Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

lördag

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

lördag

Eilinen päivä sujuikin sitten aika rennoissa meiningessä, vaikka aamuherätys nyt olikin kaikkeamuuta kuin rento! Aamupäivän laiskottelun jälkeen päätinkin sitten lähteä pikku ostoksille. Tarkoitus oli hakea nettitikkuun sim-kortti ja käydä viemässä kuvia valokuvaamoon kalenterintekoa varten. Noo, noihan hommat menivät tietysti puihin, mutta ei se mitään. Sain sentään jotain ostoksia tehtyä, tarpeellisia jopa tälläkertaa. Peitepuikko oli meinaan ihan finaalissa ja tuollainen tuubihuulirasva veteli myös viimeisiään, joten tässä tuli juuri sopiva sauma uusien ostolle. Kadun kuitenkin huulirasvavalintaa, koska en tykkää tuosta Miramen mintusta yhtään! Siitä mausta tulee häiritsevästi mieleen vihreä jenkki, joka on kyllä hyvää purkkaa joo, mutta emmä halua, että huulet maistuu ihan purkalle.. Sitten vielä piristeostoksena tuo haalea beige, vaimikälie, Mavalan kynsilakka, sävy Reno.


Kauppareissun jälkeen palasin kotiin laiskottelemaan, taas. Kaivoin jääkaapista havaji.pikkujouluista mukaan ottamani ruoan jämät, laitoin mikroon ja nautiskelin hyvästä ruuasta. Tässä on siis kana- ja lihavartaita, riisiä ja barbequekastiketta. Namm, tosihyvää! Sori toi ällöttävän likainen lautanen, mikro vähän roiskutteli kamaa ympäriinsä :D


Jälkkäriksi lempparijätskiä, tai ainakin yhtä niistä monista lemppareista, kinuski-suklaata. Mmm <3


Koko päivän kestäneen laiskottelu-urakan jälkeen lähdinkin sitten pienestä väsymyksestä huolimatta ulkoiluttamaan itseäni, piitkästä aikaa. Vaatteidenvalinta ja hiustenlaitto sujui kyllä supersurkeasti, eikä bad hair-month auttanut asiaa ollenkaan. Päädyin sitten lopulta minulle hyvinkin epätavalliseen asuvalintaan: housuihin ja tukka kii. Siis juttuhan on niin, että mulla ei ole koskaan housuja baarissa! Ei ikinä, aina hame, mekko tai tunika. Ja toinen juttu on se, että hiuksetkin on normaalisti auki, ei ponnarilla. Noh, näin tälläkertaa ja tällaistahan siitä tuli:
p.s. oon omistanut ton topin varmaan vuoden verran ja nyt se oli ekaa kertaa päällä, aika saavutus!

toppi H&M - housut H&M - kaulakoru design paula nummela - käsikoru guess

Tunnisteet: , ,

21 kommenttia:

Blogger Gemma kirjoitti...

Ihana tuo toppi ! :)

30. marraskuuta 2008 klo 12.43  
Blogger Niina kirjoitti...

yhdyn Gemmaan, upea tuo toppi! ((:

30. marraskuuta 2008 klo 12.45  
Blogger sofi kirjoitti...

nätti asu, kannattaa käyttää tota toppii, tosi hieno :)

30. marraskuuta 2008 klo 12.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kiva toppi! olkaimettomat rintsikat ois vaan ehkä sopinu paremmin, vaikka toi onki läpinäkyvä olkain niin silti :) hyvin sopii tukka myös kii!

30. marraskuuta 2008 klo 13.02  
Blogger Jenni Ukkonen kirjoitti...

Mullakin on tosi tosi harvoin housut baarissa, tai pari kertaa ehkä ollut. Niissä ei vaan ole yhtä kiva tanssia ja olla.. mutta tuo asu näyttä kyllä hurjan kivalta :>

30. marraskuuta 2008 klo 14.33  
Blogger Anna kirjoitti...

älyttömän kiva toppi, ja koko asu muutenkin!

30. marraskuuta 2008 klo 17.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kiva asu, mut olkaimettomat rintsikat pitäis kyl olla.. juu mullaki on ehkä kerran ollu baaris housut, en vaa osaa tai haluu käyttää :D ja sulle sopii tosi hyvi hiukset tollee kii! :)

30. marraskuuta 2008 klo 17.53  
Blogger E kirjoitti...

Kiva toppi ja ihana banneri sulla! :)

30. marraskuuta 2008 klo 20.41  
Blogger kullanmuru kirjoitti...

Pitääkin maistaa tuota jätskiä!! :D

30. marraskuuta 2008 klo 20.43  
Blogger norah kirjoitti...

ihanat vaatteet! :-)

30. marraskuuta 2008 klo 23.11  
Blogger Frezza kirjoitti...

kinuski-suklaa -jätskiä? En ole tuollaiseen törmännytkään. Pitääkin ehkä maistaa. Näyttää hyvältä :)

1. joulukuuta 2008 klo 9.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan vaan btw, kuinka pitkä oot? :)

1. joulukuuta 2008 klo 10.25  
Blogger lintu kirjoitti...

Gemma: kiitti! :)

Ninass: hih kiitti myös (:

sofi: thanks! käytän varmasti, en tajua miksi en oo aikaisemmin käyttänyt! ehkä se johtui siitä, että mua häiritsi siinä paksut olkaimet ja vasta nyt kun jaksoin ne tuunata piiloon niin innostuin tuosta tollasena olkaimettomana versiona!

Anonyymi: joo niin varmasti sopisivatkin! pitäis vaan ostaa sellaset kunnon rintsikat, jotka pysyis kunnolla myös ilman olkaimia. ja tossa oli vielä sekin, että kun tuo toppi ei ollut maailman napakin niin laitoin sen sitten hakaneuloilla rintsikanolkaimiin kiinni ettei vaaan tipahda alas :D

jenni!: joo, itsekin viihdyn paljon paremmin mekossa tai tunikassa! mutta välillä on vaan turvauduttava housuihinkin :D kiitti :)

Anna: kiitoos :)

Anonyymi: joop, kunnolliset rintsikat menee kyllä hankintaan! kiitti (:

X: kiitos kiitos :)
kullanmuru: kannattaa! se on namia <3

norah: kiitooos!

Pretty-girl: kannattaa tosiaankin, on se niin nannaa! tota löytyy tosin vaan laktoosittomana, mutta sehän ei mua itseäni tietenkään haittaa kun laktoosi-intolerantikko oon..

Anonyymi: pituutta löytyy 165,5 cm

1. joulukuuta 2008 klo 10.46  
Blogger dolce kirjoitti...

Minä olen myös sellainen, että pidän melkein aina baarissa joko hametta tai mekkoa... pitäisikin repäistä, ja laittaa housut ;) Kaunis asu!

1. joulukuuta 2008 klo 10.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanana olet ollut baarissa<3

1. joulukuuta 2008 klo 11.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Millä kameralla (merkki/malli) sinä kuvaat?

1. joulukuuta 2008 klo 20.11  
Blogger lintu kirjoitti...

dolce: hih, repäiseppäs joskus! se on ihan kivaa vaihtelua olla välillä housut jalassa :D ja kiitti :)

nami: voi kiitti!!

Anonyymi: ihan vaan tollasella canonin perusdigikameralla. taitaa olla ixus 70

1. joulukuuta 2008 klo 20.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi toppi on upee ja sä olet upee (:

2. joulukuuta 2008 klo 21.45  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: oi ihana kiitos hurjana :)

3. joulukuuta 2008 klo 14.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun on nyt pakko kysyä,kun innostuin lukeen näitä sun vanhempia merkintöjä, että eihän tota ingmanin kinuskisuklaa -jäätelöö sais syödä, eikö siinä oo vehnätärkkelystä? :D Mulla on myös keliakia ja oon joskus harmitellut sitä.

24. helmikuuta 2009 klo 15.46  
Blogger lintu kirjoitti...

Anonyymi: kiva että innostuit :) ja tosiaan onhan tuossa jätskissä sitä gluteenia, mutta harmikseni täytyy myöntää, että välillä tulee fuskattua tuon ruokavalion kanssa, mutta ihan vaan pikkusen kuitenkin. mitään leipiä ja pullia tai pastoja ei tulisi mieleenkään syödä, mutta välillä makeanhimo saa voiton ja pieni toffee/kinuski annos on saatava :D

24. helmikuuta 2009 klo 17.29  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu