Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

noniiin

torstai 22. tammikuuta 2009

noniiin

Noniin, kiitoksia kaikille kommenteista edelliseen postaukseen! Oli ihana kuulla tuollaista kannustusta ja rohkaisua, josta tosiaankin saan taas voimaa tähän hommaan! Olen kovasti yrittänyt tän bloggailun suhteen ottaa sellaisen asenteen, etten välitä hölmöistä kommenteista ja viis veisaan, mutta ei se aina sitten lopulta menekään niin helposti. Jokatapauksessa sen haluan sanoa, että vaikka tuossa äskön uhosinkin, että ostoksia en näytä, niin en mä kyllä ala mitään tosissani täällä muuttamaan joidenkin tyytymättömien lukijoiden takia, vaan jatkan ihan siihen malliin mihin aikaisemminkin! Enkä ole mihinkään katoamassa, missään nimessä.

Kiitos myös teille parille, jotka uskaltauduitte tuonne sitä kerrankin viisasta ja rakentavaa kritiikkiäkin antamaan! Tarkoitukseni edellisen postauksen kanssa ei ollut siis kerätä mitään ihailevia kommentteja, vaikka niitä mukava olikin lukea, vaan tarkoitus oli juurikin se, että ne keillä jotain ongelmia on niin voivat siitä sitten kerralla avautua ja senjälkeen jättää asian sikseen. Ja joo, siinä hennes postauksessa ei ollut kun tosiaan se yksi ja ainoa kommentti, mutta aiemmin on myös pari tullut asiaan liittyen. Ja mielestäni, vaikka niitä sitten olisikin ollut vaan se yksi, niin eikö se nyt jo itsessään riitä laukaisemaan inhotuksen jotain noinkin henkilökohtaista asiaa kohtaan. Raha-asiat on sellanen juttu, johon kenenkäään muun ei pitäisi puuttua ja jokainen hoitaa ne omalla tavallaan. En haluaisi edes koko asiasta tässä enää jauhaa, koska mua ei yksinkertaisesti kiinnosta edes selitellä rahankäyttöäni kun ei se kenenkään muun asia ole. Ja ei, en kiitä sua pelleä joka kommentoit jotain pelleä tuonne,pelle.

Ja vielä, tiedän pitäväni julkista blogia ja olen tietoinen siitä, etteivät kaikki kommentit tule aina olemaan mieleisiä ja valmis ottamaan vastaan kritiikkiä ja negatiivista palautetta. Asiallisten palautteiden tiimoilta pyrin tietysti parantamaan ja korjaamaan juttuja. Mutta sitten ne asiattomat, niihin yritän suhtautua niin, että mitä väliä ei kiinnosta mitä joku hölmö anonyymi ajattelee. Välillä kuitenkin käy niin, että nimenomaan mitta vaan tulee täyteen ja silloin on kai mulla myös oikeus OMASSA julkisessa blogissani myös ilmoittaa asioista, joista en pidä täällä keskusteltavan. Joten jos tämä rahakeskustelu jätettäisiin nyt jokaisen omaksi asiaksi ja tää olis nyt sitten tässä?

Kiitos vielä kaikille ihanille <3 Nyt päästään taas jatkamaan blogin pyöritystä entiseen malliin ja totisesti samaan suuntaan kuin aiemminkin! Ja en aio ruokkia lamaa ;)

10 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä päätös ettet lamaa lähde ruokkimaan, jonkunhan täytyy pitää tämä suomen talous pystyssä! =)
Olin tosi yllättynyt, kun luin ton edellisen postauksen, sillä en ollut ikinä kiinnittänyt huomiota siihen että sulle oltaisiin valiteltu. Ajattelin, että ihanaa kun kerrankin on sellainen blogi ja kirjoittaja, ettei kellään voi olla negatiivista sanottavaa. Toivottavasti tosiaan nyt jaksat jatkaa samalla innolla etteenpäin niin saadaan lukea yhtä mielenkiintosia postauksia jatkossakin!
Lintu on ihana <3

22. tammikuuta 2009 klo 14.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Harmi että sinäkin olet saanut kuulla rahankäytöstäsi, tuntuu että lähes jokainen bloggaaja on saman joutunut käymään läpi. Ja nimenomaan, se ei TODELLAKAAN kuulu kenellekään onko joku saanut rahansa töitä tekemällä,perintönä, äidiltä, isältä, veljeltä, siskolta, mieheltä, poikaystävältä, tyttöystävältä, mummilta tai kummin kaimalta. Se on jokaisen oma asia. Tietääkseni yleensä motiivi esitellä ostoksia on se, että halutaan "jakaa" ihanuudet muidenkin kanssa ja tarjota muille inspiraatiota, eikä se, että halutaan lällätellä että mullapas oli taas varaa ostaa näin kivoja juttuja.

Ihailtavan kypsästi suhtauduit tähän asiaan, jatka samaan malliin!

22. tammikuuta 2009 klo 16.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

olen just samaa mieltä kanssas, raha-asias ei muille kun sinulle kuulu ja siinä se! :) oot ihana <3

22. tammikuuta 2009 klo 16.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oikee asenne! Samaan malliin vaa jatkat tätä ihanaa blogia ! :)

22. tammikuuta 2009 klo 18.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

joo jatka samaan malliin musta on tosi kiva lukee sun uusista ostoksista ymsyms. :) tää on kuules yks mun lemppari blogeista <3

22. tammikuuta 2009 klo 18.06  
Blogger Milla kirjoitti...

Heip, linkitin sut mun uusimpaan postaukseen, jossa pohdin tulevaa kesänmatkaa. Jos asia häiritsee, ilmoita, niin poistan kohdan kokonaan :)

22. tammikuuta 2009 klo 18.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rrrrakastan Lintua ja Lintun blogia :)) Ihan ykkönen parin muun blogin ohella! <3

Ite just kans mietin et MITEN tästä tytöstä voi keksiä mitään negatiivista/valitettavaa, mut näköjään teki niin tai näin, AINA väärinpäin.. Urpot, pistää vaan nauraa :D

U rock girl!! üü

22. tammikuuta 2009 klo 19.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

keep up the good work, sister. hyvä blogi, ja ethän sä mitenkää sairaalloisesti ees kuluta. monet ihmiset ei tuu ees aattelleeks et itekkin shoppailee tosi paljo, mut sit ku joku (niinku sinä ja muut muotibloggaajat) alkaa julkisesti ns. listaan tai kertomaan niistä, niin lueteltuna se ostosmäärä kuulostaakin sit "ihan hirveeltä" :D vähän sama idea ku ruokapäiväkirjas, ei tajuukkaa miten paljo tulee napsittua ennenku alkaa kirjata ylös. mut älä huoli näistä kakkakommenteista, nauti elämästä ja ta det lugnt.

22. tammikuuta 2009 klo 20.33  
Blogger lintu kirjoitti...

Meme: mä pidän sen vaikka yksin jos se on siitä kiinni, haha! ja jaksan jatkaa ehdottomasti, vielä suuremmalla innolla nyt :) ite oot ihana!

Adele: kyllä vain, tarkoitus on nimenomaan jakaa nuo kivat jutut mitä on löytänyt eikä suinkaan prameilla tai muuta typerää!

Anonyymi: =)

Anonyymi: niin teen (:

tepii: kiittii =)

Milla: eipä häiritse :)

Sani: oivoi, kiitos pppaaalljooon <3

Anonyymi: niin teen (: ja toi on kyllä ihan totta, mitä tossa sanoit!

22. tammikuuta 2009 klo 21.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Go girl, älä ruoki lamaa, minäkään en. :D Ja kun kirjotin sulle aikasempaan postaukseen siitä vilan neuleesta ja kuinka se on eri pituinen, niin selvitin sen arvotuksen. :D Se mun neule on ihan samaa neulosta, ja melkein samanlainen, mutta ilman savupiippukaulusta ja tosiaan pidempi! Eipä tarvitse sitäkään enää pohtia. :D

22. tammikuuta 2009 klo 21.33  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu