Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

ähky!

lauantai 17. tammikuuta 2009

ähky!

Pääsin juuri kotiin iltariennoiltani, eli toisinsanoen siis kauhealta herkuttelumaratoonilta! Ohjelmassa oli siis ravintolailta ystäväporukan kanssa, oltiin tosin ihan vain Chicosissa, ei missään sen hienommassa. Rakastan nachoja, ranskankermaa ja salsaa, joten syömiseksi tilasin itselleni Nacho Platen, joka sisälti edellämainittujen lisäksi myöskin kanaa, pekonia, sipulia, cheddaria ja quacamolea. Ja nam, oli muuten älyttömän hyvää! Ja tottakaihan tällaisena herkkusuuna oli tilattava myöskin jälkkäriä, eli hedelmäsalaattia suklaamoussen kera. Eikä muuten ollut pahaa sekään, päinvastoin!

Syöpöttelyjen ja lörpöttelyjen jälkeen lähdettiin vielä kiertelemään vähän kauppoja, vaikka kello tosin läheni jo yhdeksää. Bongasin La Senzasta söpöjä alealkkareita, mutta en kuitenkaan ostanut (vielä!) mitään. Paitsi ruokakaupasta oli sitten vielä saatava mukaan pussillinen aakkosia JA pussillinen missä x:iä. Karkkilakko pitää kyllä, mutta yksi herkkupäivä viikossa on kai sallittua? Sitäpaitsi reippaana aloitin vihdoinkin sen kuntoilun keskiviikkona ja huomenna olisi tarkoitus suunnata kohti kuntosalia! Joten sallittakoon tuo mun lipsahdukseni siis.

Mutta puuh, nyt on maha niiin pullollaan, että taitaa ollakin ruokalevon aika ja muutenkin nukkumaanmenon aika, eli arrivederzi :)

Paitsi päivän asu vielä:

neuletunika Monki - toppi JC - wetlookit GT - vyö GT (tää on se Annalta ostettu siis, eikö ole soma)

Paitsi ainiiin vielä viistaita momentteja by Lintu:
Jes, olin innoissani, kun tänään oli vihdoinkin kunnon pakkaset ja talvitakki pääsi todella näyttämään kyntensä. Ja hyvin muuten näyttikin, ei tullut kylmä ollenkaan ja takki lämmitti täydellisesti, hyvä ostos siis! Mutta tosiaan, jalkojahan se takki ei kuitenkaan lämmittänyt. Niin siis niitä jalkoja, joita verhosi vain ohkaiset wetlookit. Viisas valinta noihin ilmoihin eikö vain? (etenkin kun kävelyä tuli varmaankin noin tunnin verran tuolla pakkasen keskellä) Jalat oli melkeinpä kirjaimellisesti jäässä ja tuntui, että leggarit olisi kohmettuneet sääriin kiinni. Ja kyllä, opin tästä sentään jotain enkä ole ensikerralla yhtä hölmö :D

Tunnisteet: ,

10 kommenttia:

Blogger Audrey kirjoitti...

Toi vyö <3 niin ihana

17. tammikuuta 2009 klo 10.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana asu<3

17. tammikuuta 2009 klo 12.00  
Blogger Jenny Rintala kirjoitti...

aivan ihana vyö :)

17. tammikuuta 2009 klo 13.32  
Blogger Lumo^ kirjoitti...

ihana vyö, asu ja tietty koko nainen :)

17. tammikuuta 2009 klo 13.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hassua, lueskelin äsken blogiasi ja poikaystävä katsoi vähän mitä teen ja huomasi sinun kuvasi. Te kuulemma tunnette toisenne :D:D

17. tammikuuta 2009 klo 13.45  
Blogger lintu kirjoitti...

Audrey: onhan se :)

Anonyymi: kiitti :)

Jenny: eikö vaan olekin!

Lumo^: hih thanks :)

Anonyymi: hih jaiks! kenestäköhän on kyse? :D

17. tammikuuta 2009 klo 13.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana asu ja toi vyö on aivan IHANA!<3<333Kuulostaa
herkulliselta toi Chicosin ateria ja jälkiruoka!Joo ja onhan karkkipäivät sallittuja...!

17. tammikuuta 2009 klo 14.24  
Blogger sofi kirjoitti...

Ihana vyö! :)

17. tammikuuta 2009 klo 17.11  
Blogger kunffupandat kirjoitti...

tosi kiva asu, varsinki toi rusetti on mielettömän söötti! =)

-kata

17. tammikuuta 2009 klo 19.48  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: kiitti :) jajoo herkullisa ne olikin, läääh :D

sofi: ah niiiin oon :)

kunffupandat: thaanks :)

17. tammikuuta 2009 klo 22.23  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu