Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

tiistai treenailua ja työjuttuja

tiistai 4. marraskuuta 2008

tiistai treenailua ja työjuttuja

Puuuh ja lääh! Pääsin juuri salilta kotiin ja on kyllä niiin loppuunkulutettu olo. En edes jaksanut treenata ihan täysillä vaan aloitin nyt sillälailla kevyesti, kun tämä nyt oli siis eka kerta vähään aikaan kun salille eksyn. Hyvä että jaksan edes kirjoittaa tätä postausta, kun tuntuu ettei jaksaisi edes käsiään liikuttaa :D

Mutta mutta, lupailin tänään kertoa vähäsen siitä kivasta työjutustani. Elikkäs siiis, näin joulun allahan pikkujoulut ovat ajankohtainen ja tärkeä firmojen tapahtuma. Sainpa siis tehtäväkseni järjestää sellaiset, fun! Kyseessä on Havaiji-teemaiset pikkujoulut ja mun tehtävänäni on siis yksinkertaisesti hoitaa koko homma kotiin :D Parin viikon ajan oon nyt luonnostellut kutsukortteja ja pakertanut niiden parissa. Täytyy siis huomauttaa, että oon surkea noitten kaikkien kuvankäsitteyohjelmien ja noitten kanssa eli tää oli mun ekoja kertoja ja homman hoito oli samalla harjoitusta mulle. Mitään mestariteoksia ei siis ole luvassa! Tänään sain siis vihdoinkin valmista jälkeä aikaan ja tässä suoraan työpöydältäni nyt näytillä kutsukortin lisäksi menun ja drinkkilistan luonnostelmia:

sorppa, piti vähän tuota kutsukorttia sensuroida ettei ihan kaikki informaatiot lentele ilmoille :)

Oon kyllä oikeastikin aika innoissani tän pikkujoulujutun järkkäämisestä! Kiva saada joku ihan ikioma vastuullinen projekti hoidettavakseen. Täytyy vaan nyt terävöittää mun luovuuttani, jotta saan suunniteltua ja toteutettua hienot koristelut ja kaikenmaailman muut tilpehöörit juhliin mennessä.

Sitten päivän pukeutumiseen. Päivän asuna ei taaskaan mitään sen ihmeellisempää. Tuntuu, että tosi monilla bloggareilla riittää jokaiselle päivälle käytettäväksi erilainen ja uniikki asu, joka vielä kaiken kukkuraksi näyttääkin loistavalta! Onko mulla liian vähän vaatteita (siltä se ei ainakaan tunnu, sillä kaapit pullottavat, vaikka toki silti uudet tulokkaat ovat lämpimästi tervetulleita! ) vai enkö vaan osaa yhdistellä niitä tarpeeksi hyvin erilaisiksi kokonaisuuksiksi, vai mikä tässä mättää?

paita H&M - farkut GT - rannekoru snö

Mutta nyt telkkarin eteen salkkareita tuijottelemaan ja pilttiä mössöttämään!

Tunnisteet: ,

19 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sinulla on joka päivä ihana asu päälläsi!:)

4. marraskuuta 2008 klo 19.52  
Blogger fudge kirjoitti...

Mitä höpötät? Sulla on aina ihania vaatteita päällä ja hyvin muodostettuja kokonaisuuksia! Höpöhöpö! :D Ihanan erilaiset pikkujoulut.

4. marraskuuta 2008 klo 19.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Missä sä oot töissä?

4. marraskuuta 2008 klo 20.19  
Blogger sofi kirjoitti...

kuule sull on aina erilaisii ihanii asuja et älä luulekkaan :))

4. marraskuuta 2008 klo 21.35  
Blogger stereo speakers kirjoitti...

ihana pikkujouluteema, jos ei pääse ulkomaille niin luulis ton teeman ainakin vähän lohduttavan. sittenhän voi _kuvitella_ olevansa jossain lämpimässä. ;)

4. marraskuuta 2008 klo 22.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi vitsit miten kiva teema teillä on pikkujouluihin! Meidän firmalla on joku urheiluhenkinen teema, joka ei oikein nappaa.. :/

4. marraskuuta 2008 klo 22.46  
Blogger Lumo^ kirjoitti...

Sullon tosi kaunis tyyli :) ei nyt klassinen, mutta sellanen..no, tosi hyvä vaan:D ei kaikkien tarvikaan kulkee sähkönsinisissä nahkahousuissa yhdistettynä shokkipinkkkiin paljettiliiviin ja eriparisukkiin :D

5. marraskuuta 2008 klo 0.59  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Ui vitsi, tuo projekti oli varmasti kiva! Olisi ihanaa olla tuollaisen projektin "pomo" ja järjestää se kokonaan ite! :D

5. marraskuuta 2008 klo 7.03  
Blogger lintu kirjoitti...

anonyymi: oi kiitos :)

fudge: no kunhan höpötän :D mutta kiitos :)

peppi: en viiti ihan tarkasti paljastaa, mutta eräässä firmassa toimistoapulaisena. eikä tää mun työni liity mitenkään mihinkään partyplanningiin tai vastaavaan niinkuin voisi tuosta tehtävästäini olettaa..

sofi: hih, no kiitos (:

stereo speakers: aivan! :)

miia: voiei :s meillä on siis oman firman pikkujouluihin hollywood teema muttakun järkkään tota toiselle firmalle niin täähän ei tavallaan oo oma mutta pääsen silti osallistumaan eli kiva :)

lumo^: haha, voi kiitos! :) joo noi sähkönsiniset ja pinkit ei ehkä olis ihan mun omaa tyyliäni kyllä :D

kullanmuru: jep on kyllä tosikivaa :)

5. marraskuuta 2008 klo 8.28  
Blogger Ida / Huulipunamania-blogi kirjoitti...

nimimerkillä itsehän kuljen verkkareissa :D ei kai sitä nyt aina tarvii niin säihkyvä ollakkaa, kunhan itse viihtyy.

5. marraskuuta 2008 klo 8.56  
Blogger lintu kirjoitti...

pipa: aivan totta ! :)

5. marraskuuta 2008 klo 9.46  
Blogger lintu kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

5. marraskuuta 2008 klo 9.46  
Blogger dolce kirjoitti...

Hyvinhän sinä pukeudut :) Itse olen pitänyt puolisen viikkoa samaa mekkoa (työvaate), mutta vaan yrittänyt asustaa sitä erilaisilla vöillä, koruilla ja sukkahousuilla. Yllättävän moneksi yksikin mekko muuntuu :)

5. marraskuuta 2008 klo 9.52  
Blogger lintu kirjoitti...

dolce: asusteilla voi kyllä muokkailla yllättävänkin paljon! joku tuollainen yksinkertainen muokkailtava mekko olis kyllä kätevä lisä vaatekaappiiini :)

5. marraskuuta 2008 klo 10.10  
Blogger m kirjoitti...

tykkään kyllä sun asuista, ne on kivan yksinkertaisia=) en tykkää sellaisesta että on liikaa kaikkea "ylimääräistä" päällä

5. marraskuuta 2008 klo 13.51  
Blogger hanna kirjoitti...

Mäkin haluun toimistotyötä! Miten oot saanutkin noin kivan kuulosen paikan.. Kiva toi hawaiji-teema, vähän erilainen kun perustonttulakkimeininki.

5. marraskuuta 2008 klo 18.21  
Blogger lintu kirjoitti...

m: jep, yksinkertaista tosiaan :D mutta onhan se sitten kyllä niinkin että liika on liikaa.

hannae: toimistotyö on kyllä kivaa, vaikka kuivalta saattaisi kuulostaakkin. mun työ on ainakin mukavan monipuolista ja vaihtelevaa :)

5. marraskuuta 2008 klo 20.54  
Blogger Jenni Ukkonen kirjoitti...

Ihana teema! Ja muutenkin tuntuu että järkkäät varmaan tosi hienot pikkujoulut, onnea kuitenkin (eihän sitä voi liikaakaan olla?) ;)

6. marraskuuta 2008 klo 13.20  
Blogger lintu kirjoitti...

jenni!: kiitos kiitos :) sitä ei tosiaan voi olla liikaa :)

6. marraskuuta 2008 klo 15.06  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu