Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

princess day

maanantai 24. marraskuuta 2008

princess day


Jihii! Tässäpä tätä nyt sitten vihdoin ja viimein tulee, vanhojentanssi postausta siis. Itsehän tanssin vanhat jo melkein parisen vuotta sitten, 2007 helmikuussa. Voin ihan vilpittömästi sanoa, että vanhojen tanssit olivat kyllä ehdottomasti lukion yksi parhaista jutuista! Kurssi oli aivan superkiva ja tanssitkin, mutta tietysti kohokohta oli se mekkojen etsiskeleminen ja valkkaileminen ja sitten tietysti sen unelmamekon löydyttyä siinä keimailu :)

Itselläni kävi mekon kanssa huipputuuri! Nimittäin eräs vuotta vanhempi tyttö omisti juuri sen mekon, mistä olin aina haaveillutkin ja sain sen sitten häneltä vuokrattua. Kyllä mä kaupoissakin kiertelin, mutta sieltä ei löytynyt kyllä alkuunkaan mitään mun makuuni. Onneksi spottasin kuitenkin mun keltaisen unelmani tältä ihanalta tytöltä :)

Mutta asiaan, eli tietysti siihen pukuun. Keltainen väri oli mulle heti ensi hetkestä ihan must, koska en halunnut mitään niin perinteistä ja halusin erottua ja olla vähäsen räväkämpi. Toinen must peruste mekolle oli iiiiiso helma, josta en myöskään ollut valmis luopumaan missään vaiheessa. Sain kuitenkin mitä halusin, eli jee! :) Mutta tässäpä nyt näitä mekko-kuvia:




Tästä saa ehkä vähäsen osviittaa meikistä, vaikka laatu onkin aika suuurkea. Meikin teki mulle siis ihan ammattilaismeikkaaja ja hyvähän siitä tuli:


Sitten kampaus, jota rakastin hulluna! Sen teki ystäväni äiti, joka on kampaaja. En ollut oikeastaan antanut paljoakaan neuvoja, mitä nyt pari kuvaa, mutta en kyllä missään vaiheessa osannut odottaa, että siitä olis noin hyvä tullut! Ihanan muhkea, ja näyttävä ja sinne sekaan sain vielä sen haluamani söpön tiarankin:



Sitten vähän poseerausta ennen tansseja:





Ja tunnelmia itse tansseista:




Yhdessä tanssissa sai valita, että tekekö tommosen jännän hyppyvoltti-liikkeen, ja minähän tietysti halusin sen tehdä. Isosta helmasta ja sisällä olevasta kehikosta viis, minähän sen voltin teen, ja niin teinkin, ja hienostihan se onnistui :)

Tunnisteet:

38 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä luulin että mulla oli maailman hienoin vanhojen puku, mutta tuo sinun versio lähentelee täydellisyyttä! Hauskan näköinen voltti btw:)

24. marraskuuta 2008 klo 20.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana mekko! Ja minä kun luulin että minun mekko oli täydellinen, mutta ei:D Sinun mekkosi on miljoona kertaa ihanampi!<3

24. marraskuuta 2008 klo 20.16  
Blogger V kirjoitti...

haha,vau hieno voltti! =) pukukin sopii sinulle tosi hyvin!

24. marraskuuta 2008 klo 20.38  
Blogger zophie kirjoitti...

pukusi on ihan mielettömän ihana! <3 itselläni oli kirkkaanpunainen jättileveällä helmalla ja kultaisilla kirjailuilla. :-)

24. marraskuuta 2008 klo 20.48  
Blogger Unknown kirjoitti...

voi ootpa ollu vanhojen päivänä nättinä :) !

24. marraskuuta 2008 klo 22.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

IHANA mekko ja oot söpö!

24. marraskuuta 2008 klo 22.39  
Blogger harMonica kirjoitti...

aah! Olet joka kuvan keskipiste tuon puvun värin ja muhkeuden ansiosta! aivan ihana!<3

24. marraskuuta 2008 klo 22.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana sun puku!

24. marraskuuta 2008 klo 22.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

On kyllä aivan upea mekko! Juuri tuon tapaisen olisin itsekin halunnut jos vanhat olisin tanssinut :)

24. marraskuuta 2008 klo 23.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia, ihana kampaus, ihana meikki, ihana sinä!<3 Tosi hyvä valinta tuo mekon väri ja malli, sopii sulle kuin nakutettu. Oot ollu tosi kauniina vanhoissa :) Ja wow tota volttia!! Vähän olit rohkee :D

24. marraskuuta 2008 klo 23.14  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Ihana mekko, ja tosiaan erottu joukosta! Tuo volttijuttu näyttää hauskalta! :D

24. marraskuuta 2008 klo 23.56  
Blogger Anniina kirjoitti...

Tosi kaunis puku! Mulla oli sama homma vanhojenpäiväpuvun suhteen, eli en halunnut sellasta perinteistä, samanlaista kuin kaikilla muilla. Erotut kyllä upeasti noista kuvista =)

25. marraskuuta 2008 klo 0.41  
Blogger emmi / NO FASHION VICTIMS kirjoitti...

Tosi nätti puku ja oot kyllä supersuloinen muutenkin kuvissa! Ja toi voltti on aika wau :--D

25. marraskuuta 2008 klo 1.49  
Blogger sweethearts kirjoitti...

siis VAAU! ja mikä voltti! vitsi ootan nyt vielä innokkaammin omia tansseja!

25. marraskuuta 2008 klo 7.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi nätti mekko! :)

25. marraskuuta 2008 klo 8.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi vitsi, mulla on nyt tulevana helmikuuna noi tanssit, ja arvaa vaan alkoko himottaa tanssimaan jo nyt, kun tän postauksen lukaisin läpi ja katsoin noi kuvat ! oijoi, en jaksa odottaa enää:o
ps. mekkosi oli tosi söpö:)

25. marraskuuta 2008 klo 9.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oii aivan upea puku! :) itse olen blondina aina vältellyt keltaista mutta yllättävän hyvinhän tuo sullekin sopii!

25. marraskuuta 2008 klo 11.14  
Blogger Anna kirjoitti...

ihana mekko<3

25. marraskuuta 2008 klo 11.44  
Blogger Nea E. kirjoitti...

Jeij vähän kiva lukea sun vanhoista! Oot tosi pieni ja söpö noissa kuvissa :)

25. marraskuuta 2008 klo 12.28  
Blogger fudge kirjoitti...

Ihana mekko jopa sopii kaikinpuolin täydellisesti sulle. Ja toi kampaus,aivan upea! <3 Aika hurja toi hyppyvoltti,itse en olis varmaan uskaltanut :D

25. marraskuuta 2008 klo 14.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

wauu sun puku on aivan ihana ! :o erotut tosi hyvin noista kuvista ton puvun värin ansiosta :) sopii sulle tosi hyvin ! ei tainnut kauhean moni tehdä tuota volttia? :D aiiiivan älyttömän hienon näköinen :)

25. marraskuuta 2008 klo 15.35  
Blogger sofi kirjoitti...

ihana puku! erotut hyvin ja hyppyvoltti jutska nbäyttää kivalta :D

25. marraskuuta 2008 klo 15.52  
Blogger Miia kirjoitti...

hihi, hauska toi viimenen kuva missä sut nostetaan ilmaan :D ihana puku, kivasti erotut joukosta! :)

25. marraskuuta 2008 klo 16.43  
Blogger veerra kirjoitti...

ihana mekko (: mulle ainakin tuli heti mieleen se disneyn lumikin mekko (: (vai oliko se ees lumikki..:D?)

25. marraskuuta 2008 klo 17.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana prinsessapuku! Olit (ja olet vieläkin) todella kaunis ja suloinen :) Mahtava tuo mekon väri, erottuu vähän kauempaakin.

25. marraskuuta 2008 klo 18.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana prinsessapuku! Olit (ja olet vieläkin) todella kaunis ja suloinen :) Mahtava tuo mekon väri, erottuu vähän kauempaakin.

25. marraskuuta 2008 klo 18.41  
Blogger lintu kirjoitti...

riesa: kiitos ja lähenteleehän se juu :) voltti oli niiin hauska tehdä!

Anonyymi: hih, kiitti :)

Caroline: tuo voltti oli kyllä huippua :D ja kiitos :)

zophie: voi kiitos! sun mekkosi kuulostaa myöskin nätiltä  jättihelmat on iiihania<3

sups: oi kiitos :)

Anonyymi: hihi, thanks (:

harMonica: kiiittiiii :)

Anonyymi: :)

susan: kiitti :) tuo oli kyllä juuuri sitä mitä halusin!

nami: oiii, kiitos kiitos kiitos :) hih, rohkee ja rohkee, olin vaan päättänyt että sen tahdon tehä ja niin tein :D

kullanmuru: hauskaa se olikin! kiitti myös :)

Anniina: kiitti! jep, eikai kukaan halua tärkeenä päivänä olla vaan osa massaa (:

pnkd: hih, kiitti kiitti! voltti oli kyllä superr !

sweethearts: aai, sulla on vielä edessä! ihanaa, mäkin voisin mennä ottamaan uusintana :D

cocos: kiittii! :)

susa: ooh sullakin vielä edessä, kade :) ja kiitos!

karo: jep, epäilin eka vähän kanssa tuon keltasen kanssa, mutta halusin sen kuitenkin ja onneksi sopi ihan kivasti, mutta ruskeahan piti tietysti vähäsen kyllä olla :)

Anna: kiittii :)

mnea: oi kiitti (:

fudge: ooi, kiitos ja kiitos :) hurja juu, mutta hurjan hauska myös :D

Anonyymi: kiitos paljon :) kyllä sitä jotkut teki, muttajoo ei nyt kuitenkaan kovin moni :D

sofi: se oli superkivaaa! ja kiitos :)

Miia: hih :) kiitti!

veerra: meinaat varmaan belleä? :D koska monet sanokin silloin sen muistuttavan sitä..

25. marraskuuta 2008 klo 18.53  
Blogger lintu kirjoitti...

Terhi: kiiittiii! :)

25. marraskuuta 2008 klo 18.53  
Blogger vippe kirjoitti...

Makee voltti :) Tekikö kukaan muu sitä? Ja puku on kyllä aivain kun bellellä on :)

25. marraskuuta 2008 klo 19.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

WAUTSI MIKÄ MEKKO :O
järkytyin kyllä niin, mielettömän upea.
minulle minulle myös vanhojentanssiin<3

25. marraskuuta 2008 klo 19.52  
Blogger satc kirjoitti...

IHANA MEKKO! Voi että miten nyt harmittaa, kun itse tanssin jo viime talvena! Oisin nimittäin aivan ehdottomasti plagioinut tota sun mekkoa. Ääää ihana ihana!

25. marraskuuta 2008 klo 21.38  
Blogger lintu kirjoitti...

vippe: juup, kyllä sitä teki jotkut muutkin, eivät kovin monet tosin. :)

jii: hihii, kiitti :)

satc: haha, no kiitos kiitos (:

26. marraskuuta 2008 klo 8.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo voltti näyttää aika uskomattomalta :D

26. marraskuuta 2008 klo 22.09  
Blogger Kate kirjoitti...

Wau! Ihan mieletön asu, kampaus ja meikki. Näytät ihan siltä Kaunotar ja Hirviö sadun kaunottarelta, olikohan sen nimi Belle... Tyylikäs prinsessa-asu, ja erotut hyvin muusta tanssiporukasta! :)

26. marraskuuta 2008 klo 22.12  
Blogger lintu kirjoitti...

Piatta: heh :)

Kate: hih, Bellehän se oli juu! Kiitti hurjasti :)

27. marraskuuta 2008 klo 20.19  
Blogger Unknown kirjoitti...

upea puku, ihana tuo helma ja väri sopii tosi kivasti :--) erotut kyllä tuolta eduksesi.

itse tanssin viime keväänä (2008), oli kyllä paras päivä :--) oma mekko oli aika simppeli mutta ihana!

3. joulukuuta 2008 klo 20.55  
Blogger Annabella kirjoitti...

Voi vitsi. rupesin kattomaan näitä sun vanhoja postauksia, ja toi mekko on aivan älyttömän ihana! Siis niin sydämenpysäyttävä mekko kun voi olla, en ole ikinä rakastunut niin täysillä mihinkään mekkoon, vaikka rakastankin juhlamekkoja. Ite rupean pian kattelemaan minkälaista mekkoa rupean isosiskolle vanhoihin ompelemaan, muttei siitä kyllä noin ihanaa voi tulla :)

1. syyskuuta 2009 klo 17.31  
Anonymous hennuu kirjoitti...

aivan ihana toi mekko :o mistä sä sen hankit, tai siis onko se teetetty vai mitä? mä haluan haluan kanssa! ihan mieletön <3

16. marraskuuta 2009 klo 15.21  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu