Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

forever21

tiistai 31. maaliskuuta 2009

forever21

Jeejejee! Mistä tietää, että on synttärit tulossa? No siitä, että tilasin sieltä Forever 21:ltä näitä kaikkia kivoja juttuja! Hannae oli hirmu kiltti ja suostui tilaamaan yhdessä kanssani ja tämähän sopi minulle, sillä itse en tuolta ennen ollutkaan ostellut ja on ihan hyödyllistä olla joku kokeneempi tukena :)

Tällaista ihanaa tulee siis kotiin jonkunajan kuluttua:



Tunikat ovat yksiä mun lempparivaatekappaileitani ja niistä on vähäsen puutetta, joten kaksi söpöä sellaista tilasin kesää odottelemaan! Toivotaan vain, että noissa pituus riittäisi legginssien kanssa käytettäväksi. Vaikka sopisivathan nuo molemmat myös täydellisesti pelkästään niille tuleville ruskeaakin ruskettuneimmille kesäsäärille ;)

Viimeaikoina olen täysin hurahtanut hippipantoihin ja niitä onkin kerääntynyt valikoimiin jo aika kasat. Tuon söötin pinkin ja perus mustan tarvitsin kuitenkin vielä kokoelmiin :) J:n innoittamana mun oli myös aivan pakko tilata tuo paksu pääpanta, mustana tosin.

Sitten koruja, joita tulee vähän harvemmin mun ostettuakin. Oli jo aikakin saada valikoimiin vähän uusia tuulia siis :) Simpukkakaulakoru on mielestäni hirmuisen söpö, etenkin tykkään tosta köydenoloisesta narusta siinä, ja helmikorviksia käytän muutenkin jokapäivä niin olihan nuo vähän koristeiset sellaiset saatava!

Ja eihän tilausta voi tehdä ilman kenkiä vai mitä? Ruskeita kesäjalkoja pääsee koristamaan nuo ihanat pinkit rantasandaalit. Yleensä en pinkkiä kauheasti käytä, mutta noissa se näyttää juuri täydelliseltä! Toivotaan vaan, että koko mätchää nimittäin jouduin arpomaan 38:n ja 39:n välillä!

Ja sitten viimeiseksi vielä kauan metsästämäni pehmoilushortsit ja navyblue-ruskea vyö, josta olen myös salaisesti kai haaveillutkin :)


Hih, en malta odottaa, että saan kaiken jo kotiin! Ja se kesäkin saisi sitten tulla nopsasti, että pääsee kaikkea ihanaa käyttämään :)

Tunnisteet:

28 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania juttuja! Minkä suuruiset postimaksut tuli?

31. maaliskuuta 2009 klo 21.53  
Blogger Reetta kirjoitti...

Oi ihania juttuja kaikki! Toivottavasti sopivat hyvin päälle :)

31. maaliskuuta 2009 klo 21.53  
Blogger inni kirjoitti...

Alan taas jatkaa elämääni, kun postauksia on alkanut tulemaan ;p Jokos sulla on siis uusi kone?

31. maaliskuuta 2009 klo 22.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

wow toi simpukkakoru on NIIN stellafeikki ettei oo koskaan pahempaa nähty mut haluun sen kans, ihana.....

31. maaliskuuta 2009 klo 22.36  
Blogger Jenni Ukkonen kirjoitti...

Voooi mitä ihania juttuja tilasit :> Paksu pääpanta näyttää kyllä kivalta, sopii varmasti sulle paremmin kuin hyvin!

31. maaliskuuta 2009 klo 22.39  
Blogger Paubella kirjoitti...

U're back!:) Ihana tuo musta röyhelötunika ja nuo korvakorut!! Itse olen kanssa kuolannut Forever21:ltä kaikkea kivaa,mutten ole vaan uskaltautunut tilailemaan..

1. huhtikuuta 2009 klo 0.08  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: En oo ihan selvillä niistä, kun en tosiaan itse tehnyt tilausta ja niistä tullimaksuista ei vielä tiedä..

Ellie: Jee, toivotaan tosiaan :)

janmau: Pikkuhiljaa pikkuhiljaa, vielä ei ole sitä omaa konetta eli päivän asuja sun muita ei tule kun kamerasta en saa kuvia tähän :/ Jotain noita kollaaseja kuitenkin onnistun tällä koneella, millä nyt olen niin väsäämään :) Oma kone tulee pian!

Anonyymi: Jep mulla tuli kanssa se mieleen, mutta toi oli niin suloinen niin oli saatava!

Jenni!: Oivoi kunpa vaan saapuis kotiin nuo ja kesä niin pääsisi kunnolla käyttämään :)

Paubella: Joo melkeen olen, en ihan kokonaan kuitenkaan vielä kun tosiaan sitä omaa konetta ei vielä ole :(

1. huhtikuuta 2009 klo 9.24  
Blogger Tuulia kirjoitti...

Noi hippipannat ja tunikat on ihania :) Olen yrittänyt pysyä kaukana forever 21 ja Asoksesta, nimittäin tiedän tilaavani jotain jos eksyn edes seikkailemaan heidän sivuilleen :)

1. huhtikuuta 2009 klo 10.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olin ihan et wow, mitkä aurinkolasit, mutta et tainnutkaan sitten tilata niitä. ;D

1. huhtikuuta 2009 klo 13.33  
Blogger lintu kirjoitti...

winda: Hih :) Munkin täytyis koittaa yrittää pysyä erossa kaikista nettikaupoista, mutta aina sitä vaan tuleekuitenkin klikkailtua sinne ja sitten se ostoskori alkaakin jo tursuta :D

kaba: No arvaa vaan ihastuinko noihin itekin, mutta en sitten löytänyt noita kun väärän värisinä sieltä niin en tilannut :(

1. huhtikuuta 2009 klo 13.59  
Anonymous iidahei kirjoitti...

Ihania jutskia, ja ovat muuten ihan sun näkösiä. (:

1. huhtikuuta 2009 klo 14.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kun pakettisi on tullut, olisi mukava jos kertoisit vähän miten paljon tuli postimaksuista ja muista? :)

1. huhtikuuta 2009 klo 14.57  
Blogger linda m. kirjoitti...

valkonen tunika on nätti :) kauanko noissa on about toimitus aika? :o

1. huhtikuuta 2009 klo 15.22  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Kivoja ostoksia teit forveriin, ootellaan että ne saapuu :D

1. huhtikuuta 2009 klo 15.29  
Blogger Leoona kirjoitti...

Voi ei! Nyt mua himottaa toi toppi ja noi pannat ja shortsit ja ja ja :((( Kaikkee ihanaa tilasit :)

1. huhtikuuta 2009 klo 15.35  
Blogger Unknown kirjoitti...

Juu houkuttaa nyt kyllä vaan enemmän tilata tuolta foreveriltä!
Mutta ne tullimaksut:/

1. huhtikuuta 2009 klo 16.13  
Blogger Sandra kirjoitti...

äääeäeäeäe! tää tyttö on kateellinen! Paljonko noista tuli postimaksuu ja veroo yhteensä? Mä olin kerran tilaamassa forever21;stä, mut sit niistä postimaksuista olis tullu enemmän ku koko tilauksesta niin päätin sit soppailla ne rahat suomessa :P

1. huhtikuuta 2009 klo 16.54  
Blogger lintu kirjoitti...

iidahei: Hih niinkai ne ovat :)

Anonyymi: Jep kertoilen sitten tarkemmin!

lubov: Vissiinkin jotain viikko - vähän yli paikkeilla.

kullanmuru: Jep ootellaan innolla :D

Leoona: Hihii no uskon kyllä kun muakin himotti ja oli pakko siksi tilailla :)

Lilya: Nojoo ne on kyllä ihan pyllystä!! :(

Sandra: Siiskun mä en oo ihan varma itsekkään :D En siis tilannut itse, mutta palailen näissä asioissa sitten tilauksen tultua kun tarkemmin tiedän :)

1. huhtikuuta 2009 klo 17.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heii ootko tehny postausta sun hajuvesistä? (: Olis kiva!

1. huhtikuuta 2009 klo 17.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania noi tunikat!

1. huhtikuuta 2009 klo 20.30  
Blogger Milka kirjoitti...

Ihan mahtavia juttuja oot tilannu, varsinkin noi tunikat <3 lovelove. Kiitti kun lisäsit mun vaateostovimmaa ;)

1. huhtikuuta 2009 klo 21.05  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Hhm en oo tainnut vielä tehdä! Voisin toteuttaa jossain vaiheessa :)

Anonyymi: Hih mäkin tykkään :)

Lizzie: Haha, oleppas hyvä vain :D

1. huhtikuuta 2009 klo 22.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihania ihania : >
oot sä mun mielestä tehny joskus hajuvesi postauksen, esittelit ne jne :p

1. huhtikuuta 2009 klo 22.39  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: Niinjoo olihan niitä siinä yhdessä postauksessa pari esittelynä, mutta siitä puuttui vielä aika paljon kun siinä esiteltiin tosiaan vaan ne pari :)

2. huhtikuuta 2009 klo 8.13  
Anonymous Maiju kirjoitti...

Jenkeissä käydessäni kokeilin tuota valkoista tunikaa ja muistaakseni menee kyllä legginsien kanssa. :) oli kiva, mutta jotenkin aika painavan oloinen, olisko ollu monia kerroksia tai jotain..
Mutta ihania kamoja oot tilannut! :)

4. huhtikuuta 2009 klo 18.03  
Blogger lintu kirjoitti...

Maiju: No se ois kyllä hirmu hyvä jos menisi :) Ja ei haittaa vaikka olisikin painava, kyllä mä kestän :D

4. huhtikuuta 2009 klo 23.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aaa mitkä korvikset. mäkin tahon. sitten ku saat ton paketin niin ota kuva missä sulla on noi korvikset:D

11. huhtikuuta 2009 klo 19.35  
Blogger Laura kirjoitti...

Muistatko paljon ne tullimaksut tai yleensäkin koko paketin postitus tuli maksamaan? :)

5. tammikuuta 2010 klo 13.31  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu