Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

the perfect bag

lauantai 8. marraskuuta 2008

the perfect bag

Ah, kukapa ei unelmoisi upeista kalliista merkkilaukuista? Minä ainakin unelmoin! Muotisivuilla pyöriessäni ja muotilehtiä selaillessani himoni johonkin kauniiseen laukkuyksilöön vain yltyy ja yltyy. Pitkään aikaan en olekaan kuluttanut rahavarojani laukkuun, joten eikös kohta olis jo aika? ;) Ainoa vaan, että laukkumieltymyksiini kuuluu melkeinpä pelkästää niitä superkalliita, mutta ah niin ihania merkkilaukkuja!

The Hills -sarjaa seurattuani olen alkanut kuolata tällaista Chanelin 2.55 käsilaukkua, jota näkyy useammankin julkkiksen käsivarressa heilumassa. Juuri tuo musta laukku sopisi mielestäni täydellisesti tyyliini! Tykkään erityisesti tuosta laukun tikkauksesta (oonko ihastunut näihin tikkijuttuihin ihan huomaamattani, kun niitä himotan jokapaikassa? :D) ja muutenkin malli on ihanan käytännöllinen ja kaunis. Tätä voisinkin koittaa metsästää jostain second hand putiikista, niin saisi edes vähän hinnasta pois! (vaikka tulishan siihen varmasti silti ihan liikaa hintaa :(

Toinen ihastelemisen arvoinen ja myöskin tiuhaan tahtiin julkkisten käyttämä laukku on Hermes Birkin. Klassisen kaunis malli tässäkin ja nätit yksityiskohdat. Tätä löytyy myöskin monessa eri värissä ja materiaalissakin. Itse kelpuuttaisin tottakai kaikki, mutta lemppari on ehkäpä tuo krokotiilinahkainen musta Birkin tai sitten ihan nahkainen ruskea.. (Muuten, Heidi Montag näyttää tuossa kuvassa yllättävän hyvältä! Yleensä hänen lookkinsa mielestäni on kovinkin suttuinen ja halvan oloinen. Vai miten on?)


Pitkänajan ihastuksiini kuuluvat Louis Vuittonin klassiset ruskea-beiget laukut. Itse olen erityisen ihastunut näihin ruudullisiin Damier laukkuihin ja olenkin ihan oikeasti päättänyt, että tuollaisen Speedyn aion hankkia! Hintaa oli muistaakseni vähän päälle 400 euroa, mutta säästämällähän sekin saadaan kasaan. Ja mä ainakin kuulun niihin, ketkä ovat sitä mieltä, että laukku on sijoitus, eikä vaan mitään turhaa härpäkettä. Vuittoneissa on sitäpaitsi varmastikin laatu kohdallaan ja tuota puristaisin kädessäni vielä 90-vuotiaana vanhainkodin keinutuolissakin!

Fendin Spy Bag ei olisi myöskään hullumpi sijoitus! Laukun pussukkamalli saa sydämentykytyksiä aikaan ja punotut hihnat veden kielelle. Käytännöllisen ja tilavan oloinen laukku. En tiedä, mutta tätä kuvaisi ehkä munmielestä sana mukava :D Tummanruskeana tämä minulle kiitos!

Ja sitten vielä viimeisenä ja kaikista realistisimpana (lue edullisimpana) Longchampin nätti krokotiilikuvioitu nahkalaukku (joku fiksaatio tuohon krokotiilikuvioonkin havaittavissa). Tätä olen monesti käynyt liikkeessä hypistelemässä. En ihmettelisi, vaikka se sieltä kotiinkin eksyisi joku kerta.


Mistä laukuista te unelmoitte? Löytyikö näistä jotain lempparia? Entä inhokkia? Ja paljonko itse voisitte kuvitella maksavanne laukusta?

Tunnisteet:

33 kommenttia:

Blogger Bellagio kirjoitti...

Oih! Rakastan laukkuja... Enemmän kuin mitään vaatteita tai kenkiä... :)
Mutta kahdesta laukusta mulla tosin on joku ihmeellinen fiksaatio, jotka molemmat esittelit tässä! :S
Toi Chanelin on aivan fantastisen upea laukku mutta jotenkin musta tuntuu, että mun pitäisi saavuttaa jotain kuten tutkinto tai tietty työpaikka tai jotain muuta ennen kuin kokisin ansaitsevani sen! Tai olevani sen laukun arvoinen! Hassu juttu, mutta mulle se laukun arvo syntyis sit siitä että se olis palkinto jostain saavutuksesta jonka eteen oon tehny kovasti töitä! Tai sulle vaikka palkinto siitä että pääset haluamaas kouluun! :D
Sama homma tossa Birkinissä, musta se on sellainen statuslaukku (jo ihan hintansa takia...) että sitä kantavan ihmisen tulee olla sen laukun arvoinen! Esim. paljon töitä tehnyt uranainen... Tai musta näyttää tyhmältä kun klassisen upea Birkin keikkuu jonkun mauttoman tähtösen (anteeks kaikki Heidi-fanit!) käsivarrella! Olipas sekava vuodatus... Tajuskohan kukaan mitään?!

8. marraskuuta 2008 klo 23.55  
Blogger Bellagio kirjoitti...

Niin ja mäkin tykkään tosta Damier-kuviosta! :D

8. marraskuuta 2008 klo 23.57  
Blogger stereo speakers kirjoitti...

toi 2.55 ja Spy Bag on ihan unelmia. sellasia unelmia jotka ei todennäkösesti käy ikinä mun kohdalla toteen, mutta aina kai saa toivoa.

9. marraskuuta 2008 klo 0.05  
Anonymous Miia kirjoitti...

Chanelin tikkilaukkuihin olen itsekin ihastunut ja muutamia samanhenkisiä huomaamattani itselleni lähiaikoina kirppiksiltä keräillyt.. mutta mikäänhän ei tietysti vedä vertoja sille aidolle ja oikealle. Ja eipä sillä, Chanelin ohella noista luettelemistasi laukuista kelpuuttaisin kyllä mielelläni kaikki muutkin omaan komeroon. :D Vaikka laukkuja rakastankin niin en kyllä tällä hetkellä satsaisi yhteen laukkuun 60e enempää. (Paitsi jos löytäisin jonkun aidon unelmieni merkkilaukun hintaansa nähden edullisesti esim. käytettynä.) Kengät vievät sittenkin sen ykköspaikan sydämessäni, eli jos johonkin panostan niin mieluummin sitten niihin. Toki sitten joskus kun en ole opiskelija enää niin voi alkaa törsäämään palkkojaan vaikka vähän kalliimpiin laukkuihinkin. ;)

9. marraskuuta 2008 klo 0.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Samat laukut kaikkien mielessä :D Saatan seuraavana ostaa tuon Chanelin tai sitten jonkun klassisen mustan muun laukun. Ihan hieno myös tuo krokonahkainen Longchamp. Hieman vastaava kuin Mulberryn Bayswater. Oon niin samaa mieltä bellagion kanssa tuosta "ansaitsemisesta" Birkinin suhteen! En oikeastaan edes haluaisi sitä nyt, vaikka upeahan se on.
Maria

9. marraskuuta 2008 klo 0.58  
Blogger pnkd kirjoitti...

Siis uskotko löytäväsi aidon 2.55:sen jostain 2handpuljusta? Ääk :-D Voi mennä metsästys suht pitkäksi.
Jos semmonen joskus jonnekin eksyisi, niin lähtisi kävelemään varmaan ensimmäisen vierailijan matkaan.

Itse voisin kanssa ottaa Damierin Speedynä, Monogrammi on alkanut jo ärsyttää vaikka se laukkuna superkiva onkin kyllä. Ei vaan taida olla varaa sijottaa uuteen :-D
Ja Spybagi on kanssa aina yhtä simppeli ja nätti, feikkejä löytyy kaks, aitoon ei oo oikeen kiinnostanut panostaa.

9. marraskuuta 2008 klo 10.22  
Blogger Fiore Secco kirjoitti...

toi chanelin laukku on todellakin jotain niin ihanan himoittavaa. Äidin kaapista löytyy saman tyyline kelt käsilaukku, niinku se chanelin, mut joku muu merkki se on... Mut siis mulle on tehty selväks, et mä en sitä saa lainata... :SSSSS DEIM! ;DDDD

9. marraskuuta 2008 klo 10.36  
Blogger susa kirjoitti...

Oon samaa mieltä sun kanssa, et toi chanel on aivan täydellinen! Ja samoin oon itsekin miettiny, että sijoitan Vuittonin speedyyn. Laukku tosiaankin on mun mielestä sijoitus ja voisin siihen rahaani huoletta kuluttaa. Tällä hetkellä tosin ei ole kauheasti varaa, joten alle 500 laukut olisi jees:)

9. marraskuuta 2008 klo 11.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä haaveilen tuollaisesta Chanelin klassisesta tikatusta mustasta laukusta! Toivottavasti joku päivä sellaisen omistan. Mutta sitä odotellessa, haluaisin DKNY:n ruskeaprinttisen laukun, se on chic!

9. marraskuuta 2008 klo 11.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heidi kyllä koskaan ole ainakaan the hillsiä katsoessa näyttänyt suttuiselta! oot tainnu seurata the hillsiä vähän liian vähän aikaa vasta. katoppa missä vetimissä se menee töihin bolthousille

9. marraskuuta 2008 klo 12.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ja halvannäköisestä Heidi on kyllä kaukana

9. marraskuuta 2008 klo 12.20  
Blogger Mrs. V kirjoitti...

Heidi Montagïn Heidiwood mallisto on kyllä aika "suttuinen" näin nätisti sanottuna:D

Mulla ihan sama unelma BirkinistÄ, josta oon ihan samoilla linjoilla Bellagion kanssa. SItten kun olen menestynyt uranainen ja koen saavuttaneen haluamani ammatin saralta, voisin ostaa Birkinin.
Se minusta itsessäänkin jo sanoo "Minä olen menestynyt uranainen":)

Itse rakastan kovasti omaa Chaneliani, mutta siihen 2.55 ei mahdu ihan kauhiasti tavaraa:S Mutta onneksi en yleensä kannakkaan mukana kuin lompakkoa, avaimia ja puhelinta:) Joten jos satsaa Chanelin laukkuun, suosittelen ostamaan kokoa isompana. Sillä kokojen välillÄ ei ole kovinkaan suurta hintaeroa.

9. marraskuuta 2008 klo 12.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tietääkö kukaan paljon tuo Fendin Spy maksaa aitona?

9. marraskuuta 2008 klo 12.34  
Blogger lintu kirjoitti...

bellagio: mä ainakin tajusin sun vuodatuksesta joka sanan :D ja kyllä mäkin oon vähän niillä linjoilla, että tuollainen kallis ja hieno laukku pitäisi jotenkin ansaita, että olisi sitten sen arvoinen. jajuu hölmöltähän se näyttää jos tuollaisia kenellä tahansa mauttomalla tyypillä on! muttajoo, voisin kyllä ottaa itselleni just tuon systeemin, että jos pääsen haluamaani opiskelupaikkaan, niin sitten voisin itseni palkita :)

stereo speakers: aina saa unelmoida ja pitääkin ;) ei sitä koskaan tiedä vaikka sitten onni sattuis kohdalle ja haavet toteutuis :)

miia: jep, no opiskelijabudjetilla tuo 60 euroa kyllä kuulostaa kovinkin kohtuulliselta. mutta tosiaan itsekin jos käytettynä löytäisin hieman normaalihintaa edullisemmin niin silloin voisi harkitakin ostamista. ja ah, kyllä täälläkin kengistä tykätään <3

anonyymi: jep, bellagio on viisas :)

pnkd: noo en tiedä uskonko mutta ainakin toivon :D mutta vaikeaa se varmaankin tulee olemaan kyllä, ehkä jopa mahdotonta :D muakin on alkanut vähän toi vuittonin monogrammi kyllästyttämään, eikä ihme kun sitä näkyy jokapaikassa!

fiore secco: ah on <3 no sä voit ainakin ihastella sun äipän laukkua ja toivoa, että jokupäivä saisit lainaksesi :D

susa: vuittonin speedy on kyllä hyvä kaikinpuolin! se malli on niin klassinen että tuskin siihen kyllästyisi ja kuviossa pätee kyllä sama juttu.

anonyymi: toivottavastu minäkin :D

anonyymi x 2: kyllähän se heidi työpaikalleen aika näyttävissä kuteissa menee, mutta mitä nyt olen julkisuudessa muita kuvia hänestä nähnyt niin omasta mielestäni ei mitenkään liian tyylikästä puuhaa. ja the hillssin jaksoissa kyllä mielestäni meikistä ainakin omin silmini huomaan, että sitä on kauheasti! itse olen hillsiä seurannut ihan ekasta kaudesta lähtien ja sitä mieltä oon, että ekoista kausista nyt tähän neloseen tultaessa heidi on kokenut kaikinpuolin negatiivisen muutoksen. alussa pidin heidiä ihan suloisena tyttönä, mutta kaikkien käänteiden kautta heidistä on kyllä tullut inhokki hahmoni koko sarjassa. mutta tämähän on vain oma mielipiteeni ja mielipideasioistahan ei voi kiistellä. :)

9. marraskuuta 2008 klo 12.38  
Blogger lintu kirjoitti...

mrs. v: itsekin oon tuon heidiwood malliston vilaukselta nähnyt ja oon kyllä ihan samoilla linjoilla kanssasi! :D ja birkinistäkin samoilla linjoilla bellagion ja sun kanssanne, eli sitten uraauurtavana hienona bisnesnaisena olen sen ansainnut :D jään vaan odottamaan, että milloin se aika koittaa ja voin olla varma, että kun se koittaa niin kiiruhdan samantien hermesille ja kyseisen aarteen hankin! :D

anonyymi: valitettavasti mulla ei ainakaan ole tietoa siitä :/

9. marraskuuta 2008 klo 12.41  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Tuo viimeinen laukku oli tosi kiva! Mutta unelmoin mulberry:n laukuista, ne ovat vain niin ihania!!! :D

9. marraskuuta 2008 klo 12.42  
Blogger jenni! kirjoitti...

Aah tuo 2.55 olisi kyllä sellainen unelma, sen kun saisi niin<3

9. marraskuuta 2008 klo 14.56  
Blogger pnkd kirjoitti...

Joku anonyymi kyseli Spy Bagin hintaa. Perus Spy Bagin (siis ihan yksvärisen) hinta pyörii siinä tonnin kieppeillä, mut esim monilla nettikaupoilla on alennuksia (tiedä sitten aitoudestakaan lopulta) ja jenkeistä esim kantsis nytten hakea kun dollarin kurssi on niin huono.
Mun wannabeetkin makso satasen kappaleelta :-D

9. marraskuuta 2008 klo 15.45  
Blogger Lilya kirjoitti...

Noista en voinut valita mitään erityistä suosikkia kun kaikki haluisin! Joku päivä oon vielä niin rikas ,että pystyn ostamaan ainaskin tuon vuittonin speedyn ja chanelin kalssikko tikkilaukun;) Sitä päivää odotellessa... :D

9. marraskuuta 2008 klo 16.28  
Blogger Heide kirjoitti...

Mä tykkään erityisesti Chanelin laukusita ja aion vielä koota rahat sellaisen, vaikka mikä tulisi. :D Niin pakko saada edes yksi merkkilaukku..

9. marraskuuta 2008 klo 16.39  
Blogger sofi kirjoitti...

noi chanelin klassikot on tosi kivoja! tykkään tosta spy bagistä kans, ja onhan toi birkinkin hieno (mutta hinta ei ihan niin hieno...) daimier kuvio on mulle kans mieluisampi kuin se normaali LV kuosi. oma lempparini on se Motorcycle bag! :)) se balenciagan siis :D laukulla on tosi helppo muttaa asua tyylikkäämmäks, et itsekin toivoisin saavani sen verran rahaa kasaan että jonkun ihanan klassikko laukun saisin, selaisen mikä kestäisi vuosia eteenpäin :))

9. marraskuuta 2008 klo 17.37  
Blogger veerra kirjoitti...

Laukut on mullekin SE juttu :D Tosin minun budjetilla ja säästötaidoilla on pakko tyytyä lähinnä haaveilemaan :/

9. marraskuuta 2008 klo 19.47  
Blogger Linda kirjoitti...

kullanmuru: kyllähän sieltä mulberryltäkin aika nameja laukkuja löytyy kieltämttä :P

jenni!: ah, niinpä :)

pnkd: nycistä kannattai kyllä nyt ostaa vaikka sata laukkua ton dollarin kurssin takia :D

lilya: sitä päivää odotellessa täälläkin :D

heide: jepp! samoin :)

sofi: balenciagallakin on kyllä kivoja laukkuja! mutta en tähän nyt ihan kaikkia viitinyt laittaa kun muuten olis tullut ihan järkyttävän pitkä postaus :D muttajoo toi on kyllä totta, että laukulla voi kyllä tehdä asulle ihmeitä! ja laukkuhan tosiaan kestää vuosia eteenpäin eli hyv sijoitushan se olisi!

veerra: joo o, taitaa olla tuo budjetti kompastuskivenä aika monessa tapauksessa! mutta säästämisen kun olet itse ainakin aloittanut ihan onnistuneesti niin ehkä sekin päivä vielä koittaa, että varani riittävät :)

9. marraskuuta 2008 klo 20.14  
Blogger Lumo^ kirjoitti...

Laukusta voisin maksaa max.70e..tosi ihania noi kaikki laukut :) hei miten ton saa, että tilaa tektit, kommentit?mikä tos sivus on? :)

9. marraskuuta 2008 klo 22.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse ostin Chanelin 2.55 itselleni palkinnoksi opiskelupaikan saamisesta. Kevät oli rankka ja vaati itsekuria, sekä kirjat että koe olivat haastavia, ja laukku sopiva palkinto pitkäaikaisen unelman toteutumisesta.

Itselläni laukku on kokoa M, ja täytyy sanoa, kuten täällä ehdittiinkin jo mainita, että kovinkaan paljon tavaraa laukku ei niele. Itse saan sinne juuri ja juuri mahtumaan avaimet, lompakon ja puhelimen, usein sekin tekee jo todella tiukkaa lompakon suuren koon (vain näennäisen:)) vuoksi.

Mutta muuten laukku on toki mahtava.

10. marraskuuta 2008 klo 14.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

en itsekään pidä heidistä the hillsin hahmona muttei se hänen pukeutumistyylistään sen huonompaa tee :D

10. marraskuuta 2008 klo 16.07  
Blogger lintu kirjoitti...

anonyymi: kuulostaa kyllä oikein hyvältä menetelmältä! saisi vähän inspiraatiotakin kun olis laukku mielessä :)

anonyymi: ei tietenkään käytös vaikuta tyyliin, mutta edelleenkin olen sitä mieltä että heidillä ei ole mieleiseni tyyli (toki miellyttäviäkin asuja löytyy) ja pidän hänen tyyliään usein suttuisena, korostan, en aina. the hillsissä nähdyt asut (etenkin ne aiemmin mainitut työasut) ovat usein tyylikkäitä, mutta the hillssin ulkopuolella näkemäni asukokonaisuudet eivät omaa silmääni miellytä ja ovat mielestäni usein tuhruisia tai jotain sinnepäin, en keksi nyt sopivaa sanaa..

10. marraskuuta 2008 klo 16.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi mäkin suorastaan unelmoin noista laukuista, kaikki on just mun mieleen! :) paitsi että fendin spy bag ei oo koskaan ollu ihana mielestäni :D paljon tuollainen longchampin laukku maksais? :)

11. marraskuuta 2008 klo 16.40  
Anonymous paala kirjoitti...

Spy Bag on ihana!

13. marraskuuta 2008 klo 10.45  
Blogger Lina kirjoitti...

musta chanelin 2.55 kiitos mulle joskus, se on se mikä on pakko saada. ajaton,kaunis ja täydellinen. Myös vuittonin speedy on ihana. Itse hypistelen monesti myös erästä Longchampin ruskeata nahkalaukkua, ehkä sitten kun olen aikuinen :--D

20. marraskuuta 2008 klo 15.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tykkään itse tosi paljon Vuittonin laukuista ja ovat kyllä hyvin kestäneet, oma Speedy on mennyt lumen, veden, loskan ja vaikka minkä läpi ja on edelleenkin kuin uusi :D Omasta kaapista löytyy muutamakin Vuitton, suosittelen ja varoitan, että Vuittonien ostaminen koukuttaa :D

28. marraskuuta 2008 klo 12.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse omistan pari luksuslaukkua huolimatta nuoresta 18 vuoden iästäni: YSL:n XL-kokoisen Musen ja Guccin mustan Hobon. Moni varmasti ihmettelee, miten minulla on ollut varaa moisiin. En yksinkertaisesti ole keksinyt, mitä toivoa syntymä- ja joululahjoiksi, joten olen päättänyt toivoa jotain pitkäikäistä muutaman vuoden kestävien tekniikan vempeleiden sijaan. Mielestäni laukkuihin voi satsata, mikäli ne rahalla (ei siis lainarahalla) pystyy kustantamaan. Varsinkin tuo YSL:n laukku on saanut rutkasti kehuja niin muilta kuin itseltänikin: Kaunis, tilava ja laadukas. Käytän sitä varmasti mummonakin! Tällä hetkellä haaveilen Chloen Heloise-laukusta, mutta sitä en varmasti osta ennen ensi kesää. Tässä linkki:
http://www.net-a-porter.com/product/38546
P.S. En ole sitten vain äidin ja isän kasvattama silkkipieru, vaan lukion ohessa omaa rahaa tienaava neitokainen. Ensi keväänä odottavatkin pääsykokeet Hki:n yliopistoon.

20. joulukuuta 2008 klo 13.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ostin juuri kopion spy bagista ja se on niin ihana jo sekin että tekee mieli kiljua!

11. elokuuta 2009 klo 20.42  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu