Hennesin valikoimissa raitabiksuja ja kaikenlisksi vielä tuossa värissä ja tuossa mallissa! Kaikki muut H&M paitsi ankkurialkkarit Gina.



Jalkoihinikin aion tunkea raitaa ja siinä auttavat nämä viime kesänä Zarasta ostetut ballerinat. Noi kyllä hiertää ihan kamalasti kantapäästä eli täytyy laittaa joku megalaastariviritelmä sitten kantapään ympärille :D



Ja näistä päästäänkin sitten Ginan tilaukseen! Nämä inspiraatiokuvat nähtyäni (siis ennenkun tiesin, että Gina tulee edes raitahamosia myymään) ostoslistan kärkeen nousi paksuraitainen hame kesäksi:

Lookbook

raitahame + harmaa toppi + hirmuruskeat jalat + Lauren käsivarrella <3


Kun tämän löysin Ginan nettikaupasta niin arvatkaa vaan auttoiko muu kun laittaa tilausta menemään samantien! Toi hame nimittäin on saatava ja tällä viikolla sen pitäisi kotiin saapuakin, toivotaan sitten, että se on kanssa sopiva! Takana olevasta vetskarista en nyt ollut mitenkään eniten innoissani, nimittäin mä en noista vetoketjujutuista oikein perusta, mutta toi oli muuten niin täydellinen, että ei yksi vetskari mua häiritse!


Rakkaushameen lisäksi tilaukseen lähti pari ihan perus valkoista toppia, pidempi ja lyhkäsempi malli.


Ja sitten vielä lopuksi pakko myöntää, että illalla kun olin tilauksen saanut laitettua menemään niin en saanut millään unta kun pyörin sängyssä vaan vimmatusti ja mietiskelin kaikkia asuyhdistelmiä tuon hameen kanssa :D

Tunnisteet: ,

34 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania vaatteita, niin raikkaita! Multa löytyy tuo sama sinivalkoraidallinen Hennesin kesämekko. Sitä ei oo vaan tullut käytettyä. Miten sä yhdistät sen? Käytätkö esim. legginsejä sen kanssa? Millaisia kenkiä?

2. maaliskuuta 2009 klo 12.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

On se kiva, etten ole ainut joka ei saa iltaisin joskus nukuttua, kun miettii vaatteita liikaa.. :)

2. maaliskuuta 2009 klo 12.29  
Blogger Mrs. V kirjoitti...

Todella kaunista!
Mullekin tuli himo raitahameeseen!:D
Oon aina rakastanut pukeutua kesäisin sinivalkoraidallisiin asuyhdistelmiin. Sekun huokuu raikasta merihenkisyyttä. Tuommoinen hame olisi kyllä ihana kesäksi....

2. maaliskuuta 2009 klo 12.39  
Blogger lintu kirjoitti...

vilma: oon yhdistänyt ton mekon ihan vaan mustien leggareiden kanssa ja sitten muuten simppelin kokonaisuuden kaveriksi oon laittanut jotain koruja, useimmiten helmikorvikset ja -rannekoru, mutta välillä myös kultakoruja. kenkinä oon käyttänyt jotain söpöjä balleriinoja, yleensä ihan mustia. tai sitten kesäkuumalla oon läpsytellyt ihan vaa flip floppien kanssa.

Anonyymi: hih et ole :D

Mrs. V: haha :D jep, mäkin rakastan sitä merihenkistä fiilistä, joka sinivalkoraidoista huokuu! tuo hame tulee olemaan kyllä ehdottomasti yksi kesän kulututetuimmista vaatekappaleista :D

2. maaliskuuta 2009 klo 13.27  
Blogger Linda kirjoitti...

tosi söpöjä vaatteita! tulee sellanen olo et kevät on jo ihan nurkan takana :D en muuten tiennytkään et gt myy vaatteita myös netissä :D

2. maaliskuuta 2009 klo 13.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana ihana hame!!!<3
minkä kokoisena tilasit? upea kyllä on! mulla on jo tuontyylinen niin en voi tilata, ellei sitten kaksi... ;) hihi

2. maaliskuuta 2009 klo 14.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://img16.imageshack.us/my.php?image=intouch.jpg

http://img4.imageshack.us/my.php?image=lcbe1838ebcd94a50a0a862.jpg

2. maaliskuuta 2009 klo 14.54  
Blogger Johanna kirjoitti...

Ihania söpövaatteita!! Ja ton raitahameen haluan minäkin!! Ja noi biksut. Apua :)

2. maaliskuuta 2009 klo 15.36  
Blogger saara kirjoitti...

Hah, ihan tuttua tuo ettei saa illalla unta kun miettii vaatteita. Pari iltaa sitten mulle tuli lateksilegginsi-kuume ja piti käydä netissä varmistamassa että niitä saa vielä sieltä tilattua :--D

Ihana raitahame, sopii varmaan sulle tosi hyvin ! :>

2. maaliskuuta 2009 klo 15.45  
Blogger Jenni Ukkonen kirjoitti...

Ihania! Tuli ihan itsekkin kuume alkaa hankkia merellisiä, sinivalkoraitaisin vaatteita kesäksi kaappiin :> Ja vaaau tuo raitahame<3

2. maaliskuuta 2009 klo 15.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noi molemmat tunikat on ihan täydellisii! Mulle voi lahjottaa..
Ja mäki aina pyörin sängyssä, kun mietin kaikkii kivoja asuja :)

2. maaliskuuta 2009 klo 15.55  
Blogger Aline kirjoitti...

Raidat ovat kyllä oikein puettuina varma ja tyylikäs valinta. D&G:n s/s -09 mallistossa on käytetty runsaasti raitaa merimieshengessä ja oikein hyvältä näyttää! Päämallisto Dolce&Gabbanan pyjamavirityksistä samaa ei voi sanoa...

2. maaliskuuta 2009 klo 16.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mistä löydät aina noita Laurenin kuvia? Onko noi uusiakin? :)

2. maaliskuuta 2009 klo 17.07  
Blogger lintu kirjoitti...

Linda: hihi niin tuleekin :) jep onhan gt jo niitä jonkin aikaa myynyt netissäkin, ite tilasin nyt ekaa kertaa!

Anonyymi: tilasin S koossa eli täytyy toivoa, että saan takapuoleni tungettua sinne sisään :D mutta ainakin kokotaulukon mukaan pitäs olla sopiva, eli toivotaan että on hyvä :)

Anonyymi: oi ihania kuvia :)

Johanna: hih (: apua sanoin mäkin kun näin ton raitahameen :D en olis nimittäis osannut haaveillakkaan, että juuri sellanen vaatekappale mistä oon unelmoinut tulisi juuri ginaan myyntiin!

neiti y: jep mulla on aina välillä univaikeuksia noista syistä :D ja toivotaan tosiaan, että sopii mulle kivasti tuo hamonen :)

Jenni!: hih no ei sitten muuta kun hankkimaan :)

Anonyymi: en taida lahjoittaa kun muuten alkaisin varmaan itkeä :D

Aline: oonkin joo katellut sitä D&G:n merihenkistä mallistoa ihan ihallen ja koneellakin on kuvia tallennettuna! mun piti jopa tehdä postaus niistä, mutta sitten se jotenkin jäi :/

nanna: ööp no mm. täältä http://lauren-conrad.net/coppermine/index.php ja sitten välillä niitä vaan tulee vastaan milloin missäkin :)

2. maaliskuuta 2009 klo 17.29  
Blogger Madde kirjoitti...

Vitsit miten söpöjä juttuja! :) TULE JO KESÄ!!!!! Rakastan myös kaikkea raidalista <3

2. maaliskuuta 2009 klo 17.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi, söpö hame! Outoa nähdä lauren radalla ilman yhtään hills tyttöä! Mistäs löysit tuon kuvan? =)

2. maaliskuuta 2009 klo 19.55  
Blogger lintu kirjoitti...

J: no niinpä kesä sais tulla kyllä ja vähän äkkiä! :D

Meme: itseasiassa en yhtään muista mistä oon tuon kuvan napannut, mutta saattaa olla että se olis täältä: http://lauren-conrad.net/

2. maaliskuuta 2009 klo 20.52  
Blogger noraa kirjoitti...

oo vaikuttaa kivoilta noi raidat! tilaatkos ginasta ihan luottokortilla vai millä? :-D Pystyyköhän sillä electronilla tilaa tuolta nettiputiikista, tiedätkö? :>

2. maaliskuuta 2009 klo 21.05  
Blogger Reetta kirjoitti...

Sulla on aika hyvin kesävaatteita jo valmiina varsinkin sun lempparikuosilla :) Tosi kivannäköisiä vaatteita ja tuollaiset sopii sulle hyvin joten uskon että Ginan raitahame on upean näköinen päälläsi :)

Et ole ainut joka joskus illan pimetessä ennen nukahtamista mietiskelee kaikkia vaatekokonaisuuksia uusien vaatteiden kanssa. Se on ihan normaalia :D

2. maaliskuuta 2009 klo 21.12  
Blogger Noora kirjoitti...

Tosi ihanat noi 2 mekkoa!! raidat on muutenkin lähellä <3 :)

2. maaliskuuta 2009 klo 21.40  
Blogger lintu kirjoitti...

noraa: ihan visa electronilla tilailin eli siis pystyyhän sillä! :)

Ellie: hihi kiitti :) noita on kyllä vähän kerääntynyt, mutta ainakin oon valmiina kesään :D

Noora: oon itekin ihan in love :)

2. maaliskuuta 2009 klo 21.51  
Blogger Anni kirjoitti...

Ihan oikeasti ihania vaatteita, mutta mulla olisi yksi kysymys!


Saako Picasalla tollasia varjostusreunoja muuten kuin jos laittaa yhden kuvan kollaasiin ja sitten rajaa sen kollaasin? Saako ne suoraan kuviin jotenkin?

2. maaliskuuta 2009 klo 21.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun vaatteista voi huomata, että oon keen on paljeteista yhtä paljon kun sä sini-valko-raidallissesta. :---D Raitahame+harmaa toppi+Lauren vaikutti tosi kivalta asukokonaisuudelta, tosin viimestä ei taida kovin monesta kaupasta löytä.

2. maaliskuuta 2009 klo 21.56  
Blogger Bellagio kirjoitti...

Mäkin silmäilin tota hametta Ginassa, tosi ihanan näkönen! Kuitenkin kesä tuntuu niin äärimmäisen kaukaselta, etten sitä edes sovittanut... Ehkä ens kerralla! :D

2. maaliskuuta 2009 klo 22.24  
Blogger lintu kirjoitti...

Anni: munmielestä niitä varjoreunoja ei muulla lailla saa kun tuollalailla kun selitit. mutta en oo tietenkään ihan varma, en vaan ainakaan itse osaa niitä suoraan yhteen kuvaan laittaa :)

mau: hih, no jokaisella oma fiksaatiomme :) jajoo tota laurenia tuskin kaupasta löytyy :D

Bellagio: nojoo onhan se kesä vielä aika kaukana, mutta jotenkin oon jo ihan täysillä päässyt fiilikseen :D odota vaan huomista postausta niin näät :D

2. maaliskuuta 2009 klo 22.36  
Blogger Tiina kirjoitti...

Itsekin huomasin viime kesänä, että päälle eksyi joka päivä raitaa, raitaa ja raitaa. Kohta on kevät ja todennäköisesti syökksykierre jatkuu. Onneksi on uusi merimiesmekko kaapissa odottamassa. =D

2. maaliskuuta 2009 klo 22.54  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Kieltämättä tuo väriyhdistelmä kyllä sopii sinulle, joten miksi ei noin paljon :D

3. maaliskuuta 2009 klo 10.22  
Blogger sofi kirjoitti...

Itselläkin raitahimo, tuo H&M:N raitaneule <3

3. maaliskuuta 2009 klo 10.50  
Blogger Siru kirjoitti...

Ihana tuo body!

juliet xxx

3. maaliskuuta 2009 klo 12.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oih! täällä ilmoittautuu yks joka myöskin on myynyt sielunsa sinivalkoraidalle!

ja haha, olipas vänkää törmätä bloggaajaan jolla on samat suunnitelmat kuin mullakin - kauppikseen pänttäämistä :> haetko ihan HSE:lle ykkösvaihtoehtona?

3. maaliskuuta 2009 klo 12.38  
Blogger lintu kirjoitti...

Tiina: hih, no antaa jatkua vaan! :D

kullanmuru: no kiitos :)

sofi: kenelläpä ei ;)

Juliet: :)

Heta: hihii (: jep haen HSE:lle ykkösenä ja sitten turkuun ja vaasaan seuraavina vaihtiksina! tsemppiä sulle lukemisiin :)

3. maaliskuuta 2009 klo 15.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hehe, mullakin kakkosena turku! Tsemppiä sulle kanssa kovasti! :)

3. maaliskuuta 2009 klo 17.35  
Blogger lintu kirjoitti...

Heta: kiitti :)

3. maaliskuuta 2009 klo 21.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi tosi kauniita vaatteita :)
Löysin KappAhlin sivuilta tällaisen laukun, joka mielestäni sopisi todella hyvin tyyliisi ja muutenkin kesään:
http://www.kappahl.com/ProductImages/KAW_589820_F_1.jpg

4. maaliskuuta 2009 klo 11.14  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu