Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

stockholm shopping

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

stockholm shopping

Noniin tässäpä tätä sitten tulee, nimittäin tätä kysyttyä Tukholman shoppailuopasta!

Jo ennen matkaa otin selvää, mistä niitä haluamani putiikkeja ja puoteja oikein löytyy. Tutkailin googlemappia ja katsoin, missä kyseiset shopit suunnilleen sijaitsevat ja suunnittelin shoppailureitin. Kannattaa tehdä tämä ennen matkaanlähtöä, nimittäin tää kyllä nopeutti mun etsintöjäni suuresti!

Ensimmäisen laivayön jälkeen saavuttiin Viking Linen kyydillä Södermalmille. Ennen laivasta ulosastumista nappasin infopisteestä mukaani Tukholman kartan, jota ilman en olisi löytänyt kyllä metrinkään päähän satamasta :D Nojoo, kartta apunani lähdin sitten suunnistamaan Götgatanille, josta löytyi iso kasa kivoja kauppoja. Götgatanille oli superhelppo kävellä, reitti oli yksinkertainen, vaikka mikään superkartanlukija en olekkaan.

Götgatanin antia:

Monki


Jo kauan ennen matkaa intoilin Monkista hulluna ja odotin kaupalta paljon. Positiivista oli se, että sieltä löytyi juuriki niitä juttuja, mitä nettisivuillakin oli näytillä. Muutenkin kauppa oli jotenkin söpö, ihanan erilainen ja persoonallinen. Noh, ulkonäkö voi pettää, nimittäin täältä lähdin vain pieni pussukka kädessäni ja sekin sisälsi vaan jotain ihan peruskamaa. Sitäpaitsi sovituskopitkin olivat jotenkin outoja; verhossa oli reikiä ja sovituskopin sisällä oli pilkkopimeää. Yritä nyt siinä sitten valkkailla, että mitä ostaa, kun musta toppi ei eroa piirun vertaa valkoisesta t-paidasta :D Muttajoo, ehkä siellä ei sitten vaan ollut muntyylisiä vaatteita tai sitten kaikki mun tyyliseni olivat loppu, mutta tämä kauppa ei kyllä liikoja säväyttänyt.


Weekday


Tätäkin putiikkia olin intoillut etukäteen ja etenkin odotin innolla niitä raitapaitoja, joista joku täällä mulle vinkkasi! Ihan kiva kauppahan tuo oli joo, vaikka mitään en sieltä loppujenlopuksi ostanutkaan. Miten tässä nyt näin kävi? No jaa a, ehkä järjetön ryysis vaikutti asiaan tai sitten TÄÄLLÄKÄÄN ei vaan ollut mun tyylisiäni luomuksia. Harmijuttu, olin odottanut tältäkin kaupalta isoa kauppakassia kotiin kannettavaksi.


Bik Bok


Bik Bok jatkaa listaa kaupoista, joita ei meiltä kotisuomesta löydy ja joista olin hyvin innoissani. Tämäkin tuotti pettymyksen, eikä sieltäkään lähtenyt mitään mukaan. Tämä menee jo ihan kummalliseksi, tällainen shoppailuhirmu ei muka löydä mitään mistään, naurettavaa! Bik Bokin vierailun vaiheessa olin kierrellyt kauppoja ehkä vasta tunnin verran ja epätoivo alkoi jo iskeä. Noh, kaupasta löytyi kuitenkin muita suomalaisia intoilemasta jostain edullisista takeista ja muista jutuista, joten löytyy sieltä varmasti kivoja juttuja, ei vaan mulle :(


American Apparel

Not for me either. Täältäkään ei lähtenyt ei sitten mitään mukaan. Herkullisia värejä putiikissa kyllä riitti, kirkkaita pinkkejä ja liiloja hyllyltä toiselle. Myyjätkin olivat hauskasti pukeutuneita. Paljon ihan peruskamaa, toppeja ja vastaavaa. Muttajoo, harmi etten löytänyt täältäkään mitään..

Noiden lisäksi Götgatanilta löytyi myös mm. tutut ja turvalliset GT, H&M ja Vila. Ja noistahan kiikutin tietysti tursuavat kassit mukanani. Tyypillistä, kun kerta ollaan Tukholmassa niin tietystihän sitä täytyy shoppailla kaupoissa, jotka löytyvät Suomestakin!


Götgatanin putiikit koluttuani kaivoin taas kartan esille ja aloin harhailla kohti vanhaa kaupunkia. En uskaltanut mennä tunnelbanalla kun en ollut varma suunnasta ja muusta, joten ajattelin, että selviä helpommin kävelemällä. Suunnaksi siis Drottninggatan ja eikun menoksi. Ensin reitti tuntui selvältä, sitten taas ei, mutta lopuksi löysin yllättävän helposti perille, vaikka sainkin huvittuneita katseita karttani kanssa pyöriessäni :D Eli Götgatanilta Gamla Stanin läpi ja sitten pari katua sinne ja tänne (kannattaa seurata karttaa tarkkana) ja lopulta perillä Drottningatanin alkupäässä.

Drottningatanilla löytyi suureksi osaksi samoja kauppoja kuin Götgataniltakin, ainakin Henkkamaukkoja oli joka välissä! Noitten lisäksi, joissa jos kerran olin käynyt, löytyi Drottningatanilta mm. seuraavat:

Top Shop


TopShoppi löytyis siis Souk-nimisen trendikauppakeskuksen sisältä, yläkerrasta. Se oli juurikin niiin sekainen ja sekava, kuin mua oli varoiteltukin. Meni ihan pää pyörälle ja tuntui, ettei oikein tiedä, että mistä sitä aloittaisi. Sovituskoppiin nappasin mukaan yhden aivan ihastuttavan jo nettikaupassakin kuolaamani beigen neuletakkijutun. Pohdin sovituskopissa tovin, että ottaako vai eikö ottaa, mutta lopulta päädyin siihen tulokseen, että se ihanuus ei pääse kanssani kotiin. Laatu ei jotenkin vakuuttanut ja muutenkin se istui oudosti, hintakaan ei liian halpa tosiaan ollut. Jos se olis ollut hippasen verran edullisempi niin olisin ottanut, vaikka ei ihan täydellinen ollutkaan! Muttasiis, ihan kivaltahan se TopShop vaikutti, mutta se sekasorto kyllä sekoitti päätä ja häiritsi mun herkkää shoppailusilmääni :D

Soukista löytyi TopShopin lisäksi myös mm. Beyond Retro, Monki, Friis & co Oasis (vaimikälie) ja ihania kenkäputiikkeja. Alesta löysin täydellisennäköiset over-the-knee bootsit, jotka eivät kuitenkaan jaloissa näyttäneet niin täydellisiltä, höh!

Drottningatanilta löytyi noitten lisäksi myös tuttuja ja turvallisia kauppojakin kuten JC ja Vero Moda. Lähistöltä löytyi myös Mango ja ties mitä putiikkeja, joissa en valitettavasti kerennyt käymään ollenkaan. Nimittäin Drottningatanilla pyöriessäni kello tikitti liian lujaa ja tajusin, että pitää pitää kiirettä, että kerkeän vielä käydä yhdessä haluamassani kaupassa ennen laivallelähtöä.

Suunta siis kohti Biblioteksgatania, josta löytyi:


Urban Outfitters

Heti ovelta nappasin mukaani söpösen mustan pitsitopin ja sisältä löytyi myös paljon söpönnäköisiä vaatteita, joita olisi tehnyt mieli testailla. Kiire oli kuitenkin jo tässävaiheessa niin hurja, eikä sovituskoppeja näkynyt mailla eikä halmeilla, joten jouduin jättämään kaikki ihanuudet henkareihin ja laittamaan uggia toisen eteen, että ehtisin takaisin laivaan. Muttasiis, ensi kerralla uhraan enemmän aikaani tähän putiikkiin, koska luulen, että sieltä olisi lähtenyt mukaan aika isokin kassi tavaraa!

Joten summasummarum:
PALJON ihania kauppoja ja paljon myös niitä, joita ei Suomesta löydy. Helppo suunnistettavuus ja löysin kaikkiin haluamiini paikkoihin ihan oikeastikin helpolla. Harmi vain, että tuo päivän shoppailuaika ei riitä mihinkään! Olisin tarvinnut ainakin kaksi päivää, jos sekään olisi riittänyt. Käymättä jäivät kaikki isommat kauppakeskukset kuten NK, Åhlens, PUB.. Ja vaikka shoppailusato ei ollut läheskään edes tyydyttävä, niin rakastan Tukholmaa silti ja haluan nopeasti uudelleen! Täytyy toivoa, että sitten seuraavalla kerralla putiikeissa olisi enemmän munnäköinen tarjonta ja kamaa lähtisi mukaan tonneittain!

Elisiis ensi kertaa odotellessa ;) Ja ostokset esittelen sitten myöhemmin!

EDIT: Ups tosiaan se Cubus pääsi unohtumaan tässä rytäkässä! Eli sehän löytyi tosiaankin myös sieltä Drottninggatanilta, aika alkupäästä muistaakseni. Cubuksesta ei löytynyt oikeastaan mitään sen kummempaa, aika perusvaatteita mun mielestäni. Mikään ei säväyttänyt, joten mitään ei myöskään lähtenyt kotiin.

Tunnisteet:

19 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kiitos tästä ihanasta neuvopostauksesta juuri oikeaan aikaan! Itse pääsen Tukholmaan kahden viikon päästä, joten neuvot ovat todella tarpeen. Ihmettelin vain sitä Cubusta, jota olit myös hehkuttanut, että eikö löytynytkään?

4. tammikuuta 2009 klo 15.53  
Blogger emmi / NO FASHION VICTIMS kirjoitti...

Voi harmi, ettei shoppailusaldo ollutkaan sitten kovinkaan korkealla :< Mä oisin tyhjentänyt Monkin ja Topshopin :--D

4. tammikuuta 2009 klo 15.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitti ihanasta postauksesta! Oli kiva lukea tätä kun ite olin nyt viikonloppuna tukholmassa (: ihan sama juttu mulla, monista kaupoista oli intoillut etukäteen, mutta mitään niistä en loppujen lopuksi ostanut :/ harmitti kyllä vähäsen.. yhdyn tohon että Topshop oli ihan liian sekava. Tuntu alkuksi, että siellä ois ollu vaikka mitä kivaa, mutta ku vähän aikaa siellä pyöri ni ei sieltä löytäny oikeen mitään.

4. tammikuuta 2009 klo 16.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Musta tuntuu että juuri parhaillaan pyörivät alet vaikuttivat paljon siihen että tarjonta tuntui ``huonolta``. Itsekin olen ollut Tukholmassa juuri tähän aikaan enkä löytänyt mitään koska jäljellä oli vain ale-rääsyjä(parhaat olivat menneet) ja muut vaatteet vanhoja! Joten kannattaa mennä silloin kun uudet vaatteet ovat saapuneet, silloin esim. Monki on aivan huippu ja Weekday!:))

4. tammikuuta 2009 klo 16.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kenen kanssa olit reisussa? :D

4. tammikuuta 2009 klo 16.42  
Blogger Anni kirjoitti...

Oj, kiitos tästä :D sitten ensi kertaa varten. Harmi vaan kun en viimeksi meinannut löytää erityisen kiinnostavia kauppoja

4. tammikuuta 2009 klo 16.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, kun nyt löytyy Tukholman shoppailuopas täältä tulevia Tukholmareissuja varten! Kiitos siitä:)

Harmi, ettei shoppailusi menneet ihan toiveiden mukaan..:/

4. tammikuuta 2009 klo 16.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa tutulta, itsekin oletin löytäväni Weekdaysta ja Monkista ties mitä ja toisin kävi.. Plus ne Monkin sovituskopit on tosissaan aika kamalat! Ja Urban Outiftters on suurta rakkautta ja sinne täytyy munkin ens kerralla varata aikaa kunnolla toisin kuin viime vierailulla. :)

4. tammikuuta 2009 klo 17.58  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: eipä mitään :) toivotaan sulle parempaa shoppailuonnea kun mulla oli! jajoo cubus pääsi unohtumaan, mutta lisäsin.

pnkd: jepp, typerää :( haha munkin suunnitelmana oli tyhjentää ne mutta pieleen meni!

Anonyymi: oleppas hyvä =) noh, en sentään ollut siis ainoa, jolla oli huonoa onnea tukholman kanssa!

Anonyymi: jepp luulen kanssa, että tolla alehässäkällä oli vaikutusta ja tosiaan vaan "jämät" jäljellä :/ ens kerralla sitten ei aleaikaan matkalle!

Anonyymi: ihan perheen kanssa vaan, mutta yksin tuolla ruotsissa suunnistin

Anni: mullakin oli viimeeksi niin etten oikein löytänyt mitään niin kiintoisia kauppoja, mutta nytkun olin etukäteen noita tsekkaillut niin johan löyty :)

Cocos: ole hyvä vain (: jajoo harmivaan kun ei shoppailusaldo ollut niin hyvä kuin olisin tahtonut!

Miia: jep urban outfitters vaikutti kyllä lupaavalta, harmi kun aika loppu ihan kesken!

4. tammikuuta 2009 klo 18.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mä kävin tukholmassa viime kesänä ja petyin! kauan odotetuista kaupoista ei löytynyt mitään yms :( silloinkin tosin ole ale, ehkä se vaikutti asiaan?

4. tammikuuta 2009 klo 20.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos postauksesta! Ensikertaa varten tosiaan :D

4. tammikuuta 2009 klo 20.33  
Blogger Jenni Ukkonen kirjoitti...

Kiva postaus vaikken Tukholmaan taida lähiaikoina olla menossa :/ Se on muuten niin tyypillistä että aina löytää juttuja vain niistä kaupoista joita Suomessakin on :d

4. tammikuuta 2009 klo 21.24  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

HArmi ettei noista muutamista kaupoista löytynyt mitään. Olen kuullut niistä vain positiivista ja suunnitellut shoppailureissuani sinne! :D

4. tammikuuta 2009 klo 22.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi että mua ottaa päähän kun sä joka ikinen kerta kirjoitat kaikki nää "muttasiis" "elisiis" yms sanat yhteen! aina!

4. tammikuuta 2009 klo 23.02  
Blogger sofi kirjoitti...

Kiitos tästä, pitää tulostaa ensi Tukholman reissulle :)

4. tammikuuta 2009 klo 23.08  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: jep uskoisin, että nuo alet saattoi ehkä vaikuttaa asiaan, koska ite oon ainakin kuullut hirmu hyvää palautetta noista kaupoista ja niiden valikoimista.. typerää vaan ettei itteä onnistanut :/

Anonyymi: oleppas hyvä vain (:

Jenni!: jepp tyypillistäpä juurikin :D ja kiitti!

kullanmuru: juup, harmipa harmi, mutta ehkä sitten ens kerralla onnistaa paremmin! itekin oon tosiaan vaan hyvää kuullut, että siksi vähän ihmettelinkin..

Anonyymi: noh, sehän on vaan tapa mikä mulla on ja miten kirjoitan, harmi jos ottaa päähän.

sofi: olkaatten hyvä! haha tulosta ihmeessä :D

4. tammikuuta 2009 klo 23.34  
Blogger fudge kirjoitti...

Toi ajan puute on niin tyhmä juttu, just jos on risteilyn kautta käymässä tukholmassa. Muutenhan aivan ihana kaupunki ja kaikki löytyy helposti! Hyvä kuinkin ettei shoppaussaldo jäänyt pyöreäksi nollaksi. On todella ärsyttävää lähteä reisuun ja sitten missään ei löydy niitä "oman näköisiä"-vaatteita!

5. tammikuuta 2009 klo 10.41  
Blogger Jenny Rintala kirjoitti...

Tässä nähdään karu totuus että pakko-shoppailulla ei saada mitään ostetuksi. Näin mulle ainakin aina käy että kun on tietty määrä aikaa ja on "pakkopakkohaluuhaluukaiken" niin ei sitä löydä mitään, pelkkä paniikki ja paha mieli jää käteen :D
Ihaninta oli kun kesällä olin viikon Tukholmassa, kerkisin käydä monissa kaupoissa monet kertaa, jäi miettimisaikaa ja sai ostettuakin jotain. :) Mutta hienot löydöt löysit "perus"kaupoista!! :)

5. tammikuuta 2009 klo 22.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mulle käy toi sama aina topshopin kanssa, käyny siel jotain 10 kertaa eikä koskaan oo vielä löytyny mitään kivaa, ollu just koot loppu tms ja onhan se tosi sekava..

bikbokista ja monkista tykkään kyllä ja kovasti, joka kerta tulee ostettuu hyllyt tyhjäks :)

7. tammikuuta 2009 klo 0.06  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu